lauantai 25. kesäkuuta 2016

Eläköön essee!


Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Tästä lähtee siis haaste - minun blogini rakas ensimmäinen.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. 

Essee on lähellä kaunokirjallisuutta olevaa asiakirjallisuutta.  Essee voi olla tieteellinen tai enemmän omaa henkilökohtaista ainesta sisältävä kirjoitus, jossa pohditaan asioita. Joidenkin seuraamieni bloggaajien jokainen kirjoitus on pienoisessee.

Itse tunnen yhä enemmän vetoa esseekirjallisuuteen, niin kirjallisuusaiheisiin kuin muihinkin. Huomaan, etten ole kirjoittanut blogiaikanani kuin muutamasta esseekirjasta, mutta lukenut olen kyllä paljon enemmän. Välillä tulee myös luetuksi essee sieltä toinen täältä lehdistä ja kokoelmista. 
Entä te, toivottavasti lukuisat bloggaajat, jotka vastaatte tähän haasteeseen, kun se lähtee kiertämään? Onko esseellä merkitystä elämässänne?


Kannen piirros Sirkku Ketolan

Bon Sauvage, Luovuuden synty on pieni, tiivis kirja, joka sai alkunsa, kun kolme kuvataiteilijaa Heini Aho, Sirkku Ketola ja Tamara Piilola saivat idean pyytää arvostamiaan henkilöitä kirjoittamaan esseitä luovuudesta. Kirja on julkaistu näiden taiteilijoiden yhteisnäyttelyn Sydänpuoli ylöspäin yhteydessä vuonna 2014. He pohtivat näyttelyssään samoja kysymyksiä, joilla evästivät kirjoittajia. Miksi olet peräänantamattoman kiinnostunut omasta alastasi, mitkä ovat tällä hetkellä työsi tärkeimpiä kysymyksiä, mitä saat palkinnoksi paneutumisestasi? Esseet ovat yhtä erilaisia kuin kirjoittajansa, mutta niistä löytyy myös paljon yhteistä.

Kirjoittajat ovat Tuomas Nevanlinna, Mikael Granvik, Markus Kåhre, David Rothenberg, Kari Astala, Anna Eriksson, Silja Rantanen, Joose Keskitalo, Marianne Kurtto ja Anna Kortelainen.

Edellisen kirjoitukseni Mark Levengoodin kirjassa Vasten auringon siltaa, joka ei ole varsinaisesti esseekirja, on eräs hyvä luovuuden määritelmä.
Pieni koululainen Mark on jäänyt siivoamaan luokan edessä pitämänsä teatteriesityksen jälkiä, ja kun hän luo ujon katseensa opettaja Juliniin, hän oppii koko kouluaikansa merkityksellisimmän asian.
"Mark", hän sanoi yllättävän lempeään sävyyn, "tuo sinun kekseliäisyytesi, tuo iloinen kupla joka sinussa on - sinun on hyvä tietää, että sekin on lahja. Sitä kutsutaan luovuudeksi."




Kekseliäisyys ja kärsivällisyys ovat yhteistä kaikille Bon Sauvage -kirjan kirjoittajille, olkoon hän filosofi kuten Tuomas Nevanlinna tai matemaatikko kuten Kari Astala. 

Tähtitieteilijä Mikael Granvik kokee ratkaisevansa isoa palapeliä maailmankaikkeudesta ja elämän tarkoituksesta yhdessä toisten tiedeihmisten kanssa. Ongelman ratkaiseminen on eräänlaista riippuvuutta ja jokainen osaoivallus saa aikaan mielihyvän purskahduksen. Jonkin tutkimuksen tai taiteellisen teoksen merkittävyys saatetaan ymmärtää vasta 100 vuoden kuluttua sen julkaisemisesta, mutta sillä ei ole väliä. Tärkeintä on intohimo työhön. 

Markus Kåhre, joka määrittelee itsensä termeillä ihminen, isä ja kuvataitelija, toteaa esseessään Välitilinpäätös seuraavaa:
Pohjimmiltaan on kyse löytämisen ilosta. Päinvastoin kuin yleisesti väitetään, niin kaikkea ei ole löydetty. Väite siitä, että kaikki on tehty, on vanha ja lähinnä merkki älyllisestä laiskuudesta.

Muusikko ja filosofi David Rothenbergin esseestä Kysyä vai tehdä?:
Jos taideteos vaatii selityksen, se on jo alunperin vajavainen. 

Eniten teoksen kymmenestä esseestä nautin Tuomas Nevanlinnan pitkästä esseestä Suunnitelma napakaksi luovuusaiheiseksi jutuksi ja Anna Kortelaisen esseestä Ollapa. Molemmat erittelevät ja punnitsevat asioita monipuolisesti ja nautittavalla tavalla. 

Nevanlinna nostaa esiin aivotutkimuksen. Tiedepalstoilla etsitään yleensä selityksiä sukupuolieroihin ja rikollisuuteen. Jos aiheena on luovuus, nostetaan esiin "flow" ja erikoislaatuiset aivot.  
Flow, jonka tavallisen ihmisen tulkitaan saavan lenkillä endorfiinien vaikutuksesta ja taiteilijan työssään, on Nevanlinnan mielestä pseudokäsite ja puolitotuus eikä kenenkään aivoissa ole mitään "luovuusaluetta". Sen sijaan luovilla ihmisillä on tavallista enemmän taipumusta maanis-depressiivisyyteen. Nevanlinna toteaa, että kaikista mielenterveyden ongelmista on sopivasti annosteltuina hyötyä luovassa työssä. Hulluus ei kuitenkaan ole luovuuden edellytys eikä normaalius luomisen este. 

Normaalius on sitä, että mielenterveysongelmat pysyvät arkielämän kannalta sietorajoissa. Terveiksi kutsutut ovat hekin maanis-depressiivisiä ja neuroottisia, vain lievemmin. Jos ei-äärimmäiset mielenterveysongelmat ja luovuus kytkeytyvät olennaisesti yhteen niin tästä tuntuisi seuraavan, että liki jokainen on myös jossain määrin luova. 

Anna Kortelainen kertoo seikkaperäisesti omista työskentelytavoistaan, joista eräs on Kajaani-metodi. Siinä asetutaan mukavasti hiljaiseen aikaan päivästä Kajaanin junaan Helsingissä, kasvot menosuuntaan, mukana kesken oleva työ, villasukat ja mukavat vaatteet. Kirjailija istuu seitsemän tuntia kuin pikkulapsi rattaissa maisemien vaihtuessa. Bistrokärry tuo ruokaa. Työ sujuu leppoisasti minkään häiritsemättä. Perillä kirjailija majoittuu Kajaaninjoen rannan hotelliin, jossa syö hyvin, ottaa nokkaunet ja kirjoittaa vielä pitkälle iltaan. Aamuisen torilla käynnin jälkeen sama junamatka toisinpäin.
Olen kuullut Kortelaista luennoimassa. Hän on yhtä ihailtavan selkeä ja yhtä hyvin asiansa valmistellut puhuessaan kuin kirjoituksissaankin. 

Kirjoittamisella kurottelen kohti lukijaa ja tavoittelen yhteyttä toiseen ihmiseen. Kirjoitustyön yksinäisys on siis näennäistä. Asioiden, kokemusten ja tunteiden muovaaminen koherenteiksi kertomuksiksi on ihmiskunnan vanhin tapa viedä tietoa eteenpäin. Se perustuu hyvin inhimilliseen kontaktin ja ymmärtämisen tarpeeseen. 

Levengood kertoo kirjassaan koulukaverista nimeltä Tom, joka ei pystynyt toiminaan ryhmässä, mutta oli kahdestaan leikkiessä taianomainen. 
"Tule", Tom sanoi "astutaan sisään." Ja minä astuin, maailmaan toisensa jälkeen. .... Tomin maailmassa kaikki oli tarkkaa ja yksityiskohtaista ja ihmeellistä. Tomin maailma ei ollut ongelma, vaan maailma sen ulkopuolella.
Kun Tom selvisi lapsuudestaan, hänestä tuli fysiikan ja kemian kaksinkertainen tohtori, jonka laboratoriosta puhutaan joka vuosi Nobelin palkintojen yhteydessä.





Tämä haastamiskohta on aina hankala. Kenelle? Haluaisin lähettää niin monelle!
Kysyn teitä:
Juha Makkonen, Nipvet
Omppu, Reader why did I marry him
Leena, Donna Mobilen kirjat
Sanna,  Elämän krestomatia, Assyriologin lifestyle-blogi
Ulla, Ullan Luetut kirjat
Riitta, Kirja vieköön

28 kommenttia:

  1. Kiitos tästä mielenkiintoisesta haasteesta Marjatta. Ei tule mieleen yhtään viime aikoina luettua esseekirjaa. Ellei sitten Vuosisadan rakkaustarinaa voi pitää eräänlaisena taiteellisena runoesseenä...

    Nopeana tyttönä varasin kirjastosta pari, mutta enpä kiusallanikaan kerro mitä :) Perästä sitten kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, onpas kiva odottaa yllätystäsi.

      Minä olen lukenut ennen blogiaikaa ainakin Antti Nylénin, Matti Mäkelän, Erno Paasilinnan, Kersti Bergrothin, Tommi Melenderin ja Timo Hännikäisen esseekirjoja.
      Bon Sauvage on minulla lainassa pojalta, joka oli löytänyt sen kirpparilta. Hyvä löytö!

      Poista
    2. Ei vaan Keravan Taidemuseosta. Silti hyvä löytö! :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta. Mä en nyt ota tähän Melenderiä, vaikka kiusaus siihen on olemassa. Ostin juuri vähän aikaa sitten Ta-Nehisi Coatesin teoksen Between the World and Me ja ajattelin, että jos sulle sopii, niin kirjoittaisin siitä. Se ei kyllä ole varsinainen esseekirja, mutta pohdiskeleva esitys joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkimassa Coatesin kirjaa Googlessa. Kyllä se minusta esseemäiseltä kirjallisuudelta vaikuttaa. Odotan kiinnostunena kirjoitustasi.
      Essee on aika väljä käsite. HS:n juhannusnumerossa kutsuttiin esseeksi Jörn Donnerin omiin kokemuksiin perustuvaa artikkelia vanhojen ihmisten terveydenhoidosta.
      Minä tykkäsin Melenderin kirjasta "Kuka nauttii eniten", mutta "Yhden hengen orgiat" taas ärsytti minua jyrkillä jaotteluillaan. "Onnellisuudesta" oli jo kerran lainassa, mutta jäi lukematta.

      Poista
    2. Voi mun kanssani, tajusin juuri, että mullahan on drafteissa kirjoitus yhdestä esseekirjasta. Yritän nyt saada sen kirjoitettua loppuun. Se on vähän niinkun unohtunut ja jäänyt muiden jalkoihin.

      Poista
    3. No sieltä sitten.Omppu!

      Mulla on 60 kirjoituksen alkua luonnoksissa. Pitää joskus katsoa, mitä ihmettä niissä oikein on.

      Minulla on eräs houkuttava esseekirja, jota en ole vielä lukenut, The World Split Open, Great Authors on How and Why We Write. Osuin siihen Adlibriksessä, kun tilasin Chimamanda Adichien kirjan feminismistä, josta sinä postasit. (Sehän on muuten myös essee.) Tässä kirjassa kymmenen kirjailijaa kertoo omasta urastaan ja ajatuksiaan nykykirjallisuudesta ja kulttuurista, mm. Adichie, Margaret Atwood, E. L. Doctorow ja Russell Banks. Kirjoitukset on valittu kirjaan suositusta luentosarjasta, jossa on ollut paljon muitakin luennoitsijoita. Kun selailen tätä kirjaa, niin aina löytyy pysäyttävää. Jätän sen nyt pöydälle.

      Poista
    4. Kuulostaapa kiinnostavalta tuo The World Split Open. Toivottavasti innostut siitä jonain päivänä postaamaan.

      Poista
    5. Enköhän. Ainakin jokin hyvä sitaatti pitäisi poimia. Doctorow esim. näyttää kertovan lapsuudestaan himolukijana. Sellaiset esseiden nimet kuten Fiction to Make Sense of Life (Wallace Stegner) ja What is Art For (Jeanette Winterson) vetävät nyt minua puoleensa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Marjatta.

      Tämä on oikeastaan sama teksti ku vastaukseni sulle sivuillani mutta se kuuluu paremminkin tänne nyt.(Korjasin vielä kirjoitusvirheitä, siks toi poisto...)

      Barhesin yksiin kansiin suomennettu pitkä essee Valoisa huone on loistava ja inspiroiva teksti (ja kuvat upeita). Barthes noituu esiin eräänlaista valokuvan totaalista pistettä, kuvaajan ja samalla katseemme tuollaoloa, joka ei enää avaudu sanoin vaan pekästään tuntuu. Se ilmenee esimerkiksi kuvattavan kenkien kiillossa tai nauhoissa tai käsien levollisessa vangitsevuudessa. Barthes nimeää tuon semanttisen mustan aukon punctumiksi.

      Itse koen punctumin yhteisen tyhjyyden absoluutiksi kauneudeksi ja totaaliseksi objektiksi esimerkiksi muskeliauton mykistävyydessä, josta varmaan muistat juttuni Aineen huomaamaton sujuvuus;jutussani Ohi katsomisen taito viittaan ihan suoraan Valoisan huoneen pointtiin lukemalla Godardin Laittomia punctumin efektillä.

      Fiktiiviset elokuvat itsessään voivat olla esseitä: juuri tuo Godardin Laittomat, Trierin Breaking the waves tai Melankolia tai jos moralistinen viha kiehtoo niin Moodyssonin Lilja 4-ever on ohittamaton... (siihen Rambo neloseen en nyt viitsi mennä, mutta militanttia esseismiä sekin). Noissa elokuvissa puhuu vahva esseistinen ääni.

      Löysin hyllystäni Krohnin Tribarin jossa myös inspiroivia esseitä (Krohnista pidän enemmän esseistinä). Ja sitten tietenkin Kari Enqvist. Ja vielä Octavio Pazin Ruhtinas ja narri on pakko mainita. Nylén on haastava ja häiritsevä tapaus myös...

      Sitten rajatapaukset (elokuvien lisäksi): Don DeLillon Omegapisteen Psyko-prologi on kiehtovaa luettavaa olemisesta, havaitsemisesta ja ajasta; Sartren Minän ulkoisuus ei ole ehkä essee mutta pakko mainita ja Merleau-Pontyn Silmä ja mieli myös suositeltava pieni esseestä laajennettu teos juuri tuon Barthesin rinnalle; Merleau-Pontystä (taipuikohan oikein?) muuten ilmestyi uusi käännöskin 2012 kokoelmassa Filosofisia kirjoituksia (Otso Kantokorven juttu esseestä on helkkarin hyvä, itsessään pieni esseehelmi: Kesäklassikko, Ilman hierarkioita, Kiiltomato.net).

      Minusta essee on eräänlainen perusmuoto, joka soi havainnon ytimessä aina. Silmän ja mielen esseistinen luonne pitää meidät liikkeessä.

      T. Juha

      Poista
    2. P.S. de Beauvoirin Onko Sade poltettava? on hieno kokoelma myös.

      Poista
    3. Juha, hyvä että laajennat käsitettä ja nostat esiin elokuvan esseenä!
      Totta, elokuvassa on samoja genrejä kuin kirjallisuudessa.
      Minä koin - ja luulen, että sinäkin - Son of Saulin esseenä. Lars von Trier on ehdottomasti filmiesseisti. Entä Ingmar Bergman?

      Pistän tästä muistiin Barthesin ja muutaman muun kiinnostavan nimen.

      Krohn ja Enqvist on tullut itsellekin mieleen. Olen lukenut molemmilta paljon ja kirjoitellut ajatuksia yksityiseen lukupäiväkirjaani ennen blogiaikaa.

      Imre Kertesziltä ja John Coetzeeltä olen myös lukenut hyviä esseitä. Niin, ja Yrsa Steniukselta ja Claes Anderssonilta.

      Esseeaihe taitaa olla oikea runsaudensarvi. Kun ottaa vielä huomioon, että monessa romaanissa on fiktion ohessa esseemäistä tekstiä, essehdintää.

      "Minusta essee on eräänlainen perusmuoto, joka soi havainnon ytimessä aina. Silmän ja mielen esseistinen luonne pitää meidät liikkeessä."
      Hyvin kiteytetty, Juha!

      Poista
  4. No nyt sain varattua sopivan esseekirjan kirjastosta. On luettavien listallani. Olisihan noita luettujakin, mutta ei niistä taida irrota minulta enempää sanottavaa. On kiinnostavampaa ottaa joku uusi luettavaksi. Tietenkään en sitten voi olla varma että se on hyvä. Tähän mennessä lukemieni arvioiden perusteella on. Voinhan sitten lisätä toiseksi jonkun noista vanhoista suosikeistani. Mikään lukemistani esseeteoksista ei ole pettänyt, kaikista olen pitänyt.

    Kiitos siis haasteesta ja palataan asiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Minäkin olen nyt jälkikäteen katsellut, että olisi ollut paljon muita "järeämpiäkin" esseeteoksia, joista kirjoittaa. Tämä luovuusaiheinen pieni kirja vain sattui antamaan minulle idean tähän haasteeseen.

      Hain juuri kirjastosta taas uuden lastin kirjoja ja siellä joukossa on kaksi mainiota kirjaa, Rax Rinnekankaan Kadonnut kieli ja Pekka Saurin Ratkaisemattomien kysymysten kirja, joista Rinnekankaan kirja on selkeästi esseekirja ja Saurin aforismityylistä, essehtivää lyhytproosaa. Määrittely ei aina ole ihan helppoa...

      Poista
  5. Hieman kauhistelin, että missä vaiheessa saan tehtyä. Olemme joko tulossa tai menossa kesän.
    Joten tyydyin lyhyeen kaavaan.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/06/elakoon-essee.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiitos että kiireistäsi huolimatta osallistuit. Sinullahan on kirjoituksessasi monta hyvää kirjaa. Otin muistiin muutaman.
      Jostain syystä minua ei yhtään haittaa liiallisuus kirjojen lukumäärässä. Lainapino kasvaa ja joitain kirjoja uusin kerrasta toiseen.
      Mukavia kesämenoja!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Sinä toinen nopea, Ullan lisäksi. Lähdenpä lukemaan.

      Poista
  7. (Pistän Marjatta tämän tännekki.)

    Olen joskus 80-luvun alussa kirjan ilmestyttyä lukenut Jaan Kaplinskin esseekokoelman Olemisen avara hiljaisuus ja oli mukavaa saada se halvalla hyllyyn kirjastosta, eurolla. Siinä on hyvä essee esseistä. Esseen ajatukset voisivat sopia hyvän blogin määritelmäksi. "Esseistiikassa henki kohtaa itsensä ja siinä ilmenee hengen usko itseensä, vapauteensa, joka toteutuu vailla pakotettuja muotoja, voi itse luoda ja valita muotoja - sen ei tarvitse hyväksyä tai hylätä - hylkäämisen velvollisuus on avantgardismin taakka - ainoatakaan olemassaolevaa muotoa."

    Esimerkiksi noin. Tuon kuuluisi olla vaikkapa oman blogini motto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistä vaan, kiitos! Essee esseistä - mainiota!

      Kaplinski tuntuu olevan vapauden puolella, luovuus edellä ilman kritiikkiä. Laitapa oman blogisi motoksi.

      Ai, sait eurolla? Siis myivät pois vanhoja kirjoja. Meidänkin kirjastossa on pitkät rivit, jopa niin että kassillisen saa 5 eurolla.

      Poista
  8. Heips Marjatta! Tässä haastevastaukseni:
    http://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/07/elakoon-essee.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa! Kiinnostava. Nylen on terävä ajattelija.

      Poista
  9. Lukaisin vielä Yhden hengen orgiat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näkyy! Melenderhän sopii tähän todella hyvin, koska hän on esseekirjallisuuden puolestapuhuja.

      Poista
  10. Kiitos, Marjatta, että käynnistit haasteen! Huomaan tarttuneeni täällä jo monesti mainittuun Melenderiin, mutta eipä tuo haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, se on minusta vain hyvä, jos useampi kirjoittaa samasta, saamme erilaisia tulkintoja.

      Poista