Here I come! Haastevastauksia

Sain haasteen Millaista elämää -blogin Millalta. Haasteen tarkoituksena on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa.

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on valinnut.

3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen.

4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.

6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)

Voi, miten mutkikasta. Milla oli vielä laittanut hienoja kuviakin. Minulle nousi ihan suorituspaine tästä. No, tässä tullaan!

 

Ensin asioita minusta

1. Ostin muutama päivä sitten Runo-nimiset huopikkaat Miinan kengästä, heräteostos, niin söpöt, ihan kuin suunnitellut varta vasten kirjabloggaajalle & horoskooppimerkiltään kauriille.

2. Halusin pitkään lastenkirjailijaksi. Yliopistossa huomasin, että sekä englannista että äidinkielestä oli niin paljon luentoja että toinen piti tiputtaa, ja englanti voitti. 

 

3. Kannustus englannin valintaan ja ehkä myös osasyy siihen, että rakastan englannin kieltä, löytyy tästä vihkomerkinnästä vuodelta 1962 keskikoulun toiselta luokalta, joka vastaa nykyistä alaluokkien kuudetta luokkaa. Näin se kehu vaikuttaa!

4. Oma laps on laps, mutta lapsenlaps on lapsukainen. Tuo on joku kansanviisaus. Kuvassa lakkaan keijun varpaankynsiä. Manikyyyri on jo tehty.

5. Haluaisin kirjoittaa Raamatusta kaunokirjallisena teoksena, mutta en tiedä, viitsinkö ryhtyä siihen urakkaan. Rakenne on ainakin vähintään sekava. Eri kirkolliskokousten hyväksymiä kirjoituksia eri henkilöiltä, sananlaskuja, proosarunoa (rakkauden korkea veisu), elämänohjeita, historiaa, kirjeitä, mysteeritarinoita, kauhea dystopia (Johanneksen ilmestys). Onkohan kukaan bloggari kirjoittanut Raamatusta?

6. Kärsin 11-vuotiaasta pitkälle keski-ikään turhasta painontarkkailusta. Nyt en välitä pätkääkään, enkä ole yhtään sen pullukampi, vaikka ehkä jopa pitäisi. Stressasin siis ihan turhaan. Ikä on auttanut paljon muihinkin traumoihin. Minusta on mahtavaa olla eläkkeellä ja vanheta.

7. Asuin pisimmän jakson elämästäni, 23 vuotta, Kainuussa, Konstan Pylkerön ja Mooses Pessin sinisten vaarojen maisemissa. Veikko Huovisen muistopatsaaseen on kaiverrettu Konsta Pylkkäsen ajatus "Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet".

8. Rakastan kesää. Melkein luulen, että olen vahingossa syntynyt väärään maanosaan.

9. Minulla oli turvallinen maalaislapsuus 13-vuotiaaksi asti. Sitten äitini kuoli aivoverenvuotoon ja veljeni autokolarissa, toinen pikkusiskoni katosi skitsofreniaan ja toinen katosi muuten vain, isäni mykistyi ja isovanhemmat lähtivät vanhainkotiin. Minä pakenin Amerikkaan, mahdollisimman kauas kaikesta vaikeasta ja palasin vähän vahvempana. Näistä tapahtumista on kulunut kauan aikaa. Olen varmaan Selviytyjä! 

10. Pidän pilateksesta.

11. Mieheni kanssa harrastamme kaksistaan vanhuksen ulkoiluttamista.

Nämä meni ihan helposti, tajunnanvirtana.
Sitten – apua – Millan kysymykset minulle!

1. Lempiautomerkkisi?

    Ei mitään väliä, kunhan kuskin vieressä on mukava istua.

2. Lempisuklaasi?
Monet, parhaita pähkinällä ja toffeella täytetyt.

3. Lempimatkakohteesi kotimaassa?
Helsinki, näyttelyiden vuoksi.

4. Lempikohteesi ulkomailla?
Barcelona, Istanbul ja Berliini - tähän mennessä. Ehkä en ole vielä käynytkään siinä parhaassa. Ja tietenkin kaikki rantalomat: aurinko, meri, hiekka ja iloinen biitsielämä. 

5. Mihin sellaiseen paikkaan, missä et ole ennen käynyt, haaveilet matkustavasi?
Etelä-Amerikka kiehtoo. Samoin Australia.

6. Ensimmäinen kirjamuistosi?
Minna Canthin Roinilan talossa. Tämä vastaus saattaa herättää hilpeyttä, mutta totta se on. Huutokauppoja kiertävä romukauppias poikkeili lapsuudenkodissani, koska hän piti niin paljon juttutuokioista äitini kanssa - kuka ei olisi pitänyt - ja toi minulle kasoittain kuolinpesien huutokaupoista huutamiaan kirjoja. Olin silloin paljon alle kouluikäinen. 

7. Käänteentekevin kirjamuistosi?
Michel del Castillon Kitara. Se luettiin keskikoulussa. Sain opettajalta kiitosta, koska oivalsin vertauskuvallisuuden. Ihmekös tuo, kun olin harjoitellut Minna Canthilla ja muilla aikuisten kirjoilla nelivuotiaasta.

8. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Tyhjä, paksu kirja, johon kirjoittaisin itse, jos saisin mukaani myös kynän. Muutoin en tiedä. 

9. Kirja, joka on jäänyt kesken?
Montakin. Koraania olen harpponut.

10. Mitä kirjaa suosittelisit minulle?
Forrest Carterin Pikku Puun kasvatus on eräs suosikkini, lämmin, pieni romaani. Luepas se, Milla!

11. Bravuurisi keittiössä?
Kaikki mummolaruuat: muusi ja lihapullat, makaronilaatikko, mustikkapiirakka.

Ja entäs sitten? Vielä 11 uutta kysymystä niille, ketä minä haastan. Jospa tällaisia Jatka lausetta -juttuja.

1. Rakastan ...

2. En pidä

3. Haluaisin

4. Uneksin 

5. Pelkään 

6. Arvostan 

7. Osaan

8. Uskon, että

9. Aamuisin luen

10. Luen parhaillaan

11. Mielestäni paras aikakauslehti on 

Yhdentoista asian haaste lähtee Kirjanpauloissa -blogin Paulalle ja 

Tarinoiden syvyydet -blogin Nina Marille. Ja ei - nyt minä väsähdän ... 

hei, napatkaa tämä, kuka tykkää!

Hauskaa kirjaisaa viikonloppua kaikille!

Arno Rafael Minkkinen, Suomen kuvat - Homework, The Finnish Photograps 1973 to 2008

Minkkinen on amerikansuomalainen valokuvataiteilija, jonka kuvista on koottu kuusi teosta. Tämä Suomen kuvat on niistä henkilökohtaisin. Luin ja katselin kirjan itsekin, mutta esittelen sen nyt tekemällä miehelleni, valokuvauksen harrastajalle, muutaman kysymyksen.

-Unto, miksi juuri tämä kirja? Ostit sen itsellesi joululahjaksi.

-Tämä osui käsiini tienvarsimyymälässä. Minkkinen on pitkäaikainen suosikkikuvaajani, ja olen nähnyt myös näyttelyn juuri näistä kuvista. Törmäsin Minkkisen kuviin ensimmäisen kerran 80-luvulla. Ne kiehtoivat heti; kuvia, joissa ihminen sulautuu osaksi luontoa. Minkkinen oli myös luennoitsijana samalla vuosikymmenellä Oulun Pohjoinen Valokuva -tapahtumassa, jolloin pääsin kuulemaan häntä.

-Mikä näissä kuvissa kiinnostaa sinua?

-Monikin taiteilija on tehnyt omakuvia, mutta Minkkisen tyyli on aivan hänen omansa. Hän kuvaa alastonta itseään tai osaa itsestään, usein osana luontoa. Hän on kuvannut tällaisia kuvia eri puolilla maailmaa, mm. Kiinassa, Norjassa, Meksikossa ja Suomessa.

- Luin kirjasta, että hän kuvaa ajastimella ilman avustajia. Kerro hänen tekniikastaan.

-Kyllä, pääsääntöisesti ilman avustajaa. Hän on sanonut, että kuvan suunnittelu on työlästä ja kuvanottotilanteet jopa niin vaarallisia, ettei hän halua saattaa ketään toista vaaralle alttiiksi. Hän piirtää yleensä kuvan ensin ja saattaa sitten tehdä esim. lumitunnelin, jota myöten ryömii niin, että kuvaan tulee vain puhdas hanki ja hänen lumesta esiin työntyvä päänsä. Tällaisia otoksia saattaa joutua ottamaan useita ennen kuin kuva on onnistunut. Minkkinen kuvaa vanhalla tekniikalla eikä käytä paljon muuta jälkikäsittelyä kuin rajausta. Pääosa hänen töistään on mustavalkoisia.

-Olet vaikuttunut näistä kuvista. Oletko itse suunnitellut koskaan mitään samanlaista?

-No, olen monta vuotta hahmotellut suosarjaa, jossa makaisin osittain suon sisällä ja mättäiden takana. Saatan toteuttaa sen ensi kesänä.

-Hmm. siinä on kyllä paras olla vahti mukana, ettet jää sinne suohon! Kun katselin kirjaa, niin huomasin, että siinä on kuvia myös muista henkilöistä, yleisimmin alasti.

-Kyllä. Minkkisellä on myös luontokuvia ilman ihmistä ja myös muita henkilöitä, pääasiassa kauniita kuvia omasta vaimosta. Hän kuvaa mielellään naisia alusvaatteissa. 

-Voitko mainita jonkin suosikkikuvasi tästä kokoelmasta?

-No, esim. tämä kuva käsistä, Kallavesi, Kuopio 91.

Minkkinen kertoo kirjassa lyhyesti elämäkertansa. Omakuvat saavat oman mausteensa siitä, että hän syntyi vaikeasti suuhalkioisena lapsena, oli kauniin äitinsä häpeämä ja joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Arne oli kuusivuotias perheen muuttaessa Amerikkaan. Hänet laitettiin koulussa piirtämään ja maalaamaan tunnista toiseen, mistä syystä hän oppi lukemaan vasta kymmenvuotiaana. Näistä lähtökohdista hän ponnisti yliopistoon ja valmistui kirjallisuus pääaineenaan. 

   Miksi pohdin muistia niin paljon? Miksi valokuvissani nousevat esiin moiset sattumukset ja muistot leikkaussaleissa vietetystä ajasta kuusikuisesta melkein kymmenvuotiaaksi – itkua vastaan tappelu, kun pakotetaan tyttöjen pyjamaan tai kun kuulee isän vyön läjähdyksen, joka kumoaa väitteet suosikkiasemastani? Kuinka kaikki nuo koivujen ympäri kiedotut vääntyneet raajat, kokonaan lumeen haudatut ruumiit tai metsänrajan yllä heiluvat torsot vertautuvat näihin kadonneisiin aikoihin, temps perdu? Mitä yritän sanoa kokeilemalla yhden ihmisruumiin rajoja näillä eittämättä ihmeellisillä ja oudoilla tavoilla? Ja mikä sija on kauneudella, joka liittyy niin moniin näistä kuvista? Kenties se on vastavuoroisuutta. Mutta hyvän ja pahan tasapaino ei ole koskaan mustavalkoinen. 

   Amerikkalaisissa elokuvissa väkivalta ja alastomuus ovat yhdenveroisia syntejä. Omituista, että ihmiselon luonnollisin puoli – alastomuus – on samalla näyttämöllä maailman hirveyksien kanssa.

Minkkisellä on kirjan lopussa kaksi lukua, joissa hän kiittelee toisia kuvaajia. Ensimmäinen on otsikoitu "Mitä opin opettajiltani" ja toinen "Mitä opin oppilailtani". Hän sanoo, että valokuvaus on sellainen ala, jossa mestarikuva voi syntyä myös jo aivan uran alkutaipaleella. Tämä on viehättävästi sanottu. Pidän myös amerikkalaisesta tavasta kirjoittaa kirjan loppuun laajat kiitokset eri tahoille ja alkuun taidokas omistuskirjoitus. Kirjan tekstit ovat sekä englanniksi että suomeksi, suomennos on Petri Stenmanin.

Kauniista tyylistä esimerkkinä omistuskirjoitus omalle pojalle, Danielille, joka on auttanut kirjan tekemisessä tietokoneasioissa – niinhän se menee nykysukupolvilla.                                          
Always remember, my son, that the Finnish language still flows in your blood.
Tästä Minkkisen kotisivuille!

                                                                                                                   

Huippuhauska haastekysely!

Leena Lumi haastoi minut vastaamaan omaa elämää koskeviin kysymyksiin kirjojen nimillä. Näiden vastausten laatiminen oli hirveän hauskaa. Kuljin pitkin kirjahyllyn reunaa, silmäilin otsikoita ja purskahtelin nauruun. En malttanut olla antamatta muutamiin kohtiin parikin vastausta. Tuosta viimeisestä vastauksestani tykkään erityisesti, koska se on satakuntalaiset juuret omaavalle niin sopivasti - pöljästi - nöyrä.

1)  Oletko mies vai nainen?  Hui hai, hullu akka! ja Näläkämoan noeta

2) Kuvaile itseäsi?  Elämän vonkamiesnainen - no, jos ei saa korjata niin sitten Vesissä toinen silmä

3)  Mitä elämä sinulle merkitsee?  Paikkaa ja mieltä

4)  Kuinka voit?  A Tiny Bit Marvellous

5)  Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Tehtaan varjossa

6)  Mihin haluaisit matkustaa?  Last Train to Istanbul

7)  Kuvaile parasta ystävääsi.  Bella Donna

8)  Mikä on lempivärisi?  Punaiset oraat ja Sininen äiti – punainen talvella ja sininen kesällä

9)  Millainen sää on nyt?  Lumen taju

10) Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?  Mikä ihana päivä!

11) Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Hurja Tales of Ordinary Madness, ja toinen voisi olla söpöilevämpi Rusoposkia, huulten purppuraa

12) Millainen on parisuhteesi? Committed tietysti ja Aikamme parhaita rakkauskertomuksia

13) Mitä pelkäät?  Hirveää, parkaisi hirviö

14) Päivän mietelause. Ei tehrä tästä ny numeroo

15) Minkä neuvon haluaisit antaa? Kirjoita itsesi maailman väleihin

16) Miten haluaisit kuolla? Harva hyvin kuolee

Haastan nyt ulkomailla asuvia suomalaisnaisia. Haaste menee seuraaville Mine/Tuhat ja yksi tarinaa, Petra/Ulkosuomaisen äidin merkintöjä, Elegia/Kirjavalas ja Sannabanana/Pinon päällimmäinen. Suomessa asuva, mutta paljon matkustava Sanna/Assyriologin lifestyle-blogi saa myös kutsun. Kaikki muutkin ovat tervetulleita vastaamaan! 
Nyt kun pääsin vauhtiin, niin muutama vielä. Sivukirjaston Liinalla oli niin hauska postaus lukupiiristä, että Liina myös, ole hyvä! Eikä syrjitä miehiä:Jokke Runonurkasta ja hdcanis/Hyönteisdokumentti sekä Kyösti Salovaara/Deadline torstaina haaste lähtee teille.

Hyvää viikonloppua! Mikäs sen ihanampi päivä lukemiseen kuin tällainen  pyrypäivä!