keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Nopolan postmoderni likka ja suorasuu äiti


Sinikka Nopola, Likka, äite ja rouva Obama (2013)

Eila, Rampe ja likka ovat seikkailleet jo useassa Nopolan kirjassa. Tässä viimeisimmässä, episodiromaanissa, likka jatkaa seurusteluaan sosiologi Pirkan kanssa, tulee raskaaksi ja synnyttää Elviran.

    Kun  tulin raskaaksi, äiti sanoi:"Se, mikä sieltä syntyy, ei ole sitten novelli tai runo, että kokeillaan ny tänään tämmöstäkin. Lapsi on sulla joka päivä, sitä ei voi vaihtaa.
     Äiti oli tietämättään havainnollistanut modernin ja postmodernin ihmisen eron. Minun sukupolveni on vaikea tottua äitiyteen, koska me kaipaamme vaihtelua. En voi millään ymmärtää, että elämä koostuu toistoista, että minun pitää laittaa perheelle ruokaa joka päivä. Koska se loppuu
?

Likan ja äidin suhde on romaanin parhainta antia. Äiti on jalat maassa kulkeva, omanarvontuntoinen käytännön ihminen. Hän näkee tyttärensä, "vilosofian kandidaatin", haihattelijana ja haaveilijana.

Perheenjäsenten erot näkyvät kaikessa koomisuudessaan, kun perhe ”keskustelee” automatkalla isän kotiseudulla Mouhijärven Häijäällä. Eilan jutellessa vuolaasti arkiasioista ja Rampen vastaillessa "jaa" kahdeksanvuotias likka kohottautuu takapenkiltä Saima Harmaja -runokirjansa äärestä kysymään: Mitä tarkottaa "lumoissa poven liekin loistavan, soaistu, valon varjoon sekoitan"?

Isä Rampe on maailman hidaspuheisin hämäläinen, Eilan laskujen mukaan "suvella noin kuuskymmentä sanaa viikossa". Kun tytär ei pääse joulunäytelmässä kunnon rooleihin vaan saa tehtäväkseen kantaa rekvisiittaa, niin Eilan mielestä hän tulee isäänsä:"Sieltä se keeni tulee".

Eilan suorapuheisuus nostaa mieleeni toisen länsisuomalaista elämää kuvanneen kirjailijan Tuula-Liina Variksen henkilöhahmot, jotka elämäkerrallisessa kirjassa "Maan päällä paikka yksi on" toistelevat "kyllä totuuren aina sanoo saa". Tämä tylytystyyli tulee hykerryttävästi esiin, kun likka kertoo äidilleen seurustelusuhteeseensa tulleesta kuprusta, jonka syynä on se, että hän ei voi sietää sulhasensa Pirkan epä-älyllistä Santanan kuuntelua.

- Tartteeko kaiken olla älyllistä?
- Tarttee.
- Jos sää oot noin kronkeli, niin sun on sitten parasta olla yksin. Sun kannattaa hyvissä ajoin varata asunto senioritalosta.
- Enhän mää oo vielä neljäääkymmentäkään.
- Niihin pääsee jo 55-vuotiaana. Se on ihan viksu vaihtoehto niille, joita odottaa yksinäinen vanhuus.

Tyly puhe ei tarkoita sitä, ettei Eila arvostaisi tytärtään. Hän näkee likassa hieman Armi Kuuselaa.

Armin vaalea kauneus puhkes täydelliseen kukkaan Miss Universum -tittelin jälkeen. Joskus kun likkaa vilkasee nopeesti, hänen olemuksessaan voi havaita häivähdyksen samaa. Siihen yhdistyy myös sisäinen kauneus, niin kuin Armilla. Kai se on loppujen lopuks multa perittyä.

Rouva Obama tulee mukaan siten, että Eilan mielestä likka sopisi hyvin presidentin puolisoksi.

- Jos mää oon ny ihan rehellinen, niin mää oon nähny sut aina presidentin puolisona: sää oot sillai hillitty ja pohjimmiltas kuitenkin aika viksu, että sää sopisit edustustehtäviin. Maan äidiks.

Näitä suuria ajatuksiaan Eila ei kuitenkaan tuo usein esiin, koska hänen mielestään likkaa, kuten myös Rampea, on vähän kovisteltava etteivät nämä ylpistyisi.

Joskus löytää sukulaissieluja lukemastaan tai katsomastaan. Minä näen Eilassa ja likassa vanhan amerikkalaisen Tyttökullat -sarjan (The Golden Girls) kipakan, pienen mummelin Sophia Petrillon ja hänen kolhon tyttärensä, sijaisopettaja Dorothy Zbornakin. Sophiankin rakkaus on pisteliästä, mutta ehdotonta.

------------------------------------------------------
Lisäys seuraavana päivänä

Kun ei kukaan ole vielä ehtinyt kommentoida, niin teenpäs pienen lisäyksen. Minua askarruttaa Eilan kasvatusmetodi. Itse en uskaltaisi tuolla tavalla "kovistella". Kysynkin siis, mitä mieltä olet Eilan tyylistä. Nykyään on kyseenlaistettu  liian pehmoa kasvatusta. Olisiko Eilan tyyli sitten oikea ja omiaan koulimaan lasta pahaa maailmaa vastaan?

Kysymyksen tueksi vielä pieni episodi psykologilla, jonne likka postmodernina ihmisenä on mennyt puhumaan vaikeuksistaan ja ottaa esille äitisuhteensa.

- Mää oon koonnu äitini määritelmät itsestäni. Hänen mukaansa olen kronkeli, epänormaali, syrjään vetäytyvä, koppulakoura, unelias tyyppi, epävarma, poikkeava, koheli, prehjuhousu, pöhkö, epämääräisten ruokien kuten itujen ystävä, herkkähipiäinen, teatraalinen, närkkinokkainen, poissaoleva, ei kodin ihminen, jatkuvasti häiriintymäisillään, sellainen jolle jää luu käteen sekä selvästi psykiatrin tarpeessa.

Ja mitä psykologi? Innostuu, kehuu Eilan värikästä kieltä ja sitä, että tämä on pistänyt riman korkealle ja kehuu vain äärimmäisissä tilanteissa, kun tietää likan tarvitsevan kannustusta.

2 kommenttia:

  1. Nopolan napakka ihmissuhdekuvaus saattaisi piristää meikäläistä Antti Hyryn jälkeen. Huumoria kehiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Hyryä lukenut, mutta luulisin, että hänen tarinointinsa parissa ei ihmeemmin naurata. Nopola naurattaa koko ajan! Laitoin postaukseeni otteita kirjasta niin paljon siksikin, että voin palata lukemaan niitä, kun olen palauttanut kirjan kirjastoon. Hauska, hauska kirja! Ja nopealukuinen:eräälläkin rivillä on vain seuraava repliikki: - Pallopää! Suosittelen.

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...