John Maxwell Coetzee, Diary of a Bad Year

Vihdoin! Kyllä on houkuttanut ryhtyä mielipuuhaani kirjoittelemaan monta kertaa, mutta on ollut niin kiire tavaroiden setvimisessä, etten ole ehtinyt paljon muuta. Olin taas tyhjentämässä lapsuudenkotiani myyntiä varten. Kyllä sieltäkin löytyi monenlaista kiinnostavaa opusta, mutta ne olkoot.

 

Olen palannut uusintakierrokselle kaikkien aikojen rakkaimman kirjailijani Coetzeen pariin. 

Diary of a Bad Year on suomennettu sanatarkasti Huonon vuoden päiväkirja. Kirjassa on hieno kieli – kuten Coetzeella aina – mielenkiintoisia kyseenalaistuksia ja ideoita sekä erityinen rakenne.

Sivut on jaettu kirjaimellisesti viivalla kahteen tai kolmeen osaan. Sivujen yläosat koostuvat artikkeleista, kolumneista ja esseistä, joita arvostettu, vanha etelä-afrikkalainen kirjailija kirjoittaa ”Strong Opinions”-nimiseen teokseen yhdessä viiden muun eri maista kotoisin olevan kirjailijan kanssa. Noin puolivälissä kirjaa yläosan tekstit alkavat kulkea nimellä ”Soft Opinions”, ja niiden teksti muuttuu kyselevämmäksi ja luovemmaksi.

Sivujen alaosassa kulkee päiväkirjamainen osuus. Alkuun se on vain kirjailijan itsensä, Señor C:n kertomus rakastumisestaan häntä eroottisesti kiinnostavaan naapuriin, nuoreen Anyaan, jonka hän palkkaa sihteerikseen saadakseen nauttia aistillisista mielikuvistaan, mutta pian sivulle ilmestyy myös Anyan tarina, ja kohta myös kolmas näkökulma, Anyan yksioikoisen poikaystävän Alanin tulkinta vanhan miehen aikeista. 
Sivulla on siis ensin kirjailijan työtekstiä, sitten keskellä hänen päiväkirjansa ja sen alapuolella vielä yhden tai kahden muun henkilön päiväkirjamerkintöjä samoista tapahtumista. 

Pieni näyte Coetzeen loistavasta tyylistä:
When I am not carrying laundry baskets I am his segretaria, part-time. Also, now and again, his house-help. At first I was just supposed to be his segretaria, his secret aria, his scary fairy, in fact not even that, just his typist, his tipitista, his clackadackia.
Tässä tekstinpätkässä on mitä hienoin rytmi. Olen lukenut sen niin moneen kertaan ääneen, että muistan jo ulkoa. Silti joka kerta lukiessa käsivarsien iho nousee kananlihalle. 

Vanha mies on suloisesti rakastunut filippiiniläiseen apulaiseensa (his little Filipina), mutta hänen ikänsä ja sairautensa vuoksi tällä rakkaudella ei ole mitään mahdollisuutta toteutua. Anya tajuaa tilanteen, keimailee ja nauttii siitä, että saa olla vanhan, hienostuneen miehen haaveilun ja himon kohde.

Älylliset pohdinnat ylinnä ja niiden alla viettimaailma. Aivojen rakenne? 

Romaanin rakenne on myös hyvin musikaalinen sisältäen tihentymiä ja suvantoja. Eräässä esseessä Coetzee mainitsee Sibeliuksen suurimpana kaikista säveltäjistä.

Esseet, varsinkin ne pehmeämmät, antavat paljon ajattelemisen aihetta. Kirjailija pohtii terrorismia, kansallista häpeää, eläinten teurastamista, kilpailua, anteeksipyytämistä, eroottista elämää, sääliä.

Jos ei ole lukenut Coetzeetä aiemmin, ei ehkä kannata aloittaa tästä kirjasta vaan jostakin hänen varhaisemmista yhteiskunnallisista romaaneistaan. Maan sydämessä (In the Heart of the Country) on unputdownable ja must-read, kuten englanninkielessä osuvasti kutsutaan koukuttavaa lukemista. Se on myös kirja, joka jää pyörimään mieleen joksikin aikaa.  Taidan lukea senkin uudestaan. Kun lukee vanhaa, hyväksi havaitsemaansa, tietää ainakin, ettei tarvitse pettyä. 

Coetzee on ensimmäinen kirjailija, joka on saanut Booker-palkinnon kahdesti. Hän sai Nobelin palkinnon vuonna 2003. Se on vieläkin katsottavissa Googlessa.  Coetzeellä on puheessaan sama kaunis rytmi kuin kirjoituksessaan  –  myös valmistamattomassa puheessa, minkä olen todennut harvinaisessa Ruotsin Tv:n hänestä tekemässä haastattelussa, joka tuli pian Nobel-palkinnon myöntämisen jälkeen.

Kysymys pohdittavaksi: Miten lukija valitsee mielikirjailijansa? Minulla sanoi ”click” heti, kun luin ensimmäisen coetzeeni joskus nuorena. Sen jälkeen rakkaus on vain lisääntynyt kirja kirjalta. Minua viehättää erityisesti Coetzeen ehdottomuus ja hyveellisyys. Hän on mm. sanonut muutostaan Australiaan, ettei hänellä siirtomaavalloittajien jälkeläisenä ole oikeutta asua Etelä-Afrikassa. Syyllisyys-teema onkin paljon esillä hänen tuotannossaan.

Kirjallisuustapahtumissa on kivaa!

Taas on yksi kirjallisuustapahtuma takana. Dekkaripäivien toisen päivän anti oli yhtä hyvä kuin ensimmäisen. Nyt oli esillä myös positiivinen ahneus: ahneus hyvän tekemiseen, kauneuden vaalimiseen ja tasokkaan elämän tuottamiseen sekä itselle että toisille.

 

Kirjailija Marjo Niemi otti ahneuden esille hengissä pysymisen metodina, joka näkyy vauvoilla, kun he alkavat heti synnyttyään ahnaana hamuta kaikkea suullaan.  Vähätellyille ja alistetuille ahneuden salliminen saattaa olla voimaannuttava asia: sinä saat vaatia, sinä olet oikeutettu siihen mikä sinulle kuuluu. 

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola selitti talouselämän lakeja ja näki pankki- ja yritysmaailmassa itse asiassa hyvin vähän negatiivista ahneutta.  Ahneutta on hänestä vain äärimmilleen viety oman edun tavoittelu. Hänen jälkeensä puhunut dekkarikirjailija ja rikostoimittaja Jarkko Sipilä taas sanoi suoraan, että markkinavoimat = ahneus.

Koen suurta yhteenkuuluvaisuuden tuntua kirjallisuustapahtumissa. Olen virkeä ja onnellinen ja tunnen olevani omieni joukossa. Kuulostaa hassun juhlavalta, mutta en osaa sitä muutenkaan sanoa. Sama tunne kuin miehelläni jalkapallokatsomossa. (Hänkin harrastaa kyllä myös kirjallisuutta, mutta ei seminaareja.) Bongasin taas monta innostunutta naamaa muista vastaavista tilaisuuksista. 

 

Suosikkini kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumissa ovat Kuhmon Ihminen ja Kosmos maaliskuussa ja Joensuun Kirjallisuustapahtuma syyskuussa.

Joensuun tapahtuma on eloisa ja keskusteleva.  Se on kolmipäiväinen kuten Kuhmon Kosmoskin. Joensuussa on ollut aiheina mm. Tosi, Kaunis, Tyhjä, Nauru ja Minä. 

Kuhmon Kosmos tarkoittaa siirtymistä täydelliseen kauneuteen. Ensinnäkin paikkana on Kuhmo-talo, jonka kahviosta aukeaa maisema kimalteleville hangille ja jonka Lentua-sali on kuin taivaan esikartano, tuntemistani musiikkisaleista kaunein, vaaleaa puuta, katossa tähtitaivas. Tapahtumassa on levollisten alustusten ja keskustelujen ohessa ihanaa kamarimusiikkia, joka virittää odottamaan taas ja taas uutta pohdiskeltavaa.  Kuhmon aiheina on ollut mm. Luontosuhde, Muutos ja sopeutuminen ja Identiteetin ulottuvuudet.  Olen pitänyt näistä seminaareista erityisesti nyt, kun en enää asu Kuhmossa.  Pitkä menomatka junassa on virittäytymistä tulevaan ja paluumatka kuullun ja nähdyn sulattelua.  Sekä Kuhmossa että Joensuussa tapaan myös lukevia ystäviä. Reissuissa on siis moninkertaista mielihyvää. 

On varmasti paljon muitakin kirjaväen tapaamisfoorumeja. Vinkatkaa!

Kirjabloggaaja kriittisenä

Tuoreessa HS:n Nyt-liitteessä  7 – 13.6. on toimittaja Antti Bergin artikkeli kirjabloggaajista Kustantamoiden uudet bestikset.  Berg näkee muotiin nousseessa kirjabloggauksessa muutamia ongelmia, joista suurin on kustantamoiden kiinnostus ja amatöörien kasvanut vaikutusvalta.

Uutena bloggaajana olen ollut jo vähän aikaa hämmästyksissäni samoista asioista toimittajan kanssa. Minä viaton kun luulin, että kaikki bloggaajat kirjoittavat vain kirjoittamisen ilosta ja käyvät keskustelua keskenään vähän samaan tapaan kuin lukupiireissä. Bloggauksessa on se etu lukupiiriin nähden, että saa käyttää niin pitkän puheenvuoron kuin haluaa eikä tarvitse odottaa, että porukan hölösuu antaisi tilaa. No, nyt olen sitten saanut huomata, että bloggaajat ottavat rennosti vastaan kustantamojen näytekappaleita ja käyvät näiden järjestämissä pippaloissa. Kustantamot itse asiassa sitouttavat näin bloggareita. Nyt-liitteen artikkelissa haastatellaan Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointipäällikköä Petra Majanderia, joka toteaa, että markkinointiosasto on alkanut profiloida, mistä missäkin blogissa saatetaan tykätä. Eikö tämä pitemmän päälle yksipuolista kirjallisuutta, varsinkin kun bloggaajat ovat paljolti samantyyppisiä henkilöitä? Sen vähän mitä olen ehtinyt blogimaailmassa seikkailla olen pannut merkille facebook-tyylisen tykkäämisen ja pikaisen komppaamisen. 

Hyvän bloggaamisen eettisiä ohjeita ollaan valmistelemassa, mikä on hyvä asia. 

Muutama vuosi sitten jotkut tahot ehdottivat  hoitajapulaan sellaista käytäntöä, että vapaaehtoiset lähtisivät sairaaloihin tekemään perushoitajan töitä ilmaiseksi palkatun väen joukkoon. Joku innokas vapaaehtoinen änkesi jo psykiatrian poliklinikallekin odotushuoneeseen ”auttamaan” psykiatria tämän vaikeassa työssä. Hoitajat älähtivät aivan aiheesta! Minä näen vähän samaa huvittavaa piirrettä tässä bloggaajien innossa olla oikeita toimittajia. Ja onhan asiassa vakavampi puolikin: toimittajilla ei mene kovin hyvin, monessa toimituksessa käydään yt-neuvotteluja.  Ei pidä mennä tekemään ilmaiseksi työtä, joka on toisen leipä. Ja minkä toinen alaa opiskelleena osaa tietenkin paremmin. Tätä monen bloggaajan on jostain syystä vaikea myöntää. Tottakai bloggaajissa on kaiken tasoisia harrastajia. Myös motiiveja on monia. Jos kustantaja lähettää näytekappaleita kuukauden päivät bloganneelle nuorelle henkilölle ja ottaa tämän kirjoittaman arvostelun vakavasti painaen sen mainoksiinsa, niin mielestäni tämä johtaa vain pinnallisuuteen. Kirjallisuudesta tulee ”siististi cool”, kuten Sanna Kangasniemi on otsikoinut kolumnissaan, joka on bloggausjutun kanssa samalla sivulla Nyt-liitteessä.

Kangasniemen kolumnissa pysähdyin seuraavaan: ” . . . jos täytyy valita, niin se ( toimittaja itse, yksin lukeva erakko) valitsee mieluummin lukemisen kuin kirjablogin lukemisen. Jotkut bloggarit ovat todella ahkeria ja nopeita käymään toisten blogeissa ja kommentoimaan. Itse olen ymmälläni runsaan tarjonnan edessä. Joinakin iltoina olen käynyt lukemassa kymmeniä blogeja ja ihmetellyt mitä luovempia blogien nimiä.  Mutta tällaisen session jälkeen tulee usein juuri sama olo kuin kolumnistilla, mieluummin kirjoja kuin mielipidevyöryä ja tykkäämistoistoja niistä. En myöskään tunne mitään tarvetta luetella kaikkea lukemaani. Jotkut näyttävät lukevan ähkyssä ja ikään kuin blogia varten.  Tuntuu siltä, että on menossa jopa kilpailuja kuka lukee eniten. Rauhoitutaan  – ei tuollainen tohotus ole mistään kotoisin eikä se varsinkaan sovi lukemiseen. Lukeminen on mietiskelyä ja rauhaa. Siksi siihen ei myöskään sovi kaupallisuus. Toivottavasti kirjabloggaus ei mene yhtä tuotteistetuksi kuin muotibloggaus. Odotan pelisääntöjä.

Minä haluan. Minä otan.

Terveiset Kouvolan Dekkaripäivien ensimmäisestä päivästä. Tietoa tapahtumasta löytyy www.dekkaripaivat.fi ja www.kyyti.fi. Tämä kirjallisuustapahtuma järjestetään nyt jo 17. kerran, mutta on mennyt minulta, 13 vuotta paikkakunnalla asuneelta, ohi erinäisistä syistä. Tämänkertaisten päivien aiheena on Ahneus. 

Arkkipiispa Kari Mäkinen, innokas dekkareiden lukija ja itsekin runokirjan kirjoittanut, lainasi alustuksessaan Brechtiä: ”Mitä aikaa on tämä, jolloin puhe puista on melkein rikos, koska siinä vaietaan niin monista rikoksista.”
Mäkinen piti ahneutta pahasti yhteiskuntamme sisään imeytyneenä. Ahneus asuu kuluttamisessa ja luonnonvarojen ylikäytössä. Sitä pidetään myönteisenä, dynamiikkaa tuottavana tekijänä ja kilpailuyhteiskunnan moottorina. Uskonto voisi olla radikaali vastavoima tälle elämäntavalle. Vanhuus tuo Mäkisen mukaan usein oivalluksen, että elämä ei tule kokonaiseksi ahnehtimalla vaan tyytymällä. 

Muissa puheenvuoroissa käsiteltiin ahneutta monitahoisesti. Ahneutta ei ole pelkästään rahan hamuaminen, vaan mm. kiihkeä elämysten metsästys, narsismi, jossa muut ovat minua varten, syöppöys, juoppous ja seksuaalinen hillittömyys. Kaiken selittämisen tarvekin voi olla ahnehtimista.

Saana Saarinen alusti aiheenaan "Tappava itsekkyys". Hän on käsitellyt trilogiassaan mm. pätkätyötä ja yt-neuvotteluja. Kirjojen nimet ovat Siirtolapuutarhan varjoissa, Sietämätön uhri ja Kuolema sanoo irti.

Heleena Lönnroth oli otsikoinut puheenvuoronsa dramaattisesti "Minä haluan. Minä otan. Pederastia. Salattu synti." Hän käsittelee romaanissaan Salaisuus eli sininen Motelli uskonnon varjolla harjoitettua lasten hyväksikäyttöä. 

Esikoiskirjailja Vepe Hänninen kertoi haastattelussa romaanihenkilöstään Reko Laulumaasta, jonka ammatti näkyy kirjan nimessä Minä Vakuutusetsivä. Reko vaikuttaa houkuttelevalta veijarihahmolta, johon voi tutustua myös syksyllä ilmestyvässä Hännisen toisessa dekkarissa Hämärämies.

Dekkaripäivillä palkittiin ja esitettiin rikosaiheisia runoja ja lauluja. Runoja oli lähetetty kilpailuun 249 ja lauluja 39 eri puolilta Suomea. Ostin antologian Metsässä makaa kuollut mies, johon on koottu paikallisten raatien valitsemat 33 runoa ja 15 laulua. Näiden joukosta päätuomari muusikko Samuli Putro oli valinnut molempien sarjojen voittajatyöt, jotka ovat huikean hyviä.
Runokilpailun voitti Petri Rautiaisen runo Vapautus.

Vapautus

Liikuntavaraston ovi on raollaan

Maanantaina joku tulee säikähtämään

Kamppailuvälineiden keskellä,
vailla kamppailun merkkejä
makaa velttoutta vihannut mies
voimatta ja veltostuneena

värikkäät sählymailat korissa
kuin mykät muovikukat maljakossa
näkivät tätäkin kauheampaa,
mutta eivät koskaan kerro

Ulkona on ulkoilukeli
tuhat latua, tuhat katua
ihmisen paeta

Maanantaina oppilaat tuovat
vapautuslappujaan
turhaan

Kärkipään lauluissa oli taidelaulua, räppiä ja Esa Pakarisen tyylistä jenkkaa. Vanhemmanpuoleinen yleisö oli aivan otettu Jaakko Markus Seppälän räppikappaleeesta Routa ja Rohee. Oman kappaleensa esittänyt nuori kaveri olisi ehkä kuitenkin mielellään nähnyt yleisössä myös nuoria. 

Myllyojan takakujan tarjoilulista
Keittiökemiaa kuin Macgyverista
Rohee on walkkeri, Subutexasista
Roudall on stäshissä suippolakkista
koksua, kukkaa, e-kauppajauhoja
puuterii, pöllyä, outoja nauhoja
spiidiä, sirkkoja, happoo ja horoi
täällei – spotata poroi

Huomenna kohti uusia seikkailuja! Dekkaripäivien toisen päivän aiheina on ainakin rasismia ja taloutta.