Oi nuoruus!

 

Oi nuoruus, minä 25 - 26 vuotta, 70-luvun puolivälissä

Täällä taas ikääntymisen kokemusasiantuntijanne MM.

Oi että, vanhoista dioista löytyi muutama kuva, jotka mieheni oli ottanut minusta sinä lyhyenä aikana, kun vietimme aikaa yhdessä ennen lapsia. 

Olen miettinyt vanhenemista paljon ja päätynyt seuraavaan määritelmään: vanheneminen on luopumista.

Olen yllättänyt itseni enää-mietteistä muutamissa tilanteissa, kun on ollut kysymys jostain kauempana tapahtuvasta. Olenko silloin täällä enää? Vielä kymmenen vuotta sitten tällaisia kysymyksiä ei noussut mieleeni.
Hankin ensi vuoden alussa uuden 10 vuoden passin ja olen sen voimassaolon päättyessä 87-vuotias. Onko tämä viimeinen passini? Jaksanko enää matkustella lähes yhdeksänkymppisenä? 
Mieheni pohdiskeli auton vaihtoa, mutta päätyi siihen, että ehkä tämä nykyinen on hänen viimeinen autonsa.
Kun käteni päältä jäädytettiin ihomuutos, keratoosi, ja vähättelin, olisiko siihen enää ehtinyt tulla mitään vakavampaa minun elämäni aikana, niin iholääkäri sanoi, että kymmenen vuoden kuluttua olisi jo jouduttu leikkaamaan. Jos hän olisi sanonut parikymmentä vuotta, niin olisin optimistina varmaan halunnut sen jäädytyksen sittenkin.
Näitä laskutoimituksia on alkanut tapahtua. 

Mistä kaikesta vanhana joutuu luopumaan? Listaan asioita siinä järjestyksessä kuin niitä tulee mieleeni.

😕 Ystävistä luopuminen

Ystävistä joutuu luopumaan kokonaan, kuolemalle, tai osittain sellaisina kuin on heidät tuntenut, jos heistä tulee vaikeasti sairaita, liikuntakyvyttömiä ja muistisairaita. 
Hyvin vanhaksi elävät ihmiset kokevat yksinäisyyttä, kun maailmasta on tullut outo eikä ole enää tuttuja ikätovereita, joiden kanssa pohtia muutoksia ja muistella vanhaa.
Kaikkein pahinta on, jos joutuu luopumaan läheisimmästä, puolisosta. 

😟 Terveydestä luopuminen

Monille, lähes kaikille, tulee ikääntyessä tarve pitää huolta verisuonten terveydestä verenpaine- ja kolesterolilääkkein, ellei pelkkä oikeanlainen ravinto ja liikunta riitä. Jotkut innokkaat löylyttelijät joutuvat luopumaan saunasta, kun sydän toimii vajaasti. Silloin jää myös reipas liikunta. Isoja menetyksiä. Kannattaa kiinnittää huomiota verisuoniterveyteen jo keski-iässä, ennen kuin tulee oireita, koska jos oireita on, niin silloin on jo vaurioitakin.
 
Liikunta käy vaikeaksi myös, jos on nivelrikkoa polvissa tai lonkissa.
Itse sain lonkan keinonivelen jo varhain. Liikuin leikkaukseen astikin niin paljon kuin kykenin, mutta leikkaus toi takaisin täyden kivuttomuuden ja oli yksi elämäni onnellisimpia kokemuksia. Olin niin kiitollinen, että en pystynyt liikutukseltani edes kiittämään hoitajia lähtiessä.

Syövät ovat yleistyneet, mutta niin on niiden hoitokin. Luin uutisen kehitteillä olevasta lääkkeestä, joka pysäyttäisi jo levinneen syövän ja pitäisi sen kurissa.
Lääketieteessä on tehty aivan huikeita tutkimustuloksia - kiitos tekoälyn ja tutkijoiden yhteistyön. Tulevaisuudessa aivojen muistisairauksia aiheuttavaa plakkia pystytään ehkä huuhtomaan pois rutiinitoimenpiteenä ennen kuin se ehtii kiinnittyä ja viedä pois muistia ja tärkeitä taitoja.   

Itse koen olevani terve ja virkeä. Käytän pysyvästi lääkkeitä neljään eri tautiin tai puutokseen, mutta kaikki lääkitys on tasapainossa. Nukun hyvin, mikä ei ole kaikilla ikäisilläni itsestään selvää. Jotkut valvovat pikkutunneille ja jotkut nousevat ylös aamukolmelta.

Pääsen enää kaksi kertaa rintasyöpätarkastukseen kunnallisella puolella. En tiennyt, että siinä on ikäraja. Taas tuo enää-ilmiö, mutta hyvä vain, jos enää ei ole vaaraa. Vai priorisoidaanko, eikö kahdeksankymppisisllä ole enää niin väliä?

No, saan kuitenkin edelleen käydä vuosittain monipuolisella kontrollikäynnillä labrakokeineen syistä, joista kävin siellä jo ennen rintasyöpää. Minulla todettiin sidekudosairaus alle viisikymppisenä, ja se aiheutti erilaisia oireita, jotka sitten rauhoittuivat. Pysyviksi jäivät kilpirauhashormonin vajaus, keuhkojen kuivuus ja nivelrikko. Kun vanhemmiten on muunkinlaista kuivumista, niin minun on pidettävä todella hyvää huolta ihoni ja limakalvojeni kosteuttamisesta niin sisäisesti öljykapseleilla kuin ulkoisesti voitein.
Pitkästä aikaa sain lähetteen labrakokeeseen, jossa katsotaan tumavasta-ainearvo. Se on sidekudossairaudessa kohonnut ja merkitsee sitä, että omat solut ovat toisilleen vihamielisiä. Kun tämä löydös aikana tehtiin, olin seota huolesta, varsinkin kun terveysaseman vastaanottovirkailija alkoi kysellä minulta, tiedänkö mikä on keuhkofibroosi. Tämän pelästymisen (pelästyttämisen!) jälkeen en ole hätkähtänyt pahemmin mistään terveystiedoista.

Olen huomannut, että moni ei rasvaile itseään suihkun eikä edes saunan jälkeen. Vesijumpassa käydessä olin ainoa, joka voiteli itsensä otsasta varpaisiin saakka. Sen sijaan  siellä oli joitain naisia, jotka kuurasivat itseään harjoilla ja sienillä ennen altaaseen menoa ja paheksuivat ääneen meitä, jotka vain kävimme pikaisesti suihkussa. Piti ihan puolustautua kertomalla, että peseydyn kotona lähtiessä eikä nahkani edes kestäisi moista raapimista. Vartalovoiteen lisäksi kuivalla ihmisellä on tietenkin käytössä käsi- ja jalkavoiteet, intiimialueille omat tuotteensa, kosteuttava shampoo ja hoitoaine ja kosteuttavat silmätipat. Ja vettä on kitattava.
Olen edelleen vuoden antiobioottikuurilla virtsatietulehduskierteen vuoksi. Lopetan sen vähitellen ja toivon, että elimistöni on voittanut nuo bakteerit. Oli pakko myös lopettaa se rakastamani vesijumppa, syynä kylmä vesi (saunakin haalea, en saanut itseäni lämpimäksi, mikä oli viimeinen tikki) ja ehkä ne kaikki bakteerit, mitä sielläkin on, kaikesta kuuraamisesta huolimatta. No, sain kuitenkin valituksillani kaupungin säätämään löylyhuoneen lämpöä, vaikka en sinne enää itse uskaltanut mennä kokeilemaan.

Uusi hassu vanhuusoireeni on sellainen, että minä nitisen ja natisen liikkuessani, mikä on ilmeisesti nivelten yliliikkuvuudesta johtuvaa, nivelet ja luut menevät jotenkin liikkuessa päällekkäin. Jotkut kangistuvat vanhetessaan, minä olen notkea kuin mikä, eikä tämä ominaisuus tee kipeää, joten "eihän siin sit mitää".  
  

Lonkkaleikkauksesta toipumassa, apuvälineet käytössä.
Tuolissa koroke, samoin sängyssä ja vessanpytyssä,
koska lonkka ei saa olla toipumisaikana polvea alempana.
Kuva on vuodelta 2008, jolloin tukka oli vielä ruskea,
omaa ja värjättyä. 

😞 Kauneudesta luopuminen

Olen huomannut, että seitsemänkymmentä täytettyä kauneus (ulkoinen) alkaa kadota.
Tätä luopumista on yllättävän vaikea hyväksyä itsessä, vaikka toisten rapistumista katselee lempein silmin. 

Moni mies kaljuuntuu ja naisilla hiukset ohenevat. Minulla on päälaen pyörre tullut esiin voimakkaammin. Koulutan koko ajan hiuksiani tarrapaplareilla taipumaan sen pyörteen päälle.

Huomasin kesällä, että sääreni ovat tulleet kirjaviksi pigmenttiläiskistä, verisuoniakin on näkyvissä ja iho kuiva, vaikka kuinka rasvaisi. 

Kun sivuprofiilissa ennen oli peppu pystyssä ja vatsa kuopalla, niin nyt, jos ei ihan päinvastoin niin takana selkä vain jatkuu ilman huomattavaa pepun kaarta ja vatsassa on pieni pömppö. Edestäpäin lantion kaari loivenee, koska vyötärö leviää ja entiset pyöreät lonkat kapenevat kimmoisan ihon laskeutuessa.

Kasvot alkavat näyttää ikääntyessä usein väsyneiltä tai surullisilta, koska luomet ja suupielet laskeutuvat.  

Jalat suurentuvat ja pitää hankkia isompia kenkiä, käytännöllisiä ja yleensä niitä kaupan kalleimpia.

😖 Jaksamisesta ja työstä luopuminen 

Vanhana ehtii vähän päivää kohti. En tiedä, kokevatko ikätoverit tämän luopumisena. Minä en. Olen aina halunnut tehdä kaiken viimeistellen ja nyt on kiva, kun ei tarvitse kiirehtiä. Ihan hyvin voi ottaa päiväunet, jos siltä tuntuu. Eläkkeellä olohan on ansaittua lomaa työvuosista. Ei siitä väsymisestä kannata kiukutella ja täyttää päiväänsä liioilla menoilla. 
On hienoa, että saa suunnitella päivänsä kuten haluaa. Jotkut tylsistyvät vapaana ollessaan ja palaavat töihin eläkkeeltä, jos se on mahdollista. 
Minulla on aina kivaa tekemistä. Tämä kirjoittaminenkin on palkitsevaa. Koen onnea ja merkityksellisyyttä siinä, että saan kootuksi ajatuksiani jostain aiheesta kokonaisuudeksi.  

😡 Ajokortista luopuminen 

Tämä on pinttyneelle autoilijalle invalidisoiva asia. Autolla pääsee liikkumaan laajasti ja vaikka olisi huonompi liikuntakyky. Kun kortista joutuu luopumaan, niin on kynnys enää vanhana siirtyä käyttämään julkisia kulkuneuvoja, jos niitä edes on saatavilla.
Itselläni ei ole ajokorttia, mutta on auto ja uskollinen kuski. Kyllä menettäisimme paljon, jos hän ei voisi enää ajaa. Me suhaamme erilaisissa tapahtumissa ja ostoksilla ympäri Kymenlaaksoa. Elokuvissa käyntiinkin pitäisi varata tuntikaupalla aikaa, jos olisi bussiaikataulujen varassa. Ehkä olisi muutettava aivan keskustaan.  


😔 Mökistä ja matkustelusta luopuminen

Tämä liittyy edelliseen, autosta luopumiseen, ja myös jaksamisen vähentymiseen. Suomalaiset ovat mökkikansaa. Ja toiset suomalaiset taas enemmän matkoista virkistyviä. Jos mökin tai matkan rasitus alkaa olla isompi kuin siitä saatava ilo, niin luopuminen on välttämätöntä, vaikka kuinka kirpaisisi. 

😒 Toimintakyvystä luopuminen

Ei ole helppoa, jos joutuu luovuttamaan asioistaan huolehtimisen muille muistisairauden tai muun rappeuttavan tilan vuoksi. 
Tällöin on monesti järjestettävä myös asuminen uudella tavalla. Moni pitää liian pitkään kiinni omakotitalostaan, jota ei jaksa hoitaa. 
Meillä oli iso elämänmuutos viisikymppisenä. Vaihdoimme työpaikkaa, asuinpaikkaa ja asumismuotoa, isosta omakotitalosta kerrostalohuoneistoon. Meille alettiin välittömästi vinkata vapautuvista omakotitaloista, niin kuin me olisimme vain väliaikaisesti muuttaneet kauniiseen, tilavaan ja valoisaan asuntoomme. Minä olen aina haaveillut kerrostalossa asumisesta. Ratkaisu on osoittautunut oikeaksi, nytpä ei tarvitse enää etsiä vanhuuden asuntoa.  

😢 Herkistyminen

Lainaan tähän otteen kirjailija Anneli Kannon omakohtaisesta kirjasta Elämänlangalla.
"Vanhetessa iho ohenee, sekä ruumiillisesti että henkisesti. Surettavat asiat, jotka nuorempana ohitin suuremmin järkyttymättä." 

                                                                      👐
Kirjoitin nämä rehelliset, realistiset havaintoni, koska vanhuusaiheisia kirjoituksiani on luettu paljon ja toivottu lisää.  
Ja onhan tämä nyt kiinnostava aihe jos mikä, koska vanhuus koskee meitä kaikkia. 

Vanhenemista sekä kauhistellaan että ylevöitetäään. Kumpaankaan ei ole syytä. 
Ihminen on aika samanlainen kaikkina ikäkausinaan. Resilienssi kasvaa kokemisen myötä ja innostuminen vähenee, mutta aivoissa säilyvät kaikki eletyt iät. Toisensa pitkään tunteneet ihmiset myös näkevät toisissaan ne iät, ei vain tätä nykyistä. 

Minusta elämä on kivaa, toivon sen kivan jatkuvan pitkään. 

Taas tänään juon onnenkahvit. Juokaa tekin!

Poika toi isänpäivätuomisina tällaisia herkkuja. Tiedättehän,
että kahvin kanssa on aina juotava vettä, koska kahvi kuivaa.