Matkalta tultua, mietteitä ja muistelua

Matkoja on monenlaisia.
On sellaisia joissa mennään uuteen, tuntemattomuutensa vuoksi vähän tai paljon  jännitystä aiheuttavaan, ja sellaisia joissa mennään tuttuun, koska silloin tietää, mitä saa tai koska halutaan verestää vanhoja muistoja. 
Äskeiseen Englannin matkaamme liittyi vähän kaikkea, ja siksi se tuntuu paljon pitemmältä reissulta kuin  mitä se kalenterissa on.

Sidmouth Sid-joen laaksossa, toukokuu 2026, kuva: Ume

Ensimmäinen puoli matkasta oli meille uudessa, idyllisessä Sidmouthin merenrantakaupungissa lounaisrannikolla. Siellä asustimme tuttavapariskunnan luona. Diana on vanha tuttu, hän oli viimeksi meidän vieraanamme kolme vuotta sitten, mutta hänen miestään Colinia emme olleet erinäisten syiden vuoksi koskaan tavanneet. Paljon uutta siis.
Pelkäsin, että englannin keskustelutaitoni olisi ruosteessa ja yllätyin iloisesti, kun vanha taito palautui nopeasti kielikylpyyn pulahdettua.

Kylänäkymä, Sidmouth, kuva:Ume

 
Toisen osan matkasta olimme Lontoossa hotellissa. Edellisessä kirjoituksessani kerroin kahdesta Lontoon matkastani, siitä, jossa olin 18-vuotias ja yksin matkassa ja siitä, jossa olimme nelihenkisenä perheenä ja viides jäsen ilmoitteli olemassaolostaan.
Yksi reissu oli näiden välissä. Se oli naimisiinmenomme jälkeen, myöhästynyt häämatka. Tältä matkalta muistan, miten menimme 100 Club -jazzklubille (se on vieläkin olemassa, googlasin) ja juontaja alkoi yllättäen kuvailla meitä ja osoitteli meidän suuntaamme kertoen omistavansa seuraavan kappaleen tälle nuorelleparille. Se oli klassikko I Can't Give You Anything But Love, Baby. Oltiin varmaan hyvin nuoren ja köyhän näköisiä, minä pitkälle raskaana, esikoisesta silloin. 

Nyt olisi paljon kertomista. En tee tällä kertaa mammuttikirjoitusta, vaan ehkä pari aiheeseensa keskittynyttä juttua. Katsotaan, miltä tuntuu. 
 
Haluaisin kirjoittaa Sidmouthin vehreydestä, kirjastosta, lelumuseosta, valokuvaklubin illasta, lukuisista harrastuskerhoista kroketista puutarhanhoitoon, vapaaehtoistoiminnoista luonnon hyväksi, arboretumista, hunajafarmilla käynnistä.

Sidmouthin valokuvakerhon ilta, kuva: Ume
Diana violetissa villatakissa vasemmalla, minä vieressä harmaassa neuleessa. 
Kouvolan kameraseuralla on yhteistoimintaa Sidmouthin kerhon kanssa. 

 
Oli mielenkiintoista olla mukana ikätovereiden elämässä ja katsoa, miten arkiset asiat hoituvat heillä, katsella uutisia ja lukea sanomalehtiä.

Lontoosta päällimmäisenä mielessä ovat taidemuseo MOCOn ja The Photographers' Galleryn upeat näyttelyt, iso Pro-Palestine mielenosoitus, Nakba Day, ja sen vastamielenosoitus, metrot ja tungos. 
Tämän päivän Lontoo tuntui minun ikäiselleni arkisemmalta paikalta kuin ensimmäinen 70-luvun lopun Lontoon matkani teini-ikäiselle, joka ei ollut käynyt edes kotimaassa paljon missään. Silloin kaupunki oli nuorison ja uuden musiikin keskus. Diskoja oli kaikkialla, Lontoo sykki niiden rytmissä ja lupasi seikkailua. Minä innostuin suurkaupungin eloisuudesta, olisin halunnut jäädä sinne.
Nyt jos saisin valita, niin asuisin ehdottomasti mieluummin Sidmouthissa. 

Piccadilly Circus, London, toukokuussa 2026, kuva: Ume
Tähän Eroksen veljen, Antareksen, patsaan juurelle kaikki hippimieliset kokoontuivat aikanaan rauhaa ja rakkautta julistaen.

 Nakba Day -tapahtuma Lontoossa 15.5.2026, kuva : Ume.
Nakba Day on palestiinalaisten vuosittain toukokuun 15. päivänä viettämä muistopäivä. Sana 'nakba'  tarkoittaa katastrofia ja sillä viitataan vuoden 1948 tapahtumiin, jolloin yli 700 000 palestiinalaista ajettiin kodeistaan Israelin itsenäistymissodan seurauksena. Muistopäivänä palestiinalaiset ympäri maailmaa vaativat oikeutta palata takaisin omiin tai esi-isiensä koteihin nykyisen Israelin alueelle.

Tässä Unton kanssa vaeltelemassa Sidmouthin rehevässä
metsikössä. Muratit peittivät puiden runkoja
ja piikkipaatsama loisti isoina pensaina.
Kuva: Diana

Kyllä minäkin otin kuvia, olen tehnyt niitä kymmeniä, vaikka kaikki tämän juttuni kuvat ovatkin toisten ottamia.
Loppuun vielä kuva kotialbumista 80-luvun alusta. Tällöin tutustuin Dianaan, joka oli lontoolaisen kuvaviestinnän oppilaitoksensa kanssa opintoretkellä Kajaanissa. Miestäni Untoa pyydettiin tulkiksi, ja siellä yksi opiskelija, Diana, oli kysellyt mahdollisuutta päästä kuvaamaan oikeaa elämää. No, me olimme hiihtolomalla, ja hyvä ystäväni kerrosta ylempää oli tehnyt selväksi, että me ahtaasti asuvina voimme majoittaa vieraitamme hänen asuntoonsa, kun hän on lomilla - ajatelkaa, miten harvinaista tällainen! - ja niin mieheni soitti ja kysyi, haluanko hiihtolomavieraan pariksi päiväksi. Tietenkin halusin. Unto kuljetti Dianaa kuvaamassa metsurin työtä ja maalaisemännän leipomispäivää.
Kuvassa olemme saattamassa vierastamme bussille.