sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Toni Morrison, The Book of Mean People, lasten kokema pahuus ja ihmisoikeudet




Nobelkirjailija Toni Morrison on USA:n mustien elämästä kertovan romaanituotantonsa ohella tehnyt tasokkaita lastenkirjoja yhdessä poikansa Slade Morrisonin kanssa.

Kirjassa The Book of Mean People (2002) on myös erinomaisen kertova kuvitus, kiitos kuvittaja Pascal Lemaîtren.

Kirja pahoista ihmisistä kertoo ensin, millaisia pahat ovat. Jotkut heistä ovat isoja ja jotkut pieniä. Jotkut hymyilevät tehdessään pahaa, useimmat rypistelevät naamaansa tai huutavat, mutta monet pahimmista kuiskivat.



Pahuuden tunnusmerkkien kuvaamisen jälkeen kirja esittelee pikku pupun pahat ihmiset. 
Isovanhemmat ovat hämmentäviä.
My grandparents are mean. My grandmother tells me to sit down. My grandfather tells me to sit up.HOW can I sit DOWN and UP at the same time?
Äiti on paha huutaessaan omiin tekemisiinsä uponneelle pupuselle.
Isoveli on paha, kun ei anna pupun yhtään joustaa säännöistä sakkipelissä.
Opettaja on paha, kun vaatii kirjaimia pysymään viivojen välissä.
Paha babysitteri huutaa kiirehtimään:"Hurry up. You are wasting time!" Ja pupu ihmettelee, miten aikaa voi hukata silloin kun sitä käyttää, unelmointiin.

Tästä osuudesta tulee mieleen, miten lapsille pitää selittää asiat kunnolla, koska kaikki - aivan kaikki - on heille uutta. Monesti lasten kysymyksille nauretaan, mutta ne ovat hyviä kysymyksiä. Samoja kysymyksiä pitäisi aikuistenkin kysyä.

How can I waste time if I use it?

Seuraavaksi pupu päättelee, että isot pienenevät, kun ovat pahoja ja pienet eivät yhtään suurene pahuuden töissä. Hekin pienenevät.

Lopuksi pupu päättää, että niin paljon kuin nuo samalla kertaa otsaansa rypistelevät ja hymyilevät isot häntä pelottavatkin, niin hän ei välitä, vaan hymyilee ja pinkoo omille hauskoille poluilleen.



Suloinen kirja. Yksinkertainen noin äkkiä ajatellen, ja rohkaiseva, kuten lastenkirjan pitää ollakin. Mutta tällä kirjalla on myös syvempi taso.

Mitä pahuus on? 

Me aikuiset lukijat tiedämme, että nämä pupun kokemat vääryydet eivät ole pahimpia vääryyksiä. Pitäisikö lasta kirjaa lukiessa, iästä riippuen tietenkin, varoittaa pahemmasta.
Miten varoittaa lasta pedofiileistä? 
Kuka lukisi tämän kirjan niille lapsille, jotka kärsivät kotiväkivallasta ja luulevat, että heidän kokemansa on normaalia?

Lapsihan kärsii mitä vain, koska ei tiedä, mitä muuta voisi olla? Lapsi voi luulla, että isän, äidin tai muun läheisen kuuluu tehdä hänen kanssaan jotain, minkä tämä sanoo olevan salaisuus ja mikä tekee kipeää. Ei hänellä ole sille asialle sanaa seksuaalinen hyväksikäyttö.



Äskettäin HS:ssa oli artikkeli lasten kurittamisesta (23.5. Jenni Virtanen, Lapset eivät opi tottelemaan luunapeilla). Euroopassa on vielä muutama maa, joissa on laillista läpsäytellä ja tukistella lasta ja kopauttaa hänelle otsaan kipeitä luunappeja. Tällaista lapsen häpäisemistä tapahtuu noissa maissa julkisilla paikoilla.  Ai missähän takapajuisissa maissa tällaista vielä tapahtuu? Vastaus: Ranskassa, Italiassa ja Britanniassa.
Lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin ensimmäisenä Ruotsissa 1979 ja Suomessa 1984. Eihän tämä tietenkään sitä tarkoita, että ennen vuotta 1984 kaikki olisivat hakanneet lapsiaan meillä tai nyt hakkaisivat Ranskassa. Minä en ole lyönyt lapsiani, jotka kaikki ovat syntyneet ennen tuota vuotta, eikä minua ole lyöty lapsena 50-luvulla, mikä ikätovereista kuulostaa oudolta. Tiesin silti hyvin, mikä on "Koivuniemen herra". Se on itse haettu vitsa, siis kidutusväline, jolla monet vanhemmat hakkasivat lapsiaan paljaalle pyllylle, jonka jälkeen lapsen piti pyytää anteeksi pahantekijältään. Joissain perheissä vitsaa säilytettiin oven päällä, niin ettei ihan joka kerta tarvinnut hakea uutta. 
Näin uusia ovat lapsen ihmisoikeudet.

HS:n artikkelissa ranskalaisisä kertoo, miten joutui nöyryyttävään tilanteeseen lomamatkalla Espanjassa, kun oli läpsinyt poikaansa leikkikentällä ja joku nuori nainen oli soittanut paikalle poliisit. Miten monesti lapsi oli mahtanut jo tätä ennen joutua nöyryttävään tilanteeseen! Isä sanoo kaiken lisäksi edelleen läpsivänsä lastaan, koska se on hänellä "spontaani reaktio". 
Ranskassa ei haluta lakien kontrolloivan yksityiselämää. Siellä ollaan myös ylpeitä tottelevista lapsista. Tottelevista - millä hinnalla? Ja mitä muuta siellä yksityisyydessä tapahtuu?



Hankin tämän kirjan käytettynä nettikauppa Amazonin kautta. Kirjan alussa on suloinen amerikkalaisella kaartuvalla isolenkkisellä kaunolla kirjoitettu omistuskirjoitus Grandma Springeriltä Reillylle vuonna 2004. Mummi toivottaa hyvää syntymäpäivää ja toivoo, että Reilly rakastaisi aina elämässään lukemista. 
Minäpäs pistän pienen viestin Grandma Springerille:
Grandma Springer, if you happen to see this, I'd like You to know that even though Reilly has given the book away it is in good hands. I love this book and will read it to my grandchildren.  

16 kommenttia:

  1. Ihana kirja. Kuvittelin nimestä jotain pahempaa.
    Lapsia kuritetaan Suomessa henkisesti ja fyysisesti. Ihmisten pitäisi uskaltaa tehdä lastensuojeluilmoitus herkemmin kuin nykyisin tehdään. Ennen kuin se on liian myöhäistä, ennen kuin lapsen elämä on pilattu ja henkisesti murrettu loppuiäksi. Lapsen käytöshäiriö ei ole aina pelkästään lapsen vika tai diagnosoimaton häiriö. Se voi olla merkki siitä, että jossakin on häiriintynyt henkilö, joka tekee lapselle jotain, se voi olla merkki kiusaamisesta tai kaltoinkohtelusta. Lapset pystyvät samaan kuin aikuiset. Millä ihmeellä tuo pahuus saadaan loppumaan?

    VastaaPoista
  2. Vaikka tässä ei tapahdu kovin kummaa, niin kuvat kihisevät pahuutta. "Some mean people are big" -kuvassa esimerkiksi iso on todella iso, niin iso, että hän kaartuu koko aukeaman yli pienen uhaksi.

    Minulle tuli heti mieleen tämän kirjan kuva-aukeamista, että lapset varmaan samaistuvat näihin kuviin ja haluavat kertoa omista pienuuden kokemuksistaan.

    Totta, meillä on vikana se, että luullaan lain suojaavan itsekseen. Naapurin seuraamista pidetään aina epäkorrektina. Eihän siinä mitään menetä, jos ilmoitus on turha, ja harvoin varmaan on!

    "Lapset pystyvät samaan kuin aikuiset." Niin pystyvät. Väkivaltaa käyttävä lapsi pitää pysäyttää. Sitä hän varmaan itsekin haluaa, mutta ei osaa lopettaa ilman jyrkkää puuttumista ja seuraamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsinkin vielä tuon lapsen päälle kaartuvan ison pupun kuvan tekstiin, koska se on niin paljon kertova.

      Poista
    2. Voi vain kuvitella pienen pupun surkeaa mieltä ja pelkoa. Oikein puhutteleva kirja.

      Poista
  3. Joku vanha suomalainen sananlasku kertoo "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa." Kertonee hyvin suhtautumisesta lasten kasvattamiseen/kurittamiseen. Itsekin olen saanut ns. isän kädestä (en siis vitsasta, mutta paljaalle persiille kyllä) enkä näe siinä mitään kasvattavaa. Pelolla kasvattaminen on sairasta, se on julmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tutkaillut kovasti itseäni, että olisinko vain unohtanut jotain luunappeja. Muistan, miten isäni puristeli nyrkkejään suupielet tiukkoina ja harppoi pitkin peltoa, kun suuttui minun vaatimuksilleni, mutta se kohtaus laantui ja muuttui taas rivakaksi heinien seipäälle nosteluksi. Silloin koin kyllä pelkoa. Välinpitämättömyyttä olen kokenut myös. Ymmärrän isääni nyt ja arvostan sitä, että hän hillitsi itsensä. Isälleni jäi äidin kuoleman jälkeen maatilan hoito, neljä lasta ja omat raihnastuvat vanhempansa, ja hän oli vasta nelikymppinen. Ei hän jaksanut enää ihmeemmin puuttua meidän tytärten asioihin, kun veljenikin vielä kuoli pari vuotta äidin kuoleman jälkeen. Me saimme kasvattaa itse itsemme ja suunnitella tulevaisuutemme, mikä aiheutti epävarmuutta.
      Minulla herää aina epäily, jos pikkulapsi on liian kiltti eli peloteltu, istuu kuin nukke eikä puhu aikuisten päälle. Pikkulapsen kuuluu olla eläväinen ja kiukkuava, koska kiukuttelu on lapsen kieltä.

      Poista
  4. Hei Marjatta, tähän aiheesta kaikkein tärkeimpään, lasten kohteluun, yksi kirjasuositus.
    Lloyd deMause/ History of the Childhood.
    Voi olla toki hyvin raskasta luettavaa.
    Suositus jota en oikeastaan edes suosittele.

    Kirjassa de Mause, merkittävä yhdysvaltalainen psykohistorioitsija riisuu meidän käsityksemme siitä, miten eri kulttuureissa eri aikoina lapsista on "huolehdittu."

    Kirjassa kuvataan niin perinteistä afrikkalaista kuoppakasvatusta (en uskalla kuvata tässä) kuin Pariisin 1800-luvun loppua jolloin vielä katujen alla viemäreistä kaikui vastasyntyneiden itku ja huuto normaalina ilmiönä johon pariisilaiset eivät kiinnittäneet edes huomiota. Ja paljon muuta.

    Ei pitäisi kuitenkaan unohtaa, että lapsista on myös pidetty huolta eri aikoina ja eri puolilla maailmaa ja erilaisissa kulttuureissa. Tosiasia on kuitenkin että satoja miljoonia lapsia on kidutettu, hyväksikäytetty ja surmattu. Lapsisotilaiden ja lapsiprostituoitujen parissa tuo tuhon kierre jatkuu.
    de Mause kuitenkin riisuukin myytit "lapsiystävällisistä" kulttuureista ja katsoo niiden pinnan alle.

    Suomessakin, olen kokenut, on edelleen pari tabua lasten kohtelun suhteen. Itse esimerksi koin homoseksuaalista ahdistelua kadulla ns. setien taholta. Kuten kovin monet muutkin pojat. Tästä puhuminen hiljetää keskustelijat, edelleen. Tytöille se on eri juttu. He saavat ansaitun huomion ja empatian tuollaisissa tapauksissa. Pojille jotka ovat joutuneet homoseksuaalisen ahdistelun kohteeksi lähinnä hynähdellään tai asia jopa ohitetaan. Asia on viime aikoina jopa vahvistunut niin kuin ahdistelua tuosta suunnasta ei olisi olemassakaan. Suomen korrektin koodi toimii kuten katolinen kirkko. Eri perustein toki. Tässäkin ajassa miljoonat alaikäiset pojat myyvät seksiä pakotettuina tai alistettuina sekä aikuisille miehille että naisille. Se on minusta moninkertaisesti ilmastonmuutosta vakavampi uhka elämälle. Ja sama koskee tietenkin tyttöjä. Toin nyt esiin pojat kun yleensä tässä asiassa pojat useammin ohitetaan. Syyt ovat, hhmm, hämäriä.

    Mutta enemmän kuin totta. Aiheesi on varmasti kaikkein tärkein aihe, mitä olemassa on.
    Lasten elämän ja kasvun turvaaminen on kaikkia asioita ja kaikkia aikuisten keksimiä subjektivisia oikeuksia tärkeämpi asia.

    Kaunista kesää kaikesta em. huolimatta sinulle ja perheellesi.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, kaikkein tärkein aihe, niin se on!

      Googlailin tietoja mainitsemastasi kirjasta, joka vaikuttaa todella kattavalta, ja muista vastaavista.
      Olen lukenut lasten kaltoinkohtelua käsitteleviä teoksia mm. Alice Milleriltä ja Martti Paloheimolta.

      Joskus lasten huono kohtelu johtuu olosuhteista, ei pystytä parempaan.
      Isovanhempani kertoivat, miten lapsia oli pidetty kaulastaan jossain lieassa, kun ei kukaan ehtinyt katsoa perään. Siis toiset menivät töihin ja lapsi jätettiin yksin liekaan tai johonkin ahtaaseen karsinaan, josta ei päässyt kiipeämään pois. Tämä siis 1800-luvun ja 1900-luvun alun Suomessa, mutta samoja käytäntöjä on tietysti edelleen vielä monessa paikassa maapallolla. Ja toisaalla taas ei edes kymmenen vanhaa jätetä hetkeksikään yksin ja lapsi ympäröidään (tukahdutetaan!) kaikella mahdollisella viihteellä.

      Erikseen on sitten silkka psykopaattinen pahuus pienempää ja avuttomampaa kohtaan.

      Lapsen mieli voidaan murtaa niin monella tavalla. Tästä on lukuisia esimerkkejä kaunokirjallisuudessa. Yksi koskettava on lapsisotilaasta kertova, Uzodinma Iwealan romaani Beasts of No Nation, jolle on annettu suomennoksessa laimea nimi Ei kenenkään lapset. Siinä päällikkö myös käyttää pieniä poikasotilaita seksuaalisesti hyväkseen

      Poikiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on tietysti yhtä paha asia kuin tyttöihinkin kohdistuva. En ymmärrä, miksei siitä sitten tehdä ilmoituksia. Kerroitko sinä lapsena kokemastasi vai koitko sen liian hämmentävänä?

      Jope, hyvää kesää myös sinulle ja perheelle?

      Poista
  5. Marjatta, usko tai älä yksi syy viime aikoina keskustelun hiljentymiseen tuossa mainitsemassani asiassa ovat uudet suvaitsevammat käsitykset homoseksuaalisuudesta. Koska ilmiö on uusi, ei homoseksuaalista ahdistelua haluta nostaa sellaisenaan pöydälle, koska ei haluta tätä ryhmää syyllistää mistään, edes yksilöiden tekemistä teoista.
    Hyvä esimerkki on se katolisen kirkon karmea tilanne.
    Poikien hyväksikäyttöjä käsiteltiin ja käsitellään edelleen mediassa nimenomaan katolisen kirkon kontekstissa, ei sinä mitä ne olivat: homoseksuaalisten miesten (tässä tapauksessa pappien) pojille tekeminä homoseksuaalisina seksirikoksina. Sormi osoitti sen sijaan paaviin, ei siihen mistä nuo rikokset nousivat, kirkkoon pesiytyneestä homoseksuaalisesta alakulttuurista. Papit olivat pappeja ja homoja teot tehdessään, eivät vain pappeja.
    Sama ryhmävarjelu pitää meilläkin seksuaalisen hyväksikäytön julkisen käsittelyn edelleen helposti vain tyttöjen, naisten kokemana ongelmana. Pojan hyväksikäyttäjä on aina jokin tuntematon määrittelemätön hyväksikäyttäjä, ei koskaan nainen, hetero, tai mies, homoseksuaali.

    Yleisesti voidaan sanoa, että koko tässä lapsiasiassa pitää tukea perheitä, äitejä ja isiä. Tässä ajassa ei perhearvoja paljokaan pidetä arvossa, lapset hukutetaan (väkivaltaisesti jopa) viihteeseen, koska äitien ja isien on ehdittävä hoitamaan itseään, parisuhdettaan, omia unelmiaan. Tämähän me jo toisessa blogissa todettiin. Itse häiriinnyn jopa siitä, kun näen kaupungilla, puistoissa, raitsikoissa isien ja äitien kulkevan pikkuistenssa kanssa aurinkolasit aina peittonaan, kännykkä tietty toisessa kädessä.
    Nämä lasten silmissä kärpässilmä-vanhemmat jotka näppäilevät mustien peililasiensa takaa merkkejä bittiavaruuteen saisivat mielestäni havahtua siihen aikaan ja paikkaan, missä lapsi on, ennen kuin on liian myöhäistä. Hymyillä, katsoa, olla läsnä. No, mä olenkin tälläinen moralisti, kuten tiedät...Ja totta kai tiedän että omassa olemisessa on paljon paljon parantamisen varaa.

    Kiitos hyvistä toivotuksista Marjatta, perhe on ilman kysymysmerkkiä, pieni, mutta tärkein.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, oi joi, tuo kysymysmerkki on tullut vahingossa. Piti olla huutomerkki. Tiedän hyvin, että sinulla on pieni ja tärkeä perhe.

      Lapsuusaika on niin lyhyt, että vanhempien pitäisi jaksaa olla silloin läsnä. Alakoulun lopussa jo aletaan viettää paljon aikaa omien kavereiden kanssa.
      Enkä toki läheskään aina itse jaksanut. Me ollaan Jope molemmat moralisteja. Eiköhän se meidän molempien tapauksessa tarkoita sitä, että me haluamme hyvää!

      En ole kyllä samaa mieltä siitä, että suvaitsevaisuus lisäisi suvaitsevaisuutta rikollisia tekoja kohtaan.
      Ajattelen päinvastoin, että suvaitsevaisuuden ja avoimuuden lisääntyessä rikollinen käytöskin tulee helpommin julkiseksi kuin silloin, kun yhteiskunta on täynnä asioita, joista vaietaan. Jos ei ole olemassa seksuaalisia vähemmistöjä, niin eipä ole olemassa myöskään heidän tekemiään rikoksia.

      Tabujen häviäminen ja hävittäminen on hyvästä.
      Eräs tabu on naisten tekemät lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Ei haluta nähdä, että nainen voi tehdä pahaa lapselle.

      Poista
    2. No, kyllä juuri noin. Ihan samoja ajatuksia ehkä vain hieman lievästi eri painotuksin. Asia on kaikkein tärkein maailmassa. Sitä on pidettävä esillä, myös niistä ei-toivotuista näkökulmista joihin molemmat viittasimme.
      Rehellistä ja hienoa että sanot itseäsi rohkeasti moralistiksi ja armahdat parjatut moralistit hyvää haluaviksi. jope

      Poista
    3. Pidän moralisti-sanan perinteisestä merkityksestä, moraalisten arvojen kannattaja. Onhan sillä tietysti niitä uusia merkityksiä. Muuttumattomuuden kannattaja en ole.

      Poista
  6. Morrisonilta minulle yllätyksekäs kirja - en tiennytkään, että hän kirjoittaa myös lapsille! Varmasti hänellä on kompetenssia siihenkin. Hyvin usein lapsille kirjoittaminen nähdään jollain lailla 'helppona hommana', mutta asia saattaakin olla päinvastoin. Lastenkirjallisuuden arvostus on onneksi nousemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa kirjailijoiden tuntemattomammat kirjat ja "syrjähypyt" eri genreihin. Kirjoitin aiemmin Morrisonin kirjaston merkitystä painottavasta lastenkirjasta Please,Louise, joka oli kieleltään runollisempi kuin tämä. Tämä on hyvin lakoninen, aforismimainen.

      Poista
  7. Kirja sisältää suurta viisautta. Kunpa lapsilleen lukevat vanhemmat saisivat käsiinsä paljon juuri tuollaista kirjallisuutta joka pistää heidätkin miettimään elämää, heidän lastensa lapsuutta ja sitä millaisina he näyttäytyvät lapsilleen. Väistämättä tulee mieleen myös oma lapsuus ja omat vanhemmat ja isovanhemmat. Tuntuu mukavalta ajatukselta että lapsen moraalikasvatus voisi alkaa noin ihanien kirjojen avulla. Kirjojen jotka kasvattavat koko perhettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, noin minäkin tämän kirjan koen. Tämä on yhtä paljon aikuisten kuin lasten kirja ja toimii keskustelun pohjana. Aion lukea kirjan kääntäen suomeksi 6 ja 9 -vuotiaille pojanpojille ja kuunnella erityisen tarkkaan, mitä he sanovat.

      Poista

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä tä...