torstai 25. kesäkuuta 2015

Blogitauko tulossa, koska ...



... Maiju-Mummi paneutuu olemaan lastenlastensa kanssa.

Olen valmistautunut lukemalla suloisia runoja Pia Perkiön runokirjasta Mummon kulta.

Kuka kertoisi

Kuka kertoisi synnystä auringon
ja mitä pippurin sisällä on?

Kuka tietäisi susien suunnitelmista
ja pingviini-isän ajatuksista?

Kuka kertoisi haaveista heinien
ja vahvoista voimista seinien?

Kuka tietäisi hiirien ystävyydestä
ja miksi ei jäätelö helteessä kestä?

Onko viisaita olemassakaan?
Jospa tietoja vasta vain aavistetaan?

On sanottu, että lapset ja isovanhemmat tulevat hyvin toimeen keskenään, koska vanhana oivaltaa, ettei tiedä paljon mitään ja myös lapset ovat avoimesti tietämättömiä. Lapset keräävät koko ajan uutta tietoa. Siinäpä sitten yhdessä kyselemme. Välillä etsitään karttakirja ja katsotaan, missä ne äiti ja isä nyt ovatkaan. Kun kysymykset käyvät vaikeiksi, mennään etsimään vastausta vaikka Wikipediasta.

Edellisessä kirjoituksessani mietin pahuutta. Pienten lasten ei ole hyvä tietää maailman ongelmista. Lapset tarvitsevat ennen kaikkea suojaa. ja vakuutuksen siitä, että heitä rakastetaan ja että maailma on hyvä.

Aamusta iltaan
Kuule, kultani
kun aamu sarasti
kuulin linnun laulavan:

    Se, mikä on kaunista,

    ei koskaan katoa.


Kuule, kultani,

kun päivä piteni,
kuulin linnun laulavan:

    Se, mikä on hyvyyttä,

    ei koskaan häviä.


Kuule, kultani, 

kun ilta pimeni,
kuulin linnun laulavan:
    Se, mikä on rakasta,
    on aina mukana.

   
Ensin vietämme kymmenisen päivää pikkupoikien 5v ja 8v hauskassa seurassa, vanhemmatkin jo lopussa mukana, ja pian sen jälkeen lähdemme toisen klaanimme perheen kanssa Unkariin toiseksi kymmenen päivän jaksoksi. Siellä vietämme aikaa 12-vuotiaiden kaksosten kanssa. Heidän kanssaan voi jo keskustella mistä vain, myös maailman ongelmista ja pahuudesta, valikoidusti.
 
Palailen siis kirjoittamaan - ehkä - vasta heinäkuun lopussa. Silloin onkin jo varmaan paljon asiaa: luetut kirjat ja aatokset, matka, kaikki lapsilta opitut viisaudet. 
Osaanko edes olla kirjoittamatta? Blogikirjoittelu on tuntunut viime aikoina niin yllättävän kivalta. En käytä sanaa koukuttava tai addiktoiva, koska mielestäni niitä käytetään väärin sellaisesta, mikä on vain kiinnostavaa ja  mukaansavievää.
Kaikki innostava tekeminen, varsinkin verkossa tapahtuva, johtaa muka addiktioon. Pitäisikö varoa tekemästä asioita intohimoisesti paneutuen? Olisiko laimea, tasapaksu elämä mistään isommin kiinnostumatta sitten parempaa elämää?
Minusta addiktion saisi jättää lääketieteelliseksi termiksi. On olemassa ihan oikeita addiktioita, syömähäiriöt, alkoholismi, peliaddiktio, pakonomainen liikunta jne., jotka ovat kärsimystä, ihan muuta kuin blogin kirjoittaminen pikkutunneilla innostuneena tai vimma neuleen saattamisesta loppuun tai työstään nauttiminen niin paljon, että tekee sitä myös omalla ajallaan.
 

Minua innostaa tavata pieniä rakkaitani, joille omistan viimeisen Perkiön kirjasta lainaamani runon.
Kas tässä teille kullat! Mummilla on teitä ikävä.

Odotettu

Voi miten sinua odotettiin

ja mietittiin, kuka tulee!
Ja sellainen meille tuli,

että mummon sydän suli!
Pelakuuni kukkii vimmatusti, riehaantunut odottaessaan aurinkoa.

Hei ny!


                                                         

30 kommenttia:

  1. Marjatta, on tässä jotain maniaa! Minulla nyt vain sattuu olemaan viikko, jolloin kaikki tökkii vastaan. Aloitin väärän kirjan ja tuhlasin siihen kolme yötaitetta kunnes tajusin lopettaa. Nyt haahuilen, mutta onneksi jo ensi viikolla saan Jaelin meille ja taidanpa minäkin vähän huilata. Mutta sitä ennen kirjoja vielä.

    Onpa pelakuusi riehaantunut ihanasti: Ottakaamme hänestä oppia !

    Hurjan antoisaa ja rentouttavaa lomaa sinulle&co <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on semmoisia viikkoja. Nuorena saattoi kaikki tökkiä vastaan jopa kuukausia.

      Pelakuussa on tällä hetkellä 16 kukkaa ja 14 nuppua. En saanut sitä kuvaan niin, että koko uhkeus näkyisi. Minulla ei ole muuta puutarhaa kuin tämä parvekekukka, joten ehdin laskea. ;)

      Mukavaa tapamista ystäväsi kanssa, Leena!

      Poista
    2. Noteerasithan lopun porilaistervehdyksen. Eräs lääkäri huomasi tiedoistani, että olemme kotoisin samalta suunnalta ja huusi ovelle minun poistuessani vastaanotolta "Hei ny"!

      Poista
  2. Ihanaa ja hyvää taukoa! Minulla on nyt vähän samaa kuin Leenalla, joten tuntuu että blogikirjoittaminen on hankalaa. Töissä on ollut kirjakiireitä, loma alkaa huomenna. Lukemista kyllä riittää. :)

    Nauti hetkistä lastenlasten kanssa. Ne ovat tärkeitä! Omat lapseni olivat juhannusta edeltävän viikon isovanhempien luona ja kaikilla oli ollut mukavaa, ehkä hieman väsyttävääkin, mikä kuuluu asiaan, mutta iloista ja touhukasta.

    Unkari on varmasti kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en edes tajua, miten sinä ehdit kirjoittaa blogiin kaiken muun ohessa. Olet varmaan nopea ja tehokas.
      Kiireessäkin on kiva lukea, mutta kirjoittaminen vaatii enemmän.

      Kyllä nämä "valtiovierailut" (erään toisen mummin keksimä sana tärkeille tapaamisille lastenlasten kanssa) myös väsyttävät. Monesti tuntuu, että varsinkin pienten lasten kanssa vietetty aika on yhtä pyörremyrskyä - niin se on usein vanhemmistakin - mutta sitten jälkeenpäin on niin kiva muistella.

      Unkari on lomakohteena siksi, että vanhin poika ja vaimonsa ovat olleet siellä vaihto-opiskelijoina. He haluavat verestää muistojaan ja vuokrasivat talon Balatonilta. Me lähdemme mukaan, koska vuokratalo on niin iso, että sinne mahtuu. Eiköhän me keksitä sieltä monenlaista kiinnostavaa.

      Mukavaa lomaa!

      Poista
  3. Mummoilu on ihanaa!

    Mökkeilemme yhteen menoon neljä viikkoa ja vain noin yhden viikon olemme kaksistaan. Tyttären ja pojan perheen lapset vuorottelevat ja välillä ovat vanhemmatkin. On pelattu Mölkkyä, Afrikan tähteä ja monia muitakin pelejä. On soudeltu, kalastettu ja tunnistettu lintujen ääniä sekä puita ja kasveja. Onneksi lapset lukevat mielellään, jotta saadaan välillä hiljaisiakin hetkiä.

    Antoisia hetkiä sinulle lasten ja lastenlasten kanssa ja hyvää Unkarin matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima Marjatta!

      Mummoilu on antoisaa. Mekin viemme lapsia metsäretkille ja mökille kalaan. Onkiretkeä on toivottu. Käymme joka kesä myös Tykkimäen huvipuistossa ja Kouvolan liikennepuistossa. Kirjastossa käydään, ja voisi käydä myös taidenäyttelyssä. Mies on hankkinut tennismailat ja frisbeet. Touhua tulee riittämään.

      Poista
  4. Mukavia reissuja lastenlasten kanssa! Vähän ankeaahan tämä on meidän lukijoiden kannalta, mutta sitä kivampi nähdä taas tauon jälkeen. Kyllä sieltä myllystäsi sitten löytyy kirjoitus- ja keskustelunaiheita, kun alat purkaa 'tallenteita'.

    Unkarissa on nytkin helteitä, joten sinulle ihan oikea suunta. Toivottavasti täälläkin kesä pikkuhiljaa alkaa lämmetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!

      Toivon niin, että sää paranisi. Olimme tähdänneet uimaretkiin, ja Kouvolassa on uusi vesipuistokin, joka pitäisi katsastaa. Mutta jos sataa, niin eipä hätää. Meillä on talon kellarissa vapaa-ajan tila, jossa voi pelata sählyä ym. sellaista, missä pojat voivat purkaa energiaansa.

      Käyn kyllä katselemassa toisten kirjoituksia, varmaan piipahdan Donna Mobilen kirjoissakin ja otan ylös hyviä vinkkejä kinnostavista kirjoista.

      Poista
  5. Minulla on Leena Lumin ja Lumiomenan vastainen ilmiö käynnissä; iso halu blogata ja siihen sopivasti kesäloma alkaa juuri tänään.

    Sinulla on pyörryttävän ihanat ja väsyttävät ajat edessä. Suorastaan huimaa lukea niistä :) Minulle tulee kaksi pikkutyttöä (7v ja 9v) lauantaipäiväksi kyläilemään. Sen päälle olen aina tyytyväinen, mutta uupunut.

    Elämän parhaita hetkiä ovat keskustelut ja lukuhetket lasten kanssa. Tuosta Mummon kulta - kirjan kannestakin sen voi nähdä :)

    Ihana, hehkeä, kukkea pelargonia ! Yksi suosikkikasveistani. Katsoin kerran meksikolaista TV-sarjaa, jossa tuollaisia punaisia pelakuita oli isoissa ruukuissa pitkin ison rakennuksen patioita ja pylväskäytäviä. Näky painui lähtemättömästi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei tiedä, mitä sinun blogissasi tapahtuukaan, kun pääset vauhtiin, sinä idearikas Rita!

      Lasten kanssa on upeaa olla, kun he ovat niin suoria. Viime kesänä silloin nelivuotias kaveri aprikoi minulle auton takapenkillä Mallorcalla, että sinä olet Mummi surullinen, kun sinä kuolet pian. Ymmärsin, että hänelle oli kerrottu, miten pitää olla kiltti, ettei väsytä Mummia, jolla on niin vakava sairaus, että siihen voi vaikka kuolla. Rintaproteesia on myös haluttu koetella, miltä se tuntuu.
      Lapset voivat kysyä yhtäkkiä jotain samaa, mitä suuret ajattelijat ovat kyselleet maailman sivu.

      Kirjan kansi on veikeä, nuo silmät!

      Pelargoniat ovat niin kauniita varsinkin, kun niitä on paljon tiiltä tai kiveä vasten.

      Poista
  6. Ikimuistoisia hetkiä lastenlasten kanssa, Marjatta! Meillä on nyt vietetty kohta kolme viikkoa isovanhempien seurassa ja on nautittu yhteiselosta, vaikka välillä väsytään.

    Bloggaaminen on mukava harrastus, koska kirjoittaminen on kivaa ja täältä saa paljon uusia ajatuksia! Jään kaipaamaan blogikirjoituksiasi, mutta sittenpä kuullaan taas ajatuksiasi. Ihanaa matkaa myös! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tuo onkin pitkä aika. Siinä ehtii tuntea jo kaikkia tunteita ja vireystiloja. ♥

      Olen alkanut kokea bloggammisen yhä enemmän mietiskelyn omaisena, jossa jälkikeskustelulla on tärkeä osa ajatusten selvittelyssä.
      On myös hauska kirjoitella laidasta laitaan, kevyttä ja vakavaa.

      Mukavaa lomailua sinulle ja koko laajennetulle perheelle, Elina!

      Poista
  7. Antoisaa blogitaukoa! On ihanaa, että jaksat puuhailla ja matkustella lastenlasten kanssa -- heille jää siitä ikimuistoiset hetket ja olen varma, että kykenet antamaan/opettamaan heille paljon viisautta ja empaattista suhtautumista kaikkea elollista kohtaan.
    Kerran kotibussiin nousi ja istui vastapäätäni mummi ja n. 5-6 vuotias poika, mukanaan reppu, jossa tuntui olevan yöpymiskamppeet ja muuta. Mummin ilmeestä näki, että jokin erikois-/hätätilanne oli päällä, puhelimeen vastailtiin, mutta bussissa ei voinut puhua yksityiskohdista, mummin luokse olivat menossa ja siellä odotti ilmeisesti jo toinen lapsenlapsi vaarin kanssa. Huoli paistoi silmistä. Pieni poika kertoi omia, astronomisia ja luonnontieteellisiä juttujaan, aloitti joka toisen lauseen: "Tiesitkö mummi, että...". Mummi sanoi kaikkiin näihin kyselyihin, että joo, tiesin. Poika totesi sitten, että mummi tietää paljon, johon mummi vastasi, ettei hänkään kaikkea tiedä. Poika kysyikin: "mitä sä et sitten tiedä?". Siihen mummi vastasi: "En tiedä mihin avaruus loppuu" ja katsoi poikaa pilke silmäkulmassa, katse täynnä rakkautta ja hellyyttä. Pojan ilme oli samanlainen. Kun nousin bussista, toivoin ettei tilanne kotirintamalla ollut niin paha kuin vaistosin ja että tuo poika säilyttäisi tuon uteliaan asenteen loppuelämänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas liikuttava kohtaus bussissa.
      Isovanhemmilla on kyllä tärkeä tehtävä, varsinkin jos jotain ikävää sattuu ja tarvitaan apua. Lapsi yleensä selviää, jos hänellä on jokin turvallinen ihmissuhde. Jos vaikka vanhempi kuolee, niin pieni lapsi saattaa ottaa tiedon tyynesti vastaan ja kysyä sitten vähän päästä: "Niin, mutta milloin se äiti tulee kotiin?". Hän käsittelee vaikeaa asiaa vähitellen. Hieno suojamekanismi!

      Me olemme mieheni kanssa aika "laiskoja" isovanhempia verrattuina moniin tuntemiini mummeihin ja ukkeihin. Kukin tekee, minkä jaksaa.

      Palaillaan ...


      Poista
  8. Mukavan leppoisia ja antoisia hetkiä ja lomailua lastenlasten kanssa.
    Itse nautin vasta 12- vuotiaan seurasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kävimme juuri pikkupoikien kanssa katsomassa 12-vuotiaan serkun jalkapalloa Kupittaan puistossa Turussa. Olemme muutaman päivän täällä ja siirrymme sitten meille välietappina Helsinki.

      Meillä on tällä hetkellä vielä yksi, joka on satujen maailmoissa. Voi niitä urotöitä, mitä hän on tehnyt ...

      Poista
  9. Mukavaa blogitaukoa. Isovanhemmat ovat lapsille tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Deekoo! On mielenkiintoista, miten se suhde syntyy, vaikka ei edes oltaisi usein yhdessä.

      Poista
  10. Nauti lastenlasten seurasta! Minä täällä kaipaan omia lapsiani kotiin isovanhemmiltaan.
    Ovatpa mukelot päässeet tutustumaan päivän ajan ulkomaalaiseen kouluun, on käynyt mielessä jopa blogata siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ihmeessä lastesi tutustumisesta ulkomaalaiseen kouluun. Minua kiinnostaa tuollaiset aiheet kovasti.

      MInä olen täällä ihan raukeana ulkoilmaelämästä lasten kanssa. Olen välillä lueskellut Henning Mankellin kirjaa Juoksuhiekkaa. Hyvä kirja,ajatuksia herättävä.

      Pitää mennä ...

      Poista
    2. Voi olla, että haastattelen poikia vielä vähän lisää ja pyydän joitain kuvia. Mutta sitten kirjoitan :)

      Poista
  11. Olen samaa mieltä, Marjatta. Pikkulapsia ei kannata hermostuttaa kertomalla heille maailmanmenosta ikäviä asioita. Ei aina edes näyttää omia pelkojaan. Muistan omasta lapsuudesta että maailma oli oma piha ja naapurit. Ja se, miten vanhemmat suhtautuivat asioihin oli mittari itselle. Silloin, jos äiti ja isä olivat hyvällä päällä, silloin oli mukava olla, mutta heti, jos jompikumpi oli huolissaan tai vihaisena, koko maailma musteni. - ihania nuo runot! Hellyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mittarina vanhempien suhtautuminen on hyvin sanottu. Pikkulapset tarvitsevat ennen kaikkea suojaa. Nyt vanhemmiten alkaa oikein tajuta, miten hauras ja rakastettava pieni ihminen onkaan. Jos saisi nuoruuden energian ja vanhuuden ymmärtämyksen yhdistetyksi, niin olisi hyvä kasvattaa lapsia.

      Poista
  12. Pikkulapsia voi vielä suojella, mutta kun oppivat lukemaan, onkin jo vaikeaa. Ja koulussa kaverit tuntuvat lietsovan paniikkia. Minä oman kuudesluokkalaiseni kanssa olen valvonut monta iltaa ebolapaniikkia rauhoitellen. Nyt pojille on joku kertonut Ranskan lentoturmasta, eivätkä usalla lentää kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin nykyajassa niin kauheaa. Lapset laittavat älypuhelimiinsa hakusanoja ja osuvat vaikka minkälaisille sivustoille.
      Televisiossa voi myös tulla yhtäkkiä kauheata kuvaa esim. alkuillan uutisissa. Siellä on tuttu aurinkoranta taistelutantereena tai sianruho riippumassa teurastamossa.
      Lasten lentopelko on niin ymmärrettävää. Siinä on turha puhua tilastoista.

      Poista
  13. Sekä nykyinen mieheni että exäni, eli lasteni isä, pelkää lentämistä. Ovat tartuttaneet vähän minuunkin. Siinä on vaikea pitää lapsia täysin rauhallisina. Meni paremmin, kun eivät vielä osanneet seurata uutisia.
    Minua ahdistaa nykyään lentää yksin, koska en kuule kuulutuksia, siksi lennän mieluummin lasteni kanssa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terroristien soluttautuminen paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä koolla, on tuonut minulle pelkoa. Olisikohan parempi pysyä omassa pirtissä.

      Poista
  14. Taatusti tässä pientä maniaa Leenan sanoja lainataksen on, mutta onneksi on muuta elämää, sitä todellista. <3

    Nauti Marjatta lastenlapsista, aivan parhaita aikoja, kasvavat niin vikkelään. Konetaukokin tekee niin hyvää, tuntee olonsa vapaaksi.

    Mukavaa sunnuntaita ja blogitaukoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomenna se tauko varsinaisesti alkaa, kun matkustamme Unkariin, jossa olemme porukalla vanhimman pojan perheen kanssa ja kuopuspoikakin tulee sinne jossain vaiheessa vaimonsa kanssa omalla Euroopan automatkallaan. Uskon, että "todellinen elämä" ei jätä aikaa blogikirjoittelulle.

      Lapset vaihtuvat pienistä isommiksi. Unkarissa seurassamme ovat yläkouluun siirtyvät kaksoset, esiteinit. Tämä on mukava tapa viettää pitempään aikaa heidän kanssaan.

      Mukavaa alkavaa viikkoa, Tiia! <3

      Poista

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...