 |
| Lakiasaari, Myllykoski, syksy 2023 |
Keräilin Helsingin kirjamessuilta pinon mielenkiintoisia, vähälevikkisiä kulttuuri- ja mielipidelehtiä, kuten teen aina messuilla käydessäni.
Kulttuurivihkoissa nro 1/2023 on kiinnostavia artikkeleita mielikuvituksesta ja sen voimasta.Emmi Itäranta pohtii mielikuvituksen ja todellisuuden vuorovaikutusta Juho Narsakan haastattelemana artikkelissa Maailmojen ja tulevaisuuksien kuvittelija.
"Ajattelen mielikuvituksen ja meidän aineellisen todellisuutemme olevan saman asian jatkumoa. Aineellinen todellisuus on mielikuvituksen rakennusaine, koska emme kirjoita fiktiota tai tee luovaa työtä tyhjiössä, vaan ammennamme kaikesta ympärillämme. Aivan yhtälailla mielikuvitus on aineellisen todellisuuden rakennusaine. Kaikki mitä olemme tänne ikinä tehneet on ensin pitänyt voida kuvitella jossakin muodossa. Mielikuvitus ja meidän aineellinen todellisuutemme ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään."
Pentti Stranius on kirjoittanut samaan lehteen esseen Kirjallisuus, elokuva ja mielikuvitus.
Otsikossa ei ole mainittu musiikkia, jonka Stranius myös mainitsee yhtenä tärkeänä kuvittelun areenana. Kuva on olemassa aina ennen sanaa ja kuvan sanoittaminen vaatii ponnistelua, joka on sekä vaativaa että tuottaa mielihyvää. Kaiken yksinäisen taiteen tekemisen motiivina on kohtaaminen, mistä usein puhutaan samastumisena.
Ilman lukemista ei ole syntynyt yhtään kirjailijaa, ei edes yhtään enemmän tai vähemmän viisasta ajattelijaa. Lukeminen on, elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurovia mukaillen, älyllisen ihmiselämän kaikkein inhimillisin ja keskeisin akti. Lukeminen on myös olemisen yksinäisin hetki, itsetutkistelun ydinkokemus, mistä kaikki ajattelu lähtee: pysähtyminen.
Nämä molemmat kirjoitukset kiehtovat minua ja houkuttavat pohtimaan lisää.
Kuvittelu ei todellakaan synny tyhjiössä. On mestarikuvittelijoita, jotka ovat kuvitelleet ihmisten matkustamisen ilmassa paljon ennen lentokoneita tai internetin kaltaisen yhteisön syntymisen lankapuhelimen aikaan, mutta hekin ovat ryhtyneet kuvittelemaan uutta olemassaolevien faktojen pohjalta.
Pikkulasten sanotaan voivan kuvitella mitä tahansa, mutta se ei pidä paikkaansa. Heidän kuvittelunsa on aikaansa ja jo opittuihin asioihin sidottua, vaikka onkin aikuisten kuvittelua rajattomampaa ja villimpää, koska opittuja faktoja on niin vähän. Pieni lapsi ei ihmettelisi vaikka äiti tai isä nousisi ilmaan. Hän on nähnyt elollisia olentoja ilmassa eikä hän ole vielä oppinut ihmisen rajoja. Itselleenkin hän saattaa kuvitella mahtiominaisuuksia, joista valitettavasti pitää myöhemmin luopua, kun rajat tarkentuvat.
Aikuisesta on ihanaa kuunnella puheliasta lasta, joka sanoittaa mielikuvituksessa näkemäänsä.
Ehkä luovien alojen ihmiset ovat säilyttäneet lapsuuden aikaista kuvittelun taitoaan keskimääräistä enemmän ja pitävät sitä yllä työssään. Kuvittelukin on taitolaji, jota pitää harjoittaa, samoin muistelu, joka liittyy kuvittelun taitoon.
 |
| Lakiasaari, Myllykoski, syksy 2023 |
Luen aina kiinnostuneena, mitä HS:n kirjallisuuspalkintofinalistit vastaavat kysymykseen Miksi kirjoitat.
Hannu Paloniemi (romaani Lumiluolapoika) vastaa näin:
Nuorena poikana hengitys pakahtui kun lauseet nousivat mielikuvituksesta voimakkaina kuin rukous. Tunne on yhä sama. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa, maailmassa jossa kaikki on mahdollista.
Elina Sallinen (runokokoelma Kehät):
Se tuntuu välttämättömältä. Kirjoittaminen on jatkuvaa esiin piirtämistä, alituista kielen hakeutumista suhteessa havaintoon tai kokemukseen, suhteessa siihen, että jotakin on tai voisi olla. Kieli on myös itsessään kiehtovaa, sen rytmi ja sanojen painovoimat. Minua lohduttaa kielen taipumus kaiuttaa mukanaan ruumiillisia tuntoja, jälkiä toisista hetkistä ja ehdotuksia maailmasuhteesta. Tämä pätee sekä kirjoittamiseen että lukemiseen.
 |
| Koivusaaren puisto, Myllykoski, syksy 2023 |
PS
Olisko kirjojen suosio nousussa - kuitenkin? Minulla on kymmenen päivän kirppisbisnes menossa ja yllätyksekseni k i r j a t ovat menneet kaupaksi todella hyvin.
No, mitä nyt muuta voisi tehdä kuin lukea tässä pimeydessä! Kuvani ovat lokakuulta, jolloin aurinko vielä paistoi välillä kirkkaastikin.
Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua ja lukutuokioita blogissa vieraileville!
Lapsi on luova, koska hän vielä opettelee – siihen tarvitaan luovuutta. Luovuuden varsinainen merkitys vähenee iän myötä. Itse ajattelen, että ihminen itse luopuu luovuudesta eli se on ominaisuus joka meissä kaikissa on. Kyse on lähinnä siitä haluaako pitää sen elämässään.
VastaaPoistaLuovuutta voi myös aikuisena harjoitella, koska se on taito joka on meillä kaikilla ainakin joskus ollut. Itse olen opiskellut mm. luovaa kirjoittamista osana eräitä muita opintoja. Minulle sieltä ehkä tärkein oppi oli niinkin yksinkertainen kuin “vaihda suuntaa”. Jos on ajatusten (eli myös kirjoittamisen kanssa) umpikujassa, kannattaa kääntää koko asetelma nurin eli vaihtaa suuntaa. Ei kannata polkea maata kun voi lentää. Tämä toimii minulla muuten myös monenlaisissa ongelmatilanteissa, kun etsin ratkaisua.
Tuo lainaamasi kohta Emmi Itärannan ajatuksista on mielestäni oivallinen. Tyhjiössä on vaikea ammentaa: tarvitaan jotain, josta ammentaa, jonka päästää ns. irti ja lentoon.
Kauniit syksyiset kuvat, joista niistäkin voisi muuten inspiroitua vaikka mihin!
Todella hyvä ohje, "vaihda suuntaa", samoin tuo "päästä irti".
PoistaNäinhän monet uusien taidesuuntien pioneerit ovat tehneet, opiskelleet sen mitä on ollut, päästäneet siitä irti ja luoneet uutta. Katselin taas matkallani Malagan Picasso-museoissa lapsi-Picasson valokuvantarkkoja piirroksia perheenjäsenistä ja ihmisten käsistä, samoin jossain taidemuseossa Salvador Dalin maalaamia lautasia ennen kuin hän löysi surrealistisen tyylinsä, josta hänet parhaiten tunnetaan.
Lapsilla on myös kasvaessa ohimenevää maagista ajattelua, joka aikuisella tulkitaan OCD-oireiluksi. Lapsi saattaa kokea isoja syyllisyyden tunteita omista ajatuksistaan, tekemisistään tai tekemätttä jättämisistään, koska kokee niiden vaikuttavan siihen mitä toisille tapahtuu. Se mitä me pidämme lapsen ajattelussa herttaisena "höperehtimisenä" saattaa olla lapselle itselleen pelottavaa. Kun kokee olevansa kaiken keskipiste, niin se valta tuottaa tuskaa ja siihen lapsi tarvitsee lohdutusta ja hyvänä pitämistä.
Yllättävä uutinen tuo kirjojesi kirpparimenestys! Kävin kesällä Suomessa käydessä aika monella kirppiksellä ja mukaan tarttui pino kirjoja, mutta mielestäni meitä ei kovin monta ollut, jotka menimme kassalle kirjojen kanssa.
VastaaPoistaOlen kylläkin nyt innostunut kirpparikirjoista - sieltä löytyy mielenkiintoisia ja yllättäviä kirjoja, vähän niin kuin olisi kirja-arpajaisissa. Ja kun olen lukenut kirjan, pistän sen eteenpäin johonkin kierrätyspisteeseen - tai takaisin kirpparille. Minua viehättää ajatus ihmiseltä toiselle kiertävästä kirjasta. Seuraavaksi olen muuuten ajatellut laittaa pienen viestin kirjan väliin seuraavalle lukijalle, varsinkin jos kirja on herättänyt jonkun ajatuksen. Pienimuotoista kirjallisuusaktivismia 😀
Olen joskus kerännyt laatikollisen kirjoja antikvariaattiin, ja siellä niistä hyväksyttiin vain puolet, koska tiedetään, miten huonosti kauppa käy. Vastineeksi saa valita pari kirjaa hyllystä. Kirppiksellä pino vajeni hintaan 2 e/kirja. Ei voi mitään, kirjoja kertyy liikaa. Myyn pois uudemmasta päästä, koska vanhimmat ovat rakkaimpia muistojen vuoksi, ja jos saa päähänsä lukea uudelleen jonkun 70-luvulla hankkimansa kirjan, niin eihän sitä ehkä edes saa mistään enää.
PoistaKirjallisuusaktivismille peukkua!
Toivon myös, että kirjat kiinnostaisivat enemmän. Siksipä en ole uskaltanutkaan viedä kirjapinoa kirppikselle myytäväksi, pelkään joutuvani roudaamaan ne takaisin.
VastaaPoistaVälillä mietin tuota lukemisen painottamista, jos kirjoittaa. Minulla kirjoittaminen on säilynyt aina, kun taas lukeminen on ollut tauolla enemmän tai vähemmän, joskus jopa vuosien ajan. Oikeastaan luen vasta nyt yhtä paljon kuin 17-vuotiaana. Toki lukemalla näkee, mistä ja miten muut kirjoittavat. Mutta tarvitseeko sitä vertailupintaa aina olla? Jörkkaa lainatakseni sanon kuitenkin, lukeminen kannattaa aina.
Minun kirppispöydältäni menevät nyt kaupaksi myös Parnassot ja HS Teema-lehdet. Tietenkin olen hinnoitellut ne tyyliin 2 e/lehti tai kirja ja loppupäiviksi vielä siitä puoleen hintaan. Näyttää, ettei tarvitse kantaa kotiin paljon mitään, putiikki vielä huomisiltaan pystyssä, ja vein sinne kannnustavia aleplakaatteja. Nykyään on niin kiva, kun voi netistä katsoa myynnin tilanteen. Hauskaa hommaa - minkä myyntitykin maailma onkaan minussa menettänyt! No, heh, kauppasinhan minä 35 vuotta kielten oppimisen ihanuutta.
PoistaMinusta on parempi, jos ei kirjoita viimeisimpien kirjallisten muotivirtausten mukaan, vaan oikeasti omaäänisesti. Tätä sanaahan käytetään väärin kirjamainonnassa yhtenään.
Outoa on kyllä sekin, jos ei ole pakollisten koulukirjojen jälkeen lukenut oikeastaan mitään - ja sitten tyypiltä julkaistaan kirja (jotkut julkisuuden henkilöt).
Lukeminen kehittää kirjoittamista. Lapsillahan molempia harjoitellaan yhtä aikaa. Toiset innostuvat kirjoittamisesta ja se jää pysyväksi tavaksi.
Itse olen aina lukenut paljon ja kirjoittanut vähemmän. Nyt blogiaikana kirjaa tai muuta lukiessa mielessä käy, kirjoittaisinko tuosta. Näin luettua tulee jäsennellyksi enemmän, vaikka ei sitten kirjoittaisikaan.
Olikin iloinen juttu että kirjasi ovat menneet kaupaksi.
VastaaPoistaTuo on melkeinpä kulttuuriteko puoleltasi 🙂 ♥
Mielikuvitus on ihan fantastinen juttu. ❤️ Samoin siihen liittyvä unelmointi ja haaveilu, kauniit kuvitelmat. Mielikuvitus voi tietysti myös viedä kammottavaan suuntaan. Kauhukirjailijat osaavat sen suunnan.
Totta, mielikuvituksesta on moneksi.
PoistaJoskus pitäisi kyllä käydä läpi myös vanhempia kirjoja. Niissä on tärkeitä ja ei ollenkaan tärkeitä, jotka voisivat taas olla jollekin toiselle aarre.