 |
| Koskikara, kuva Ume |
Toiveikkaalla talvimielellä... no, mikäs on ollessa lämpimässä lukaalissa villasukissa tämmöisenä viisaana ja vakaana seniori-ikäisenä pohjoisen ihmisenä.
Australialainen laaja tutkimus on todennut, että ihminen kypsyy henkisesti paljon myöhemmin kuin on arvattukaan. Henkinen toimintakyky saavuttaa huippunsa 55 - 60-vuotiaana, tunnollisuus 65-vuotiaana ja emotionaalinen vakaus 75-vuotiaana.
On ironista, että fyysinen terveys heikkenee juuri kun muutoin on rauhoittunut. Nuorena sitä oli levoton ja ahdistunut, mutta jaksoi fyysisesti mitä vain, eikä elintavoilla ollut niin väliä. Nyt pitää katsoa paremmin mitä syö ja että liikkuu säännöllisesti; ja vaikka tekisi kaiken oikein, niin silti on alttiimpi viruksille ja bakteereille. Olen neljännellä antibioottikuurilla peräkkäin. Kerron joskus ehkä tästäkin koettelemuksesta, sitten kun se on selkeästi takana päin. Nyt on sellainen tuntu, että kohta on.
Tänään aamukävelyllä katselin vesilintuja, koskikaroja, telkkiä ja sorsaa uimassa Kymijoessa. On niillä ihmeellinen lämpöjärjestelmä, ylivoimainen kun vertaa paleleviin ihmisiin. Ruokarobotti suti jämähtäneenä lumikasaan, autoin sen tasaiselle kadulle ja sanoin: "Menehän siitä, pikkuinen." Vähän matkan päästä se sanoi kuuluvalla äänellä: "Kiitos."
Onneksi ilma on lauhtunut ja pakkasta on enää - 6 astetta. Kahdenkymmenen asteen pakkasessa en mene ulos. Kylmä ilma polttaa kasvoja, enkä oikein uskalla vetää sitä syvälle arpikeuhkoihini asti.
 |
| Näkymä Keskikosken sillalta Myllykoskella, kuva:Ume |
Toinen päivän ulkoiluni oli kaupassa ja kirjastossa käynti. Kauppa on näköetäisyydellä ja kirjastokin olisi ellei olisi paria korkeaa kerrostaloa näköesteenä.
Kirjastosta hain varaukseni Elina Kahlan romaanin Gulagin viisas ja Mika Lietzenin sarjakuvakirjan Skotlannin matkakirja. Nappasin mukaani myös kaikki Suomen Kuvalehden joulukuun lehdet (olin lukenut digilehtiä, mutta eihän ne ole sama asia) ja uusien kirjojen hyllystä kotkalaisen kirjailijan ja kirjoittajakouluttajan Irja Sinivaaran elämäkerrallisen teoksen Irjankirjaimet ja eteisestä vielä lähtiessä vaihtohyllystä kaksi Kotivinkkiä, joista saattaisin löytää mieluisen neuleohjeen. Mielessäni itää suunnitelma kokeilla, onnistuuko näillä sormilla vielä neulominen. Ellei onnistu, niin sitten vain luen edelleen.
Kun on lukemista, niin elämä on ihanaa, muu puuhastelu on vaihtelua siihen.
Luin juuri loppuun meksikolaisen Fernanda Melchorin kahtiajakautuneen yhteiskunnan karmeuden paljastavan romaanin, jonka nimi on sarkastisesti Paratiisi.
Lauantaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Lauri Maijalan ohjaaman Täällä pohjantähden alla. Maijala on tehnyt Väinö Linnan suuresta romaanitrilogiasta näytelmän, joka sopii myös lyhytvideoihin tottuneille nuorille, kunhan heille on opetettu pohjatiedoksi Suomen historian vaiheita.
Näytelmä on pitkä, lähes nelituntinen kaksi väliaikaa sisältävä esitys, joka koostuu lyhyistä episodeista. Joukkokohtaukset olivat upeasti toteutettuja. Tekee mieli lukea kirjasarja uudelleen, meillä on se vanhana 50-luvun lopun ja 60-luvun alun painoksina.
Kun seuraa sekä idän että lännen "hullujen kuninkaiden" tekemisiä, niin ei voi kuin puistella päätään. Mehän emme edes tiedä niistä hulluimmista ideoista ja teoista, koska onhan siellä ympärillä hovia peittelemässä ja selittelemässä.
Voiko olla hullumpaa, että väkivaltaan yllyttävä, laivoja summittain merellä tuhoava ja 'minä tarvitsen' -mantraa hokeva toisten maiden alueita hamuava presidentti kutsuu luokseen Nobelin rauhanpalkinnon saajan ja pyytää häntä luovuttamaan palkintonsa itselleen! Olisihan se upea lisä kullatulle kunniakäytävälle, jonka kuninkaamme on rakennuttanut palatsiinsa ja jota esittelee ylpeänä vierailleen. Hänelle ei ole yhtä yhteistä totuutta, vaan hän itse määrää totuuden ikiomalla moraalillaan. Hän on siis se mitä itse sanoo olevansa, suurin, kaunein ja viisain ja se oikea rauhanpalkinnon saaja, vaikka palkinto olisi ojennettu toiselle. Semmoisia ovat hullut kuninkaat nykyisin.
Äskeinen toimikoon aasinsiltana seuraavaan aiheeseeni, joka on hyveet.
Viime vuoden viimeisessä SK:n numerossa on filosofi Antti Kylliäisen haastattelu "Mitkä ovat tärkeimmät hyveet, Antti Kylliäinen?" Kylliäinen toteaa, että hyveet ovat julkisessa keskustelussa olleet sivuun sysättynä neljäkymmentä vuotta. Niiden tilalle on tullut sääntöjä ja normistoja, joiden avulla kyllä torjutaan pahaa, mutta ei edistetä hyvää.
Arvoista on puhuttu, mutta niihin on sisällytetty paljon sellaisia, jotka eivät oikeasti ole arvoja, vaan usein välineitä menestyksen saavuttamiseksi.
Arvot eivät ole välineitä eikä mielipidekysymys, vaan ne ovat olemassa sellaisenaan yhteisen hyvän periaatteina ja niitä toteutetaan jo antiikin filosofiassa mainittujen hyveiden avulla.
"Suurin huomio pitäisi keskittää niihin arvoihin, jotka kulloinkin ovat heikoimmilla. Juuri nyt nostaisin kärkeen oikeuden, totuuden, ihmisarvon, luottamuksen ja sivistyksen."
Kylliäinen on ollut etiikan kouluttajana laatimassa hyvemalleja päiväkodeista yrityksiin. Prosessi on edennyt niin, että yhteisö on valinnut ne hyveet, joita haluaa toteuttaa, valmiiksi annettuina ne eivät toimi vaan tuntuvat vain sanahelinältä. Päiväkotilapsetkin osaavat valita hyveet, jotka tukevat sopuisaa yhdessäoloa.
Kylliäisen koostaman materiaalin perusteella suosituimmat hyveet työpaikoilla ovat luotettavuus, ystävällisyys, keskustelevuus, joustavuus, huumorintajuisuus ja vastuullisuus.
Tiedän, että eräässäkin koulussa ilmapiiri parani, kun uusi rehtori huomasi, että opettajien ja oppilaiden välit olivat etäiset ja esitteli opettajille tavoitteen, joka päätettiin ottaa käyttöön: opettajat alkavat jutella oppilaille välitunneilla, ohi kulkiessaan ja vapaa-ajalla kohdatessa. Luottamus parani ja varmaan monen, niin opettajan kuin oppilaankin, oli mukavampi tulla kouluun tämän muutoksen jälkeen kuin sitä ennen. Näin konkreettista hyveen toteuttaminen voi olla.
'Toiveikas talvimieli' on Veikko Huovisen romaanista Hamsterit omaksumani termi. Me tarvitsemme sitä, me jotka koemme tämän vaativan vuodenajan vuosittain, ei vain turisteina kerran elämässä saatuna maistiaisena.
Meillä oli Kuhmossa asuessa talo-oston mukana tullut perunakellari aivan kävelytien vieressä. Sitä väylää turistit hiihtivät Kalevala-hotellista keskustaan. Kerran mieheni meni kellariin ämpärin kanssa karvahattu päässään ja huomasi turistien pysähtyneen seuraamaan, miksi hän sinne lumen peittämään luolaan menee. No, turistit saivat esitelmän meidän varustautumisestamme talveen juureksin, hilloin ja mehuin. He olivat kiitollisia ja ottivat myös kuvia pohjoisen miehestä perunoineen.
Terveisin,
emotionaalisen vakauden iästä nauttiva bloggarinne MM.
PS Niin, onkohan se vakaus mahtanut näkyä? Ovatko viime vuoden juttuni olleet seesteisempiä kuin aiemmat? Sitä ja muuta viime vuonna tapahtunutta ehkä pohdin seuraavassa kirjoituksessani.
 |
| Kirstinkalliontie, Myllykoski, kuva:Ume |
Ostin tuon Gulagin viisaan miehelle joululahjaksi. Vaikuttaa, ettei hän tässä vaiheessa ole yhtä innostunut kuin minä arvion siitä luettuani. Just kivaa ostaa samaan huusholliin lahjaksi kirja, josta itse on kiinnostunut. Terv. lähes vakaa ikätoveri
VastaaPoistaJuu, minullekin on käynyt noin. Eihän sitä aina tiedä, mikä toista kiinnostaa. Silti minäkin ostin toistakymmentä kirjaa joululahjoiksi sukulaisille. Tiedän, että osa onnistui, ehkä suurempi osa ei.
PoistaGulagin viisaan aihe on todella houkutteleva, 1900-luvun merkittävimpiin kuuluva venäläinen ajattelija ja yleisnero, joka - tietenkin - joutui vankileirille väärin ajattelevana. En ollut tällaisesta Pavel Florenskista kuullutkaan.
Nuoria moititaan nykyään ahdistuksen tunteistaan, mutta kun alkaa oikein muistella, niin sellaistahan se oli itselläkin. Nykyään asioista vain puhutaan enemmän.
Olen miettinyt tänään paljon tuota samaa asiaa, vaikka nuorempi olenkin. Tuntuu, että jo nyt alkavat tietyt terveysongelmat voimistua. Kun nyt olisi muuten vielä tehokasta aikaa "nauttia" elämästä. Mummuni sanoi 80-vuotiaana,että mieli on yhä 20-vuotiaan,mutta kroppa vaan ei ymmärrä sitä. Mietin, onko tietty alakulo tai melankolia ajan katoavaisuudesta aina läsnä, oli ikä mikä hyvänsä.
VastaaPoistaTuo Hamstrerit onkin pitänyt pitkään lukea. Luin Kuusamossa Havukka-Ahon ajattelijan peltikaton ropinaa kuunnellessa. Tykkäsin.
Myös Hamsterit-elokuva on hyvä. Peter Franzenin rooli originellina Hamsterina on hienosti toteutettu, kuin kiehtova satuhahmo, ja maalle muuttanut perhe, jonka Hamsteri saa mukaan talviprojektiinsa on samaa maata. Elokuva sai huonot arvostelut, kuten Pölösen elokuvat yleensäkin, en ymmärrä miksi.
PoistaTänään juuri palautin itseäni todellisuuteen, kun luin ET-lehteä, jonka kohderyhmään kuulun ja jossa haastatellut ihmiset ovat ikäisiäni. En ole todellakaan pysynyt vanhenemiseni perässä, vaan luulen olevani ikääni nuorempi ja huomaan seniorilehtiä lukiessa ajattelevani että niissä kirjoitetaan minua vanhemmista ihmisistä ja että oikeasti minä kuulun Me Naiset -lukijoihin. Vuodet kuluvat huomaamatta ja mieli elää niissä vuosissa kun elämä on ollut runsaampaa.
Yhdellä lapsenlapsista oli 5-vuotiaana kausi, jolloin hän tunsi tuskaa siitä, että kaikki läheiset vanhenevat ja tuttuja ihmisiä kuolee tulevaisuudessa. Hän puhui monesti, että haluaisi ajan pysähtyvän juuri tähän ja elämän olevan pysyvästi samanlaista kuin nyt.
Ulos mennään joka säällä, kun perheessä on koiria. Koska olen kotoisin pohjoisesta, olen tottunut pukeutumaan ja lisäämään vaatteita kerroksittain. Oulussa pyöräillään töihin säässä kuin säässä, joten -36 asteessa töihin ajaessa pyörä jäätyi, mutta minä en, vaan olipa hiki. Piilotin pyörän päiväksi varastoon, jotta pääsin sillä takaisin kotiin.
VastaaPoistaKoiran ulkoiluttajista minä otinkin mallia, kun aloin säännölliset aamuvirkistyspatikointini. Elimistö tykkää, kun lähtee liikkeelle, vaikka minulla onkin nykyään pakkasraja noin kymmenessä asteessa. Kylminä aamuina teen venyttelyjumpan TV:n edessä YouTubesta löytämäni ohjelman mukaan.
PoistaMuistan Kainuusta nuo pyöräilyt pakkasessa töihin. Kyllä virkistyi. Perillä hiuksissa oli jääpuikkoja ja ripset olivat valkoisina, mascara poskilla (pitikö sitäkin laittaa!). Oulussa on merenrantakaupunkina viima, Helsingissä myös. Siellä on aina kylmempi kuin meillä tuulen vuoksi, vaikka miinusasteita olisi vähemmän.
Paranehan niin, ettet enää tarvitse lisää antibiootteja!
VastaaPoistaKoitan. Tulehdusalttiuden syytä selvitetään.
PoistaTeen joskus taas jutun aiheista terveys ja vanheneminen, koska ne ovat niin paljon luettuja blogissani. Kuvat varmaan vetävät, toisen suositun jutun alkukuvassa on 1800-luvulla syntynyt ikivanhan näköinen isoäitini ja toisessa istun puhaltamassa letkulla vesipulloon (keuhkoja vahvistava keino) ja kuva on ehkä dramaattinen.
Mikä sen kiinnostavampaa kuin terveys ja sairaus, kaikilla on molempia elämässään.
Se riipaisee, jos nuori ihminen sairastuu vakavasti.
Jään odottamaan postauksiasi terveydestä ja vanhenemisesta.
PoistaOnhan julmetun ironista, kun alkaa vasta olla emotionaalinen vakaus huipussaan, niin sitten uhkaa muistisairaudet, Alzheimerin tauti ja mitä muuta.
VastaaPoistaMiten kurjaa, että olet joutunut syömään antibioottikuurin toisensa perään. Ne väsyttävät ja talvi voi tuntua enemmän vaan tympeältä. toivon paranemisia sinulle.
Minä viihdyn talvisissa oloissa. Hiihtelin tänään hiljalleen reilun pari tuntia ja maailma ympärilläni ei upeampi olla voisi. Täytyy kuitenkin sanoa, että enemmän haluaisin vieläluonnossa liikkua ja rehkiäkin, kuten ennen, mutta ikä on tullut kiusaamaan. En vaan jaksa.
Lukeminen on jäänyt tämän hetken neuleinnon varjoon täysin. Olin pitkään kutomatta mitään, ainakin 10 vuotta, mutta nyt on vauhti kova ja lanka aina loppu.
Upeat talvikuvat tunnelmasta toiseen.
Sanopa muuta. Minulla on nyt tuttavapiirissä paljon sekä muistisairautta että syöpiä. Nämäkin tapaukset saavat tajuamaan, että viimeisellä kolmanneksella ollaan, tämäkin positiivinen arvio.
PoistaSinulla on blogissasi häikäisevän kaunista talviluonnon kuvausta.
Minulla on muutamia ihania kokemuksia talvesta Kainuussa. Yksi on sellainen, että lähdin illansuussa hiihtämään luistavassa kelissä ihan siitä kotiovelta enkä olisi malttanut lopettaa sitä kevyttä menoa ollenkaan, tuntui että liitelin laduilla. Kun palasin kuutamossa kotiin, mies oli jo huolestuneen näköisenä ovella vauva sylissä ja sanoi, että pelkäsi minun eksyneen. Siinä hiihdossa oli euforian tuntua, ladut olivat niin luistavia ja puut kauniita, kuu isona taivaalla. Halusin nähdä, mikä maisema aina seuraavan kaarteen takaa avautuu. Tämän elämyksen takia ehkä pidän niin paljon Aarne Pelkosen laulusta Metsän joulu.
Mukavaa luettavaa tämä kirjoituksesi, jonka jo eilen kävin lukemassa yhteen kertaan. Oma tapani on sulatella pitkiä tekstejä pariin otteeseen, silloin kun ovat ajattelemisen arvoisia 🍎 Kirjastoa, teatteria, kohtaaminen ruokarobotin kanssa 🙂
VastaaPoistaLuin lukioaikana Huovista kirjakaupalla. En muista ilmausta Toiveikas talvimieli; onpa se HIENO 💙 Aloin jo päässäni kehitellä sille omia merkityksiä.
Toiveikas talvimieli - se oli elokuvassa monesti. Olen lukenut romaanin kauan sitten ja oletin, että tämä kaunis ilmaisu olisi omaksuttu siitä käsikirjoitukseen. Pitääkin etsiä kirja käsiini ja tarkistaa, että onhan siinäkin Hamsterilla sama sanapari muutoinkin niin viehättävässä puheessaan.
PoistaOlen nyt erityisen toiveikkaalla talvimielellä, koska kävelimme juuri naisryhmässä pitkän lenkin ja sää on mitä upein, raikas eikä liian kylmä, vain - 6 astetta.
Eikö se ruokarobotti ollut raskas nostaa? Niitä näkee aina silloin tällöin sutimassa, mutta en ole sattunut olemaan jalkaisin liikkeellä, niin ei ole tullut niitä autettua.
VastaaPoistaEi se ollut niin pahasti jumissa, että olisi tarvinnut nostaa. Työnsin vain edestä takaisin tasaiselle maalle, siinä se oikoi itsensä oikeaan suuntaan liikennevaloihin ja siinä vihreää odottaessa totesi: "Kiitos!" Hurjan inhimillisiähän nämä ovat. Jos robotit tehtäisiin ihmisen näköiseksi, niin ne olisivat pelottavia.
PoistaLuin romaanisarjan Täällä pohjantähden alla lukiolaisena ja se kolahti. Olen syntynyt pikkutilalla pienessä Luumäen maalaiskylässä, johon vuosi 1918 oli jättänyt kovan jäljen. Kylä oli nimeltään Mutinkylä. Siellä olivat 1900-luvun alussa vaikuttaneet työväenhenkiset Mutin veljekset. Yhtään Muti-nimistä henkilöä ei kuitenkaan kylässä asunut. Kerran kuulin sanottavan, että huonosti kävi Mutin miehille. Vanhempani eivät puhuneet minulle heistä koskaan sanallakaan. Vartuttuani sain selville, että veljekset olivat olleet mukana punakaartissa. Kaksi mestattiin keväällä ja kolmas kuoli kesällä Tammisaaren vankileirillä.
VastaaPoistaKotini lähellä oli hiekkainen metsäaukio, jota nuoret käyttivät urheilukenttänä. Sen vieressä oli sammaloitunut uunin raunio. Se oli kaikki, mitä paikalla olleesta työväentalosta oli jäljellä.
Linnan romaaneja lukiessani olin muuttanut jo pois Luumäeltä. Pentinkulman tapahtumat saivat minut miettimään, millaista oli ollut meno Mutinkylässä vuonna 1918. Koin Koskelan Akselin sankarihahmona. Olikohan Mutin veljeksissä ollut yhtään samaa vai olivatko he kenties olleet tunteettomia teloittajia?
Täällä pohjantähden alla vaikutti syvästi yhteiskunnalliseen ajatteluuni. Sen myötä tajusin, mitä on eriarvoisuus, sivistys ja myös sovinto. Teos vahvisti nuorta identiteettiäni, antoi uskoa siihen, että vaatimattomista oloista lähtevilläkin on arvonsa ja oikeutensa hyvään elämään.
Teossarjasta tehdyt elokuvat vain vahvistivat tuntemuksiani.
Oli hieno kokea sinun kanssasi Kansallisteatterissa, miten Pohjantähteä täräytetään tässä ajassa.
Unto
Kiitos puhuttelevasta kommentistasi, Unto!
PoistaNäin paljon todellakin voi kirja vaikuttaa omaan elämänkatsomukseen ja arvoihin.
Noista äitisi lahjaksi saamista Täällä pohjantähden alla -kirjojen julkaisuvuosista voi päätellä, että äitisi on saanut kaksi ensimmäistä osaa joululahjaksi Luumäellä ja kolmannen osan vuonna 1962 Kouvolassa. (Tuntemattomammille lukijoille mainittakoon, että äskeinen kommentoija on mieheni Unto, jolta olen myös saanut paljon kuvia blogijuttuihini.)
Myös omassa lapsuudenkodissani ja sen naapurustossa oli sodat, sekä kansalaissota että talvi- ja jatkosota, aiheuttaneet pahoja menetyksiä. Oman mammani (isoäitini) ensimmäinen perhe katosi kokonaan, mies Hugo kansalaissodassa ja poika Pauli talvisodassa, mutta näistä asioista ei puhuttu, vaan katsottiin kaikessa eteenpäin. Paulin kuva oli seinällä kehyksissä, mutta en osannut lapsena kysyä hänestä oikein mitään, mikä nyt harmittaa. Poliittinen valinta perheessä oli keskustalaisuus, kuten enemmistöllä ympäristössä. Oliko mamma siis vaihtanut puolta välttämättömyyden pakosta? Tärkeintä hänelle oli harras uskovaisuus, jota harjoitettiin rukouskokouksissa karismaattista saarnaajaa kuunnellen, polvirukouksin ja virsiä veisaten.
Naapurissa kaikki kolme poikaa kuolivat talvisodassa ja taloa jäivät vanhempien kuoltua hoitamaan sisaret Asta ja Helmi, kaksi nuorta naista. He pärjäsivät hyvin kaksin ja tekivät kaikkea mitä naapuritilojen isännätkin paitsi metsätöitä.