perjantai 5. tammikuuta 2024

Miksi luen ja miksi pidän blogia

 



Olen lukenut neljä - viisivuotiaasta ja lukeminen on edelleen yksi parhaita asioita elämässäni. Tämä on yksinkertainen asia eikä vaadi enempää pohdintaa. Jotkut kiinnittyvät lukemiseen, toiset johonkin muuhun.
Lähes yhtä intohimoisesti kuin kirjoja harrastin nuorempana neulomista, mikä minulle kyllä on nimeltään kutomista, siis puikoilla langasta. Kudoin vallapaitoja, liivejä, tunikoita, myssyjä ja huiveja, mutta en koskaan lapasia ja sukkia koska ne kuluvat.

Entä, miksi kirjoitan ja miksi julkaisen kirjoituksiani?
Kirjoittamalla selvittelen asioita itselleni. Se on jatkoa lukemiselle. Lukeminen sytyttää minussa kirjoittamisen halun ja olen kirjoittanut ajatuksiani kirjoista ja muusta päiväkirjanomaisesti jo paljon ennen kuin blogeja oli olemassakaan.

Miksi en sitten jatka kirjoittamalla vain itselleni, vaan pidän blogia (ja olen linkittänyt blogini Facebookiin ja Instagramiinkin)?
Kaksi syytä: 1) Toivon keskustelua, joka sekin on asioitten selvittelyä ja lisäksi sosiaalista somekanssakäymistä samanmielisten ja erimielisten ihmisten kanssa. Arvostan blogivierailijoitani paljon ja vastaan jokaiseen kommenttiin. 2) Se minulle mieluinen pysyvyys (sama kuin neuletöissä, niissä joita ei kuluteta nopeasti). Blogissa kirjoitukset säilyvät ja ovat löydettävissä tuota sivurullaa ja tunnisteita tutkimalla. Joskus väitän keskusteluissa, että en ole lukenut jotain kirjaa ja huomaan myöhemmin, että olen jopa kirjoittanut siitä, blogi tukee siis muistia. Kaikista lukemistani en kirjoita, mutta pyrin laittamaan nekin muistiin muualle.

Blogikommentoinnissa olen ihmetellyt sellaista asiaa, että on bloggareita, joilla on avoin kommenttilaatikko, mutta he eivät ikinä vastaa, jos kommentoit sinne. En tarkoita sitä, että vastaukset viipyvät, se on aivan luonnollista, tarkoitan ei koskaan. Vastaamattomuus on epäkohteliasta.




Sain joulutorilta ostamani muotilehteä lukevan pikkutontun kavereiksi Aarikan tontut Lukutoukan ja Viisaan. Tämä kolmikko kuvaa minua bloggarina erinomaisesti. Olen lukutoukka ja useimmat kirjoitukseni ovat kirjoista ja kirjallisuudesta, joskus kirjoitan välipalaksi kevyitä oman elämän juttuja ja joskus harvoin kirjoitan jotain viisaana pitämääni kokemuksen rintaäänellä. 

Viime vuonna kirjoitin 83 juttua blogiin. Se on keskimääräinen luku blogivuosinani. 
Viime vuoden aikana on käyty ylivoimaisesti eniten lukemassa Matilda Levorannan kirjasta tekemääni juttua Totuus nuoruudesta (klik), vaikka kirjoitin sen vasta heinäkuussa. Kirjalle on ollut näemmä tarvetta.
Koko kohta 11-vuotisen blogiaikani suosituin kirjakirjoitus on ollut Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta käsittelevä kirjoitukseni (klik) vuodelta 2014, jolloin Suomi täytti 100 vuotta ja sitä juhlittiin laajalti myös kirjallisuudessa. 
Muista aiheista eniten on kiinnostanut kirjoitukseni Vanhuus ei tule yksin (klik). Tämän asian pohtimiselle on siis myös ollut tarvetta. Voisin parin vuoden kuluttua  tehdä tähän juttuuni päivityksen, koska kuten siteeraamassani Anne-Mari Kaskisen runossa sanotaan 'Kuinka vähän me 
vanhuudesta tiedämme/kunnes se astuu/itse ovesta sisään/emmekä luule mitään'. 

Olen linkittänyt muutaman vuoden ajan kirjoituksiani Facebookiin, johon liityin sinnekin paljon myöhemmin kuin useimmat muut. 
Koska Kirjagramia on kehuttu ja bloggareita on siirtynyt sinne, niin päätin mennä tutkimaan Instagramiin, mikä siellä olisi paremmin kuin Bloggerissa. No, se ei ole vajaassa parissa kuukaudessa selvinnyt, mutta jatkan yhä selvittämistä.
Kokeilin saman tien X:ääkin - kirjoittajalle täysin turha.

Toistaiseksi näen kirjoittajana Instassa vain puutteita verrattuna blogialustoille kirjoittamiseen. Kirjoituksen on oltava lyhyt eikä siihen voi laittaa erilaisia fontteja tai kuvitusta alkukuvaa enempää. Siellä "tykätään kuvasta", jonka oheen siis sopii lyhyt teksti. Instagram onkin alunperin tarkoitettu kuvien julkaisemiseen. Valokuvaharrastajillehan tämä palvelu on hyvä. He voivat julkaista kuviaan ja saada palautetta toisiltaan.
Osa ahkerista kirjabloggaajista jaksaa kirjoittaa Instaan eri juttuja kuin blogiin. Minä kokeilin ikään kuin vinkkauksena laittaa osan blogitekstistäni; no siihen sopii ehkä neljännes, ei hyvä. Olen siis julkaissut kuvan ja pyytänyt mennä lukemaan tekstin blogista.
Rehellisesti sanottuna, blogi on minulle ruisleipää ja insta pikkuleipää.
Hei huhuu, tulkaa kirjagrammaajat takaisin bloggareiksi, täällä on kunnon meininki! Tai kertokaa minulle, mikä mauste minulla on jäänyt huomaamatta siitä pikkuleivästä. 

Vielä kirjavinkki, tällä kertaa lyhyt, sopisi Instaankin.
Irlantilaisen Claire Keeganin lämminhenkinen, hitaasti kulkeva pienoisromaani Nämä pienet asiat on syvästi koskettava kirja, kohottava ja merkityksellinen.
Hiiliä kotitalouksiin kuljettavan Bill Furlongin mieltä painaa asia, jonka ohi oma perhe, koko kaupunki ja kirkko, varsinkin kirkko, katsovat. 

... Furlong kysyi itseltään, oliko elämässä mitään mieltä, jollei auttanut kanssaihmistään? Olisiko mahdollista jatkaa elämistä vuosikymmenestä toiseen loppuun asti olematta kertaakaan niin rohkea, että uskaltaisi nousta yleistä mielipidettä vastaan ja kutsua silti itseään kristityksi ja katsoa itseään peilistä?

Rohkeus toimia oikein lisää onnellisuutta, jopa sellaisesta lukeminen kylmänä pakkaspäivänä tekee onnelliseksi. 
"Upea. Hiljaisen radikaali." Näillä sanoilla Ali Smith suosittelee kirjaa sen takakannella.





 

28 kommenttia:

  1. Kylläpäs tuota Keeganin kirjaa tuleekin nyt joka somealustalta, olen ymmärtänyt että se on oikeasti hyvä kirja 😊

    Minullekin blogin pitäminen on siitä palkitseva harrastus, että siitä jää se pysyvämpi jälki. Aiemmin tuntui, että vain "lueskelen" kirjoja mutta blogin aloittamisen myötä aloin "harrastaa kirjallisuutta". Vissi ero siinä (vaikkakin ehkä lähinnä vain omien korvien välissä).

    Instassa olen ollut myös jo kauan, mutta olen vähän pettynyt siihen miten vähän siellä lopulta syntyy keskustelua. Mutta oma some-strategiani on, että laitan ensin instaan lyhyen lukutunnelmakuvauksen, usein jo ennen kuin olen edes ehtinyt kirjan loppuun, ja sitten sen jälkeen pidempi kirjoitus blogiin - jos kirja on herättänyt kirjoittamishaluni. (X:ssä olen ollut kauimmin ja siellä yllättäen syntyy enemmän keskustelua, varsinkin jos kirja on sellainen että monet ovat sen jo lukeneet.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, on se. Keegan näyttää kirjoittaneen tätä ennen novelleja ja tässäkin on perinteisen novellin tuntu, yksi asia ja sen kaari, johon menneisyys vaikuttaa, mutta ei tule sen isommin esiin. Ei mitään turhaa, todella hiottu teksti.

      Sama kokemus täällä. Blogiaikana olen aina hyvän kirjan luettuani halunnut ottaa selvää kirjailijan muusta tuotannosta ja paikasta kirjallisuuden kentässä. Aina nousee mieleen myös muita samasta teemasta kirjoittaneita tai kirjailijan tyylillisiä "sukulaissieluja" eri ajoilta.

      Ai, sinulla on X:stä noin hyvä kokemus. Joka sovelluksessa on tietysti se, että sieltä pitää löytää ne itselleen oikeat ihmiset.
      Minulla on Bloggerissa hyvä porukka, joten ei hätää. Noissa muissa palveluissa taitaa olla kiireisempiä ihmisiä, jotka mieluummin katsovat kuvia ja videoita kirjoista kuin lukevat jotain essehdintöjä.

      Poista

  2. Minulla on samoin eli lukemisesta olen pitänyt siitä lähtien, kun lukemaan opin. Tietysti on ajanjaksoja, kun ei ole ehtinyt romaaneja juuri lukea, mutta kyllä se (kirjat ja lukeminen) aina siellä taustalla on ollut mielessä.

    Ennen blogia minullakin oli vihkonen, johon kirjoitin mietteitä lukemistani kirjoista ja myös leikkasin lehdistä kritiikkejä (jos oli kyseessä kirja, jonka halusin lukea tai olin peräti lukenut).

    Minulla oli eräs muu blogi ennen kuin perustin erillisen blogin kirjoille ja kirjallisuudelle – niin rakkaita olivat (ovat yhä) kirjat minulle. Muutamia kollektiivisia kirjallisuusblogejakin oli tuolloin (minunkin juttuja oli niissä). Keskustelu oli tosiaan tuolloin toivottua ja on edelleen eli tunnistan tuon ykkäskohtasi ja kakkosenkin. Ja laillasi kummastelen kommentointimahdollisuutta blogeissa, joissa kommentteihin ei suunnilleen ikinä vastata. Mitä järkeä.

    Itse olin (olen edelleen, mutta epäaktiivisena) kirjainstassa, mutta se vei liikaa aikaa ja väsytti. Kyllä muutamat siellä kirjoittavat aika pitkiäkin mietteitä ja jatkavat ajatuksiaan kommenttiosiossa, jos ei varsinainen kirjoitusosuus riitä. Aika harva kyllä. Itse kopioin usein pätkän blogipostaustani sinne ja kehotin lukemaan loput blogista, jos kiinnostaa.

    Minulle Insta on niin visuaalinen, etten jaksa siellä itsekään pitkiä juttuja lukea. Minulla on siellä aktiivinen henkilökohtainen tili, jota jaksan päivittää (sisältää lähinnä patikkakuvia ja tosi lyhyitä kuvauksia niistä ymv.). Preferoin itsekin selkeitä kuvatilejä, vaikka toki tykkään lukea (lyhyitä) juttujakin. Mutta kirjallisuudessa ei toimi minulle – liian hektistä ja nopeaa tällaiselle märehtijälle.

    Claire Keegan ja tämä kirja ovat nimenä tuttuja. En ole lukenut, koska ei ole syntynyt tarvetta. Ehkä voisin tuon joskus lukea ihan vain siksi, että voin muodostaa oman mielipiteen siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet osannut erotella kirjallisuuden omaan blogiinsa ja muita asioita eri blogiin. Minulla on kaikki tässä yhdessä ja samassa, mutta ei tietenkään "kaikkea", vaan kaikki somejulkiseksi kelpaava. Olenkin sanonut, että ihan sama mikä taho kerää tietoja minusta, koska ei löydy mitään, mitä en voisi sanoa ja näyttää kaikille.

      Tämä Keeganin kirja on hiotussa muodossaan vähän sama kuin Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Yksinkertainen, vaatimaton ja sanomaltaan tärkeä.

      Sain juuri tänään lahjaksi Patti Smithin Päivien kirjan, jossa on instatyylisesti kuva ja lyhyt teksti joka vuoden päivälle. Alkusanoissaan Smith kertoo, miten liittyi vuonna 2018 Instagramiin, tyttärensä ehdotuksesta (kuten minä poikani) ja miten on sitä käyttänyt. Alkukuvana oli oma käden kuva eli ködenojennus, "hei kaikki". Kuvissa on esim tuttujen taiteilijoiden sammaloituneita hautakiviä, vanhoja kuvia omasta albumista, oman kissan kuvia jne eli kuva on tärkein. Tämä kirja on aika viehättävä ja se myös selkiyttää minulle Instan tarkoitusta, kuten myös sinun kommenttisi.

      Poista
  3. Samaan tapaan myös olen lukenut viisivuotiaasta saakka, eikä taukoja ole sen jälkeen ollut vaikka määrissä ja lajeissa onkin ehkä vaihtelua.

    Ja samoilla linjoilla myös bloggaamisen syistä: ensimmäisenä tietysti kirjoittaminen on keskustelua itseni kanssa (ja tekstin lopussa saattaa näin tulla ajatuksia joita tekstin alussa ei ollut vielä muodostunut) ja jos muutkin sitten liittyvät mukaan keskustelemaan niin sitä parempi.
    Ja pysyvyys on kyllä tärkeä piirre. Ennen blogia tuli myös kirjoitettua kaikenlaista, mutta suuri osa näistä teksteistä on kadonnut, ison osan olen itse itsekriittisyyksien puuskissa heittänyt pois enkä päiväkirjaakaan ole koskaan onnistunut pitämään...julkisessa blogissa julkisuus on hyvä puoli, nyt kun painan julkaisunappia niin sinne meni teksti ja siellä se on, en siivoa pois vaikka kaikkien vanhojen tekstien arvoa ja kiinnostavuutta en enää kovin hyvänä pidäkään enkä tyylillisesti tai sisällöllisesti enää olisikaan samaa mieltä itseni kanssa.

    FB on ahkerassa käytössä: Instassa pyörin joku vuosi sitten jonkin aikaa mutta ihan vaan kuvatilinä (ja seurasin muutamaa muuta kiinnostavaa kuvatiliä). Mutta enhän mä nyt kirjoja kuvaa.
    Jäi sitten kuitenkin pois kun kuvien siirtely laitteelta toiselle oli tylsää (valokuvaan kuitenkin kameralla, mutta Instaan sai ladattua kuvia vaan kännykästä: jos olisi onnistunut pöytäkoneelta niin olisin varmaan jatkanut käyttöä) ja ei se sosiaalisena ympäristönä nyt niin kiinnostava ollut, keskustelua olisin suonut lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, kirjoittamisen aikana tulee uusia ajatuksia ja sitten nauttii siitä, että saa ne ilmaistuksi selvästi ja keksii vaikka jotain kivoja kielikuvia.

      Minulla on ollut harjoittelua koko blogiaika. Huomaan vanhoissa kirjoituksissa piipahtaessani, että en tajunnut edes erottaa krjailijoiden nimiä tummentamalla ja tunnisteitakin lisäsin jälkijunassa, kun joku niitä keksi pyytää. Sama juttu nyt tuolla Instassa niitten hashtagien kanssa. No, nämä ovat vain tekniikkaa, tärkeämpää on se, että on oppinut kirjoittamista.
      Olen omaksunut paljon toisilta bloggareilta, ihan siinä sivussa.
      Onhan tämä melkoinen kirjoituskoulu!

      Facebook minullakin on blogin ja tekstiviestien ohella tärkeä.

      Minä siirrän kuvia Instaan kuten blogiinkin vain pöytäkoneelta kuvatiedostoista ja suoraan kännykästä vain whatsapp-viesteihin.
      Instasta on näemmä pitkään blogia pitäneillä kirjoittajilla aika samanlaisia mielipiteitä.
      Minua yllätti se kuvasta tykkääminen, kirjoittajat kun tykkäävät sanasta ilman kuvaakin.

      Poista
  4. Lukemisesta on tullut elämäntapa, olen lukenut siitä saakka, kun opin vaivalloisen alun jälkeen lukutaidon. Lukemisesta on tullut päivittäinen tapa, en tule toimeen, jos kirjastossa käynti viivästyy.

    Neulonnan aloittamiseen meni yli kolme vuosikymmentä, ennen kuin rohkenin tarttua puikkoihin. Koulussa aikoinaan opettaja purki lapasen alun toteamuksella, et opi koskaan neulomaan. Sukkia ja lapasia neulon, neulonta on rauhallinen harrastus. Jatketaan vuotta harrastusten saattelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen on tosiaan päivittäinen tapa ja elämäntapa. Muistan että tuskastuin jo teininä, jos lukeminen loppui. En yhtään ihmettele sitä tuskastumista kun muistan miten virikkeetön se laspuudenkotini maalla oli. Kadehdin kaupunkilaisia elokuvista, luistinradoista ja toisten nuorten seurasta. Onneksi oli kirjasto.

      Käsityöt on ihana asia, puikoilla neulominen erityisesti. Se on jotenkin terapeuttista hitaudessaan ja rauhallisuudessaan ja se on myös luovaa konkreettista työtä. Oli kiva saada kokonainen iso kuvio näkyviin ja ihailla sitä. Lopetin sormien nivelrikon takia monen yrityksen kautta. Jos vielä neuloisin, niin kirjablogi voisi olla niukempi.

      Poista
  5. Minäkin liputan perinteisten blogien puolesta!
    Olin Instassa myös kirjatyyppinä ja tympäännyin täysin. En ensinnäkään osaa kuvata mitään nätisti eikä minua oikeastaan edes huvita yrittää panostaa kuviin... Samoin huomasin, että Instassa en edes jaksa lukea pitempiä tekstejä, toisaalta taas en saa mitään irti jostain kuvasta ja pikkutekstistä. Asiaan vaikuttaa kyllä paljon sekin, että Instaa katselen pienehköstä puhelimesta ja blogeja luen ainoastaan läppäriltä. En ymmärrä, miten jotkut jaksavat tihrustaa puhelimesta tai padilta pitkiä tekstejä! Ja elokuvia.

    Myöskin paheksun bloggaajia, jotka eivät koskaan vastaa kommentteihin. Sen kommenttilootan saa myös kiinni, jos ei huvita käydä keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Pieni ruutu tuhoaa elokuvan, ja kyllä se pitemmän tekstinkin tuhoaa.

      Harva jaksaa panostaa sekä kuviin että tekstiin, eikä tarvitsekaan. Meidän perheessä mies kuvaa ja minä kirjoitan, Hän on tehnyt nuorempana molempia, mutta keskittyy nykyään kuviin. Hänellä on Insta-tili, jossa seuraa muita valokuvaajia ja sai kaverikseen mm Espanjan reissulla nuoren muraalitaiteilijan.
      Olen nähnyt mieheni toimia ja kameraseuran toimintaa seuratessani, miten paljon valokuvaharrastus vaatii. Tietysti jos hankkii maailman parhaimman ja kalleimman puhelimen, niin silläkin saa aika hyviä kuvia tuosta vaan, mutta se on eri asia kuin valokuvaus taidemuotona.

      Joo, jotkut tykkäävät kirjoittaa vain itselleen, mutta kyllä siinä tulee hylätty, anelijamainen olo, jos käy kahden viikon päästä kurkkaamssa, kiinnostiko kommentti vastaanottajaa eikä siellä lue edes "kiitos".

      Poista
  6. Kylmät väreet menevät edelleen, kun katselen Keeganin kirjankantta. Nuori tyttö kylmässä varastossa. Ja minkä vuoksi! Järkyttäviä tekoja, järkyttävää kaksinaismoraalia. Suoranaista pahuutta.
    Bloggaaminen on hieno harrastus, mutta minullekin se ykkönen on lukeminen.
    Minä kudon sukkia, jos kudon. Kun oikea käteni ranneluut murtuivat ja luutuivat vääriin asentoihin, nuori mieserikoislääkäri kehoitti iloisena sukkia kutomaan, niin paranee hyvin. Suutuin niin, että oksetti. Ymmärsin kyllä, että epäpätevä lääkäri. Mitähän se sanoo miehille? Sanoin kiitos ja näkemiin. Seuraavana oli vuorossa pätevä fysioterapeutti, joka ymmärsi, että käteen ei voinut edes koskea, saatikka kutoa sukkia. Nyt voin leikkauksen jälkeen kutoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että leikkaus pelasti ja voit taas kutoa (sinäkin käytät termiä kutoa). Ennen kudottiin paljon enemmän kuin nykyään ja lankoja oli myynnissä hyllykaupalla marketeisssa. Nyt tämä harrastus on harvinaistunut, kuten lukeminenkin.

      Irlanti on ollut julma naisille, maailman tiukin aborttilaki on tehnyt naisten elämästä vaarallista ja kirkon opetukset edesauttaneet ihmisten jakamista syntisiin ja hurskaisiin

      Poista
  7. Blogi on minulle virtuaalinen eli päivitetty versio lukupäiväkirjasta, jota olin kirjoitellut vuodesta 2003. Lähtökohtana kirjat. Se auttoi myös siinä vaiheessa, kun podin huonommuutta suhteessa suosittuihin blogeihin ja ailahteleviin tunnelmiin, kun tunsin että en saanut riittävän fiksusti kirjoitettua ;) Luetusta kirjoittaminen siis syvensi kirjan lukukokemusta ja pakotti vielä miettimään sen sisältöä. Näin se toimii edelleen, saa aivonystyröitään hieman herätellä.

    Kommentit ovat minustakin kivoja. Olen huomannut tuon saman, että ennen niin vilkas keskustelu joissakin blogeissa on tyrehtynyt ja sinne jää roikkumaan yksittäisten kommentoijien kommentteja ilman vastauksia. Eipä sinne sitten enää tee mieli komentoida. Ihmettelen. Onpa kiireistä porukkaa. Mutta kai siinä ajanpuute tuleekin, jos Insta, FB, TikTok - ja se kirjakin! - vie aikaa ja noissa somekanavissa kai kommentoijia on vielä enemmän. En ole niihin tutustunut eikä vieläkään riittävästi innosta. Kai siinä on joku pelko että "se vie koko käden" kun näkee tuota nuorempaa zombiesukupolvea liikenteessä.

    Kuvat kirjojen kansista eri sommitelmissa on kai sitten siellä insta/kirjagramissa se juttu. Saahan niistä nättejä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut näitä samoja ajatuksia. Milloin sitä sitten lukee, jos koko ajan pitää jakaa somekanaville sitä uutista, että minä kuulkaas luen. Kiireisimmät kai kirjatokkaavat eli kertovat kirjaa näyttäen videolla, että on kyllä hyvä kirja tai ihan paska tämä, en tykkää.

      Nuoremmilla saattaa olla vilkkaan somessa liikkumisen motiivina verkostoituminen. Arvellaan, että menestyäkseen pitää olla näkyvyyttä ja suhteita ja pitää olla mieleenjäävä imago, enemmän tai vähemmän brändätty.

      Minusta tuo Tiktok olisi saanut jäädä nuorten hauskanpitopaikaksi. Olen nähnyt todella kivoja nuorten tekemiä videoita, mitä vanhat ihmiset sinne menevät sohimaan. Mutta siis - pressaehdokkaillakin pitää olla Tiktok-videoita!!!

      Leena, sulla ei ole kyllä koskaan ollut mitään syytä tuntea huonommuutta. Kirjoitat fiksusti ja kulttuuriasioihin pitäytyen. Se on mielestäni hyvä linja.

      Poista
    2. Leena ja Marjatta, luen aina teidän molempien blogijutut ja tsekkaan kommentit, myös sen, mitä olette vastanneet. Minuakin kiusaa vastaamatta jättäminen. En ole saanut kerrotuksi eräälle tutulleni, että kommenttiin olisi kohteliasta vastata. Aikoinaan hän kuulemma innostui bloggaamaan luettuaan Näin jokirannassa -juttujani. Vaihdoin nimen Akanvirraksi, kun muutin Lietoon. Olisi kai pitänyt vaihtaa nimeä Turkuun palattuani.

      Poista
    3. Lissu, kiitos että seuraat. Samoin minä käyn aina katsomassa sinun uudet kirjoituksesi. Käväisin Näin jokirannassa -blogissa. Sinähän oletkin ollut bloggaajana pitkään. Akanvirtaa on hyvä nimi, yleissopiva ja hienosti symbolinen.

      Joillakin blogeilla on kekseliäitä nimiä, kuten esim Penjami Lehdon kirjablogi Jäljen ääni, jossa ei ole ollut elämää vuosiin. Aina kun joku jota on seurannut lopettaa, tulee haikea olo. Ihmisillä on syynsä, kiireet ja muut. Kiire saattaa olla myös eräs syy blogipalvelimien vaihtamiseen Instagramiin. Instaan on ehkä nopeampi kirjoittaa ja ehkä kirjoitetaan keskimäärin lyhyempiä kirjoituksia (ehkä-sanat, koska tiedän niin vähän siitä runsaudesta).

      Poista
    4. Tunnustan, että kirjoitusintoni hiipuu. En enää saa toimeksi edes yhtä juttua viikossa saati, että paneutuisin pohtimaan lukemaani, kuten vuosia sitten. Jos joku on sattunut avaamaan vanhoja kirjajuttujani, luen itsekin niitä ja ihmettelen. Käytin joskus useita päiviä upean kirjan analyysiin. Nykyisin pukkaan jutun muutamassa tunnissa. Kysyn itseltäni, kuinka kauan vielä
      jatkan edes tätä vähää. Saa nähdä.
      Kommentointi sentään on helpottunut, kun siirryin ensisijaisesti käyttämään Chromen selainta Firefoxin asemesta.

      Poista
    5. Aika aikaansa kutakin. Kyllä se into vaihtelee.
      Ja toiseksi - ikä. Olen sinua vähän nuorempana jo huomannut, että lenkit harvenevat ja jos eivät harvene niin ainakin lyhenevät. Sama saattaa olla edessä blogihommeleissa.
      Sen sijaan sanomalehtien lukemiseen ja uutisten seuraamiseen käytetty aika lisääntyy.
      Tiedän sinulta todella upeita kirja-analyysejä. Se on ihanaa, että ne säilyvät blogissa. Tietysti toivon että pysyt bloggarina, kirjoitat sitten lyhyesti tai pitkästi.

      Poista
  8. MM

    ootpas tohtinu työntää päätäsi vaikka sun minne, eli elät ajassa, mikä oikein.
    Minä onneton ja osaton, kännykätönkin, vain täällä blogikorvessa yksikseni vaeltelen.
    Silti: :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, vai blogikorvessa. Kuule Hikkaj, on täällä meitä, enkä minäkään lähde mihinkään. Kurkin vain, että tietäisin mistä puhutaan, enkä puhuisi tietämättäni.

      Poista
  9. Voin sanoa itsestäni, että olen tuurilukija. Joskus ahmin pitempään kirjoja ja sitten tulee stoppi, kunnes taas löydän lukuinnon. Kirjoitusvimma minulla on ollut oikeastaan alaluokilta lähtien. Kirjoittaminen on vaan kivaa, joskin nykyään löytyy aina jotain muuta, joka ottaa kirjoitusajan. Syyspuolella sen vei neuletyöt, sillä innostuin kutomaan ja huovuttamaan töppösiä.
    Olin usea vuosi sitten facebookissa ja insatssa, mutta kyllästyin melko nopeaan. Huomasin, ettei sinne minun kannattunut linkittää blogikirjoituksiani. Yleensä siellä luettiin se lause tai kaksi, jotka olivat heti näkyvissä. Poistin profiilitkin. Blogi riittää, vaikka paljon on väkeä täältä hähentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjoitin siellä Instassa, että jos joku saa minut vakuutetuksi Instan paremmuudesta, niin sitten...
      No, tietenkin siellä on ihmisiä, jotka ovat olleet vain siellä, joten he eivät pysty vastaamaan, ja ne jotka ovat "loikanneet" täältä Instaan ovat ilmeisesti liian kiireisiä pysähtyäkseen vastaamaan, mikä siellä on paremmin ja miksi vaihtoivat. Toisten lähtijöiden perässäkö vai jostain muusta syystä?
      Jotkut ehtivät sitten olla joka paikassa.

      "Kirjoittaminen on vaan kivaa". - Niin on.

      Poista
  10. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja lukea. 📚 Haluan että se on mukavaa, eikä mitään pakkopullaa. En juurikaan osallistu haasteisiin koska se on tavallaan sitä pakkopullaa. Olen jättäytynyt instagramin ynnä muiden social - juttujen ulkopuolelle. En ole pitkään aikaan Facebookiinkaan postannut mitään. Blogimaailma riittää mainiosti. Blogikavereita juuri sopiva määrä, en haali enempää. 🌷

    Toisinaan vierailen jossain itselleni uudessa blogissa ja kommentoin. Jos siitä ei seuraa vastavierailua, en mene uudestaan. Jos kommenttiini ei vastata lainkaan, koen sen törpöksi käytökseksi.

    Samaistun kirjoituksessasi siihen kun kerrot että kirjoittaminen on tapa selvittää asioita itsellesi. Toisaalta on vain hauskaa ja rentouttavaa tehdä päiväkirjamerkintöjä omasta elämästä ja palata niihin kun siltä tuntuu. 🍎 Kukin blogatkoon itselleen sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin viehättää myös tuo päiväkirjamainen tyyli kirjoittaa. Kukaties käännyn vähitellen enemmän siihen suuntaan, jolloin bloginimeni lyhenisi muotoon Marjatan mietteet.

      Kannatan myös mainitsemaasi "kun siltä tuntuu" -asennetta.
      Blogimaailmassa on rauhallinen rytmi ja kirjoittamista kirjoittamisen nautinnon vuoksi, mistä pidän.

      Olen käynyt keskusteluja
      myös blogeissa, joiden pitäjä ei käy Marjatan kirjoissa ja täällä on keskustellut ihmisiä joiden blogissa en itse vieraile tai joilla ei ole omaa blogia. Ei sillä väliä missä keskustellaan, käsiteltävä asia ratkaisee.
      No, tietenkin syntyy myös sellaisia blogiystävyyksiä, että haluaa mennä blogiin katsomaan, mitä ystävällä nyt on mielessä. Melkein aavistan, mistä joku tutuksi tullut saattaa kirjoittaa.

      Poista
  11. Luin Nämä pienet asiat joulun alla ja pidin kovasti, jotenkin satumainen, vaikka olikin osittain vaikea teema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satumainen - kyllä!
      Tästä teemasta saisi myös sävyltään aivan toisenlaisia kirjoja, mutta esim. tietoteoksella tai tytön kannalta kirjoitetulla romaanilla vaikutus ei olisi yhtään isompi.

      Poista
  12. Onneksi pidät ihanaa blogiasi! Se on yksi ensimmäisiä, joita aloin oman blogikirjoittelun myötä seurata. Erikoista kyllä, minulla ei ollut mitään otantaa blogimaailmaan aiemmin.

    Nyt minulla on ollut pari vuotta myls instatili, joka ehkä on paras sellaisiin kymmenen sentin mittaisiin aivopierajteluihin. Jollei julkaise vuorokaudessa häviäviä stooreja (ei tietokoneella mahdollista, vain puhelimella), niin kyllä vuorovaikutus siellä jää aika vähäiseksi. Itse kun olen niitä stooreja tuutannut sinne, niihin lukijat kommentoivat yksityisviestein. Mutta aika moni heistä on blogikommentoijiakin. Moni on sanonut, että jollei uutta blogitekstiä linkkaa stooriin, se jää muuten huomaamatta. Se kertoo, miten moni käyttää vain instaa. Mutta ehdottomasti minustakin blogi on paras areena. Ja vastaamattomuus minne hyvänsä on aina moukkamaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minulla nyt alkaa olla jo enemmän käsitystä instasta ja miten sitä aion käyttää. En anna sen ainakaan vaikuttaa blogikäyttäytymiseeni, koska blogi on ykkönen.
      Kiitos, kun kerroit omasta kokemuksestasi!

      Poista

Joulukalenterikirja lapsille ja aikuisillekin omansa

Niin suloinen kirja, Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki , 24 tarinaa  Hannele Lampela ja kuvitus Ninka Reittu .  Tutustuin Prinsess...