tiistai 31. maaliskuuta 2015

Laadusta ja lajityypeistä Pääsiäisen alla eli vähän lisää kirjallisuuden jaottelusta

Tiedän, että pääsiäinen pitäisi kirjoittaa näin, pienellä kirjaimella, mutta uppiniskaisuuttani kirjoitan sen isolla. Minun kielikorvani sanoo, että juhlapäivät ovat erisnimiä, joten otan nyt Tikkutiistaina käyttöön taiteellisen vapauden. Tiedättehän nuo arkaaiset nimitykset pääsiäisviikon päiville, Malkamaanantai, Tikkutiistai ...


Pääsiäiskukossani on asennetta, eikö vain? Tämä kukko kulkee letkeästi omia teitään ja omaan tahtiinsa. Hyvä Kukko!
Jostain hienosta putiikista hankittu kallis keramiikkakoriste olisi varmaan tyylikkäämpi kuin tämä Tiimarin halpistuote, mutta tämän arvo on siinä, että se  on minulle rakas. 

Blogeissa on käyty, ja on vieläkin käynnissä, täällä Kaisa Reetalla, keskustelua siitä, miten me jaottelemme ja arvotamme kirjoja. Vanhasta ruotsin oppikirjasta puskee mieleeni lause "Tycke och smak är olika". 
Jotkut keskustelijat eivät haluaisi hyväksyä oikein mitään yhteisiä perusteluita laadullisille jaotteluille, vain oman makunsa.

Edellisen kirjoitukseni keskustelussa eräs kommentoija mainitsi, että muissakin taiteissa kuin kirjallisuudessa on laatutasoja ja miksi niitä ei sitten haluta nähdä kirjallisuudessa. Joku kutsuu korkeampaa kuvataidetta töhertelyksi ja  taidemusiikkia kirkumiseksi ja pimputteluksi, koska ei itse ymmärrä sitä. Onhan todennäköistä, että Paul Cézannen ja Albert Edelfeltin työt ovat laadukkaampia kuin kansalaisopiston kurssilla ahkeroivan amatööritaiteilijan maalaukset. Mozartin ja Sibeliuksen säveltämä musiikki on parempaa kuin Robinin tai Katri-Helenan esittämä musiikki. Kuvataiteen ja musiikin harrastajilla on tietenkin useampia ja tarkempia kategorointeja siinä missä kirjallisuuden harrastajillakin. Ulkopuolelta on helpompi tehdä karkeita jaotteluja.

Rajojen vetäminen ei aina ole helppoa. Genrekin on liukuva käsite, ja saman genren sisällä on sekä hyvää että huonoa. Psykologinen romaani, jossa tapahtuu rikos, on usein sama kuin dekkari. On huonoja oopperoita ja hyvää pop-musiikkia. On huonoja Finlandian voittaneita ja hyviä dekkareita.

Palatakseni keskusteluun lukuromaanista, mielestäni suurin osa blogeissa käsitellyistä kirjoista on hyviä lukuromaaneja.

Mielipiteitään ei kannata pitää kiveen hakattuina eikä ajatella, että oma maku on absoluuttisesti paras maku. Voi, olla että ei vain vielä tiedä hyvästä. 
 
Nuorena juoksin taidenäyttelyissä nopeasti läpi gallerian, en löytänyt töistä mitään pysäyttävää. Nykyään viihdyn tuntikaupalla taiteen äärellä. Katson yleensä kaikki videotkin, mitä näyttelyissä on. Luulen, että tajuntaani on laajentanut paljo lukeminen ja katsominen sekä eletty elämä. Silti pidän myös itetaitelijoiden töistä.

Kuhmon Kamarimusiikissa aikuisena tutustuin ensimmäisen kerran klassiseen musiikkiin. Olen istunut monen konsertin läpi vain rentoutuen, jopa melkein nukahtaen, mutta joskus taas joudun tilaan, jossa musiikki puhuttelee minua, niin että kyyneleet valuvat ja ikäänkuin elän, uin, musiikissa. Se on hienompi tila kuin Vain elämää -ohjelman nostattama kyynel. Olen käynyt myös Jari Sillanpään konsertissa.

Muistan, kun kouluumme, Pomarkun Yhteiskouluun, tuli muinaisella 60-luvulla runonlausujavieras, Yrjö Jyrinkoski. Vierähtikö kyynel? Ei todellakaan. Me möllit keskikoululaiset (nykyistä yläkoulua vastaava koulu) olimme kuolla pidätettyyn hihitykseen. En usko, että nykyäänkään pitäisin niin mahtipontisesta esitystavasta, mutta ilman muuta eläytymiskyvyttömyyteemme vaikutti se, että me maalaislapset emme olleet koskaan kuulleet runonlausuntaa. Toinen syy oli se, että Beatlesit, Rollarit (The Rolling Stones), Johnny ja Kirka olivat sitä, mistä kuului pitää, ei runot.

Olen täydellisesti sitä mieltä, että paremmasta taiteesta oppii nauttimaan, kun pääsee sen äärelle eikä luovuta heti. 

Eiköhän tämä päde muiden taiteiden ohella myös kirjallisuuteen. Kun lukee parempaa, maku muuttuu eikä välitä enää huonosta. 



Tämä kukkopoika, alkukuvan rokkikukon veli, on lähtenyt uhmakkaasti taaksepäin. Hän on omapäinen änkyrä, ehkä takinkääntäjä. 

Blogikeskusteluissa romaanin lajeista pohdittiin Ompun blogissa myös sitä, että kun asioista keskustellaan, siinä voi olla välillä samanaikaisesti tätä ja tuota mieltä ja muuttaa keskustelun vaikutuksesta käsityksiään. Muutoin keskustelu, niin oman pään sisällä kuin muiden kanssa käytynä, olisikin turhaa. 



Meillä on pääsiäisvalmistelut menossa. Lapsivieraat saavat ihastella kukkojani. 

Olen lukenut monta kirjaa, joista olisi hauska kirjoittaa, mm. Rosa Liksomin uuden räiskyvän lyhytproosakirjan Väliaikainen, Jari Tervon hyväntuulisen muistelman Pyrstötähti ja David Vannin hienon puolielämäkerrallisen novellikirjan Legend of a Suicide. Palaan ainakin Vanniin Pääsiäisen jälkeen.
Rentouttavaa pyhien aikaa Teille, Lukijani!

P.S. Ja tämän keskustelunhan pani alulle aina yhtä innokas ja toisia innostava Leena Lumi.

43 kommenttia:

  1. Maailman ihanin pääsiäiskukko!

    Tulin pikapuoliin käymään. Nyt on sen verran kiirus, että palaan illalla kommentoimaan itse asiaa,ihan ajan ja ajatuksen kanssa.

    Mukavaa Tikkutiistaita! :)

    VastaaPoista
  2. Pirteät pääsiäiskoristeet, narsissit ja helmililjat. Heh heh, rokkikukko :) Astelee kuin Mick Jagger.

    Minäkin tykkäisin kirjoittaa pääsiäisen isolla. Englannin opettajuudestako se sitten johtuu? Pakottaudun kirjoittamaan pienellä, koska opetan Finnish for foreigners :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Jagger minullakin tulee mieleen ja jotkut reteät teinipojat. ;)

      Englannin kielestä voisi ottaa muutamia asioita suomeen, esim. juuri tämän isojen kirjainten hieman laajemman käytön. Minäkin taidan palata ruotuun, kunhan innostuin ärhentelmään. :D

      Poista
  3. Mutta en voi mitään sille, Marjatta, että puhuminen "paremmasta" taiteesta edelleen särähtää korvaani. Siitä niin helposti ajaudutaan ajatukseen, että "paremman" taiteen harrastaja on myös parempi ihminen.

    Jos noin olisi, niin miten on mahdollista että Stalin ja Hitler olivat kovia "lukumiehiä"?

    Sen toki myönnän että ihmisestä voi tulla, ja tuleekin "parempi" lukija lukiessaan paljon kirjoja. Mutta siitä ei seuraa, että ns. paremman kirjallisuuden lukija kokisi lukemansa "syvemmin" tai "aidommin" kuin pelkkää viihdettä tai jos niin halutaan sanoa simppeliä roskaa lukeva kokee.

    Vielä: onko siis ehdottomasti varmaa että Sibelius oli "parempi" säveltäjä kuin vaikkapa Toivo Kärki?

    En kuitenkaan millään muotoa halua provosoida tätä - varsinkaan pääsiäisenä. Sovitustahan nyt pitää ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti, kommenttisi loppu viestii minulle, että sinä varmaan ymmärsit alkuperäisen otsikkonikin ihan oikein. Juttu lähti nimellä 'Laatu-ajatuksia Pääsiäisenä jne ', vielä turha tavuviivakin, ja oli itseironiseksi tarkoitettu, mutta yhtäkkiä kauppareissulla minulla välähti, että se voitaisiin tulkita oman hännän nostamiseksi ja kiirehdin koneen ääreen tavaroita purkamatta vaihtamaan sen tylsemmäksi.

      Juu, et provosoi, vaan hämmennät, mikä on tervetullutta.

      Itse asiassa vähemmän lukeneena, tietämättömämpänä, saatoin eläytyä syvemmin kuin enemmän lukeneena ja välistä kranttuna.

      Olen niin kehno musiikin tuntemuksessa, että en pysty oikein vertaamaan Sibeliusta ja Kärkeä. Minä näen heidät niin eri lajien edustajina. Jostain syystä minulla on musiikin lajien välillä isompi ero kuin kirjallisuuden lajien.

      Entä laatuelokuva ja B-luokan elokuva?

      Näen korkeakulttuuri, viihderomaani ym termit vakiintuneina sanontoina, joiden kirjaimellista merkitystä en enää ajattele.

      Sinä koet näiden sanojen sisällön ehkä vahvemmin - paremmin - kuin minä. Tässä tulee mieleen, miten minua riepoi, kun moni käytti ympäristössä sanaa 'neekeri' ja minä olin sisäistänyt sen negatiivisen merkityksen, Samoin feministisesti ajattelevat ihmiset taistelevat sellaisten sanojen poistamisen puolesta kuten maaherra ja lautamies, kun taas toisille niissä ei ole vääriä konnotaatioita. Tästäkin näissä termipohdinnoissa voi olla kyse.

      Harrastajan laadun kanssa noilla arvottavilla termeillä ei minun mielestäni ole mitään tekemistä.
      Hitler lukumiehenä - ja kyllähän hän maalasikin, hempeitä asetelmia ja kuunteli mahtipontista Wagneria. Hän myös jaotteli oikein roimalla kädellä ja tuhosi "rappiotaidetta".
      Apua, välttäkäämme ainakin rappioksi ja roskaksi leimaamista!

      Poista
  4. Kohtalaisen paljon tulee pyörittyä myös joillain musiikkifoorumeilla joissa aika ajoin törmää ihmisiin jotka sanovat että musiikkia voi laittaa objektiivisesti arvojärjestykseen. Näitä ihmisiä yleensä osoitetaan sormella ja nauretaan, koska järjestys perustuu yleensä yhteen mielivaltaisesti valittuun elementtiin, mutta miksi juuri kyseinen elementti eikä jokin muu?

    Ja jos verrokkeja halutaan käyttää niin yhtä hyvin suurin osa oopperasta vastaa suunnilleen lukuromaaneja, niissä on kivoja melodioita joita on kiva hyräillä, ja hysteerisen karrikoidut sentimentaaliset ilmaisut menevät jo viihderomaanien puolelle. Toisin kuin tämä, tämä on taidetta: https://www.youtube.com/watch?v=AguPH0XBxdw

    Kuvataiteissakin miten voi objektiivisesti verrata vaikkapa Edelfeltiä ja Kandinskya? Minä pidän enemmän jälkimmäisestä mutta se on makuasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin linkissäsi ja kuuntelin - harppoen. Oh my!
      Juuri kiittelin Kyöstiä hämmentämisestä. Sama kiitos sinulle hdcanis! Vai Hdcanis? Mitä tuo pseudonimesi muuten meinaa? HD on high density ja canis on koira, mutta mitä ne ovat yhdessä?

      Ooppera oli aikansa kansanmusiikkia, totta. Sen tiedän, mutta en paljon muuta. Uskon kyllä tuon mitä sanot musiikkifoorumeilla pyörivistä noviiseista ja musiikin asiantuntijoista. Mutta jotenkin vaan musiikkiakin koululaisten musiikkitunneilla edelleen lokeroidaan. Ja eihän siitä nyt mitään tulisi, jos ei äänimaailmaa mitenkään jäsenneltäsi. ;) Jäsentely antaa selkeyttä kaoottiseen elämään yleensäkin ihmispololle.

      Minusta Edelfelt ja Kandinsky kuuluvat samaan sarjaan, edustavat eri suuntauksia, mutta ovat kuitenkin historiaan jäänyttä taidetta. Minäkin pidän muuten Kandinskystä huomattavsti enemmän.

      Poista
    2. Äsken poikkesin lähikirjaston sivuhuoneessa katsomassa Kymenlaakson Opiston kuvataidekurssilaisten töitä ja lankesin loveen parin työn edessä. Niinpä niin! Nimi ei ollut Edelfelt eikä Kandinsky, onnistuneita töitä silti. Valtaosa oli kyllä hyvin mitäänsanomatonta - ja taas se lisäys 'minun mielestäni'.

      Poista
    3. Jäsentely ja lajityyppien, esteettisten valintojen ja vastaavien tunnistaminen on ihan mielekästä ja usein auttaa ymmärtämään teoksia mutta sietää aina olla varovainen kun jäsentelyn perusteella tehtäviä arvotuksia yritetään tarjota yleispäteviksi.
      Edelfelt ja Kandinsky ovat molemmat arvostettuja mutta sitä mistä Edelfeltiä arvostetaan Kandinsky ei tee ja toisinpäin...

      Ja klassisen musiikin fanien keskuudesta olen tosiaan aiemminkin kuullut tuon vertailun jossa asetetaan vastakkain joku Bach tai Mozart ja jotain päivän radiohittipoppia kuten Robin, mutta tuo kaksinapaisuus on helppo kaataa vaikkapa tuolla Merzbow'lla (ja vastaavaa musiikkia, joka ei asetu mitenkään klassisen ja popin janalle, löytyisi varastoista paljon muutakin).
      Minä siis ihan kuuntelenkin klassista siinä missä monia muitakin musiikin lajeja. Bach tarjoaa sellaista johon ABBA ei pysty ja ABBA tarjoaa sellaista johon Bach ei pysty.

      Poista
    4. Kyllä, kuuntelen itsekin kaikenlaista musiikkia, mm. bluesia ja jazzia.
      Robinin ja Mozartin ääripäinä mainitsin osoittaakseni, että musiikinlajit todella eroavat toisistaan ja jotkut niistä ovat hyvin kaukan atoisistaan. Tämä ei mielestäni kumoa moninaisuutta.

      Poista
  5. Marjatta, kiitos jälleen yhdestä mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Tämä menee nyt vähän aiheen viereen, mutta minulle tuli heti mieleen myös se, kuinka erilaisten lukijoiden olisi hyvä toisaalta saada "edetä" omassa tahdissaan ja toisaalta saada sopivasti mitoitettuja haasteita - tähän lausumaani tuli nyt varmaan jotenkin arvottava sävy (tuo edetä!), mutta sen on tarkoitus olla ennen kaikkea myötämielinen kaikenlaisten lukijoiden kaikenlaista lukemista kohtaan. Ajattelen nyt ennen kaikkea lapsia ja nuoria - sitä, että lasten ja nuorten on hyvä saada kannustusta ja kiitosta kaikenlaisesta lukemisesta (viestin siitä että lukeminen sinänsä on arvokasta) ja että niiden haasteiden, joita heille lukemisessa tarjotaan, tulisi olla jollakin tavalla yksilöllisestikin räätälöityjä. (Hmm, ehkä tämä toisaalta pysyikin hivenen aiheessa - olihan kirjoituksessasi myös tuo kokemuksesi runonlausujavieras vs. Beatlesit, Rollarit ja kumppanit... Ja ehkä pieni harhapolkukin sallitaan, rohkenen muistella että olet näiden suhteen suopea...) Ja niin, sitä että itse arvostan enemmän sitä ns. parempaa kirjallisuutta, tämä kannanotto ei tietenkään sulje pois. Mutta ehkä se useimmiten menee juuri niin, että jostakin on aloitettava ja se jokin on monelle lukijalle sitä keveämpää ja helpompaa. Ja sitten - kuten sanot - kun vähitellen lukee myös parempaa, niin maku muuttuu (saako sanoa "kehittyy") ja suuntaa lukemistaan uudella tavalla. Sillä silkalla viihteelläkin on toki omat tehtävänsä ja hyvää viihdettä voi minusta hyvin omassa lajissaan ja omissa funktioissaan arvostaa, vaikka sitä ei itse niin välittäisikään lukea. Tässä tulee kyllä varmaan vastaan sekin kysymys, mitä itse kukin lukemiselta haluaa: ajattelun aktivointia vai lepuuttamista jne.

    PS. Taiteellinen vapaus on toisinaan enemmän kuin paikallaan - ken säännöt tuntee, se niitä rikkokoon, eikös niinkin sanota :)

    PS2. Niin ja tuo, että saa olla asioista samaan aikaan sekä samaa että eri mieltä, on minusta arvo jota pitäisi oikeastaan enemmänkin tähdentää. Ei ajattelu etene jos luutuu ajattelemaan asioita vain yhdestä näkökulmasta. Tämä ei tarkoita, että olisi ajatuksissaan tahdoton tuuliviiri vaan että on halukas oikeasti ajattelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ajatuksistasi!

      Kyllä, minustakin nuorten pitää saada kiitosta, kunhan lukevat. Meillä tv:n suomennostekstit ovat houkuttaneet monia lapsia lukemaan, ja sitten kun taitoa kertyy, jaksaa lukea jo jotain pitempää.

      Ennen luettiin, koska ei ollut muuta. Minun kotonani ei ollut edes televisiota. Lukeminen oli samaa kuin käsityöt, hidasta ajan täytettä. Nyt on niin paljon kaikkea nopeaa ja hauskaa, että lapsille pitää kirjojakin vähän 'syöttää' , tehdä muodikkaiksi ja houkutteleviksi.

      Poista
  6. Itsekin olen ihmetellyt, miksi juhlapäivät suomenkielessä kirjoitetaan pienellä.

    Luin Tervon Pyrstötähden, se oli minusta varsin pienieleinen, humoristinen ja minusta hyvä kirja. En ole nähnyt siitä yhtään blogiarviota, (mutta en kyllä luekaan montaakaan kirjablogia :)

    Olen käynyt Turun Klassikon, jossa 1970-luvulla vierailivat koulua käyneet Matti ja Teppo, sitä kävikö myös Seppo koulua, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauksesi sopii hyvin Pyrstötähteen. Tervolta jäi varmaan paljon materiaalia yli Esikoisesta ja Revontultentiestä ja hän muotoili siitä näitä hauskoja pikku tarinoita, joissa on mehevää ajankuvaa. Hyvä, että eivät menneet hukkaan. Minä ajattelin lukiessani, että tämä on kiva kirja Tervon omalle pojalle Kallelle!

      Turun koululla on varmaan pitkät perinteet. Pomarkun yhteiskoulu oli niin uusi, että minä olin koulun kolmansia ylioppilaita 1969. Tästä oli se hyvä puoli, että meillä oli monia nuoria opettajia, osa juuri Tampereen yliopistosta valmistuneita. Meille kilteille sopivat melkein samanikäiset epämuodolliset opettajat, joiden luona oli illanviettojakin. Koulu porskuttaa edelleen pienenä yläaste-lukio -kouluna.

      Poista
  7. "Mielipiteitään ei kannata pitää kiveen hakattuina eikä ajatella, että oma maku on absoluuttisesti paras maku. Voi, olla että ei vain vielä tiedä hyvästä." Tämä on niin hyvä;) Minäkin ennen inhosin oopperaa, mutta en nyt tiedä mitään ihanampaa kuin Savonlinnan oopperajuhlat (paitsi alppimatkat) ja taidenäyttelyissä voisin asua!

    Niinhän tämä menee, että jokaisen maku on oma subjektiivinen ilmaus ja se ei ole yhtään sen parempi kuin jonkun toisen, mutta ei huonompikaan.

    Jatkaisin enemmänkin, mutta pitää vielä laittaa jotain löpötystä blogiin ja sitten...Tämä johtuu siitä, että siirrymme pääsiäiseksi länsirannikolle ja pitää ehtiä huomenna noutaa isänhaudalle kukat, jotka pääsen jo istuttamaan ja sitten äidille jotain kivaa ja...

    (Pomarku, Ulvila ja Luvia eivät sitten halunneetkaan Poriin! Luvia liittyy Eurajokeen vuoden 2017 alusta!)

    Ihana kukko, jossa on asennetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole vieläkään 'päässyt' Savonlinnaan. Luulen, että pitäisin.
      Minä ihastuin taidenäyttelyihin syvästi eräällä Berliinin matkalla keskellä talvea, kun sää oli huono ja pakenimme viimaa gallerioihin, joissa ei ollut mitään ruuhkaa, vaan saattoi istua ja katsoa pitkiä elokuvia taiteilijan elämästä ja työtavoista alusta loppuun ja sitten katsoa kuvia uusin silmin.

      Juhlapyhät aiheuttavat kivaa tohotusta, on sitten kotona järjestämässä pääsiäistä nuoremmille, kiireisille tai lähtee itse reissuun. Meillä ei ole oikein ollut itsellä mummolaa, johon mennä, joten nyt on hauska luoda tunnelmaa omille lapsille ja lapsenlapsille.

      Pomarkku on niin itsenäinen, ei ne maajussit koe itseään kaupunkilaisiksi. ;) Ne ovat vähän kuin minun kukkoni.

      Poista
    2. Ei meilläkään olisi se alkanut ellei serkkuni miehineen olisi vikitellyt. Me jäätiin koukkuun, mutta se on aika tyyristä, sillä emme halua olla siellä vain yön yli, vaan koko heinäkuun lopun viikonlopun. Jos on reissuvuosi eli kevät- tai syysreissu, jätämme Savonlinnan suosiolla väliin. Se on tässä niin liki, että sinne jaksamme vielä vanhoinakin.

      Kun äiti täytti 80 vuotta, veime hänet ja 60 vuotta täyttävän Kanadan sukulaisemme Savonlinnaan. Molemmille ooåpperaelämys oli heidän ensimmäisensä. Äidille vaikuttavaa, sillä kun he tulivat pakkoluovutuksen jälkeen Karjalasta, osa perheestä jäi Kerimäelle. Mm. äidin isoäiti ja äidin sisko. Kävimme sitten tietysti siellä myös haudoilla ja Puruvedessä uimassa. Mutta ooppera oli Carmen ja esitys oli paras mitä olen kokenut. Ostin seuraavana päivänä siitä tehdyn levyn, että voin silmät sulkemalla palata tuohon Savonliina-tunnelmaan aina uudelleen ja uudelleen.

      Niin ovat, mutt Pori kosi Pomarkkua, Ulvilaa ja Luviaa!

      Poista
  8. Hih, Yrjö Jyrinkoskihan se kävi meidänkin koulussa ja harva meistä osasi häntä arvostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväisin kuuntelemassa Jyrinkoskea, googlesta löytyy muutama tallenne. Ensin kuulosti tosi komealta, mutta sitten kohta liian pateettiselta, aikansa tyyliä. Hieno ääni kyllä miehellä, vähän kuin Tapio Rautavaaralla.

      Poista
    2. Jyrinkoski kävi meilläkin, mutta minä arvostin ja oli vähän pakko, sillä äikän openi oli saanut päähänsä, että olin kirjoittamisen lisäksi kympin tyttö myös lausumisessa;) Ei sitä juhlaa, jossa minä en olisi esiintynyt, mutta yhtä en unohda: Lausuin Leinon Hymyilevän Apollon (se on pitkä) ja satapäinen yleisö. Minua säesti pianolla rehtorimme tytär, joka oli minua muutaman vuoden ylemmällä luokalla: Aulikki Eerola, joka on nykyään kanttori ja ties mitä musiikin alalla.

      Poista
    3. Vau! Hymyilevä Apollo on hieno runo - ja pitkä. Löytyisipä tämä esitys tallennettuna!

      Poista
  9. Tämä debatti jota nyt on käyty, on tuonut ilmi ainakin sen, miten ihanan intohimoisesti ihmiset suhtautuvat kirjallisuuteen ja kirjallisuuskeskusteluihin! <3

    Mikä on hyvää taidetta - kas, siinäpä se ikuinen pulma, johon ei liene yhtä oikeaa vastausta. Taide-elämys - se, minkä ihminen kokee hyvänä taiteena - on hyvin henkilökohtainen asia. Minä voisin määritellä hyvän taiteen selliseksi, että sillä on kyky päästä ihmisen sieluun. Se, mitä taidesuuntaa elämys kulloinkin edustaa, on toissijainen asia. Joku voi saada mahtavan taide-elämyksen oopperassa, joku kulmakuppilan house-bändin keikalla.

    Tärkeää kuitenkin olisi se, että ihmisillä olisi niin halutessaan mahdollisuus tutustua mahdollisimman laajasti taiteen eri muotoihin.

    Toivotan ihanaa pääsiäisen aikaa, Marjatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin!

      Toivottavasti kulttuuria tuetaan edelleen, vaikka ajat ovat vaikeat. Nykyäänkin on lapsia, jotka eivät saa paljon sen enempää taide-elämyksiä kuin minä 50-60 -luvuilla lapsuuttani viettänyt, paitsi televisiosta, joka on - jolla olisi mahdollisuus olla - demokratiaa lisäävä kulttuurin tarjoaja.

      Poista
    2. Ja samoin sinulle ihanaa pääsiäisen aikaa Kaisa Reetta! On ollut mukava keskustella. <3

      Poista
  10. Kyllä ns hyvän taiteen ja vähemmän hyvän välille on mahdoton vetää rajaa, kyllä siitä tulee veteen piirretty viiva. Makuja on.
    Itse tietenkin tykkään lukevani omasta mielestäni hyviä kirjoja, kuuntelevani hyvää musiikkia jne. Joku toinen on eri mieltä.
    Tavallaan komppaan Kaisa Reettaa.
    Jyrinkoski kävi myös minun koulussani. En muista enää tarkkaan, mutta runot alkoivat kiinnostaa sen jälkeen.
    Hyvää Pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veteen piirretty viiva - siitä tämä keskustelu lähti ja siihenhän se jää.

      Minusta alkaa tuntua, että jopa eri mieltä olevat ovat kuitenkin aika lailla samaa mieltä, ihmiset vain ilmaisevat itseään niin eri tavalla ja panevat erilaisia painotuksia sanoille. Nyt joku varmaan sanoo, että en kyllä ole samaa mieltä. :)
      Kyösti sanoi kommenttinsa lopussa, että pääsiäisenä pitää ajatella sovitusta, siksi pyöristän näin. ;)

      Voi ei, Aimarii! Sinä olet ollut paljon kypsempi koululainen kuin minä! Minä kyllä sitten pari vuotta myöhemmin lukiossa luin Federico Garcia Lorcaa ja Saarikoskea, jonka runot jäivät mieleen, niin että muistan niitä vieläkin ulkoa. "Minä rakastan sinua niinkuin vierasta maata kallioita ja siltaa niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta ..."

      Poista
  11. Sehän on kunnon rokkikukko, asennetta löytyy!

    Mainio kirjoitus sinulta taas. Minulle on jotenkin itsestäänselvää, että se oma maku ei ole ainoa eikä varsinkaan paras - se on oma maku. Joku toinen sitten kokee saman asian toisin. Kokemuksesta voi keskustella ja ajatuksia vaihtaa sen tiimoilta, mutta en pidä siitä että ihminen lokeroidaan intressiensä - tai niiden puutteen - perusteella.

    En nyt tiedä liittyikö tämä aiheeseen mitenkään, mutta sanoinpa silti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyy se, todellakin. Tämä on tärkeä kommentti, kiitos Elegia! Leimojen lyöminen joidenkin mieliiteiden ja nyanssien takia on aina vaarallista, kun ihminen on kuitenkin niin monitahoinen.

      Olisi muuten kiinnostava tietää, millaisen kuvan täällä blogeissa oikein itsestään, tai millaisia kuvia, sehän riippuu lukijasta. Minä olin aikeissa laittaa tänään pienen, hassun aprillipostauksen. Kerroin miehelle ideani, omasta mielestäni sillä hetkellä niin mahtavan, ja tämä sanoi, että nyt on kyllä niin korni juttu, että hän ei suosittele. Neuvo oli ehkä oikea. Näin se menee, joku harkitsematon postaus ja olisin näyttäytynyt huh-huh pinnallisena. ;)

      Kävin juuri kirjaston sivuilla varaamassa historiantutkija Jenni Kirveen kirjan uskomattoman kärsivällisestä Aino Sibeliuksesta, toimittaja Jenny Nordbergin kirjan Kabulin tyttöjen salaisuus (osa tytöistä kasvatetaan poikina!) ja Laura Honkasalon uuden romaanin Perillä kello kuusi, joka kertoo 60-luvun naisista, joiden maailma avautuu. Nämä vetivät nyt puoleensa. Näyttää, että minua alkoi kiinnostaa naisten asema.

      Poista
    2. Olisit laittanut sen aprillipostauksen! Arvaas vaan mietinkö nyt täällä, millainen se olisi ollut. :D

      Minulla on sinusta hyvä kuva: olet älykäs ja räväkkä, pinnalliseksi en ole sinua koskaan kokenut. :)

      Poista
    3. Kustantaja olisi löytänyt minun mahtavat ajatukseni ja blogista työstettäisiin kirja, sellainen, jossa olisi paljon isoja kuvia, tyyliin Kylli Kukkin elämäntaitokirja 'Kyllin hyvä'. Minun kirjani olisi nimeltään 'Marjatan mainiot'. Olisin pyytänyt ahkeria kommentoijia etsimään itsestään edustavia kuvia, koska myös heiltä tultaisiin pyytämään kuvia tähän laatukirjaan. Oma kuvani, kannessa tietty, olisi kihlakuva, jossa hymyilen suupielet korvissa. :D Mies olisi voitu leikata pois tai blurrata. Mutta ei sitten, kun kerran kiellettiin. :(

      Voi kiitos, Elegia! Minulla on sinusta juuri sama kuva, älykäs ja räväkkä.

      Poista
    4. Ja miehesikö tämän mielettömän idean esti? Jos näin oli, olen hänelle nyt hyvin hyvin vihainen :) Älä käytä häntä tuomarina jatkossa jookosta!

      Poista
    5. Hänpä juuri! Ei olisi tietysti tarvinnut kuunnella. Tulevaisuudessa pidän ideani visusti piilossa.;)

      Poista
  12. Mahtava kukko! Ihan ensin on sanottava, että kun koulussa opiskeltiin kielioppia ja tärkeintä oli kirjoittaa kieliopillisesti oikein, niin siitä on seurannut se, että iloitsen joka kerta, kun aloitan lauseen esimerkiksi että-sanalla. Että se tuntuukin hyvältä. :)

    Olen sitä mieltä, että on parempaa ja huonompaa kirjallisuutta ja taidetta ylipäätään. Uskon siis, että tietyin perustein taidetta on mahdollista arvottaa. Onko tämä järkevää, siitä on varmasti monia mielipiteitä. Pitäisikö niin tehdä? Vai onko kenties niin, että niin ei voi olla tekemättä? Onko ihmisellä sisäinen tarve luokitteluun? Onko tämä tarve toisilla voimakkaampi? Vai onko kenties niin, että luokittelu on jotakin, jonka olemme oppineet? Onko se hahmottamisen tapa? Onko se hyödyllistä? Onko siitä haittaa?

    Kysymykset ovat minusta mielenkiintoisempia kuin vastaukset. Asioiden pohdiskelu monilta puolilta monien ihmisten toimesta ilman että pitäisi puristaa ilmoille jäykkää totuutta. Henk. koht. olen kiinnostunut rajatapuksista (muistakin Peter Hoegin). Rajalla tapahtuu liikettä. Teos on osittain jotain ja osittain jotain muuta ja rajalla ollessaan muokkaa kummallakin puolella rajan toisella puolella olevaa kenttää. Myös kaikennäköinen genreillä ilveily on mielestäni kiinnostavaa, esim. Sarah Watersin pastissit.

    Itse teen eron sen välille, mikä on hyvä teos ja mikä on teos, josta pidän. Joskus nämä kaksi menevät yksiin, joskus eivät.

    Haluan vielä tässä Marjatta kiittää sinua siiitä hienosta oivalluksesta, että sukupolviromaani on usein muodoltaan lukuromaani. Tähän suuntaan olen itsekin taipuvainen ajattelemaan, joskaan minulle tuo lukuromaani genrenä ei edelleenkään ole mitenkään tärkeä.

    Hyvää pääsiäistä ja terveisiä kukolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se luokittelu on olemassa ihan vauvaiästä asti. Jo ennen kuin puhuu, lapsi oivaltaa, että kuvan nalle ja hänen nallensa ovat molemmat samaa luokkaa ja äiti voi vielä piirtää paperille rivin erilaisia hahmoja, jotka kaikki ovat nalleja ja erottuvat pupuista, joita on myös erivärisiä ja kokoisia, jopa eläviä ja elollisia. Aika ihmeellinen oivallus!

      Minä aloin kirjoittaa tästä asiasta vastatakseni Leenan herättämään kysymykseen lukuromaani-käsitteestä. Halusin kertoa, miten minä näen, miten olen oppinut ja omaksunut ko. käsitteen.
      Jossakin kohtaa alkoi tuntua, että jotkut pitivät minua kovasti konservatiivina ja tulkitsivat, että juuri minä haluan vimmaisesti säilyttää nämä määrittelyt, vaikka itse en ajatellut niin, kunhan pyörittelin asiaa.
      Toisilla on enemmän intoa häivyttää rajat. Minä en siihenkään koe tarvetta, koska näen, että jotkut luokittelut ovat käyttökelpoisia.

      Pidin kovasti Hoegin romaanista Rajatapaukset, koulukokeilu ja rajat.
      Minä kiitän sinua tuosta rajalla olemisen käsittelystä. Innostuin siitä kovasti, koska löydän itseni usein tilanteesta, jossa olen montaa mieltä ja puntaroin. Nythän on vaalitkin edessä, puntaroitavaa riittää. ;)

      Sukupolviromaani on usein lukuromaani. Mainitsit blogissasi Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna. Se on hyvä esimerkki. Orvokki Autio ja Eeva Joenpelto kirjoittivat mielestäni myös tämäntyyppisiä lukuromaaneja, ja moni muu.

      Hyviä pyhiä! Kukot pönöttävät ylpeinä ikkunalaudalla.

      Poista
  13. Marjatta loistavia mietteitä ja meillä ihmisillähän on tarve luokitella kaikki. Kaiketi itsekin luokittelen, mutta kuten sanottu vaikkapa Abba, Jarre, Mike Oldfield ovat pop-musiikin genreä, niin ovat mielestäni nerokkuutta ja taidetta. :)

    Lempikirjallisuuslajini on fantasia. Olen lukenut pienestä tytöstä asti ahmien, ensin vaarini kirjahyllyn lukemattomat kirjat, sen jälkeen sedän tyttöystävä raijasi kasakaupalla kirjoja Helsingin pääkirjastosta, oli siellä töissä. Silti kaikista kirjoista joita olen elämäni aikana lukenut Robin Hobb fantasiakirjat ovat mielestäni niin loistokkaasti kirjoitettu, että ovat taidetta. Hobbin kirjat myös pilasivat minulta paljon. Niin loistava kirjailija, miten menee ihmisen pään sisään, kuin asuisin siellä itse. Ei ulkokohtaista kuvailua, loputonta pohdintaa, montaa kevyempää kirjaa en pysty enää lukemaan, koska kirjoitustyyli on niin paljon ontuvampi kuin Hobbilla. Tokkopa fantasiaa taiteeksi kutsutaan, mutta minulle se on juuri sitä. <3

    Mukavaa pääsiäistä Marjatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppupäätelmä näistä pitkistä keskusteluista voisi olla, että lajeja ei pysty arvottamaan keskenään, se mistä lajista pitää on makuasia, mutta lajin sisällä on suuriakin eroja, kuten sinä olet huomannut fantasiassa. Ja on siinäkin tietysti osittain kyse myös omasta mausta.

      Kiitos hyvästä kommentistasi Tiia ja mukavaa päsiäistä myös sinulle ja koko poppoolle! <3

      Poista
  14. Olen tietysti samaa mieltä siinä, että kirjallisuudessa on laatueroja. En kuitenkaan edelleekään aio ruveta käyttämään sanaa lukuromaani. Vielä vähemmän aion ruveta käyttämään ilmaisua "laadukas lukuromaani". Minun korvissa se kuulostaa samalta kuin"tasokas roskaromaani" tai "älykäs idiootti" tai "luotettava rikollinen" tai "mielenkiintoinen tylsimys". Varmaankin kässäät, mitä tarkoitan.

    Vai aiot kuitenkin jatkaa sanan lukuromaani käyttöä! luulin, että se olisi ollut loppu ny. Petit minut! No mutta tää on taas tätä ja elämä on laiffii ;)

    Hyvaa paasiaista! (pääsiäisen voi myös kirjoittaa näin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En Tuija, en aio käyttää, kun en ole tietääkseni/muistaakseni käyttänyt tähänkään mennessä, siis itse käyttänyt.
      Olen nähnyt sitä käytettävän kriitikojen arvioissa ja kirjankansien liepeissä ja ymmärrän sen sisällön tietyllä tavalla.

      Hyvaa paasiasta sinulle myös. Minakin alan rauhoittua, on tassa tullut paasattua ihan tarpeeksi. ;)

      Kiva kun tulit kommentoimaan. Minä jo ajattelin, että mihin sinä innokas kannanottaja jäit. <3

      Poista
    2. Tuija, oli pakko tulla toteamaan, että nuo sun ilmaisut tasokas roskaromaani, älykäs idiootti jne. on kerrassaan ihastuttavia. Tykkään muutenkin kovasti reippaasta tyylistäsi.

      Hyvää pääpaasiaista!

      Poista
    3. Samaa mieltä, Tuija on sanataituri! Tuijan keksimät bloggaussanat, olikohan kirjoituksen nimi 'Homo ludensin uudet sanat', on ikimuistettava, samoin oman blogin määrittely, mitä kaikkea se on ja mitä ei ole. Mahtavaa huumoria!

      Poista
  15. Mulle ala-asteen ope sanoi, että toivotuksiin ja vastaaviin saa kirjoittaa juhlapäivät isolla alkukirjaimella, vaikkei ne olisikaan virkkeen alussa. Oikeen kiva ope, varmaan myös joku piilokapinallinen ja sääntöjenrikkoja.;)

    Mä olen näköjään kovin ihastunut näihin keskusteluihin, enkä malta pysyä poissa ja olla hiljaa.
    Tänään luin Hesarista mm. tämän: "...Grünewaldin Isenheimin alttari (1510-1515), yksi taiteen historian suurista mestariteoksista..." Mietin, jos tästä aiheesta kirjoitettaisiin blogeissa, tulisiko siitä paljonkin keskustelua. (Kuka sanoo, että se on yksi taiteen mestariteoksista?!) Vai herättääkö kirjallisuus (ja sen luokittelu, arvotus) keskustelua, koska lukutaito on meillä ollut jo pitkään koko kansan kattavaa ja lukeminen, ja kirjallisuuskin, on melko arkipäiväistä, kaikkien omaisuutta?
    Edelleen olen jonkinlaisen luokittelun ja genrejen ja myös arvottamisen kannalla ja joltain muulta(kin) kuin mutu-pohjalta. Jos kyselisin jotain kirjallisuudesta, luultavasti luottaisin enemmän paljon lukeneen tai vaikka kirjallisuustieteilijän vastauksiin kuin ihmisen, joka lukee yhden kirjan vuodessa. Se ei tietenkään tarkoita, että halveksisin tätä yhden kirjan lukijaa ihmisenä, tai lukijana, ja etten mitenkään arvostaisi hänen mielipiteitään.
    Tietenkin kaikki luokittelu ja arvottaminen on liukavaa, ei suinkaan kiveen hakattua. Se on riippuvaista myös ajastaan. Se on myös jossain määrin konservatiivista ja hidasta. Yleensä joku teos/taidesuunta saa arvostusta, tai edes tarpeeksi huomiota, kun se on jossain määrin valtavirtaa, tai ainakaan ei ihan marginaalissa. Osa kriitikoista (ja muista taidekentällä työskentelevistä) on melko luutuneita tai fakkiintuneita käsityksissään ja mielipiteissään. Että eihän mikään täydellistä ja lopullista ole, perin inhimillistä kylläkin. (Muuten, eihän ns. kovissa tieteissäkään kaikki teoriat ole ikuisia...)
    Vielä täytyy sanoa, etten ihan kamalalta elististiltä kuulosta;), vaikka arvotan ja pidän luokittelua jossain määrin merkittävänä ja pidän tärkeänä erottaa viihde taiteesta, niin pidän siitä kun rajoja rikotaan ja rajat liukuvat, pidän joistain jutuista, jotka ei edusta ihan alansa laadukkainta huippua, pidän jostain viihteestä ja joskus jopa ihan luokattomasta.:)


    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siinäpä viisas ope!

      Kiva, kun käyt Sanna!

      Mikään ei ole lopullista, paitsi jotkut uskonnot tai uskontojen sisällä toimivat lahkot, joissa yritetään pysyä kiinni vanhassa. Tiede on itseään korjaavaa ja taide uudistuu kohisten.

      Samoin, olen sekakäyttäjä taiteen alalla. Luen Seiska-lehdenkin. En tilaa sitä itse, mutta talossamme toimii vaihtosysteemi, ja yksi naapuri tiputtaa sen postiluukustamme. Eihän sitä edes tietäisi mitä kaikkea on, jos pitäytyisi vain tarkkaan valitussa ja harkitussa. Joskus olen ostanut samalla kertaa Playboyn ja jonkin feministilehden. ;) Pori Jazz ja Kuhmon Kamarimusiikki ovat tuttuja, samoin joidenkin iskelmätähtien konsertit, mutta nuorisomusiikkiin olen hieman yli-ikäinen.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...