tiistai 13. maaliskuuta 2018

André Aciman, Call Me By Your Name, romaanista elokuvaksi - ja vähän Oscareista



Kun katsoin elokuvan Call Me By Your Name ja tiesin, että se pohjautuu romaaniin,  alkoi heti mietityttää, millainen romaani elokuvan taustalta mahtaa löytyä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti parhan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Käsikirjoittaja on James Ivory,  kaikkien aikojen vanhin Oscar-palkittu, 89 vuotta!
Jos joku nyt muistelee, että olisin kirjoittanut elokuvasta jo aiemmin, niin olen kyllä (klik).

Kirjassa, ja elokuvassa, kuvataan lyhyt kesäromanssi kahden miehen välillä, joista toinen on oikeastaan poika vielä, 17-vuotias Elio, ikäisekseen hyvin oppinut nuori mies, mutta tunne-elämältään tietenkin vielä raakile.  
Elion vauraalla amerikkalaisitalialaisella perheellä on kesähuvila Italian Rivieralla idyllisessä miljöössä. Isällä, joka on antiikin kulttuurin tutkija, on tapana kutsua joka kesä joku tohtoriopiskelija USA:sta työskentelemään ja lomailemaan vieraaksi kotiinsa. Tänä käänteentekevänä kesänä 80-luvun alussa vieraaksi saapuu komea Oliver, jota Elion äiti kutsuu nimillä la muvi star ja il cauboi ja jonka nimen paikalliset ääntävät Ulliva. Oliver tapaa paikallisia tyttöjä ja auttaa talon puutarhuria. Hän on aina menossa, kaikkien seurassa viihtyvä, kaikkien rakastama hurmuri.  Elio rakastuu häneen vimmaisesti ja epätoivoisesti. Hän pelkää vanhempiensa ja palvelusväen näkevän lävitseen. Hän haluaa kipeästi tutustua Oliveriin, mutta ei osaa. Elio kärsii.

I didn't know what I was afraid of, nor why I worried so much, nor why the things that could so easily cause panic felt like hope sometimes and, like hope in the darkest moments, brought such joy, unreal joy, joy with a noose tied around it. The thud my heart gave when I saw him unannounced both terrified and thrilled me. I was afraid when he showed up, afraid when he failed to, afraid when he looked at me, more frightened yet when he didn't.
(En tiennyt, mitä pelkäsin enkä sitä, miksi olin niin huolissani tai miksi se mikä aiheutti paniikkia tuntui välillä toivolta ja synkimpinä hetkinä koetun toivon tavoin toi mukanaan niin paljon iloa, epätoivoista iloa, iloa hirttosilmukka ympärillään. Sydämeni jysähdys joka kerta kun hän tuli odottamatta paikalle sekä kauhistutti että innoitti minua. Pelkäsin hänen saapumistaan, pelkäsin, ettei hän tulisi, pelkäsin kun hän katsoi minua ja vielä enemmän pelkäsin sitä, että hän ei katsoisi.)

Elio uupuu ja nukahtelee sohvalle. Hän seurailee pakkomielteisesti Oliveria ja on niin syyllisyyden ja salatun rakkauden riivaama, että alkaa synkistyä ja eristäytyä muista yhteisön nuorista, minkä seuralliset vanhemmatkin huomaavat.
Näin siis kirjassa. Elokuvassa kaikki tuntui kevyemmältä.

Kun Elio lopulta uskaltaa kertoa tunteistaan, käy ilmi, että Oliver tuntee samoin, mutta ei haluaisi tehdä mitään väärää, onhan hän kokenut, aikuinen mies. Ensimmäinen yö yhdessä aiheuttaa Eliolle ensin valtavan katumuksen, mutta  intohimo vie mukanaan ja ainoa mitä Elio ja Oliver enää katuvat on, miksi he hukkasivat niin paljon aikaa tunteensa kieltämiseen.
Tässä osassa kertomusta kirja on paljon hurjempi, raaempi, naturalistisempi ja rohkeampi kuin siitä sovitettu elokuva. Rohkeatkaan kohtaukset eivät tunnu kuitenkaan lukijasta kiusallisilta.

Oliverin lähtöpäivä koittaa. Hän haluaa ennen kotiinpaluutaan viettää kolme päivää Roomassa, tavata italialaista kustantajaansa ja katsella nähtävyyksiä. Hän haluaa Elion mukaansa, mutta tämä ei ehdi edes kysyä lupaa, kun isä jo ilmoittaa kustantavansa heille huoneen Rooman parhaasta hotellista.
Seuraa fellinimäinen, unenomainen seikkailu boheemien ihmisten seurassa Rooman vapaassa, paheellisessa yöelämässä, jossa on myös vaaransa. Elio on haltioitunut. Hän kokee olevansa arvostettu ja nuoruudestaan huolimatta omiensa joukossa. Rakastavaiset voivat suurkaupungissa myös kulkea julkisesti rakastavaisina. 
Se l´amore. If this is love, then...
Rooma-osuus oli kirjan minulle luomissa mielikuvissa loisteliaampi kuin se, mitä koin elokuvaa katsoessa. 

Ihmettelen isän roolia. Isä tiesi suhteesta. Miten hän uskalsi lähettää nuoren poikansa kokemaan "Fellinin Rooman" aikuisten joukossa? Homoushan oli luokiteltu rikokseksi. 
Isä ihaili antiikin patsaiden miesvartaloita, ja antiikissahan homorakkaus on ollut hyvin arvostettu rakkauden muoto. Halusiko hän pojan saavan kokea sellaista, mitä olisi itsekin halunnut?
Isän puhe pojalle on elokuvassa sanasta sanaan sama kuin kirjassa. Se on hieno puhe, mutta mutta, poika on vasta 17. Minusta tältä isältä puuttuu isänvaisto, hän on kuin ihaileva vanhempi sukulainen. 
Vapaamielinen asenne johtuu varmaan  osin siitä, että perhe eli omassa kuplassaan maallistuneina juutalaisina katolisessa Italiassa ja myös tiede- ja taidemaailman kosmopoliittisuus antoi laajemman ja avaramman kuvan maailmasta kuin mikä ympäristössä vallitsi. Elion paikallinen tyttöystävä Marzia ei näytä huomaavan mitään, ihmettelee vain Elion etääntymistä. Elio on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestaan jo nelisen vuotta, mutta kukaan ennen Oliveria ei ole sytyttänyt häntä, vienyt kotiin, kuten hän asian ilmaisee. 
Elio päättelee, että Rooma on juhlan jatkot  ja siirtymäriitti, hänellä edessä kouluun meno, Oliverilla omaan elämäänsä USA:ssa.
Perhaps it was my father's gift to the two of us. (Ehkä se oli isäni lahja meille.)

Elokuvassa Oliver soittaa hanukkahina (juutalaisten joulun aikaan viettämä juhla) ja kertoo, että on menossa naimisiin, mikä on ollut tekeillä jo pari vuotta. Tämä saa Elion tuntemaan suunnatonta kaipausta ja menetystä.
Kirjassa Oliver tulee käymään ja kertoo siinä yhteydessä saman totuuden. Nuoret miehet eivät tavoita enää yhteyttä, mikä heillä oli kesällä. 

Elokuvan tarina loppuu tähän, kirjassa se jatkuu vielä. Elio ja Oliver tapaavat muutaman kerran, viimeisen kerran parikymmentä vuotta myöhemmin. Oliverilla on perhe, Eliolla ei. Elio muistaa kaiken. Hän toivoo Oliverin sanovan edes erotessa, muistamisen merkiksi "call me by your name". Oliver on unohtanut. Vai onko sittenkään?

Myös elokuva olisi saanut syvyyttä ja painoa aikasiirtymästä. Rakkauden kesä vaikuttaa kauniilta muistolta, haihtuvalta unelmalta, kasvamiselta aikuisuuteen, jolloin tunteet laimenevat. 
Kyseessä ei ole kirjailijan omakohtainen muistelu, vaan fiktio. Aciman on syntynyt Egyptissä ja kokenut itsensä lapsena ranskalaiseksi. Juurettomuus lienee siirtynyt kirjaan. 
Kirjassa muistelu on kipeämpää kuin elokuvassa.

Kirjan nimi viittaa intiimiyteen, jota rakastavaiset kokevat tuntiessaan olevansa yhtä, "call me by your name and I'll call you by mine". 
Jotkut rakastuneet käyttävät toistensa vaatteita ja hellivät toiselle kuuluvia esineitä ollakseen mahdollisimman lähellä. Elio hiippailee Oliverin huoneeseen ja sujauttaa tämän shortsit hupuksi päähänsä ja haluaa Oliverin jättävän muistoksi vaatekappaleitaan. 
Koko ajan hän kärsii syyllisyydestä.
Was our intimacy paid for in the wrong currency? (Maksoimmeko me suhteestamme väärällä valuutalla?)


Miksi nykyään elokuville ei enää anneta suomalaisia nimiä? Call Me By Your Name on vaikea pala. Hmm, mietitääs... 
Ehdotan tässä sillä välin nimiä muille palkituille.
The Shape of Water - Veden muoto ( 4 Oscaria -  ansaitusti - lavastus, musiikki, ohjaus ja paras elokuva)
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri - Kolme kylttiä Ebbingin tiellä (paras naispääosa Frances Dormand, tätä en ole vielä nähnyt)
Get Out - Pakene (paras alkuperäiskäsikirjoitus - kyllä, olen samaa mieltä!)
... Ei, en osaa muotoilla suomalaista nimeä elokuvalle Call Me By Your Name. 
Elio-Oliver, Minä olen sinä ... eeei. Jään kehittelemään. Hyviä ehdotuksia?

Katsoin nelituntisen koosteen Oscar -gaalasta. Ihailen amerikkalaisten tapaa yhdistää juhlavuus ja rentous. Oscar-gaaloista välittyy aina kodikas tunnelma. 

Parasta minusta oli paitsi Jimmy Kimmelin säkenöivä, lämpimän humoristinen juonto, niin The Shape of Water -elokuvan ohjanneen Guillaume del Toron kiitospuhe. Pysäyttelin tallennustani ja käänsin sen. Kas tässä! 
"Olen maahanmuuttaja, kuten ystäväni Alfonso ja Alejandro, Gael, Salma ja moni muu teistä, mutta 25 viime vuotta olen asunut meidän aivan omassa maassamme. Siitä osa on täällä, osa Euroopassa ja osa kaikkialla. Ajattelen, että taiteen ja tämän oman alamme hienoin aikaansaannos on se, että se pyyhkii viivoja hiekasta, kun muu maailma pyrkii syventämään niitä."

Loppuun pari kuvaa tästä äärimmäisen kauniista sadusta The Shape of Water, jossa mykkä tyttö lähestyy piiloteltua löytöä ja valtiosalaisuutta, sammakkokuningasta. Kimmel lohkaisi tästä, että kun miehet ovat tyrineet pahasti, niin naiset alkavat rakastua kaloihin. 

Kuva Googlesta


Kuva Googlesta


7 kommenttia:

  1. Olen myös nähnyt elokuvan ja pidin siitä, hankkien sen jälkeen tämän kirjan. Siinä se odottaisi, jos vain rohkenisin ylittää kielimuurin. Ehkä tämä tekstisi auttaa kun tietää suunnilleen mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Olisikin hauskaa tietää miksi elokuvasta on tehty niin unenomainen ja herkkäkin, jos kirjassa kuitenkin on rankkuutta. Missä kohtaa kirjaa tuo puhe suunnilleen on? Lukisin ainakin sen kohdan mieluusti.

    En ole (englannin)kääntäjä, mutta minun ajatuksissani tuo nimi on taipunut ihan vain muotoon ''kutsu minua (sinun) nimelläsi''.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keskustelu, joka sisältää pari pitempää puhetta isältä alkaa sivun 22 alaosasta. Isä ja poika juttelevat, mitä kaikkea Roomassa on nähty, jotain ylimalkaista, ja sitten tulee isän lause:"You two had a nice friendship." Lue siitä sivun 225 loppupuolelle aina Elion mietteisiin: Was my father someone else? And if he was someone else, who was I?

      Voi olla, että sinulle jää kirjastakin samanoloinen tunnelma kuin elokuvasta. Minä koin, että käsikirjoittaja kirjoitti astetta kevyemmän teoksen, mihin hänellä tietysti on oikeus.
      Pahus, menin paljastamaan paljon kirjan sisällöstä - mutta on siinä paljon muutakin.
      Kirjassa on myös niitä viipyileviä päiviä altaalla ja muuta joutilasta kesänviettoa, mutta ne ovat ikäänkuin sivumennen mainittuna, ei niin vallitsevina kuin elokuvassa.
      Kirjassa on sekä fyysistä (seksin aiheuttamat kivut) että henkistä kipua ja hämmennystä. Eliolle homoseksi on päänvaivaa aiheuttava asia, ei ollenkaan samaa kuin harmittomat leikit Marzian kanssa. Elokuvasta minulle jäi sellainen vaikutelma, että seksi kuin seksi ja että ensirakkaus riippumatta sukupuolesta.

      Tulee mieleeni, että olisiko käsikirjoittajan ikä vaikuttanut tyylivalintaan. Yhdeksänkymppiselle nuoruus näyttäytyy helposti autereisena onnelana, poutapilvinä. Kirjan kirjoittaja Aciman on 67, joten hän on vähän lähempänä teini-ikää - heh, ei kovin lähellä. Minä olen hänen ikäluokkaansa ja voi kyllä muistan nuoruuden ahdistuksen.

      Poista
    2. Oi, yksi kakkonen jäi pois. Keskustelu alkaa sivulta 222.

      Tuotahan se enkunkielinen nimi tarkoittaa ja suomennoksesi on hyvä, mutta ajattelin, että jos vielä keksisi jotain iskevämpää.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus ja pohdiskelut. Minulle tuli Pasolini mieleen heti kirjoittamasi alussa ja sitten Fellini, jo ennen kuin hänet mainitsit :)

    17-vuotiaan kehossa ja mielessä ja tunne-elämässä kuohuu, hän on vielä raakile, kuten toteat. Aivothan saavuttavat täydet mittansa käsittääkseni vasta noin 25-vuotiaalla. On siinä pojalla ihmettelemistä, kokemista ja näkemistä. Homoutta on minustakin kiinnostava punnita antiikin esikuvaa vasten.

    Kivasti selitit tuo intiimiyden rakastavaisten välillä. Olen pannut merkille lukemattomissa elokuvissa että nainen pukee miehen paidan ylleen rakastelun jälkeen mutta en ole saanut sanoiksi sitä että mistä se johtuu. ♥️ Tuossa leffassa siis kaveri laittoi rakastetun alushousut päähänsä. 😀

    Näin pienen pätkän Oscareitten jaosta. Kiva tunnelma, jotenkin sellainen saman kylän, saman yhteisön suljettu juttu, joka kuitenkin aukeaa koko maailmalle. Vaikka mehän olemme valkokankaan ja TV-ruudun tällä puolella. Ei Hollywood näe meitä 😎

    Juu, hivenen kinkkinen kääntää tyydyttävästi. Lukumadon ehdotus on oikeastaan ihan hyvä. Ainakin menee pieleen jos suomennamme "Sano minua sinuksi" koska se tarkoittaa kehotusta sinutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kylän homopoika -blogissa on tästä housukohtauksesta kivasti: "Erityisesti lämpenin kohtaukselle, jossa Elio piehtaroi sängyssä Oliverin uimahousut päässään. Ei ollut 1980-luvulla internettiä, josta homoeroottisia käytösmalleja oppia!" Tämä on hauska kohtaus, ja tapahtui siis siinä vaiheessa, kun Elio vasta haaveilee suhteesta Oliveriin.

      Italiassa on ollut mahtavia ohjaajia, kuten nuo mainitsemasi.
      Fellinin Amarcord on yksi suosikkejani, elämän moninaisuuden ja runsauden näyttäjä ja kaiken lisäksi valtavan hauska.

      Juu, Oscar-gaalassa on kyläjuhlan tunnelma, Meryl Streep on lempeän kestovitsailun kohde, samoin Matt Damon. Viime vuonna, eikös se ollut Kimmel silloinkin, juontaja osoitteli Meryliä vähän väliä ja toisteli "one of the most overrated actresses" toistellen Trumpin twiittiä.
      Sekin on minusta niin hienoa, että palkinnon saajat ovat hyvin otettuja palkinnoistaan. Innostus ja tekemisen meininki on tarttuvaa. Oikea säihkenäyttämö tämä juhla, Monika Fagerholmin romaani nimeä lainaten.

      Käännöstyö on vaikeaa, ja niin kiehtovaa.
      Sovitaan, että Lukumadon "Kutsu minua nimelläsi" on nyt elokuvan nimi - ellei joku ehdota parempaa. :)

      Poista
  3. WWatch movie at m4ufree movies It made me think and remember summers of my own life. It made remember sounds and smells. I was transported. The smartness, candor and gentleness of this unexpected love story goes beyond anything I've ever seen. Luca Guadagnino is rapidly becoming one my favorite directors working today.
    See morre
    yidio movies
    popcornflix

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, this movie smells summer and youth. I liked the rhythm of the film, the idle summer that lasts and lasts.
      Beside this I've only seen A Bigger Spash by Guadagnino and would like to see more.

      Poista

Myyttinen mummo

Mitä teille tulee mieleen sanasta mummo? Osuin taas yhteen monista lehtien mielipidekirjoituksista, joissa neuvotaan irtautumaan jou...