Irlantilaista Keegania pidetään yhtenä parhaista nykykertojista, mielestäni ansaitusti.
Kaikki hänen teoksensa ovat lyhyitä, myös ne kaksi suomennettua teosta, jotka on julkaistu romaaneina, Nämä pienet asiat (These Small Things) ja Kasvatti (Foster).
Arvostan sitä, että tänä tiiliskiviromaanien aikana joku "tyytyy" kirjoittamaan novelleja ja pienoisromaaneja. Keeganin lyhytproosassa sen mitasta riippumatta on kokonainen maailma ja iso kertomus.
Mikä taito luoda niin vähin sanoin sellaista, mikä jää lukijan mieleen. Pysyvästi, ainakin minulla (ellen dementoidu).
Ei ihme, että Keeganin teosten pohjalta on tehty myös onnistuneita elokuvia.
So Late in the Day kertoo erään Cathalin päivästä, joka näyttää aluksi tavalliselta, pitkästyttävältä perjantailta toimistotöissä Dublinissa. Bussimatkalla asuntoonsa ja pitkin iltaa Cathalin ajatukset askartelevat Sabinessa, jonka hän oli tavannut vuosi sitten ja tilanteissa, joissa Sabine oli ollut häneen tyytymätön. Myös lapsuuden ympäristöstä vilahtaa Cathanin mielessä asioita, joilla lukija ymmärtää olevan yhteyttä miehen käyttäytymiseen aikuisena. Olisin halunnut mennä neuvomaan, älä hyvä mies noin.
Tekstissä on lukijalle pieniä vinkkejä ja kysymyksiä, joiden merkityksen ymmärtää vasta lopussa, jolloin myös selviää, mikä päivä tämä perjantai on.
Keeganin luomat hahmot eivät ole aina rakastettavia, mutta hän on aina heidän puolellaan ja ymmärtää, mistä tietty käytösmalli johtuu.
Kun aloitin lukemisen, niin mietin ensin kriittisesti, miksi näin lyhyt teksti, 47 sivua, julkaistaan omana kirjanaan eikä novellikokoelman osana. Tarinan loppua lähestyessäni tunsin, että näin sen pitikin olla.
Keeganin metodina on realistisesti kerrottu tarina, jossa on pinnan alla paljon merkityksiä ja tunteita. Jokainen sana tuntuu tarkasti valitulta.
Nykyään on muodikasta kirjoittaa tyylillä, jossa kertoja haparoi ja eksyy pohdinnoissaan sinne ja tänne, Keegan hallitsee tarinansa, lukija voi luottaa häneen.
Kirjan takakanteen on painettu osia arvosteluista. Eräässä niistä Keegania verrataan Tšehoviin.
The Forester's Daughter, kertoo erään perheen elämästä syvällä Irlannin maaseudulla. Tässäkin tarinassa miehen ja vaimon suhde on ongelmallinen. Vaimo on tyytymätön karkeaan, yksinkertaiseen mieheensä, sama asetelma kuin Robert James Wallerin romaanissa The Bridges of Madison County, Hiljaiset sillat, josta Clint Eastwood on ohjannut koskettavan draamaelokuvan.
Martha pohtii jo lähtöäkin, mutta miten käy.
Martha pohtii jo lähtöäkin, mutta miten käy.
Agholwen tilalla on salaisuus, joka uhkaa paljastua. Paineet kasautuvat, ja lopuksi on vaikea löytää syyllistä.
Deegan, the forester, is not the type of man to remember his children's birthdays, least likely that of his youngest, who bears a strong, witch-like resemblance to her mother. If occasional doubts about his daughter cross his mind he does not dwell on them for, in fairness, Deegan has little time to dwell on things. In Agholwe there are three teenagers, the milking and the mortagage.
Deegan, the forester, is not the type of man to remember his children's birthdays, least likely that of his youngest, who bears a strong, witch-like resemblance to her mother. If occasional doubts about his daughter cross his mind he does not dwell on them for, in fairness, Deegan has little time to dwell on things. In Agholwe there are three teenagers, the milking and the mortagage.
(Metsänvartija Deegan ei ole niitä miehiä, jotka muistavat lastensa syntymäpäivät, varsinkaan nuorimmaisensa, joka muistuttaa noitamaisella tavalla äitiään. Jos hänen mieleensä sattuu nousemaan epäilyä tyttärensä suhteen hän ei jää sitä märehtimään, koska Deeganilla ei todellakaan ole moiseen aikaa. Agholwessa on huolehdittava kolmesta teini-ikäisestä, lypsyhommista ja talolainasta.)
The Forrester's Daughter näkyy olevan myös yksi seitsemästä novellista kokoelmassa Walk the Blue Fields eli tulin ostaneeksi tämän kirjasen turhaan.
Ei se mitään. Kirjaostos ei ikinä ole turha, ja kansihan on tässä kirjassa suloinen, varsinkin kun siinä ei ole mainoslauseita.
The Forrester's Daughter näkyy olevan myös yksi seitsemästä novellista kokoelmassa Walk the Blue Fields eli tulin ostaneeksi tämän kirjasen turhaan.
Ei se mitään. Kirjaostos ei ikinä ole turha, ja kansihan on tässä kirjassa suloinen, varsinkin kun siinä ei ole mainoslauseita.
Kun Trumpin ensimmäinen vuosi presidenttinä alkoi olla lopuillaan vuoden 2018 tammikuussa maassa nousi keskustelua hänen kyvykkyydestään virkaansa. Aamuyön tunteina Trump twiittasi: "I went from VERY successful businessman to top T.V. Star to President of the United States (on my first try). I think that would qualify as not smart, but genius... and a very stable genius at that!" (Etenin ERITTÄIN menestyneestä liikemiehestä huippu-TV-tähteyden kautta USA:n presidentiksi (ensiyrittämällä). Eikös tämä osoita, että kyseessä on ei vain fiksu vaan nero tyyppi... ja kaiken lisäksi hyvin vakaa nero!)
Tämän jälkeen hän toisti määritelmäänsä muutamaan kertaan twiiteissä, esim. heinäkuussa 2019 osana runsasta twiittirypästään: "What you have now, so great looking and smart, a true Stable Genius."
Mitä me olisimme ajatelleet, jos samaan aikaan Suomessa presidentin virkaa hoitanut Sauli Niinistö olisi esitellyt itsensä: "Tässä teillä todella vakaa nero, niin hyvännäköinen ja fiksu!" Myöhemmin Trump käänsi asia niin, että jotkut muut ovat määritelleet hänet vakaaksi neroksi.
Kolmen aiemman presidentin hallinnossa työskennellyt Peter Wehner oli ensimmäisiä republikaaneja, joka kyseenalaisti Trumpin kyvyn toimia presidenttinä. Hän sanoi keväällä 2019, että kyseessä on transgressiivinen persoonallisuus, joka nauttii hyökkäämisestä ja hajottamisesta, kokee instituutiot vihollisinaan eikä kunnioita toisten rajoja.
Jo pari vuotta ennen Wehneriä heti Trumpin toimikauden alussa suomalainen yli kolmekymmentä vuotta ihmisten psyykeä työssään tarkkaillut Claes Andersson määritteli Ylen De äldres råd -ohjelmassa Trumpin käytöstä sellaisen ihmisen käytökseksi, jolla on sekä narsistinen että psykopaattinen luonnehäiriö.
Narsisti on täynnä itseään eikä omaa empatiakykyä. Psykopaatti toteuttaa ideoitaan ilman itsetarkastelua ja syyllisyyttä. Näiden kahden piirteen yhdistyminen ei ole Anderssonin kokemuksen mukaan mitenkään epätavallista.
"Kun narsistinen psykopaatti saa valtaa, hän satuttaa ihmisiä ymmärtämättä asiaa. Ja jos hän ymmärtäisi sen, hän ei välittäisi, koska hän itse ei kärsisi."
Meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla on ihmisarvo. Lähes kaikilla on myös jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden ongelmia, eivätkä monet niistä haittaa missään työssä, ovat joskus jopa eduksi - mutta, hei amerikkalaiset, onko viisasta valita presidentiksi narsistisia ja psykopaattisia piirteitä osoittava henkilö? Toistamiseen!
No, tätä ei varmaan kukaan lukutaitoinen usalainen lue ja tiedän, että Trumpin kannatus on ollut suurinta siellä missä lukutaito on heikointa.
Kunhan selvittelin mieltäni.
Meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla on ihmisarvo. Lähes kaikilla on myös jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden ongelmia, eivätkä monet niistä haittaa missään työssä, ovat joskus jopa eduksi - mutta, hei amerikkalaiset, onko viisasta valita presidentiksi narsistisia ja psykopaattisia piirteitä osoittava henkilö? Toistamiseen!
No, tätä ei varmaan kukaan lukutaitoinen usalainen lue ja tiedän, että Trumpin kannatus on ollut suurinta siellä missä lukutaito on heikointa.
Kunhan selvittelin mieltäni.
No, mitäpä lisää sanoisi ainakaan Trump-luonnehdintoihin...
VastaaPoistaPaljoa en pysty sanomaan myöskään Keeganin teksteistä, koska en ole niitä lukenut. Voisin toki tarttua niihin.
Tartu, Lissu. Näitä on suomennettu tietääkseni kolme, Kasvatti, Nämä pienet asiat ja kolmen novellin kirja Aivan viime hetkellä, jonka niminovelli on juuri tämä So Late in the Day. Siinä on myös novelli Antarktis, joka taas minulla on 15 novellia käsittävässä kirjassa Antarctica, jota en ole vielä lukenut. Näitä on koottu näemmä erikokoisiksi kokoelmiksi. Toivottavsti kaikki suomennetaan.
PoistaTaidanpa tarttua...
PoistaKeegan on ilta- ja yölukijan suosikkeja,kunhan ei ryhdy yöllä pohtimaan tekstiä, vaan jättää sen seuraavaan päivään. Lyhyttä, ytimekästä tekstiä. Olen lukenut Kasvatin ja Nämä pienet asiat, katsonut elokuvan Hiljainen tyttö. Nyt on varauksessa Aivan viime hetkellä. On helpommin ymmärrettävä kuin Ali Smith, mutta yhtä mielenkiintoinen.
VastaaPoistaHiljainen tyttö on mielestäni elokuvana ihan yhtä hyvä kuin kirjana ja nimi parempi kuin yksitotinen Kasvatti.
PoistaMyös Nämä pienet asiat -kirjasta on elokuva, samanniminen, todella hyvä. Cillian Murphy näyttelee siinä hiilikauppias Billyä, joka huomaa yhteisössään sellaista epäoikeudenmukaisuutta josta vaietaan ja joutuu kysymään itseltään, mikä on tärkeämpää, oma mukavuus vai heidän auttaminen joilla ei ole mitään valtaa. Ajattelen tätä aina jouluelokuvana.
Ali Smith on minulle aivan uusi kirjailija. Kiitos, kun otit esiin, panen nimen muistiin.
PoistaHei, Marjatta ja hyvää tätä vuotta tästä eteenpäin.
VastaaPoistaVinkkaan sinulle tässä Katja Myllyviidan tietoteoksen Sairas perhe alaotsikkona Kun vanhempi ei kasva aikuiseksi (Kustannus Oy Duodecim 2025).
Tämä vinkkaukseni ei liity kirjoitukseesi, mutta laitan tämän nyt tänne.
Ehkä olitkin jo tietoinen kirjasta, joka on mielestäni monella tapaa tärkeä.
Jari Ranta
Kirja ei ole tuttu, mutta alkoi heti kiinnostaa minua, kuten kaikki ihmisen psyykeä käsittelevät teokset.
PoistaVinkkauksesi liittyy hyvinkin tähän kirjoitukseen.
Molemmissa Keeganin kirjoissa on parisuhteen käsittelyä, toisessa myös lapsiperheen, erityisesti siinä mielessä, miksi jotkut ihmiset ovat niin kitsaita.
Anteliaisuus itseä ja muita kohtaan edellyttää varmaan sitä, että toimeentulo on turvattu ja että on saanut kokea lapsuudessa rakkautta. Äidithän perinteisesti tuhlailevat rakkautta pieniin lapsiinsa, mutta karskeissa ympyröissä kuten Irlannin maaseudulla kasvaneet miehet eivät sitä aina osaa.
Olen lukenut, että Trumpin lapsuudessa olisi ollut väkivaltaa ja heikkouden halveksuntaa, ei todellakaan terve perhe eikä hyviä arvoja vahvistava kasvualusta lapsille.
Olisi kiinnostavaa lukea hänen veljentyttärensä Mary Trumpin kirja Too Much and Never Enough: How My Family Created the World's Most Dangerous Man. Se on ilmeisesti suomennettukin. Käyn vilkaisemassa kirjaston sivuilla.
Hyvää tätä vuotta, Jari, sinulle myös!
Keegania voisi joskus vielä lukea lisää. Olen yhden romaanin häneltä lukenut ja pidin siitä, mutta en varsinaisesti hurmaantunut.
VastaaPoistaTrumpin pelleilyt ovat taas menneet niin överiksi, että on täytynyt jo aikapäivää sitten pistää äijä jäähylle. En yksinkertaisesti jaksa enää lukea hänen itserkkaita ja mahtipontisia aivopierujaan. On kyllä vaikea käsittää, että hänet äänestettiin toisen kerran pressaksi. Edes hullun ei luulisi olevan niin hullu, että äänestää päin naamoja valehtelevaa ja politiikasta mitään tajuamatonta ukkelia.
Aivan ja kaiken lisäksi vielä sellaista joka matkii ja pilkkaa ihmisten eleitä, ontumista yms. esiintymisissään, jakaa yksityispostiaan, uhkaa tappaa, jos suutahtaa - ja hän kyllä suutahtaa. Yleensä tuollaisesta käyttäytymisestä opitaan pois jo ennen kouluikää.
PoistaMerkillinen sattuma, mutta eilen tai toissapäivänä luettelin vaimolleni, että olisi kiva kun elokuvateatteri Kuvakukossa esitettäisiin enemmän sellaisia hienoja elokuvia kuin se irlantilainen Hiljainen tyttö, joka käytiin siellä katselemassa. Vaimo ei saanut mieleensä elokuvaa, vaikka sitä vähän kuvailinkin, en kumminkaan spoilannut.
VastaaPoistaJa nyt sitten sinä olet, Marjatta, samaan aikaan kirjoittanut siitä kirjailijasta, jonka novelliin elokuva perustuu! Kun jaksaisi lukea ja kun olisi rahoja hankkia suomennettuina noita kirjoja, niin saattaisin hyvinkin ostella. Kyllä vaimokin niistä tykkäisi, olen varma siitä.
Kiitos tästä vinkistä! Toivottavasti elokuva tulee tv:stä tässä vuoden parin sisään.
Oliskohan se joskus tullutkin tv:stä. Muistan, että olisin katsonut tämän toisen elokuvan 'Nämä pienet asiat' juuri telkkarista, mutta se on melko uusi, joten muistan ehkä väärin ja olen nähnyt elokuvateatterissa.
PoistaKuvakukko on kiva nimi, persoonallisempi kuin pelkät Kinot ja Studiot.
Toivottavasti useammasta Keeganin novellista tehtäisiin elokuvia, niissä on hyvä tarina työstettäväksi käsikirjoittajille.
Teidän kirjastosta löytyy varmaan nämä suomennetut Keeganit.
Keegan osaa järkyttää tarinoillaan joka kerta. Suomennettuna olen lukenut Kasvatin ja Nämä pienet asiat sekä novellikirjan Aivan viime hetkellä. Löytyivät kirjastosta.
VastaaPoistaEräs amerikkalainen toimittaja sanoi ohjelmassaan, että Nixon oli huono presidentti, mutta Trump on paljon, paljon, paljon huonompi.
No, eihän näin outoa presidenttiä ole ollut missään minun elinaikanani.
PoistaEmeritusprofessori Martti Koskenniemi vertasi häntä viime tiistaina A-Studiossa vieraillessaan entisajan pähkähulluihin ruhtinaisiin. Eikös Trump olekin pyrkinyt muuttamaan Valkoista taloa Ludvig XIV:n tyyliseksi kultaa tihkuvaksi palatsiksi.
Minua jotenkin pelottaa, mitä tässä vielä tapahtuu.
Keegan kuulostaa taitavalta ja lukemisen arvoiselta 🌺
VastaaPoistaTiivistäminen on taito sinänsä. Sitä ryhdyn miettimään.
En keksi Trumpista mitään hyvää sanottavaa, joten olen hiljaa. Tai ehkä se on hyvä piirre että hänen puheistaan saamme tiedon ja varmuuden hänen suuruudenhulluista omahyväisistä ajatuksistaan ja osaamme varoa.
Keeganilla vähät sanat sisältävät paljon tunnetta ja lukija oppii häntä lukiessa huomaamaan, että mitään ei kuvata turhaan, esim. ympäristöstä hän poimii sen, mikä on tarinan kannalta merkityksellistä.
PoistaTotta, se on hyvä.
Claes Andersson sanoi Trumpin luonnehäiriön heti hänen ensimmäisen presidenttikautensa alussa diagnosoidessaan, ettei tee yleensä etädiagnooseja, mutta Trumpista sellaisen tekeminen on helppoa, koska hän ei salaa mitään.
Se avoimuus johtuu varmaan varakkuudesta; hän uskoo, ettei kukaan voi hänelle mitään ja että hän voi rahalla ja vallalla lahjoa ja uhkailla ihmisiä toimimaan mielensä mukaan.