Vuoden 2021 parhaat kirjat blogissani

Muutamissa kirjablogeissa on näkynyt vuosikatsaus, jossa bloggari on kertonut, mitkä kirjat vuoden joka kuukaudelta on kokenut mieluisimmiksi. Kävin läpi oman vuoteni ja kyllähän sieltä selvästi nousi muutamia, jotka koin jo lukiessa väkevämmin kuin toiset ja jotka nytkin niminä sykkivät viestiä "valitse minut".

Kirjan tai blogikirjoituksen nimeä klikkaamalla pääset lukemaan kirjoitukseni siitä.
 

Tammikuu

Joonatan Tola, Punainen planeetta
- Iloinen kirja surullisista asioista.
- Rehevää kerrontaa.

Helmikuu

Jari Järvelä, Klik
- Herkullisesti rönsyävä, sadunomainen kertomus, jonka sankaritar Iris on kaikkivoipa kuin Forrest Gump kulkiessaan kuuluisien valokuvaajien kanssa heitä lahjakkaampana.
- Klikin vuoksi odotin paljon Järvelän seuraavaltakin, mutta Aino Aallon elämän pohjalta kirjoitettu fiktio Aino A. olikin minulle osittain pettymys, koska se oli oudon ivallinen ja tuntui, että se ei ollut Aino, vaan kirjailija itse, joka pilkkasi Alvar Aaltoa.

- Pidän muista sepustuksistani joskus enemmän kuin yksittäisistä kirjaa tarkastelevista kirjoituksista. Helmikuussa tämmöinen on Kuunteleminen ei ole lukemista, eihän.

Maaliskuu

Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän
- Ketkä lähtevät ja ketkä jäävät on aina kiinnostava kysymys pohdittavaksi.
- Romantiikka on ehkä nykyään turhaan väheksytty tai genreen sidottu asia.


Huhtikuu

Hanna Hauru, Viimeinen vuosi
- Kirja kuin kukka, suopursu tai vanamo, vaatimaton metsäkukka.
- Näin jälkikäteen tuli mieleeni, että Haurun luoman Ilmarin karuudessa on jotain samaa kuin John Williamsin Stoner-romaanin William Stonerissa. Miesten olosuhteet ovat erilaiset, mutta nöyrä tinkimättömyys on yhtä lujaa.  

- Ja Hanna Haurullahan tämä jäi viimeiseksi kirjaksi. Hän kuoli kesällä.

Toukokuu

Kristiina Rikman (toim.): Suom. huom
- Suomentaminen ja kielten rikkaus ja erilaisuudet kiinnostavat minua. Tämä kirja sisältää parhaiden suomentajiemme viimeisteltyjä esseitä kielistä ja kääntämisestä. 

Kesäkuu

Juhani Lindholm, Kalassa kielen merellä
- Upea esseeteos ansioituneelta suomentajalta.
- Lindholm on mukana myös edellisen kuukauden mielikirjassani. 

Tässä kuussa pidin kovasti myös Pekka Saurin kirjasta Huominen, eilisen sanelema ja Hannu Mäkelän kirjasta Suunnitelma loppuelämän varalle, mutta niistä minulla on vain pieni kirjoitus Pekka Saurin ja Hannu Mäkelän seurassa.

En kirjoita kaikista lukemistani. Tykkään lukea myös ilman kirjoitustarkoitusta, eikä kaikesta mitä lukee löydy sopivaa näkökulmaa kirjoittaa omaa juttuaan.  

Heinäkuu

Adele Dieudonné, Oikeaa elämää
- Tästä romaanista minulla on lyhyt teksti Naistenviikon kirjakimarasssani. Se olisi ansainnut oman kirjoituksensa.
- Hurja, surullinen kirja vaikeasta lapsuudesta.

Elokuu

Tove Ditlevsen, Lapselle on tehty pahaa
- Rohkea kirja vaikeasta aiheesta.
- Mikä kieli ja taito kuvata tapahtumia ja mielen liikkeitä.
 

Syyskuu

Laura Malmivaara, Vaiti 
- Tällä kirjalla on erittäin hyvä nimi. Vaitiolo tulee käsitellyksi monella tavalla, myös siltä kannalta, että joskus on parempi olla vaiti ennen kuin osallistuu  harkitsematta yhteiseen huutoon ja ylilyönteihin. Pidän oikeudenmukaisuutta tärkeänä ja olen hyvilläni, että Malmivaara kirjoitti tämän #metoo-liikehdinnän ylilyöntejä selventävän kirjan. 
- Pidän kirjan rakenteesta ja rauhallisesti tarkkailevasta tyylistä.

Lokakuu

Karl Ove Knausgårdin Aamutähti ja Tove Ditlevsenin Lapsuus jakavat mielisuosioni tasapuolisesti.
- Knausgård on kiinni jossain isossa aiheessa, joka selviää jatko-osissa. Nautin aina Knausgårdin tyylistä ja olen vietävissä minne tahansa hän minut viekin.
- Ditlevsen = laatu.   

Marraskuu

Anja Snellman, Kaikki minun isäni
- Snellmanin kirja on sekä henkilökohtainen että ajan hermolla, kuten hänen kirjansa yleensäkin ovat.
- Blogiaikana lukemistani Snellmanin kirjoista olen pitänyt erittäin paljon myös Pääoma-nimisestä romaanista, jonka nimi tosin oli minusta huono. Sen sijaan en niinkään pitänyt kirjasta Antautuminen.

Joulukuu

Pirkko Saisio, Passio
Vuoden paras! 💪


Huomaan, että mielikirjoissani tietokirjoja lukuunottamatta on usein yhteisenä aiheena pienet ja väärin kohdellut.  

Blogissa mainitsemieni kirjojen lisäksi olen lukenut kuluneen vuoden aikana kolmisenkymmentä teosta. Pidän niistä listaa nimellä Salaa luetut, mutta eivät ne ole mitään kiellettyjä kirjoja.
Siellä on mukana kirjoja, joista olisin halunnut kirjoittaa, kuten Anni Lötjösen Loppuunpalamaton ja Jaakko Heikkilän tarinalliset valokuvakirjat Armenian vaietut tarinat ja  Sweet Song of  Harlem, Harlemin lempeä laulu.
Kira Poutasen Surun kartta on yksi niistä kirjoista, josta olisin halunnut kirjoittaa enmmän. Se palaa yhä uudelleen mieleeni. Tarkastelin siitä vain yhtä puolta, sitä mitä me perimme vanhemmilta sukupolvilta, mutta kirjassa on paljon muutakin. 
Kaikkea ei ehdi - bloggarikaan. 
Yhdestä kirjasta olen jättänyt kirjoittamatta, koska muissa blogeissa sitä kehuttiin niin paljon, enkä halunnut saada osakseni paheksuntaa omasta negatiivisuudestani. Tämä kirja on Liv Strömquistin Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan. Kirja on huonosti piirrretty ja sivut on ahdettu täyteen välistä melkein lukukelvotonta suttuista tekstiä, mutta pahinta on paasaaminen. En myöskään ymmärrä, miten vapaassa pohjoismaassa voidaan iloita siitä, että joku paljastaa muka suurenkin salaisuuden naisen sukupuolielinten anatomiasta ja klitoriksen merkityksestä. Eihän me missään seksuaalikielteisyydessä olla eletty, ei suinkaan. No, nythän minä sen sanoin. Ja sanon vielä senkin, että intersektionaalisen feminismin sektio-ajattelu vie siihen mitä se sanoo vastustavansa, rajojen korostamiseen ja epätasa-arvoon. 

Kirjoitus, jota blogissani on käyty lukemassa koko blogiaikanani ylivoimaisesti eniten on  Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 Kirjojen Suomi -projektin osana kirjoittamani juttu Väinö Linnan Tuntemattomasta Sotilaasta.
Tämä on ymmärrettävää, koska näitä kirjoituksia julkaistiin muuallakin kuin vain kunkin bloggarin omassa blogissa.
Muutoin luetuimpien joukossa on paljon niitä, joiden kommenttikentässä on syntynyt kiivasta väittelyä, heh. Poikkeuksena tähän on Heli Laaksosen Aapine, joka on blogini kolmanneksi luetuin kirja.
 
Ei mutta, minähän lopetankin nyt tämän kirjoitukseni Heli Laaksosen runoon kokoelmasta Raparperisyrän.

Sil ko lähte uut alkku kohre

Ota käpy pois kenkäst
kaar vesi pois saappast
nost ämpär silmiltäs
jua kuppis tyhjäks.

Ol ilone
ol valone
ol pulune.

Älä lait kät sirkkeli
älä purot kirvest kintuil
älä unhota kotti avamei
älä karota annetui syrämei.

Viä roskapussi mennesäs.