maanantai 4. maaliskuuta 2013

Aki Ollikainen, Nälkävuosi




Aki Ollikaisen esikoisromaani Nälkävuosi on mestariteos. Minusta vaikuttavinta siinä on kirjan kaikinpuolinen kauneus: kauniit, vanhanaikaisen tyylikkäät kannet, huoliteltu taitto, hiottu kieli ja täydellinen rakenne. 

Kirja kertoo nälkätalvesta 1867 – 68. On kylmää ja ihmisiä kuolee, mutta Ollikainen kuvaa kuolemankin esteettisesti. Nääntynyt luhistuu, putoaa ja vajoaa. Nälästä selvinnyt lusikoi ruokaa hartaana aivan kuin syöminen olisi pyhä toimitus. Kärsivien unet ovat kauniita muistoja ja matkoja valkoisen kuoleman keskellä. 

Nälkävuosi  on pienikokoinen romaani, mutta vaikuttavuudeltaan suuri. Kirjaa lukiessa muistui mieleeni, miten 91-vuotias isäni kertoi oman isoäitinsä kuvauksia ihmislaumoista, joita tuli jonossa maalaistalon laskiämpärille tutkimaan löytyisikö sieltä jätteistä jotakin ravinnoksi kelpaavaa. Tätä silminnäkijäkertomusta toistaessaan isäni ääni sortuu. Minulle tapahtui samoin lukiessani Nälkävuotta. Luulen, että kirja vaikutti myös siihen, että ryhdyin Unicefin kuukausilahjoittajaksi. Näitä nälkävuosiahan on menossa koko ajan eri puolilla maapalloamme. Me satumme olemaan tällä kertaa hyväosaisten joukossa. Aki Ollikaiselle kiitos siitä, että hän muistuttaa tästä asiasta mieleenjäävästi.

4 kommenttia:

  1. Kirja olisi ansainnut Filandian. Mutta ehkäpä sellainen valmistuu Joenpellon residenssissä. Mitähän mieltä olet Jäästä? Mielestäni kunnollinen vanhanaikainen, ennakoitavissa oleva romaani. Toiseen kertaan lukiessani vahvistuivat luontokuvaukset, myös ihmiset, joista monet tosin tuntuivat liikkuvan vain taustakuvina.
    Hannu Väisäsen Taivaanvartijat on niin upea kuin arvostelijat sanovat. Ehkä enemmänkin...
    Saija Halonen Sodankylästä

    VastaaPoista
  2. En ole valitettavsti vielä lukenut Jäätä enkä myöskään Taivaanvartijoita.
    Pidin valtavasti Väisäsen aiemmista kirjoista Vanikanpalat, Toiset kengät ja Kuperat ja koverat, joten odotan paljon myös tältä uudelta romaanilta. Kaiken lisäksi se on kai trilogian ensimmäinen osa, joten saamme nauttia Väisäsen värikkäästä ja maalailevasta tyylistä tulevaisuudessakin. Kirjoitan elämyksistäni näiden kirjojen osalta myöhemmin, joten seuraile blogia Saija!

    VastaaPoista
  3. Jää teki minuun niin voimakkaan vaikutuksen, että oli suorastaan vaikea palata todellisuuteen sen luettuani.
    Uskomattoman kaunista luontokuvausta, toden tuntuiset henkilöt ja kauniisti kirjoitettua lapsikuvausta. Lapsia kuvataan usein vain ulkoisten ominaisuuksien kautta ja luonteen kuvaus jää vähemmälle tai pois kokonaan. Kovan ja kylmän vaimon suhde lapsiinsa ja miksei mieheensäkin pani ajattelemaan heidän asemaansa siinä ajassa. Ei varmaankaan ollut helppoa olla pappina/papin rouvana sulkeutuneessa suomenruotsalaisessa saaristossa.
    Pappilakuvaus kiinnosti muutenkin, varmaankin omista taustoistani johtuen ja löysin sieltä monta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni.
    Kirjan olen nyt lukenut kahdesti ja koko ajan löydän siitä uusia ulottuvuuksia, riemastuttavia kuvauksia, joten luen sen varmaan jonkin ajan kuluttua vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miksi en ole vastannut kommenttiisi Riitta! En ehkä oikein vielä osannut, koska tämähän oli ensimmäinen blogikirjoitukseni.
      No, nyt vastaan täältä yli kolmen vuoden päästä.
      Tuollaiset kirjat vetävät puoleensa, joiden taustoissa on jotain omaa.
      Minulla on tämä vieläkin lukematta. Katsotaan, osuuko käteen joskus.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...