keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Helsingin kirjamessujen aarteita, vasta nyt


En voinut paljastaa hienointa messuostostani ennen Isänpäivää. Löysin messuilta lähes kaksi kiloa painavan valokuvateoksen Beauty in Decay II, joka näyttää kauneuden rappeutumisessa. Heti kun näin kirjan, tiesin, että se on täysosuma isänpäivänlahjaksi miehelleni, joka kuvaa mielellään autiotaloja ja hylätyn näköisiä kujia. 



Kirjan etukannen sisäpuolella on niin pitkät uhkaukset kopioinnista, että en uskalla julkaista kuin kansikuvan. Kerron muutamista kuvista.

- Vanha hiljakseen rappeutuva englantilaiskartano kirjastoineen, joissa joku on käynyt heittelemässä osan nahkakantaisista teoksista pitkin lattiaa - tämä näky raastaa kirjanystävän sydäntä - ja tanssisaleineen, joissa peilit ovat himmenneet, mutta vanha eleganssi on vielä selvästi kuviteltavissa. Ennen I maailmansotaa tällaiset kartanot olivat oma maailmansa. Maailma on muuttunut, ja monellekaan kartanolle ei löydy enää ylläpitäjää.

- Valtaisa tehdassali, jossa isot koneet ovat hiljenneet, ja omistaja on jättänyt kaiken siihen tilaan, missä se on. Purkaminen ei ole ilmeisesti kannattanut. Tätä kuvaa katsellessa herää kysymys, miten käy ikkunastani näkyvälle, pari vuotta sitten hiljentyneelle Myllykoski Paper -paperitehtaalle ja sen lukuisille rakennuksille. On hulppeita pomojen taloja sekä vaatimattomia, kodikkaita työväen asuntoja; on kerhotalo ja ylväs klubitalo roomalaispylväineen ja suihkulähteineen; on funkkistyylinen Seuratalo, ruokala, terveystalo, tenniskenttä, iso puisto. Tälle alueelle voisi perustaa yliopiston kampuksineen. 

- Iso halli. Mitä ihmeen kuppeja, sadoittain, melkein silmänkantamattomiin, ketjujen päässä? Hiilikaivostyöläisten riisuutumistila. Mainarit laittoivat vaatteensa ja muut tavaransa metallikuppeihin, jotka hinattiin työajaksi katonrajaan. Siitä he siirtyivät muualle pukeutumaan maan alla käytettäviin työvaatteisiin. Karskia.

The people, in reality, have moved on. These fragments remain, decaying scenes from the theatres in which their lives played out, their work, their suffering, and their joy.

  - Hylätyn rakennuksen harmaalla kiviseinällä loistaa kirkkaissa väreissä tuntemattoman taiteilijan maalaama jättikokoinen muraali. Taiteilija on saanut tehdä työtään kenenkään häiritsemättä autioituneella paikalla. Kuvassa on siro bambi. Bambin kuva toistuu ylösalaisin lammessa, joka on muodostunut rankkasateissa talon eteen. Kaunista.

- Ikkunasta siivilöityy valoa yksinäiselle pyörätuolille isossa aulassa. Kyseessä on englantilainen mielisairaala. Makuusalikuvassa on sänky toisensa vieressä, onpas ahdasta. Tekstissä kritisoidaan sitä, että Thatcherin hallitus lopetti laitossairaalat ja heitti potilaat "avohoitoon" oman onnensa nojaan, koska mitään avohoitoa ei ollut. Vanhanaikaisissa laitoksissa huolehdittiin aivan kaikesta avuttoman ihmisen elämässä, hiusten leikkuusta hammashoitoon. Hmm, jotenkin tämä tuntuu tutulta. 

It is said society can be judged by how we treat our weakest; how will history look back and judge us?

- Valtavan kaunis sairaala, kuin lomahotelli, ihanine maisemineen. Miksi sekin on jätetty rappeutumaan? Kuva on keuhkoparantolasta, jossa rikkaammat ihmiset hoitivat keuhkosairauksiaan, ajan kanssa. Sitten tuli ihmelääke, antibiootti! Ei tarvitse enää makoilla suotuisassa ilmastossa, männyntuoksua henkäillen. Voisi siellä silti makoilla, mutta enää ei kenellekään suoda aikaa toipua pitkään.

  Tällaisia ajatuksia tämä maailman kaunein valokuvakirja herätti minussa. Mieheni tutkailee kuvien teknisiä ominaisuuksia, valoja ja varjoja. Taitaa olla 
mielessä retket rappiopaikoille.


Koska kirjan kuvia ei saa lainata, niin onhan meillä näitä omia.
Ohessa Unto Mentulan kuva "Kylmät kengät". Kengät löytyivät hylättyinä Repoveden kansallispuistosta. 

15 kommenttia:

  1. Olipa oiva löytö lahjaksi, iloa tuntuu tunttaneen niin antajalle kuin saajalle. Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tekee hyvän löydön halvalla. Muutossahan nämä järkäleet ovat pahoja, mutta jospa ei tarvitsisi muuttaa.

      Poista
  2. No voi kun minä en tehnyt tätä löytöä -- menee heti hankintalistalle. Kiitos vinkistä. Rappiossa ja hylätyiksi tulleissa rakennuksissa ja esineissä on jotain kiehtovaa. Minäkin kuvaan autiotaloja tai romahtamaisillaan olevia, haluaisin pelastaa niistä jokaisen, puhaltaa niihin uuden elämän. Olen kerran saanut tehdä niin huonokuntoiselle talolle Damaskoksessa.

    VastaaPoista
  3. Vau! Olet pelastanut talon.

    Tuosta pelastamisesta teksteissä oli hienosti kysymys, MINKÄ sinä näistä pelastat. Vähän sama olo kuin Sofien valinnassa:et halua valita ketään tai mitään pois, haluat pelastaa kaiken.

    Vinkki sinulle. Kirjan välissä oli liikkeen mainos: Euro Publications Finland Oy, Vattuniemenranta 2, Lauttasaari. Löydät sen myös netistä. Heillä on poistomyynti vuoden loppuun asti. Ostamani upea taidekirja oli kallein ale-tuote, 20 e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta vinkistä -- täytyy saada puoliso kuskaamaan minut Vattuniemeen, toivottavasti niillä on kirjaa vielä jäljellä.
      Kyllä, olen pelastanut talon, mutta en omilla rahoillani enkä itselleni. Aloitteellinen kyllä olin ja sain rahoituksenkin onnistumaan. Katson sen ansiokseni :).

      Poista
  4. Voi, onpa upean ja kiehtovan oloinen kirja! Rakastan valokuvakirjoja, valokuvausta ja autiotaloissa, hylätyissä tehdashalleissa ja muissa on oma (rappio)romantiikkansa. Kiitos, että kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadukkaita taidekirjoja on ihanaa katsella, kuvitella ja haaveilla. Sisustuslehdissä näkee tällaisia kirjoja pöydillä, ei hullumpi sisustuselementti.
      Monet bloggaajista, kuten sinäkin, ovat hurjan hyviä kuvaajia. Minulla kuvaus on aina jäänyt lukemisen varjoon, mutta kuvien katsomisesta nautin paljon.

      Poista
  5. Kuulostaapa kiehtovalta kirjalta! Tuo, mitä kirjoitat Britannian rappeutuvista kartanoista tuo mieleen Sarah Watersin romaanin Vieras kartanossa.

    Periaatteessa on kai täysin sallittua ja laillista julkaista valokuvia kirjan sivuista arvion tai esittelyn yhteydessä, mutta ymmärrän että varoitustekstit säikäyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartanoista tulee myös mieleen tv-sarja Downton Abbey, jossa eletään jo I maailmansodan jälkeistä aikaa ja kartanonpidossa alkaa olla vaikeuksia.
      Alkoi kiinnostaa tuokin mainitsemasi romaani, voi elämän runsautta!

      Katson vielä löytyiskö linkkiä, josta kirjan kuvia saisi ainakin laillisesti katsella.





      Poista
  6. Oi mikä kirja, tuo on saatava! Kiitos siis paitsi kirjan esittelystä, myös vinkistä! Minäkin rakastan valokuvausta, ja erityisesti valokuvakirjoja ja -näyttelyitä. Toistaiseksi rakkaimmat valokuvakirjani ovat Lontoon National Portrait Gallerystä ostettu Beatles to Bowie: The 60s exposed ja Tokiosta raahattu järkälemäinen Japan: The Cycle of Life, mutta tuo olisi komea lisä hyllyyni. Upean lahjan sinä miehellesi ostit! <3 Ja hieno tuo hänen ottamansa kuva myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiittämisistä, Sara!
      Kyllä kuulostavat houkuttavilta nuo mainitsemasi valokuvakirjat.

      Poista
  7. Upea kirja! Sain kylmiä väreitä jo noista sanallisista kuvauksistasi. Rappeutuvissa rakennuksissa on jotain pelottavaa, aavemaista. Myös rauniot ovat kiehtovia - Colosseum, Kajaanin linna, Pälkäneen rauniokirkko. Ikään kuin voisi kuulla ihmisten äänet menneisyydestä.

    VastaaPoista
  8. Näin on Elina. Vielä yksi tuli mieleeni aiheesta kauneus rappeutumisessa:ihmisen vanheneminen. Jotkut kuvaajat ovat ottaneet kauniita kuvia vanhusten ryppyisistä kasvoista. Niillä vanhoilla filmitähdillä, ja nykyään jo muillakin ihmisillä, jotka ovat kiristyttänet kasvonsa kauneusleikkauksilla näkyy yleensä vain se rappeutuminen eikä enää kauneutta.

    VastaaPoista
  9. Miten minulta onkin mennyt tämä kirjoituksesi ohi! Tai melkein meni, sillä täällähän nyt olen, hieman myöhässä tosin. Mutta onneksi postaukset eivät katoa minnekään ja ovat aina ajankohtaisia. :)

    Hassu sattuma nimittäin, että juuri eilen istuskelin kirjastossa ja selasin läpi Beauty in Decay ensimmäisen. En lainannut kirjaa, koska päätin heti että haluan sen omakseni. Tilasinkin sen eilen eli tulossa on.

    Olen itse harrastanut hylättyjen rakennusten tutkimista ja kuvaamista jo kauan. Aluksi ilman kameraa, mutta digikamerojen yleistyessä myös kuvaten. Miehesi lienee myös ns. urban expolorer - aivan mahtiharrastus! Olikin ihastuttavaa huomata, että niin moniin muihinkin tällainen rappio kolahtaa. Vanhat rakennukset huokuvat historiaa, salattuja tarinoita, joihin voi itse keksiä sisällön.

    Kuvaat niin eläväisin sanoin kirjan kuvia, että taidanpa jopa tunnistaa osan. Olen siis nähnyt niistä kuvia netissä.

    VastaaPoista
  10. Joo, netissä on kyllä näitä kuvia, mutta eivät näytä niin hyviltä kuin isokokoisina kirjassa.

    Minunkin pitää varmaan tilata vielä se ensimmäinen osa. Näitä kuvia haluaa katsoa aina uudestaan.

    Kysyin mieheltäni, onko hän "urban explorerer". Hän vastasi, että on sitäkin, mutta kuvaa enemmän ihmisiä töissään.

    Minä ihailen usein vanhoja pintoja, niissä on jotakin tavattoman kaunista.

    VastaaPoista

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...