tiistai 5. marraskuuta 2013

Veera Nieminen, Avioliittosimulaattori (2013)



Josnyssitte! Tästä kirjasta on kirjoitettu useissa blogeissa niin hyvin ja samanmielisesti, että ei olisi mitään tarvetta kirjoittaa, jos ei minua vaivaisi eräs kielellinen yksityiskohta.

Itäsuomalainen Aino lähtee rakastuneena kuukaudeksi länsisuomalaisen Jussin kotitilalle kokeilemaan, miltä maalaistalossa emännöiminen tuntuisi. Talossa asuvat Jussin lisäksi Jussin isä, setä ja teini-ikäinen pikkuveli. Ainolle selviää pian, että taloa hallitsee vahvasti myös poikien kuolleen äidin haamu; mitään ei saa muuttaa yli kymmenen vuotta sitten kuolleen äidin jäljiltä.

Kirja käsittelee hauskasti kulttuurieroja. Aino on tottunut puhua pulputtamaan ja tilan miehet, varsinkin kaksi vanhaa mörökölliä, Unto ja Erkki, vaikenevat ja puhuvat erittäin lyhyesti, välillä sanoilla, jotka ovat Ainon korville kuin ulkomaan kieltä.
Tuli komia trekoli (tuli komea puutarha), konytkerta (kun nyt kerran), tuuksää kaffel (tulisitko kahville), kuinni (kuinka niin?), pilkkumi, tyyki ... (Kulho, kangas/pöytäliina ...)
Kaikki tämä on ymmärrettävää entiselle satakuntalaiselle. Kirjoitin vähemmän tätä murretta tunteville varmuuden vuoksi suomennokset sulkeisiin, koska on ärsyttävää, jos ei ymmärrä, mitä yritetään sanoa.
Tätähän Aino sai kokea. Itse en ymmärtänyt Pohjois-Karjalassa asuessani, kun lapset selittivät koulussa toistuvasti, että kirja on jäänyt pihhaan. Miten ne nyt aina niitä ulos jättävät. "Pihhaan" tarkoitti kotiin.
Mutta mikä ihmeen tervehdys on "Uggologoi", jolla Jussin isä ottaa Ainon vastaan? Hän kättelee, vilkaisee tyttöä nopeasti, mutisee sanottavansa ja vie toisen kätensä hattunsa lippaan. Minusta vanha satakuntalaismies sanoisi siinä tilanteessa "Ehtoota" tai "Tervetuloo nyssitte". Tämä käsittämätön sanonta toistuukin kirjassa, kun Ainon pitää lähteä välillä kotipuoleen ja hän miettii, alkaisiko kaikki taas sitten palattua uggologoista. Ymmärrän, että Aino ei erota, mitä sanotaan, mutta pitäisihän siinä kummallisen mongerruksen takana olla jotain. Tietääkö kukaan?

Maakunnalliset kulttuurierot ovat vanhalla, aina samalla paikkakunnalla asuneella, sukupolvella yhä näkyvissä. Nuoret ovat melko lailla samanlaisia kaikkialla. Miksi vanhat satakuntalaiset sitten puhuvat niin lyhyesti eivätkä näytä tunteitaan? No, he eivät halua häiritä ja viedä toisen aikaa. He puhuvat vähätellen omista saavutuksistaan, koska itsekehu on sopimatonta. Tällä ei ole tekemistä itsetunnon kanssa, vaiteliaalla satakuntalaisella saattaa olla loistava itsetunto.  Ärsyttävää – kyllä – samoin kuin se puheenpulputus ja vetistely joillakin, jotka jatkuvasti toistavat:”Mie oon tällaine puhelias tunneihmine, ku mie oon Karjala tyttöi.”

Avioliittosimulaatorin hyviä puolia:
* hauska, viihdyttävä
* nuori rakkaus kuvattu uskottavasti
* hauska kansi ja nimi, josta minulla tulee mieleen leikkuupuimuri
* kivoja rytmittäviä toistoja: Minä näen sinut. Sinä olet minun. (muunnos Lauri Viidan sanoista Aila Meriluodolle ?), The Katse, Erkki on Erkki.      
* uutta reilua maaseutukuvausta, avartaa chicklit -genreä

Huonoja puolia:
*No, se hiton uggologoi!

Kyllämar on parempi ko lopetan tän ja sanon vaan ”Hei ny!”.


7 kommenttia:

  1. Voi noita uggoloi(ta)! Hauska ja raikas blogiarvio. Idän ja lännen kulttuurierojen (ja niitähän ne ovat) käsittely kiinnostaa minua: olen itse savolainen, mutta omaan juuria Pohjanmaalta ja Karjalasta ja mieheni on satakuntalais-savolainen. Nämä maakunta- ja murre-erot elävät vahvasti niin oman kuin miehenikin perheiden arkipuheissa.

    Lisäksi etsin hyvää suomalaista viihdekirjaa. En ole vielä etsimääni löytänyt, toivottavasti se olisi tämä Niemisen kirja.

    VastaaPoista
  2. Tämä se on! Yleensä itken kirjaa lukiessa, ihmisten tarinat ovat niin haikeita. Olen jopa pitänyt itkettämistä hyvän kirjan ehtona. Avioliittosimulaattori ei itkettänyt yhtään, vaan hymyilytti koko ajan - ja oli hyvä! Jos tämä on chicklitiä, niin minähän olen chicklit-fäni.

    VastaaPoista
  3. Minuakin kiinnostaisi uggologoin taustat! En siihen lukiessa takertunut, kun oletin vain olevani tietämätön paikallisista sanonnoista.

    Minustakin tämä oli oikein hyvä ja ihanan hauska ja viihdyttävä, olematta kuitenkaan höttöinen. Odotan innolla lisää Niemisen kirjoja. :)

    VastaaPoista
  4. Pitää ehkä katsella, saisiko siihen Veera Niemiseen jotenkin yhteyttä, niin kysyisi häneltä itseltään asiasta.
    Olematta höttöinen, hyvin sanottu! Kirja oli hyvin pirtsakka, semmoinen reippaan nykytyttömäinen.

    VastaaPoista
  5. En ole kirjaa lukenut, mutta tuohon murteissa oleviin sanoihin olen itse törmännyt yli 40 v. sitten muuttaessani Kaakonkulmalta keskelle Lappia. Meni aikaa kunnes opin ymmärtämään tavalliset puhekielen sanat oikein. Huilata verbi oli minulle levätä, täällä mentiin lujaa, anoppini pyysi minua leippaamaan kanssaan pyykkejä, ei ollut harmainta aavistustakaan mitä piti tehdä.
    Murteet ovat suuri rikkaus ja iloitsen aina, jos joku osaa ja uskaltaa kirjoittaa murteella. Lapin Kansa julkaisee säännöllisesti Rosa Liksomin kolumneja murteella ja ne ovat mahtavia.
    Nyt jään innolla odottamaan kirjastosta varaamaani Veera Niemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, mitä se pyykkien leipaaminen tarkoittaa? Ripustaa, vetää lakanoita?
      Satakunnassakin maaseudulla huilattiin, levätä oli hienostelua ja kaupunkikieltä. Mutta kyllä Lapissa ollaan oikeassa: huilaaminen sopii tosi hyvin kovaan menoon, huilaa mäkeä alas - kuulostaa hyvältä.
      Saatat eläytyä hyvin Avioliittosimulaattorin Ainon sopeutumiskokemuksiin, vaikka omat kokemuksesi oletkin saanut toisaalla.
      Itselläni oli kulttuuritörmäyksiä nuorena USA:ssa. En esim. käyttänyt etunimeä ja siitä minulle huomautettiin. On tylyä sanoa vain "Hi!" ja "Thanks!", pitää sanoa "Hi, Bob! ja "Thanks Sarah!". Ja "Love you!" ovella lähtiessä on "Heippa!" eikä suuri rakkaudentunnnustus.

      Poista
    2. Leippaaminen on lakanoiden vetämistä ja viikkaamista kaappiin. Lisäksi olivat nämä tuima sanan vastakkaiset merkitykset. Minulle tuima on suolaton ja täällä Lapissa suolainen. Kysymys, mistä olet poissa oli alkuun todella outo, tarkoitettiin että missä olen syntynyt. Paljon kummallisuuksia,mutta olen oppinut lappilaisen tavan puhua ja sehän on eräänlaista kotoutumista.

      Poista

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä tä...