sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Jenni Kirves, Aino Sibelius - Ihmeellinen olento




 Hyvä Aino!

Meidän syntymävuosissamme on eroa lähes 70 vuotta. Sinä synnyit 1871 ja elit pitkän iän, lähes 100-vuotiaaksi. Kun Sinä kuolit 1969, minä pääsin ylioppilaaksi. 
Oma isoäitini Alma Josefina syntyi myös 1800-luvun lopulla, vähän Sinua myöhemmin.

Isoäitini oli torpparin tytär ja sinä aristokraatti, kuvernöörin tytär. Isoäitini, Korpelan mamma, oli vahva nainen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä teloitettiin punakaartilaisena Suomen kansalaissodassa, ja tästä avioliitosta syntynyt poika kuoli Talvisodassa. Mammani oli mentävä nopeasti uudestaan naimisiin, tarvittiinhan torppaan isäntä, jonka kanssa yhdessä torppa sitten lunastettiin omaksi ja alettiin raivata peltoja ja hankkia lisää karjaa. 
Mamma sai papan, Juho Arvidin, kanssa kaksi lasta. Minä olen hänen pojantyttärensä. 
Lapsuudessani mamma hallitsi ja määräsi. Hänelle ei tullut mieleenkään sanoa Juholle, että tyytyy vähään, kuten sinä sanot kirjeissäsi Jannelle. Tämä taisi johtua yhteiskuntaluokasta. Alemmissa yhteiskuntaluokissa oli enemmän tasa-arvoa. 
Mammalla ei ollut koskaan 'mystillistä oloa', kuten Sinä, Aino, kutsut masennusjaksojasi. Hänellä ei varmaan olisi edes ollut mitään nimeä mahdolliselle alakulolleen.

Kun tarkastelen Sinun elämääsi ja oman mammani elämää, minun on sanottava, että  olisin mieluummin nuori Korpelan Alma kuin nuori Aino Järnefelt. 

Sinun elämästäsi kirjoittanut tutkija Jenni Kirves on antanut kirjalleen nimen Ihmeellinen olento. Olen pahoillani, mutta minun on sanottava, että en pidä Sinua niin ihmeellisenä, mutta tunnen sympatiaa Sinua kohtaan.

Ainon ajatukset naisen asemasta olivat jo monien aikalaistenkin mielestä konservatiivisia, koska hänen mielestään vaimon tärkein tehtävä oli seisoa miehensä rinnalla ja mahdollistaa tämän työ. Samoilla linjoilla oli myös Janne, joka kirjoitti 8. joulukuuta 1890 Ainolleen:"Älä Sinä rakas ystävä vaivaa suloista päätäsi itsenäisyysajatuksilla. Sinunkaltaisesi tytön pitää vain rakastaa ja olla onnellinen, pitää hyvä huoli itsestään ja oppia odottamisen taito." Ainolla oli kuitenkin vaikeuksia täyttää miehensä vaatimuksia ja olla aina iloinen. Usein hän itki valtoimenaan ja oli surumielinen.

Sinun miehesi Janne, josta kehittyi kuuluisa säveltäjä Jean Sibelius, katsoi oikeudekseen lähteä aika ajoin kotoa melankolista vaimoa ja perhe-elämää pakoon asumaan muualle Suomessa ja pitkiksi ajoiksi ulkomaille hakemaan virikkeitä. Myös rankka juopottelu oli aivan välttämätöntä luomistyön onnistumiseksi. Hän jätti Sinut raskaana monen lapsen kanssa yksin kotiin ja lähetti päiväkausia kestävältä juopporeissultaan lapun, jossa kertoi olevansa 'mieltäkiinnittävässä keskustelussa' ja palailevansa kotiin 'vähitellen'. Juopporeissut alkoivat jo vaikuttaa apurahoihinkin, varsinkin kun taiteilijakaveri Akseli Gallen-Kallela ikuisti miehesi muiden taiteilijajuoppojen mukana kuuluisaan tauluunsa Symposion. Sinä kärsit yksinäisyydestä, yritit ymmärtää ja ohjailla miestäsi oikeaan suuntaan.
Tiedätkö, Aino, 2000-luvun taiteilijaisät laittavat perheelle päivällisen ja kuskaavat lapsiaan harrastuksiin. Narsisteja on edelleen, mutta 'viftaamista' (juopottelureissuja) on vaikeaa perustella taiteen edellytykseksi.  

Seurusteluaikana miehesi, silloin salakihlattu, joutui jäämään Wieniin hoidettavaksi sukupuolitaudin vuoksi. Ystäväpiiri keräsi rahaa sairaalalaskuun ja potilas myi jopa osan vaatteistaan päästäksen morsiamensa luo, Sinun luoksesi, jonka piti hänen mielestään olla 'puhdas kuin lumi'. 
Miehesi tunnusti aluksi kierreltyään Sinulle kirjeissään kaiken, koska tiesi Sinun arvostavan rehellisyyttä. Hän selitteli, että näin onkin parempi.
Mies antautuu täydellisimmin kun on kokenut jotakin. Usko pois -!Minä olen nyt kaikessa luonnollinen.
Voi miten sukupuolisuus olikaan vaikeaa ennen ehkäisyä.  

Aino Sibelius, 1894
Daniel Nyblin/ Museovirasto

Mitäpä Sinä Aino toivoit avioliitolta?

Voi voi, kuinka minä tulen olemaan kovasti onnellinen sitten, kun saan olla sinun luonasi, ja sinä teet työtä. En minä tule sinua häiritsemään, kyllä minä osaan olla hyvin hiljaa, ja opin puhumaan vain silloin kun sinä tahdot, enkä koskaan silloin kun sinä et tahdo. Eikö niin rakas Janne? Minun on niin vaikea kuulla sitä, että sinun täytyy rahoista huolehtia. Se on niin hirmuisen väärin maailman puolelta.

Voi, Janne kulta, kuinka minä ylpeilen sinusta. Sinä olet se mies, jota voi ihailla siihen määrään asti, että oma olento on "tyhjä", ettei omaa olentoa ollenkaan ole, vaan koko elämä ja kaikki on sinun, ja sen mielellään antaa sinulle, ja uhraisi vaikka mitä. 

Sinä pidit huolta, että säveltäjällä oli keskittymisrauha. Opetit tyttärennekin hiljaisiksi. Perheessänne oli ajan tyylin mukaan palvelijoita. Sinä pidit kotikoulua, teit käsitöitä, hoidit intohimoisesti puutarhaa, jossa sinulla oli yksi seudun ensimmäisiä kasvihuoneita, ja tapasit muita Tuusulan taitelijayhteisön rouvia. Teit välillä käännöstöitä ja puhtaaksikirjoitusta. Sinun työsi ei ollut tärkeää, se oli vain tarpeen velkojen maksuun. 

Sinulla oli onnelliset hetkesi. 
Olet sanonut, että parhaita vuosia olivat ne seitsemän, jolloin Janne lääkärien pelottelemana oli kokonaan ilman alkoholia ja tupakkaa. 
Teillä oli miehesi kanssa eroottinen suhde, sekään ei ollut aina selviö aikasi avioliitoissa. 
Janne piti Sinua sellaisena kuin hänen itsensä olisi pitänyt olla. Hänen jäämistöistään löytyi lappunen, jossa luki vapisevalla käsialalla "Aino on suuri".

Elämääsi tutkinut ja lukuisan määrän kirjeenvaihtoasi lukenut tutkija Kirves sanoo, että Sinua ei voi tarkastella nykypäivän feministisestä näkökulmasta, koska Sinä et tuntenut olevasi alistettu. 
Sinä valitsit jo nuorena elämäntehtäväksesi miehesi nerouden tukemisen, mutta et halunnut tulla kutsutuksi muusaksi. Et pitänyt siitä, kun Janne kutsui sinua kirjeissään "rakkahimmaksi", koska sana kuulosti teennäiseltä. 

Elit miehesi kuoleman jälkeen vielä 12 hyvää vuotta. Seuranasi oli kaksi uskollista kotiapulaista, ja tyttäresi sekä heidän lapsensa vierailivat usein luonasi. 

Palatakseni omaan mammaani, hän eli vanhuuden viimeiset vuotensa vanhainkodissa, tyytyväisenä siitä, että pääsi vihdoinkin vapaaksi kodinhoidosta, johon joutui päävastuulliseksi toisen kerran kuusikymppisenä miniänsä, minun äitini, kuoltua nuorena. Muistan, miten vierailin katsomassa mammaa. Siellä hän keskusteli muiden vanhojen naisten kanssa oleskelutilassa, puheensorinaa ja naurua. Pappa makasi silloin halvaantuneena samassa talossa, erittäin tyytyväinen vanhus hänkin. 
Teillä oli siis molemmilla, Sinulla Aino ja Alma Korpelalla, mukavat ja sosiaaliset loppuvuodet. 

Aino, olen vieraillut kodissasi Ainolassa ja käynyt sen alueella olevalla haudallasi. 

Olen myös nähnyt elokuvan Sibelius, jossa ohjaaja Timo Koivusalo kuvaa Sinun ja miehesi elämää. Minä pidin tästä elokuvasta kovasti, vaikka se ei ollutkaan kriitikkojen mieleen. Musiikkihan on siinä valtavaa, kyllä Sinä Aino tuit neroa. Erityisesti pidän kohtauksesta, jossa vanha Janne katsoo hellan ääressä seisovaa kumaraa Ainoa ja siirtyy muistelemaan nuoruuden lemmen hetkeä Ainolan pihassa.
Tällaisista hetkistä hän haaveili vuosikymmeniä aiemmin kirjeessään näin: Kuule yksi asia ihan kuiskaten: Voiko Aino antaa Jannelle semmoinen yö kun se viimeinen vaikka Janne on ruma ja vanha mutta kun se rakastaa kultaa.





Koti kuin laiva
Tytär Katarina Ilves on sanonut, että Ainolan purjelaivassa liikuttiin
flyygelin määräämään sunntaan:"Isä hoiteli purjeita ja äiti istui
peräsimessä."


Mai on myös kirjoittanut hyvin tästä kirjasta Kirjasähkökäyrä-blogissa.

26 kommenttia:

  1. Tämä kirja avasi aika paljon tuon ajan yläluokan avioelämää. Vaikka oli ylhäistä syntyperää rahahuolet painoivat ja Aino teki kaikenlaista pitääkseen talouden jotenkin hallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!
      Lukiessa harmitti silloinen tyttöjen ja naisten älyn huomiotta jättäminen. Ainokin olisi halunnut käydä lisää kouluja, mutta piti vain tyytyä odottamaan ja palvelemaan.
      Ja toinen asia, mikä erityisesti harmitti oli juuri nuo raha-asiat. Janne halusi pitää yllä ylellistä elämää, oli turhamainen vaatteiden ja ruuan suhteen ja Aino, joka olisi tyytynyt hyvin vaatimattomaan elintasoon, joutui raapimaan rahaa kokoon.
      Minä linkitän sinun postauksesi tuohon loppuun, koska tuot hyvin esiin juuri tämän puolen heidän elämästään.
      Tästä kirjasta ei olekaan ilmeisesti moni kirjoittanut.

      Poista
  2. Tämä oli loistobloggaus.

    Olen aina ihmetellyt, miksei näiden taiteilijoiden oikuille ole silloin laitettu pistettä. Koivusalon filmit saavat yleensä huonot kritiikit, mutta minusta Irwin ja myös Sibelius olivat ihan kohtalaisia.

    Sinulla on kyllä loistavia huomioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS, Jokke! Arvostan kovasti sinun kiitostasi!

      Tuo kostean taiteilijaelämän myytti nousee aina silloin tällöin. Sibeliuksen ajan jälkeen se oli kovasti voimissaan taas Saarikosken, Jorma Ojaharjun ja kumppanien aikana. Heidän elämästään/elämöinnistään Kosmos-ravintolassa on kirjoitettu useampi kirjakin.

      Minä olen pitänyt monista Koivusalon elokuvista. Musikaali nimeltä Kaksipäisen kotkan varjossa oli rohkea veto ja kriitikoiden mielestä täysi floppi, minusta sekin oli vaikuttava. Kalteva torni pääosassa Martti Suosalo menestyi paremmin ja oli muistaakseni ulkomaisilla festareillakin.

      Poista
  3. Aivan mahtavan hyvä teksti, vau! ❤️

    Odotan kovasti että saan tämän kirjan luettavakseni. Palaan tänne, kun olen lukenut ja blogannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! ♥
      Tulen lukemaan kirjoituksesi ilman muuta.

      Poista
  4. Hieno kirje Ainolle! Vertaat oivaltavasti mammasi elämää Ainon elämään. Taitaa todellakin olla niin, että työläis-ja maanviljelysperheissä oli tasa-arvoa paljon enemmän.

    Minullakin on tämä kirja odottamassa lukuhetkeään. Kammottaa etukäteen tuo Ainon asenne nöyränä tukijana, mutta kirjoituksesi antaa nyt hyvä pohjan suhtautua asiaan historian näkökulmasta.

    Järnefeltien suku ponnahtelee vastaan joka suunnasta. Minna Canth -elämäkerrassakin oli heistä paljon tietoa. Merkittävä kulttuurisuku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Elina! Keksin tuon näkökulman, kun koin muuten vaikeaksi kirjoittaa tästä kirjasta.

      Aino säälitti ja suututtikin minua, vaikka yritin pitää mielessä, että aika oli täysin toinen ja käsitys sukupuolirooleista eri kuin nykyään.
      Harmitti tuon aikainen suhtautuminen tyttöihin ja naisiin. Järnefeltin pojista tuli kaikista arvostettuja kulttuurihenkilöitä ja taiteilijoita. Tytöistä kolme kuoli tauteihin ja yksi teki itsemurhan. Aino oli monella tavalla lahjakas, mutta hänellä oli ympärillään vain heikkoja, hauraita naisia ja isä varsinainen tyranni. Hän olisi ansainnut edes turvallisemman aviomiehen. No, onneksi oli rakkautta, vaikka usko ja toivo olivat Kirveen mukaan usein koetuksella.

      Minulta on jäänyt lukematta Minna Canth -elämäkerta. Se kiinnostaa. Kiinnostaa myös lukea lisää Suomen taiteen kulta-ajan taiteilijoista.

      Poista
  5. Kiitos Marjatta, mielenkiintoinen ajankuva kahden saman ajan naisen kautta. Minulle tuli heti Jannesta mieleen Bo Carpelanin 'Axel'. Oletko lukenut? Jos et, suosittelen! Siinä Axel Carpelan on pääosassa, hänen sympaattinen henkilönsä ja historiansa. Axel on toinen 'neron' ymmärtäjä, tukija ja ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jo kerran minulla, ettei vain silloinkin sinun vaikutuksestasi, mutta silloin oli ruuhkaa lukemisissa ja jouduin palauttamaan kirjan lukematta. Nyt lainaan Axelin uudestaan. Kiitos vinkistä, Leena!

      Poista
  6. Marjatta, upea, upea kirjoitus <3 Tuli mieleeni oma isoäitini Amanda ja monta tarinaa niin noista vuoden 1918 ajoista kuin sitten myös vaurastumisesta ja ikuisesta tyytyväisyydestä ja hyvyydestä.

    Marjatta, lue ihmeessä Bo Carpelanin Axel!!! Siinä on kaikki. Olen lukneut sen kirjan 10 kertaa! Olen siitä puhunut Bon kanssa, siinä on Bolta ihana signeeraus ja minusta on tehty lehtijuttu vain sen kirjan tähden ja kanssa.

    Ylihuomenna on se Aamulehden haastattelu. Pako nyt hakea se Axel ja minä kuva esiin, jos poseeraisin vaikka siten. Jos on pakko mennä taas kuvaan.

    Aino oli aikakautensa lapsi. Yöhäisön kasvatus oli omaa tyyliään. Lapsuuden ystäväni tuli laivanvarustajasuvusta ja valmistui hyvin nuorena jo lääketieteen tohtoriksi. Hänen hyvin hieno äitinsä, nyt jo toisessa avioliitossaa kysyi häneltä kerran: "Mitä se sellainen orgasmi on?" Erikoista kavatusta ja erikoista, koska äitikin oli lukenut ihminen ja ammatissa, mutta kyllä on ollut keinot suojella tyttöjä. Tapasin vanhan, hienon rouvan jokin aika sitten eräällä hautuumaalla ja hän tunsi heti, vaikka oli vuosikymmeniä välissä. Tapaaminen ei olllut halaileva, mutta meissä kummassakin on aina ollut jotain ihailua toisiamme kohtaan yli sosiaaliluokkien, ohi vuosikymmenten...Kasvoin sananmukaisesti hänen lastensa kanssa, sillä...

    Aino teki sen mihin hänet oli kasvatettu. Valse Triste soi...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Suomen rakentaminen sotien jälkeen on ollut hienoa aikaa, kouluja on pystytetty järvien rannoille, maatilat ovat menestyneet, samoin yritykset. Nyt on sitten vähän toista.

      Kyllä se Axel nyt on luettava, kun kaksi Leenaa suosittelee. Lupaan! Kävin jo kirjaston sivulla tarkastamassa. Siellä se on, useampikin kappale odottamassa minua.

      Laitapas linkki tai vinkki haastattelusta, kun se tulee lehteen. Jospa se olisi myös Aamulehden nettisivuilla. Hienoa, Leena!

      Voi että, toinen avioliitto ja orgasmi mysteeri. Miten sitä muuten viitsii ollenkaan ... :) Minä luulen, että minun äitini ja mammani tiesivät. Kuuntelin heidän juttujaan pienenä kangaspuiden alla. Maalla oltiin suorapuheisia ja elettiin ahtaasti neljän sukupolven taloudessa. Ymmärsin, että vanhempani 'olivat tuhmia' välillä, kuten Janne ja Aino lemmenleikkejään kutsuivat.
      Naapurin nuori nainen ajoi eräänä kesäyönä sillalle ja hyppäsi jokeen, koska oli raskaana. Olin silloin varmaan viisivuotias ja ymmärsin vain, että jotain liian pahaa on tapahtumassa. Hukuttautunut osui vielä oman isäni naaraan.
      Tyttöjen suojelun ymmärtää, koska seksi oli niin vaarallista ennen ehkäisyn kehittymistä kaikkien saataville.

      Minusta avioliittoa edeltävässä odottamisessa olisi kyllä jotain romanttista viehätystä. Jotain on menetetty, kun seksiä suositellaan terveysasiana kuten vitamiineja.

      Poista
    2. Korjaan, kolmen sukupolven taloudessa, ei nyt sentään neljän. Voi minnuu pölvästiä!

      Poista
    3. Hurjaa, mitä tarinoita sinulla on. Tuli mieleen Silja, nuorena nukkunut, kun kerroit tuosta onnettomasta tytöstä.

      Et sinä Marjatta olisi ottanut miestä ioman koeajoa;) Muuten romantiikka on kyllä ihan yes!

      Laitan linkin tai vinkin, jos kuva onnistuu. Miksi täytyy alistua kuvaan, kun puhutaan kirjoista...Ehkä se on joku pienen pieni vain...Täytyy varmaan mennä nukkumaan, jos vaikka valvotut/luetut yöt eivät sitten aamulla näkyisi.

      Meillä satoi tänään rakeita, joten taitaa keswämekko jäädä haaveeksi vain...Ja kaikki ruusut ja monet muut pitävät nuppunsa pieninä ja tiukkoina eli mietin sitä ulkona kuvausta. Mikä stressi taas. Joskus musta tuntuu, että minussa personoituu koko Murphyn laki. Katsos ne meidän nuoret koirineen tulevat myös huomenna;)

      Axel ehdottomasti! Minulla on se kuvakin tallella, mikä oli lehdessä...

      <3

      Poista
    4. Voi että, siis ei ehkä saada kuvaa sinusta puutarhassa kilpailemassa hehkeydestä ruusujen kanssa! Puutarha olisi parhaimmillaan vasta heinä- elokuussa. :)
      Noo, hyvän kuvaajan luulisi löytävän ratkaisun, luota siihen.
      Mukavaa hastattelutuokiota, Leena!

      Poista
    5. Marjatta, ti 23.6. se ilmestyy.

      Mukavaa juhannusta säästä viis!<3 Me lähdetään nyt grillaamaan untuvatakit päällä;)

      <3

      Poista
  7. Ooh, hieno kirje Ainolle oman suvun vaiheiden kautta. Tätä olen jo aiemmin mielinyt luettavaksi, mutta nyt taas muistin ja mielin entistä enemmän, kiitos siitä. Aikakausi kiinnostaa, Aino kiinnostaa ja erityisesti tänä vuonna Sibelius kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muistit nyt, Paula Minä muistin Minna Canth -elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen, kun Elina mainitsi sen kommentissaan.
      On niin mielenkiintoista tutustua menneitten sukupolvien aikaan, varsinkin kun hyvät historioitsijat tekevät heistä niin eläviä persoonia virheineen ja oikkuineen.

      Poista
  8. Marjatta, todella hieno kirjoitus. Eikö Fredrika Runeberg luopunut myös paljolti omasta urastaan ja niin paljon muutakin samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Näin olen ymmärtänyt. Hän kirjoitti kyllä, mutta jäi miehensä varjoon. Kävin katsomassa meidän kirjastojen sivuilla. Siellä on aika monta Fredrikan kirjaa. Hän näyttää käsittelevän naisen asemaa, ja onpa jossain kirjassa muistiinpanoja Runebergistä. Mielenkiintoista!

      Jotkut leipomot valmistavat nykyään Fredrikan torttuja, mikä on minusta kiva juttu, koska Fredrika ne tortut on kehitellyt ja herra Runeberg osallistunut vain syömiseen, se on selvä! :)

      Poista
  9. Oh-hoh, olipa kylmäävää luettavaa! Vetää ihan hiljaiseksi. Olen myös käynyt Ainolassa. Muistaakseni opas siellä korosti, kuinka kekseliäs ja luova Aino oli kodinhoitoratkaisuissaan. Mitäpä muutakaan opas olisi voinut sanoa. Eihän olisi voinut kertoa, kuinka paljon herkkä ja hauras ja alistettu kärsi alkoholisti-despoottimiehensä alaisuudessa tai muuta vastaavaa.

    Yritän tässä vielä epätoivoisesti keksiä jotain fiksua sanottavaa, mutta ei onnistu, koska voimallinen tekstisi jäi minut haukkomaan henkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuli sellainen olo, että Janne otti vain edut avioliitosta. Jossain kirjeessään hän pohtiikin, että pitäisikö taiteilijan pysyä naimattomana, koska 'taiteellinen elämäntapa' aiheuttaa perheelliselle syyllisyyttä. Silloin Aino riensi vakuuttamaan, että hänelle riittää vähän, ja hänhän on aivan etuoikeutettu, kun saa seurata suurta luomistyötä ja luoda sille puitteita. Kyllä siellä jokin suutahtaminenkin oli, ei Aino sentään niin ihmeellinen ollut. Hän oli hyvin perinteisesti ajatteleva, hän näki naisen miehen palvelijana. Janne tiesi, että Aino olisi voinut saada paremman miehen, mutta hän ei koskaan parempaa vaimoa. Sillä tavalla Aino oli toisaalta myös niskan päällä.

      Olihan 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa kyllä naistaiteilijoitakin. Mutta se vaati melkoista asennetta ja suurta kutsumusta.

      Minä luulen, että tuon ajan naiset eivät itsekään ymmärtäneet, mikä heille aiheutti melankoliaa ja hysteriaa. Jos heille olisi alkanut puhua itsensä toteuttamisesta, he olisivat väittäneet, että toisten hyvinvoinnista huolehtiminen on juuri sitä.

      Poista
  10. Hieno kirjoitus Marjatta! Ajattelen elämää ja aikaa ja erilaisia tarinoita. Minusta Ainossa on jotakin kiehtovaa ja ihmeellistä, hän edustaa sitä toisenlaista aikaa joka minua niin suuresti kiinnostaa. Tämä kirja odottaa minuakin, löysin sen juuri kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä lukuhetkiä, Katja!
      Minä sain kirjastosta Axelin ja Herkkä, hellä hehkuvainen - Minna Canth-teoksen ja vielä yhteiskuntaluokkia tarkastelevan Me muut. Nyt on hyvää toipilaslukemista. Aloitin juuri antibioottikuurin, keuhkokuume-epäily. Olen kiitollinen, että elän nykyaikaa, Ainon aikana moni kuoli keuhkotautiin. Olen myös niin kiitollinen kirjastosta!

      Poista
  11. Musta on kiinnostavaa ja huvittavaakin, kuinka Ainoa ja Ainon merkitystä on korostettu Sibeliuksen yhteydessä viime vuosina (ainakin Järvenpäässä). Esim. nyt Sibeliuksen 150v. juhlavuonna Järvenpään taidemuseossa on Aino Sibelius näyttely. On myös Aino-lapasia (haluaisin ne!;)), jotain teatterityyppisiä opastuskierroksia "Ainon" johdolla (sekavasti selitetty aiheesta josta en juuri tiedä) jne. jne. Tämä kirjakin lienee yksi esimerkki.
    Näyttely on sinällään ihan kiva ja en halua Ainon merkitystä kiistää tms. Mutta toisaalta, jos Aino oli niin merkittävä ja ihmeellinen olento, niin miksi hän ei saa omia juhliaan omana juhlavuotenaan? Tietenkään siksi, koska hän ei tehnyt mitään julkisesti "merkittävää" kuten sävellyksiä tai julkaissut edes käsityömalleja kuten muistaakseni Venny Soldan teki. (Sana 'edes' käsitöiden edessä koska käsitöitä ei, ikävä kyllä, arvosteta tarpeeksi.)
    Kiinnostavaksi ja huvittaksi asian tekee myös se, että nämä Ainoa esille nostavat tahot (no, en minä oikeasti tiedä täsmälleen ketkä ja millaisia he ovat) eivät arvosta lainkaan nykynaisissa piirteitä mitä Ainossa kehutaan. (Ainoastaan ehkä työrauhan antaminen: tottakai voi työsähköposteja tarkastaa pitkin iltaa kotona ja lomalla, joustetaan (puolin ja toisin ehkä) jatkuvien kokousten ja ylitöiden takia jne.) Tietenkin aika on eri ja naisen asema on toinen ja maailma on eri, mutta silti tässä Ainon ylistämisessä on jotain...outoa. Mä olen käsittänyt, että esim. Maija Halosen, Venny Soldan-Brofeldtin ja Saimi Järnefeltin asema oli hieman toinen. En tiedä onko tässä mun pitkässä sepustuksessa päätä taikka häntää. En siis halua mitenkään väheksyä tai haukkua Ainoa, minusta hänessä on paljon arvostettavaakin. Mutta kiinnostavaa ja osin kummallistakin on, miksi hänet nostetaan jalustalle juuri nyt tässä ajassa.

    Mäkin suosittelen Axelia. Tosin voin olla vähän jäävi, kun rrrrakastan Bo Carpelania. Tosin niin saattaa olla Leena Lumikin, kymmenen kertaa Axelin lukeneena hänellä saatta olla jokin fiksaatio.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhdyin jo lukemaan Axelia. Vaikuttaa heti alusta alkaen hyvältä tekstiltä, mutta en varmaan lukisi kymmentä kertaa, 458 sivua! Leena käytti ehkä pientä liioittelua, hyperbolaa, tehokeinona. :)

      Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. Minulle tuli kirjan otsikosta heti sellainen olo, että sille ei ole perusteita. Olikohan se ote Jannen kirjeestä - se selittäisi? Löysin sieltä ainakin ilmaisun "ihmeellinen ihminen".
      Ajattelin, että jos olisin aikalainen, en olisi Ainon ystävä. Hän oli hyvin konservatiivinen, poliittisesti oikealla. Hän paheksui mm. veljensä vaimon ja muiden tuttaviensa naisasia-ajatuksia. Ehkä hän pelkäsi kaikkea uutta ja halusi vain olla kodin rauhassa.

      Toinen asia, miksi en pidä Ainoa niin ihmeellisenä oli se, että vaikka hän halusi ennen kaikkea olla kotihengetär, hänellä oli kotiapulaisia. Hän suunnitteli ateriat, ja palvelijat tekivät ne.
      Kun vertaa tässä sen ajan maalaisemäntiin ja kaupungin köyhiin naisiin, niin ihmeellisyys kallistuu heidän puolelleen. He tekivät tasavertaisesti töitä miestensä rinnalla, hoitivat synnytykset peltotöiden ohessa, valmistivat ruuat ja vaatteet itse ihan alkutekijöistä, villapaidat alkaen lampaiden keritsemisestä ja kankaat pellavan loukutuksesta. He tekivät tämän karkean työn lisäksi myös taidekäsitöitä. Olen nähnyt mahtavia pitsejä oman lapsuudenkotini vanhoissa lakanoissa.

      Poista

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä tä...