lauantai 17. maaliskuuta 2018

Elokuvissa, Suomen hauskin mies


Kuva: Veera Aaltonen, ET-lehden artikkeli

No niin, nyt se tuli elokuvateattereihin. Suomen hauskin mies, vakavanhauska elokuva taiteen voimasta ja inhimillisyydestä pahan keskellä.

Suomen hauskin mies on Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoittama ja Kujanpään ohjaama elokuva, pääroolissa Toivo Parikkana loistaa Martti Suosalo.
Ollaan Iso-Mjölön saarella punavankien leirillä. Leirille tuodaan työväenteatterin ohjaaja, joka saa  mahdollisuuden pelastaa itsensä ja ryhmän vankeja teloitukselta valmistamalla niin hyvän näytelmän, että sillä onnistutaan viihdyttämään vieraiksi tulevia saksalaisia.

Näytelmä perustuu väljästi tositapahtumiin. Toivo Parikan esikuva on pitkän teatteriuran työväenteattereissa ja muualla tehnyt Jalmari Parikka. 
Mielenkiintoinen yhtymäkohta tosielämään syntyy siitä, että Suosalon isoisä, hänkin Martti nimeltään, on ollut Jalmari Parikan sotaorvoille nuorille 20-luvulla järjestämällä teatterikurssilla. Isoisän isä Kalle Suosalo, Sdp:n kansanedustaja ja pasifisti, oli teloitettu sisällissodassa tekaistuin syin, ilmeisesti vain siitä syystä, että hän oli kirjoittanut aatteensa mukaisesti artikkelin, jossa vaati hyvää kohtelua venäläisille sotavangeille. 

Joku on saattanut nähdä Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Suomen hauskin mies. Kyseessä on saman sadan vuoden takaisen vankileiriepisodin kuvaus, sama ohjaaja ja sama päänäyttelijä. En ole nähnyt teatteriesitystä, mutta olen lukenut arvosteluista, että näytelmä ja elokuva ovat aivan itsenäisiä, hieman eri tavoin painotettuja teoksia ja että elokuva on väkevämpi.

Suomen hauskin mies on kuvattu pääosin Kotkassa ja Haminassa, meidän naapurikaupungeissamme, mikä lisäsi kiinnostustani. 
Seutukunnalta ilmoittautui joukkokohtauksiin vapaaehtoisia. Miehenikin kiinnostui ja sai pienroolin kesken työnsä vangittuna kansanedustajana. Jännitimme, onko koko kohtaus leikattu pois, mutta ei - siellä se on - viisi sekuntia. Kun Parikka saapuu leirille ja katselee ympäri kuraista kenttää, hän näkee sen yhdessä nurkassa kolmen miehen ryhmän nuotion ääressä, ja kohta kamera keskittyykin siihen mitä vangit paistavat. Voitte kuvitella, että tikkujen päässä ei ole pihvejä eikä nuotiomakkaraa, ollaanhan keskitysleiriolosuhteissa. Miehet paistavat kissanraatoa. 

Sitä paistamista oli tapahtunut elokuvaa tehtäessä koko heinäkuisen päivän. Puvustajat olivat välillä käyneet sutimassa lisää aurinkorasvaa ja nokea miesten naamaan. 
Mieheni oli hyvin kiinnostunut näkemään, miten elokuvaa tehdään. 
Minäkin olin meidän kesävieraidemme, pojanpoikien, kanssa katsomassa vaatesovituksia Kotkan Kyminlinnan parakissa. Kylläpä oli valtava määrä vanhoja vaatteita, ja puvustajilla sen tuhannen kiire. Poikien mielestä vaari oli hassun näköinen entisajan asussa. Sovituksen jälkeen pukua tietenkin kulutettiin ja liattiin, koska arvon kansanedustaja oli ollut siinä samassa puvussa vankina jo jonkin aikaa yötä päivää. 

Kävimme katsomassa elokuvan eilen. Mies oli Kotkassa ennakkonäytöksessä ja sen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa jo maanantaina. Kutsussa luki juhlava asu ja - voihan minkä tekivät - EI avec. Ja niin kuin minä olin jo katsellut millenniumjuhliin ostamaani iltapukua sillä silmällä. Unto pani päälleen mustan puvun ja punaisen solmion, tietysti. Ei siis Hollywoodia vielä meidän nousevalle tähdelle, eikä minulle edustamista Linnan juhlissa muusana ja avecina. Sinne tietysti hankkisin uuden asun, teettäisin, sametista. Voi harmi!

Miten koin elokuvan? Vahvasti.

Toivo Parikan rooli on kirjoitettu Suosalolle, ja se istuu hänelle. Hänen kasvoillaan näkyvät kaikki tunnetilat. Hänen esittämänsä Toivo Parikka oli laajalti tunnettu Suomen hauskimpana miehenä, ja nyt vankina on hauskuttajan taito kaikkine nyansseineen tarpeen monessa tilanteessa. 

Näytelmäharjoituksista tulee mieleen vanha shakespearelainen tyyli ja Dario Fon Mysterio Buffo. 

Toinen hyvä suoritus elokuvassa on herkällä vartijoiden päälliköllä, jota esittää sävykkäästi Paavo Kinnunen
Jani Volasen roolihahmo on muuttumattomampi kovana ja huumorintajuttomana leirin komendanttina, ja  hänen vaimoaan esittävä Leena Pöysti ilmentää hyvin naisellista empaattisuutta. Hänessä tapahtuu kasvua kuten Paavo Kinnusen vartijassakin. 

Elokuvassa ei mässäillä kiduttamisilla. Ruokajonossa purnaava saa kiväärinperästä iskun mahaansa ja miehiä ammutaan, mutta tilanteista ei oteta lähikuvaa. Pidän tästä, ei kaikkea tarvitse elokuvassa jankata, kuten ei kirjoissakaan. Katsojalla ja lukijalla on mielikuvitus. 

Tämä elokuva on saanut hyviä arvosteluja. HS:n toimittaja Leena Virtanen lopettaa neljän tähden arvionsa näin: "Suomen hauskin mies on vaivihkaa valmistunut elokuva, jolle soisi samanlaisia massayleisöjä kuin Tuntemattomalle sotilaalle. Se sopii kaikille." 

----------------
Lisäys myöhemmin samana päivänä

Luin Suomen Kuvalehden Kalle Kinnusen arvostelun Suomen hauskimmasta miehestä. Kinnunen muistuttaa, että keskitysleiri ja huumori eivät ole uusi yhdistelmä elokuvassa. Italialaisen Roberto Benignin elokuvassa Kaunis elämä isä onnistuu salaamaan pieneltä pojaltaan sen tosiasian, että he ovat natsien tuhoamisleirillä naamioimalla pojalle kaiken kauheuden peliksi, johon he vapaaehtoisesti osallistuvat.  

Meillä on ollut tuo ihana elokuva, mutta olemme ilmeisesti antaneet sen jollekin, koska sitä ei enää löydy hyllystä. Muistan, kun Benigni voitti elokuvallaan vuonna 1999 parhaan ulkomaisen elokuvan, parhaan elokuvamusiikin ja parhaan miespääosan (hän itse) Oscarit. Hän hyppi ja pomppi, itki ja nauroi ja puhui erittäin vuolaasti erittäin vahvalla ja hauskalla italialaisella aksentilla puheaikansa reilusti ylittäen. Sitä iloa oli kiva katsella. 
Kaunis elämä jakautuu kahteen osaan. Alku on ruusuista satua ja loppu selviämistaistelua, jossa isän rakkaus kannattelee poikaa. 

Toisista välittäminen on eräs teema myös Suomen hauskimmassa miehessä. Parikan ohje näyttelemiseen on hengittää ja ajatella muita. 

Eikös tämä ole hyvä ohje elämälle muutoinkin: HENGITÄ JA AJATTELE MUITA.


6 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, että miehesi pääsi mukaan elokuvaan!

    Kyllä Stora Mjölön tapahtumat ovat minuakin kiinnostaneet siitä lähtien, kun kuulin 10 - 20 vuotta sitten radiosta dramatisoidun dokumentin Helsingin sähkölaitoksen insinööristä, joka oli joutunut vankileirille sodan jälkeen toiminnasta punaisten hyväksi. Hänestä tuli sittemmin kansanedustaja. Nimeä en muista. Miehen kirjeenvaihto vaimonsa kanssa oli säilynyt.

    Heikki Kujanpään tv:ssä esitetyistä elokuvista olen pitänyt, ainakin Joulukuusivarkaat ja Pieni pyhiinvaellus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset dokumentit ovat kiinnostavaa historiaa. Kunpa myös nykyiset koneiden uumenissa olevat päiväkirjat ja kirjeenvaihdot säilyisivät jälkipolville.
      Sinulla on tuo nimi oikein, Stora Mjölö tai Isosaari. Minä käytin sekamuotoa Iso Mjölö.

      Unto oli tosi kiinnostunut näkemään elokuvan tekemistä, eikä ollenkaan harmissaan, vaikka itse vain vilahtaa ohimennen yhdessä kohtauksessa.

      Pieni pyhiinvaellus on koskettava elokuva. Sen lisäksi olen nähnyt Kujanpäältä elokuvan Putoavia enkeleitä, joka kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan avioliitosta.

      Kujanpää oli vaikuttanut tosi hyväntahtoiselta ja taitavalta ohjaajalta. Elokuvan tekeminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, sen ainakin käsitin Unton kokemuksista.

      Ohjaajan persoonan kiittäminenkin tuntuu tällä hetkellä niin surulliselta, kun olen juuri kuullut, että Tukholman kaupunginteatterin johtaja Benny Fredriksson on tehnyt itsemurhan metoo-vainon masentamana. Myös eilinen A-studion Aku Louhimiehen haukkumissessio oli kauheata katsottavaa, toverituomioistuinmeininkiä.
      Näinkö te naiset nyt sitten hoidatte asioita? Herätkää!!!
      Miehet ovat tuntevia ihmisiä, mutta oletteko te? Alkaa epäilyttää.
      Sanon te enkä me, koska itse en ikinä alkaisi käsitellä julkisuudessa työpaikan sisäisiä asioita kaivellen jotakin, mitä ei saanut sanotuksi 15 vuotta sitten. En myöskään kutsuisi vainon seurauksena tapahtuvia luhistumisia oheisvahingoiksi, kuten eräissä feministiryhmissä on tehty.
      Lena Andersson puhui HS:n haastattelussa metoo-kampanjoinnista vaarallisena massaliikkeenä ja sanoi, että hän ei ymmärrä, mitä feminismi tarkoittaa enää. Hän puhui järkevän keskustelun puolesta. Olin iloinen tuosta artikkelista. Ja nyt taas tällaista.
      Tämä meni sivuun aiheesta, eikä liity enää kommenttiisi ketjukolaaja, mutta vaati tulla kirjoitetuksi.

      Poista
  2. Hei Marjatta, nyt vasta huomasin että sinäkin olit nähnyt & kirjoittanut tästä elokuvasta. Meillä oli viime lauantaina poikkeuksellisesti ohjelmaa ja sitten häivyinkin taas lapsenlasten hoitajaksi, joten sen takia meni ilmeisesti ohi tämä bloggauksesi. Mutta siis, että elokuva on tehty Kotkassa ja Haminassa! Tätä en olisi uskonut, minusta kaikki näytti Suomenlinnalta. Myös Helsinki sieltä Suomenlinnasta näytettynä..??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Helsinki oli kuvattu jostain mereltä.
      Vankileiri rakennettiin Kotkan Kyminlinnan linnoituksen muurien sisälle. En tiedä, mitä kohtauksia Haminassa on kuvattu. Olisko se näytelmän harjoittelu rannalla?

      Eikö ollutkin hyvä se nuori kaveri Paavo Kinnunen (Heikki Kinnusen ja Satu Silvon poika)? Hän voisi saada sivuosaoscarin ensi vuonna!

      Poista
    2. Nonyt mun on kyllä lisättävä hänestä maininta - kunhan pääsen kotiin täältä Hesasta.. Ai Kinnusen poika, loistava roolisuoritus todella!

      Poista

Isänpäivän aamuna elettyä ja ajateltua

Vietämme isänpäivää kahden vanhimman lapsenlapsemme ja perheen lemmikkikoiran kanssa Tuusulassa. Olemme täällä muutaman päivän nuorten...