torstai 29. joulukuuta 2022

Välipäivämietteitä

 

Koivusaaren puistossa Myllykoskella, Kymijoen rannalla, joulupäivänä 2022

Outo termi tuokin, välipäivät. Sanonnassa on väliaikaisuuden ja toissijaisuuden makua; päivät, jotka on lusittava, niin että päästään taas kunnolla juhlimaan.

Jostain osui silmiini semmoinen uussanonta, että joulu on nyt sitten taputeltu eli saatettu päätökseen. Tämä taputtelu tuo mieleeni pullan, joka taputellaan pyöreäksi, nostetaan pellille, voidellaan ja koristellaan. Valmista!

Joulun kirjaelämykseni oli Marja Kyllösen Vainajaiset. Omistan sille oman kirjoituksensa, kunhan olen toipunut tekstin aiheuttamasta pyörrytyksestä ja miettinyt lisää. Kyllönen on mestari kuvaamaan hahmojaan, tilanteita ja tunnetiloja kielellä joka soi kuin kansanrunous. Pienen lapsen raikkaus, ihmisen raihnastuminen, mystinen paha joka etsii itselleen kehoa johon asettua, synkkä viha ja pakottava intohimo. Tuntuu, että Kyllönen on aivan liian täynnä sanoja, hän pursuaa niitä ja onnistuu luomaan unohtumattomia kuvia.
Seuraavassa kuvaus pienen tytön suloisuudesta iässä jolloin ollaan kaikkivoipia ja viattomia, ilman itsesuojeluvaistoa.  

Hertta oli hänen nimensä: olihan hän herttainen kuin voisilmäpulla ja hymynsä yhtä mettä ja marmelaatia! Hänpä se olikin väkkärä likka, vikkelä kuin hilleri, pyöreä kuin pilleri ja leikkisä luonnoltaan. Hilpeys kiikkui saparoissa, hyppäsi ruutua hampailla ja heitteli voltteja varpailla; ja Hertta oli kukkuroillaan hupia ja hyvää tuulta, kylvi niitä ympäriinsä. Kun hän keskellä tiheintä talvea kohotti tumppunsa ja huiskautti, niin kukat puhkesivat lumen alla umpisolmuistaan, punkivat esiin hangen pahnoista ja pehmusteista ja rönsyilivät röyhelöinä, tuoksuvina rusetteina; ja puiden tamburiinit helisivät, kun tuhat lintusta, pikkuista tiukua kilkatti niissä. 

Kohta loppuun elettyä vuotta voisi pohtia monelta kantilta, mutta tyydyn toteamaan, että pahaa on ollut liikkeellä siinä missä hyvääkin.
Naapuridiktatuurimme pörhistelee ja haastaa demokraattisia yhteiskuntia, koska näkee demokratian houkuttelevan omaakin väkeä. Diktaattori ei taida ymmärtää, että sellaiset ihmiset, jotka saavat itse vaikuttaa asioihinsa ovat aina vahvempia kuin kurissa pidetyt ja oman vaikutusvaltansa pois luovuttaneet. 

Henkilökohtaisessa elämässäni huomaan vuosi vuodelta vanhenemisen merkkejä.
Sain joululahjaksi aktiivisuusmittarin, johon piti tallentaa omat mitat, paino ja pituus. Mieheni (tekninen avustajani ja kuntosparraajani) asensi sen minulle ja annoin mitat vanhasta muistista. Käveltiin päälle 6 km, jolla matkalla minulle tuli 8606 askelta ja kulutin 348,93 kcal. No, sitten saatiin päähämme mitata pituutemme. Seisoimme ovenkarmia vasten ja toinen piirsi pään päälle asettamansa kirjan avulla merkin oveen. Mitäh, minä en olekaan 169 vaan 165 senttiä - mihin ne neljä senttiä on tippuneet! Mieheni luuli olevansa 182-senttinen, kun armeijassa oli saanut sellaisen tuloksen. Hän oli vajennut 5 senttiä. 
Puntariin en viitsi mennä, koska vielä on kausiherkuttelutkin meneillään, Mozartin kuulia ja Ferrero-konvehteja jäljellä moneksi lukuhetkeksi.
Keitänkin tässä välillä hyvät kahvit tiramisun kera, niin jaksan kirjoitella... 

Täällä taas. 
Ei ole joulun aika mennyt suinkaan Heli Laaksosen joulupatjaideologian mukaisesti. Sanoinhan, että soveltuvin osin. Olen sinkoillut siellä täällä, aina on jotain menoa. Ehkä nuo täydelliset löhöpäivät sopivatkin paremmin nuoremmille, työssä itsensä väsyttäneille ihmisille. Meikäläiselle riittää muutama tunti lojumista kerrallaan. Vainajaisia luin yhtä päätä nojatuoliin jähmettyneenä kuin olisin katsonut elokuvaa. Kirja, joka vie mennessään, on suuri nautinto. 

Eilen ajelimme kyläilemässä Tuusulassa pojan perheen luona. Siellä oli inspiroivat keskustelut Keskustelupakka-korttien kysymysten äärellä. Miettikää, miten hyviä pohjia keskustelulle: jos saisit lisätä tai poistaa yhden kouluaineen, mikä se olisi, mikä saa sinut ärsyyntymään, mihin haluasit lahjoittaa 10 000 euroa, miten määrittelet kauneuden. 
Minusta keskusteleminen, ajatusten vaihto, väittely ja puntarointi ovat parasta kohtaamista ihmisten välillä. Yhtä suuri nautinto kuin lukeminen. Molemmista jää myös jälkimietteitä; asiat kehittyvät mielessä sen ansiosta, mitä kuuli toisilta.

Joulun alla käväisin siskojani tapaamassa Satakunnassa. Yövyin sillä reissulla Tampereella Ilves-hotellissa, jossa sain huoneen 15. kerroksesta. Ah, olen aina halunnut päästä isoihin kaupunkeihin ja pilvenpiirtäjähotelleihin. Tuntui siltä, että bloggari Marjatta on päässyt Manhattanille. 
Otin kuvia hotellin ikkunasta aamun valostuessa. Odotin, että saan raitiovaunun kuvaan, ja tulihan se sieltä, kuin kiiltomato pimeässä aamussa. Laitan pari Tampere-kuvaa tähän juttuni loppuun, muuten vain.  
Ehkä ensi vuonna... 

Tiedättehän, että päivä on jo pitenemässä, noin viisi minuuttia viikossa tässä vaiheessa, kevättä kohti nopeammin. Valon suuntaan mennään!

Tampereella 16.12.2022


Tampereella 16.12. 2022


23 kommenttia:

  1. Kylläpä olikin hauska kuvaus pienestä tytöstä. Tuo Vainajaiset vaikuttaa samaan aikaan hirmu kiehtovalta ja toisaalta hieman luotaantyöntävältä, mutta tämä ote kyllä lisää lukuhalua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloin lukea Vainajaisia uudelleen, nyt kriittisesti, ensilukemalla vain eläytyen, ja myös koska ensimmäinen lukukerta jätti kysymyksiä, mikä on hyvän kirjan merkki.
      Vainajaiset on esitelty lapsettomuutta käsittelevänä teoksena, mutta siinä on paljon muutakin.

      Poista
  2. Taitaa olla niin, että löydät aina kelpo tapoja olla, puuhailla, lukea tai mennä milloin minnekin👌😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu, usein kyllä. Lukeminen saa viihtymään aina ja kaikkialla, mutta kyllä minulla on kaipaus päästä matkailemaan sekä jonnekin kunnon metropoliin, jossa olisi erilaisia kaupunginosia ja ihmisten kirjoa että lämpimiin rantaparatiiseihin.
      Eräs ystäväni on matkalla Dominikaanisen tasavallan Punta Canassa. Ne kuvat, mitä hän lähettänyt kristallinkirkkaasta turkoosista vedestä, laguuneista ja palmurannoista ovat ihan kuin minun unistani.

      Poista
  3. Välipäivät on outo ilmiö, mutta siltä ne minusta kyllä ainakin nyt tuntuvat. Outoa pysähtynyttä aikaa ennen kuin vuosi oikeasti vaihtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna onkin jo uuden vuoden aatto. Minulle se on paljolti vain osa joulua. Käymme teatterissa katsomassa Joulushown, joka on paikallispolitiikkaa ja isompiakin tapahtumia ruotivaa farssia. Sinä tulee siis katsausta menneeseen. Myös uusi kalenteri avaa ikäänkuin uuden lehden.

      Poista
  4. Välipäivät ovat minulle hyvää välitilaa horroksessa. Välillä elokuvia ja syötävää, sitten taas horrostamista 😴 Työ on tosiaankin uuvuttanut, ja kevät on taas pakattu täysinäiseksi, joten voimia on hyvä kerätä.

    Kauniita Tampere-kuvia! 🌠 Mukavaa loppuvuoden oloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen olisi hyvä ottaa talviunia ja osata rentoutua. Pyhäajat ovatkin siinä mielessä enemmän muusta erottuvia vapaa-aikoja työssä käyville kuin eläkeläisille, jotka taas voivat juhlia pitemmin ja laskeutua arkeen hitaammin.

      Tampere näytti todella hienolta korkealta katseltuna. Minun kuvani eivät sitä upeutta niin näytä, esim. hotelli Torni ei näy näissä kuten olisi halunnut. Pitäisi myös opetella lisää kuvankäsittelyä. On nämä silti puhelimen kameralla otetuiksi kuviksi ihan tasokkaita.

      Poista
  5. Vainajaiset käväisi jo lainassa, mutta en sitten kuitenkaan ehtinyt siihen tarttua. Kuulostaa siltä, että pitäisi ainakin kokeilla.

    Valoa kohti tosiaan taas mennään! ✨ Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle käy usein samalla tavalla, varaan ja lainaan liikaa, enkä ehdi lukea. Nyt harmittaa, että en kirjoittanut kunnolla Ann-Luise Bertellin trilogiasta, joka on vieläkin minulla.

      Vainajaiset on epätavallinen romaani. Harvoin kohtaa niin rikasta ja persoonallista kieltä. Luen nyt sitä uudestaan ja koko ajan pistelen muistiin hyviä tekstinkohtia. Toisella hitaalla lukemalla koen myös kirjan huumorin vahvasti.

      Poista
    2. Ja samoin sinulle Jonna, hyvää vuodenvaihdetta!

      Poista
  6. Vainajaiset kiehtoo ja vähän pelottaakin - lähinnä se, että onko lukuolo oikea sille silloin, kun romaanin käsiini saan.

    Hyvää uudenvuoden aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kirjassa on melko traagisia, fyysisiä kohtauksia, mutta vastapainona paljon huumoria.
      Kokeile, tämä saattaa hyvinkin olla sinun kirjasi.

      Hyvää vuoden loppua ja uuden alkua!

      Poista
  7. Tavallinen arki riittää, en asettaudu mihinkään joulutilaan.
    Päivissä on hiljaiselosta pitävälle sisältöä, kirjat ja käsityöt täyttävät
    sen kolon päivästä mikä jää lumitöiltä, kävelylenkiltä ja muista puuhista.
    Vainajaiset on vielä lukematta, jonakin talvipäivänä se otetaan lukuun. Onnellista oloa uudelle vuodelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!
      Vainajaiset vie niin omaan maailmaansa, että talvipäivä on nopeasti illassa. Siinä saattaa jopa kävelylenkki unohtua. Minulla kävelemään houkuttelee nyt ranneke, joka kertoo tulokset. Yöunistakin sen pitäisi jotain kertoa, mutta siihen en tarvitse mittaria.

      Poista
  8. MM
    ¨'Sain joululahjaksi aktiivisuumittarin'

    Kyllä tankkaututti pitkään ja monta kertaa jotta mikä kumman vehje?
    Sitten arvelin, jotta kai se on uussanonta, siitähän puhuit kirjoituksesi alussa, jostain aina vaan kummallisemmasta kapistuksesta. Kai se kertoo myös kaiken julki mitä sylki suuhun tuo... :=)

    Toit ilon hetken lapsuksellasi. Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua Hikkaj, miten tarkka lukija olet! Minä luin tämän sinun kommenttisi ja menin googlaamaan, eikö aktiivisuusmittari olekaan oikea termi - ja sitten vasta kummasteltuani huomasin tuon s:n puuttumisen. Nyt se on korjattu.
      Mutta voi... minulle tuommoinen suukappale olisi hyvin tarpeellinen hillitsin (oma keksimäni sana). Viivailen aamukahvilla sanomalehtiä ja teen kiihkeästi merkintöjä, mistä haluan myöhemmin jutella pöydän toisella puolen lukevan kanssaeläjäni kanssa. Hän kun ei tietenkään yhtään tykkää siitä, että häiritään kesken oman lukemisen.
      Suumittari voisi kertoa myös herkutteluaktiivisuudesta, mihin tahtiin niitä Mozartin kuulia on napsittu ja mikä olisi sopiva määrä.
      Ei vaiskaan, mitä vähemmän mittaamista, sitä parempi.
      Minä olen varmaan aivan jäljessä näissäkin asioissa, toisilla on jo älysormukset ja muut henkilökohtaiset rainerit (personal trainer) ohjailemassa oikeaan elämään minun jumpatessani vanhojen aerobics-kasettien tahtiin.

      Poista
    2. Tuommoinen moinen hillitsin on jonkun pakko keksiä! Tulisi monenkin moninaiseen tarpeeseen.

      Mutt' jäljessä olemisesta ole vaiti: minulla ei edes kännykkää!
      Kuntopuolella vitosen-kympin kirppissuksia nippu, niillä hiihellään - kunnolla. :)

      Poista
    3. Hikkaj, onko sinulla vielä lankapuhelin? Erikoista... koitan eläytyä millaista olisi ilman kännykkää, jossa on minullakin "kaikki", vaikka en ole ottanut käyttöön läheskään kaikkia sen ominaisuuksia.
      Kunto ei ole välineiden tasosta kiinni, vaan omasta viiitsimisestä ja siitä, mikä on tullut tavaksi. Minä toivon, että kävelystä tulisi itselleni vielä enemmän rutiinia. Kävelykaverini muutti pois ja lenkit ovat lyhentyneet ja välillä jopa unohtuneet.

      Poista
    4. Pöydällä se on ja siinä on lankapuhelimen numero, mutta vissiin toimii kännykän ehdoin. Yleensä en siihen vastaa, jos en satu ohi kulkemaan kun se soida rilahtaa. Siinä on se hyvä puoli, etteivät hyväksy moista numeroa jos yritän tilata maailmalta jotain ja kysyvät puhelinnumeroa. :)
      Eikä tule mieleenikään ottaa moista kilon kapistusta kainaloon ja matkoille.

      Ei siis soittaminen eikä liikunta ole välineistä kiinni.

      Ota joskus kävelysauvat kätösiin, kun ulos lähdet, jos et helposti pääse hiihtämään.
      Meillä täällä pihan läpi naapurin mies kelkkailee latu-uraa, siitä saa kahden kilometrin lenkin, jos vähän kieputtelee.

      Miun hiihtokaverivaimo on yleensä messissä.

      Poista
    5. Ai, semmoinen. Jos matkustelee niin älykännykkä on melkein pakollinen, koska siitä näkee esim reitit, kun etsii jotain kohdetta ja karttoja ei enää ole saatavilla kuten ennen.
      Myös museoissa kaikenlainen opastus saattaa olla puhelimen QR-koodin kautta, samoin jopa ravintoloiden menut. Ja vessoissa maksu kännykän kautta!

      Minä tykkään kävellä samalla jutellen, en sauvoja viuhottaen, joten kiitos ei niille. Ystävän kanssa meni pari kolmekin tuntia kun juttua riitti. Joo, miehenkin kanssa kävellään, mutta hän on enemmän salilla kävijä ja hiihtäjä. Minä taas hiihdän vasta keväämpänä, kun pääsee järven jäälle retkeilemään. Siellä ei ole mäkiä, joita pelkään, enkä siellä myöskään ole nopeampien tiellä.
      Noo, eiköhän valo houkuttele ulos, ja vesijumppakin on alkamassa. Se on meillä mieheni kanssa yhteinen ryhmäliikuntaharrastus.

      Poista
  9. Välipäiviä täälläkin vietetään, vähän jo harmittelin kun en ollut keksinyt mitään ohjelmaa näille päiville, nyt olen vain hissutellut täällä kotona. Mutta välillä on aika vain kutoa sukkaa ja kuunnella äänikirjaa. Tosin joku pieni reissu olisi ollut paikallaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä koostuu arjen ja juhlan vaihtelusta, ja hiljaiselo on välillä hyväksi, joten kait se välipäivä-termi onkin ihan osuva.
      Toivotaan, että saat vuoteen 2023 kivoja pieniä reissuja ja miksei isompiakin, toiveittesi mukaan.
      Itselläni on jo sovittuna kevättalvelle reissut Kajaaniin, Turkuun ja sinne Tukholmaan. Mieleni palaa myös kuitenkin jonnekin kauemmas. Annan sen ajatuksen kehittyä vielä ennen kuin teen päätöksiä.

      Poista

Kuhanhäntäjottae

Ai että mitä siansaksaa tuo otsikko on? Etkö tunne suomen murteita, se on kaenuulaenen tapa ilimasta jotta kunhan jotain . Minulla on kaiken...