perjantai 25. heinäkuuta 2014

Heini Kilpamäki, Suomalaisen tyhmyyden ylistys (2014) - Tyhmyys, mitä se on?




Toimittaja Kilpamäki tapasi jouluostoksilla levykaupassa nuoren miehen, joka pahoitteli kovasti osaamattomuuttaan asiakaspalvelijana. Tämä ihan kelpo ja ystävällinen asiakaspalvelija kysyi, mitä asiakas tekee työkseen, ja kun Kilpamäki kertoi juuri kirjoittaneensa historian gradunsa suomalaisesta tyhmyydestä, niin nuori myyjä puhkesi nauruun ja vakuutteli, että haluaa todellakin lukea sen tutkimuksen, koska "sehän olis ihan meikäläiselle sopiva". Tapaaminen sai Kilpamäen oivaltamaan, että meiltä puuttuu populaari tietokirja, joka käsittelisi suomalaisen tyhmyyden kulttuurihistoriaa. Hän käytti 1880-luvun fennomaanipilalehtiä käsitelleen gradunsa taustatyötä apuna ja kirjoitti kivan kirjan, Suomalaisen tyhmyyden ylistys, jonka otsikko jo sisältää kirjan sanoman. Suomalaisille tyhmyys ei ole pelkästään kielteinen ominaisuus, vaan myös hyvä asia. Dave Lindholm esittää asian näin: Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla.

Vesa-Matti Loiri Uuno Turhapurona, Duudsonit, Matti Nykänen ja Ville Haapasalo ovat kaikki tehneet tyhmyydestä taidetta. 

Suomessa on paljon vitsejä miesten tyhmyyydestä, vähemmän naisten, kun tilanne muualla maailmassa on usein päinvastoin. Meillä ei ole sipsuttavaa tyhjäpää-naishahmoa, vaan vahvoja ja omatoimisia naisia, jotka pistävät miesressukoittensakin asiat kuntoon. Tätä asemaa ei ole saavutettu helpolla. Kustavi Grotenfelt kirjoitti 1800-luvun lopussa naisten koulutusta vastaan: "Oppinut nainen on kodin kauhu. Eräs suuri filosofi - nimeä en muista - kiitti vanhoillansa siitä, että hänellä on tyhmin vaimo maan päällä. Ja jollemme noin jyrkkiä olisikaan, niin varma on kuitenkin, että tyhmä vaimo on parempi kuin viisas."

Kuka sitten on tyhmä?

Ennen vanhaan paitsi naiset niin myös lapset, maalaiset, mieleltään sairaat, kehitysvammaiset ja huonomman ulkomuodon omaavat olivat tyhmiä. Suurin kuperkeikka on tapahtunut viimeksi mainitun kohdalla; nykyään katsotaan että liian kaunis ei voi olla älykäs. 

Kilpamäen kysymykseen, mikä on tyhmää tuli mm. seuraavia vastauksia: yleissivistyksen puute, hidas reaktiokyky, sukupolvesta toiseen periytyvä huono-osaisuus, huonot käytöstavat, sisäänpäin lämpiävyys, tositv-ohjelmat, alastonkuviin pyrkivät julkkistyrkyt, korvessa asuminen, junttius, tyylitajuttomuus, uusavuttomuus, lukihäiriö, kaikki muut puolueet kuin vastaajan kannattamat, uskominen Euroopan Unioniin, Jumalaan ja niin edelleen.
Vastaukset näyttävät kertovan enemmän vastaajan arvostuksista kuin mistään muusta. Voi todeta, että tyhmyys on aika- kulttuuri- ja henkilösidonnaista, ei kovinkaan suurelta osin yleispätevää. Kannattaa tehdä oma lista ensimmäisenä mieleen tulevista tyhmistä asioista ja katsoa, minkälaista tyhmyyttä sieltä nousee esiin. 

Suomalaisten mielestä viisasteleminen, besserwisser -tyyli on halveksittavaa, maanläheisyys ja kansankielisyys taas kunnioitettavaa.  Me olemme myös aina tunteneet suurta sympatiaa ja anteeksiantoa möhlijöitä kohtaan. Mutta onko tässä menty jo liian pitkälle? Nykyään tietämättömyyttä pidetään melkeinpä hyveenä. Toimittaja Marko Ylitalo kirjoittaa Ylioppilaslehdessä, että punnittu asiantuntijuus tuntuu tyhmältä ja tunkkaiselta ja "dorkat ovat nousussa".

Kilpamäki kertoo kirjassaan varhaisista tyhmyyttä käsittelevistä kirjoista, kuuluisista kylähulluista, eksentrikoista, älykkyyskokeiden historiasta ja pakkosterilisointiajasta, jolloin niitä henkilöitä sterilisoitiin, joita oli leimattu tyhmiksi. Kilpamäki ottaa esiin myös älyn määrittelyn kallonmittauksella, jossa matalakalloisuus tulkittiiin tyhmemmäksi kuin pitkäkalloisuus.

Samoihin aikoihin kun lueskelin tätä kirjaa huomasin Suomen Kuvalehdessä nro 23 Jukka Ukkolan pakinan Me isopäät. Pakinan lähtökohtana ei ole Kilpamäen kirja vaan Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimustulos, jossa todetaan, että suomalaiset ovat maailman isopäisimpiä ihmisiä. Nauroin katketakseni Ukkolan selityksille. Meidän päämme ovat muka vuosituhansien mittaan hiljalleen kasvaneet, koska meitä ei ole ollut koskaan tungokseen asti.
Päisevyys on vaikuttanut myös kansanluonteeseen. Emme herkästi tunge päätämme muitten asioihin – yksinkertaisesti siksi, ettei se niihin mahdu, vaan jää viimeistään korvista kiinni. Tästä syystä meitä on ruvettu pitämään juroina, umpimielisinä ja vaatimattomina. 

Meillä ison viinapään omaavilla on Ukkolan mukaan varaa sanoa puikulapäille ”Iso pää, vähän järkeä”, mutta itse toki tiedämme paremmin. 

Kirjan nimi tulee hollantilaisen humanistifilosofin Erasmus Rotterdamilaisen (1466 -1536) kuuluisasta esseestä Tyhmyyden ylistys, joka painettiin ensimmäisen kerran 1511. Rikkauden jumalalla ja Nuorekkuuden jumalattarella on tytär nimeltä Tyhmyys. Tyhmyyden seurassa kulkee tyyppejä, joiden nimi kertoo, mitä asioita renessanssiajan Euroopassa pidettiin tyhminä: Juopumus, Tietämättömyys, Itserakkaus, Imartelu, Huonomuistisuus, Työnkaihtaja, Vähäjärkisyys, Aistillisuus, Ylellisyys, Mässääjä ja Kuolemankaltainen uni. Viimeinen seuralainen saa minut mietteliääksi. Ilmeisesti masennus nähtiin tyhmyytenä. Onneksi meidän aikamme ymmärtää masennusta Rotterdamilaisen aikaa paremmin.

P. S. Vai onko Kuolemankaltainen uni vain uneliaisutta, laiskuutta ja innostumattomuutta? Masennus ei varmaan ollut edes sanana olemassa 1500-luvulla. Tämä lisäys on alla olevan Ketjukolaajan kommentin ansiota. 

11 kommenttia:

  1. Yllättäen Dave Lindholmin Pieni ja hento otebiisin samainen säe sisältää paljon muutakin viisautta "kuinka kaikki voi olla valmista kun ei oo tehty edes mitään ".
    Lopulta kumpi on tyhmä Tuura vai Turhapuro. Tuura rehkii nitrot taskussa, toisaalta Uuno tekee yksinkertaiset asiat joskus liian vaikeaksi.
    Minusta turha ylpeily on tyhmyyttä, ennen 1990 luvun lamaa puhuttiin Euroopan Japanista ja vahvasta valuutasta. Nyt puhutaan elvytysvarasta, kun kohta on niin paljon velkaa että koko julkinen sektori pitää siivota todella ohueksi. Suomi on pian samassa tilanteessa kuin arvostellut eteläisemmät valtiot. Suu säkkiä myöten ei olisi tyhmyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, siis tuo turha ylpeys on niin tyhmää.
      Suomessa on hölmö harha, että me olisimme kaikessa parempia kuin muut, vaikka esim. terveydenhoito on paljon parempaa monissa muissa eurooppalaisissa valtioissa.
      Koulunkehittämisessä jäätiin Pisa-hurmioon. Onneksi siinä ollaan nyt heräämässä.
      Kun ihmisiltä kysyy, haluavatko he "suun säkkiä myöten", niin yleensä haluavat, ovat valmiita nostamaan veroprosentttia jne. mutta nämä mielipiteet jäävät huomiotta päätöksentessa.

      Poista
  2. Todella hauska ja menevänsorttinen kirjoitus hauskantuntuisesta kirjasta. Tuo kyselyyn perustuva luettelo siitä mikä on tyhmää on aivan mainio! Mutta tekstistäsi käy ilmi, että tyhmyys on aika monimutkainenkin asia. Minun pitäisi se kyllä huomata jo peiliin katsoessa.

    Lopussa mainitset tuon "Kuolemankaltaisen unen". En tiedä liittyykö se masennukseen. Kärsin itse uniapneasta, joka aiheuttaa nukkuessa hengityskatkoksia. Ehkä "kuolemankaltainen uni" voisi tuossa tarkoittaa vain sikeää unta, "unikekomaisuutta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos se onkin laiskuutta, innostumattomuutta - tietenkin!

      Jaa-a, että peiliin katsoessa. Tuo on juuri se mukava piirre suomalaisissa, minkä Kilpamäki myös mainitsee, että tunnustaudutaan helposti itse tyhmäksi. Eikö meillä olekin myös sanonta tyhmänylpeä!
      Täytyy sanoa, että näen kyllä leuhkat helposti tyhminä ja vaatimattomat viisaina.

      Poista
  3. Mielenkiintoista, Marjatta! Rupesin oikein miettimään, mitkä asiat edustavat minulle tyhmyyttä. Tyhmyyden ulkoisina merkkeinä pidän näitä: räkiminen julkisilla paikoilla, jatkuva kiroilu, naisten huorittelu ja lesbottelu, oluen juominen, tupakointi, (sairaalloinen) ylipaino ja muu vastaava ikävännäköinen käytös ja ulkoinen olemus. Yleensä tällainen henkilö on mies. Pitääpä vain toivoa, ettei tekstiäsi kirjoittaessasi tupakka roikkunut suupielestäsi ja välillä vedit hörpyt olutpullosta... ;)

    Mutta voi olla, että minä ja blogini edustaa monille käsitystä tyhmyydestä, koska ilmaisen tunteita ja esittelen omituisia ideoitani. Ehkä moni ajattelee, että älykäs bloggaaja kirjoittaa pelkästään asiatekstejä, koska silloinhan voi saada kustantajilta "ilmaisia" arvostelukappaleita ja tätähän kaikki bloggaajat tietysti haluavat. Tai jos ei halua, on tyhmä ja hullu. Vai onko?

    Olen joskus miettinyt, menisinkö älykkyystestiin, mutta tajusin että siitä ei olisi minulle mitään iloa olipa tulos mikä hyvänsä. Jos tulos olisi keskitasoa huonoa, tietysti pettyisin ja järkyttyisin. Keskitasosta pettyisin ja järkyttyisin. Keskitasoa paremmasta tuloksesta hämmästyisin ja järkyttyisin. Joten antaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en juo enkä polta. On ne tavat minustakin aika tyhmiä. Samoin nuo muut mainitsemasi, räkimiset ym.

      Minulle tulee ihan ensimmäiseksi tyhmyydestä mieleen seuraavat:
      - epäaitous
      - rasismi ja yleensäkin ihmisten jaottelu toisarvoisten asioiden perusteella
      - tapojen korostaminen ja toisen ihmisen korjaaminen, jos kaikki ei mene etiketin mukaan, tällainen käytös on minusta sivistymätöntä
      - leuhkiminen ja keskipisteeksi asettuminen
      - yli varojen eläminen
      - seksin korostaminen

      Tunteita ja ideoita sisältävä blogi on paljon kiinnostavampi lukea kuin asiatekstejä sisältävä. Mutta katsos meitä on moneksi, Joltakin taas ei irtoaisi luovaa tekstiä.

      Älykkyystestit eivät ilmaise viisautta, vaan kapeaa älykkyyttä. Ei niihin kannata mennä. Minusta viisaus on kuitenkin parempi asia kuin älykkyys!

      Poista
    2. Nyt vasta tänne aikojen kuluttua palatessani huomaan lisätä/korjata, että en pidä ylipainoa osoituksena tyhmyydestä.

      Poista
  4. Suosittelen Minna Lindgrenin kirjaa Sivistyksen turha painolasti, ellet ole jo tutustunutkin siihen. Sehän on lähtökohtaisesti aivan typerä mutta juuri siksi viisas kirja, joka oikein alleviivaa sitä, että viisaat ovat joskus tavattoman typeriä. Se ylistää sivistystä pilkkaamalla sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kuulostaa hauskalta ja kiinnostavalta kirjalta! Aion tutustua. Kiitos kun kerroit, Kirjavuorenpeikko!

      Poista
  5. Aina puhutaan miesten tyhmyydestä, ja aika tavalla noita jalkapallo stadioneilla ulvovia nuoria miehin onkin -ja ikävä ymmärtää, vanhempia kans, mutta ne eivät kuitenkaan pääse niin usein esiintymään julkisuudessa kuin pääsevät nuoret naiset(joiden joukossa on jalkapallo huligaanejakin julkeampia esiintyjä) radio ja tv tuuteista esiintyy alituiseen joku nykivä liikkeinen käsiään vääntelevä nuori naine esitelmöimässä ja konsultoimassa milloin mitäkin, mutta mikä tässä on korviin pistävintä, on näiden puhe ja artikulointi, jos ihmisen tavasta kyvystä tuottaa vankasti otettavaa selkeää puhetta oli vedettävä ajonkiilainen johtopäätös, niin suuri osa näistä kammentatoreista (piru nurkassa pianoa löi ja metelöi)ei ruutia kykenisi keksimään kaikesta noista vuosia kestäneistä koulu opetuksista ja koulutuksista huolimatta.
    Nimittäin joskus tuntuu, ettei ens alkuun pysty tunnistamaan mitä kieltä ne puhuvat, kunnes uskoon sen olevan ajonkiilaista suomenkieltä, niin kiihkeänä katemattona pötkönä se suoltuu ulos, ja vaikeaa erottaa mitään yksittäisiä lauseita, taikka selvää tarkoitusta. Se on sivistystä joka on kasvanu omaksi lajikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajuan hyvin mitä tarkoitat, nenäkästä, itsetietoista, katkeamatonta pötköpuhetta.
      Jos tähän liittyy vielä julkeus, niin se on minun mielestäni kaksinkertaisesti tyhmää.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...