tiistai 11. marraskuuta 2014

Taidenäyttelyssä, osa 1, Lukijat



Ritva Larsson: Punainen lukija, Eve

Lähdimme miehen kanssa Kouvolaan ja Kuusaalle taidenäyttelykierrokselle. Jaan tämän pakinointini kahtia ja kerron ensimmäisessä osassa vain Kouvolan taidemuseon pienemmästä, Kouta-gallerian näyttelystä. 

Tämä näyttely Lukijat veti minua puoleensa aiheensa vuoksi. Näyttely on Ritva Larssonin ja Kati Välimäen yhteinen. 

On mielenkiintoista tarkkailla ihmistä, joka puolestaan on keskittynyt tarkkailemaan ja tulkitsemaan tekstiä tai kuvaa. Taideteoksen katsoja tekee samaa kuin lukija taulussa, tulkitsee merkityksiä. Taulun lukija saattaa olla yhteydessä johonkuhun reaalimaailman henkilöön tekstiviestiä lukiessaan tai fiktiiviseen henkilöön, romaaniin keskittyessään.

Ritva Larssonilta on näyttelyssä kuusi öljyvärimaalausta, joissa henkilö on keskittynyt lukemaan kirjaa tai lehteä. 

Violetti lukija, Johanna - Sininen lukija, Topi - Vihreä lukija, Mikko

Kati Välimäen valokuvissa lukijat ovat keskittyneet lukemaan kännykän tai tabletin näytöltä heille tulleita viestejä. Heidät on kuvattu kuin menneiden aikojen muotokuvissa, mikä synnyttää kontrastin moderniin välineeseen. Kuvat ovat melko tummia. Näyttää siltä, että viestin valo valaisee heitä, kuten kynttilä tai öljylampun valo taulun henkilöä vanhoissa maalauksissa.
 
Vasemmalta oikealle: Ahti lukee Facebook-viestejä, Gekko lukee tekstiviestejä,
Tinja lukee tekstiviestejä, Pentti lukee tekstiviestejä ja Reeta lukee tekstiviestejä

En laita mitään haastetta alulle, mutta olisi hauska nähdä silloin tällöin kuvia bloggaajista lukemassa tai heidän ottamiaan kuvia muista lukemassa näiden kuvien tavoin keskittyneenä, kameran unohtaneena. Tässä minulta tuore kuva lukijasta. 

Keskittynyttä lukemista

2 kommenttia:

  1. Tässäpä olisikin mielenkiintoinen näyttely! Lukevien ihmisten katseleminen on jotenkin kiehtovaa. Toiset ovat kuin kivettyneitä vuoria, toisilla vilahtelee kasvoilla erilaisia ilmeitä - ihastuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moinusta tämä on mahtava aihe. Näissä on useimmilla aika pysähtynyt asento ja ilme, joillakin pientä hymynkaretta.

      Lentokentillä on hauska katsella lukevia ihmisiä ja ihmisiä muutenkin, isoilla kentillä on niin monikansallinen ja värikäs tunnelma Suomesta tulevalle.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...