lauantai 3. joulukuuta 2022

Aino Kivi, Joutonainen

 


Seksistä joutuu aina maksamaan, ajattelen, kun herään sen työhuoneella ja huomaan nukkuneeni pommiin koulunkäyntiavustajan töistä. (- -) Ei se ole minun tyyppiäni, armoton nörtti, mutta nappasin silti kaverin. Se vaikutti riittävän epätoivoiselta.

Aino Kivi on kirjoittanut kirjan, joka on päällisin puolin kevyt, mutta kevyen kuorrutteen alla on isoja teemoja. 
Joutonainen kertoo Annusta, joka ei osaa asettua paikalleen, vaan hyppii pätkätyöstä toiseen ja asuu kavereitten ja puolituttujen nurkissa siirtäen omaisuuttaan kangaskassissa kämpästä toiseen. Myös miessuhteet ovat lyhyitä ja pinnallisia, kunnes hän jumittuu varattuun mieheen, joka ei koskaan edes lupaa hänelle mitään oikeaa suhdetta. Siinä ohessa Annu sohii sivuun tavaratalon kausityössä joulupukkihommissa tapaamaansa nuorempaa miestä, jolle pelkkä ystävyyssuhde ei riitä. 
Annun ainoa pysyvä ja rehellinen ihmissuhde on veli, joka yrittää patistaa häntä johonkin pysyvään ja turvalliseen.  

"No, mut kai säkin haluisit jotain? Uran? Rahaa? Hei kato mua, mitä sä oikeen haluut? Haluutsä perhettä? Puolison? Talon? (- -) Että sä tietäisit missä oot puolen vuoden päästä? Eikö sulla oo horisonttia tulevaisuuteen?"
Veljen joulusaarna uuvuttaa. Haen kaapista palan saaristolaisleipää ja lätkäisen suolakurkun Tartexin päälle. Mussutan vastalauseen.
"Mikä sua vaivaa? Miksi et usko, että mulla on kaikki hyvin näin? Mä en haluu mitään enempää."
"Etkö tosiaan?"

Annu arvostaa vapautta ja veli vakautta pikkutarkkuuteen asti. Niin vastakohtaisia kuin heidän elämänmuotonsa ovatkin, ne ovat lähtöisin samasta tilanteesta, lapsuuden turvattomuudesta ja nuoren aikuiselämän orpoudesta. 

Annua irrallisuus, johon liittyy köyhyys ja epävarmuus ei hänen rehvakkaista puheistaan huolimatta kuitenkaan tee onnelliseksi.
Mieli tekisi matkustaa, mutta rahaa on vain lentoasemalle asti. 

Tarrautuminen mahdottomaan rakkaussuhteeseen muuttuu Annulla pakkomielteeksi ja välillä hän tajuaa itsekin olevansa vaarallisen pohjalla. Hippielämä pohjoisessa kylmässä maassa rikkinäisissä maihareissa ei onnistu kuten jossain Kaliforniassa. "Hippi" on tässä vanhentunut sana, tiedän, mutta mikä olisi parempi? Tulee mieleen Aikuiset-sarjan nuorten maailma, jossa sitoutuminen ja pysyvyys ovat vaarallisia ja vältettäviä asioita. 
Annu kokee myös yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta ja katkeruutta itseään paremman taustan omaaviin, jotka ovat vanhempiensa avulla osanneet valita sopivia kouluja ja saaneet vakituisia työpaikkoja jo ennen valmistumistaan samaan aikaan kun hän on hakenut hanttihommia henkilöstövuokrauspalvelun kautta. 

Yksi niistä on julkaissut kirjan, jossa kertoo juoruja itsestään. Sitä nimitetään romaaniksi, mutta kuulemma kaikki on totta; nettideittailu, sukupuolitaudit, abortti ja itsetuhoiset ajatukset. Lehdissä se on julistanut, kuinka naisen seksuaalisuus kuuluu vain naiselle itselleen. Kumma kyllä, tämän naisen seksuaalisuus tuntuu kuuluvan kaikille, myös niille, joita asia ei kiinnosta. 

Annun silmin näemme somemaailman ja eritoten julkkisnaisten sometilien onttouden. Kaiken turhuuden huippuesimerkki on varatun miehen vakityttöystävän sisustusputiikki ja sen mainostaminen sometilillä. Annu kutsuukin putiikinpitäjää nimellä Romukauppias.  

Joutonainen-romaanin takakannessa sanotaan, että kirja on "irrallisten sukupolven kuva". 
Jään miettimään tätä. Mielestäni hyvin monet nuoret nykyään elävät kuitenkin erittäin konservatiivisesti ja turvatusti verrattuna esim. omaan sukupolveeni. 
Työpaikoista on nykyään enemmän kilpailua kuin joskus ennen, mutta yhteiskunnan turvaverkko on aina läsnä, minkä voi ilolla todeta näin itsenäisyyspäivän alla. 
 
Joutonainen on Aino Kiven toinen romaani. Ensimmäinen Maailman kaunein tyttö (klik) oli HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Onnistuneesta kansikuvasta kiitos Anna Makkoselle!


6 kommenttia:

  1. Oma näkemykseni on, että sukupolveni on jossain määrin jakaantunutta. On turvatumpaa, ehkä jopa konservatiivista elämää eläviä mutta toisaalta deittailukulttuuri on kyllä varsin pinnallista. Sanoisin, että vakaan suhteen löytyminen ei ole nykypäivänä kovin helppoa. Olen kyllä kuullut juttua, että se ei ole enää helppoa vanhemmillekaan ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän sen aiheuttaa? Eivätkö ihmiset enää tarvitse toisiaan?!
      Monet merkit viittaavat siihen, että romanttinen rakkaus, johon kuuluvat termit vetovoima, intohimo jne, on jäämässä historiaan ja on alettu suosia jonkinlaisia järkeviä sopimuksia. Kun tarpeeksi järkeilee, niin päätyy siihen, että parisuhde on vaivalloista.

      Poista
    2. Hyvä kysymys, joka varmaan yhteiskuntatieteilijöitäkin tällä hetkellä askarruttaa! En ole itse huomannut mitään yhdistävää tekijää. Toki seksin suhteen eletään ehkä taas uutta vapautumiskautta, mikä vaikuttaa sitten tähänkin asiaan.

      Uudet suhdemuodot ovat myös esillä. Vähän aikaa sitten olin hetken Tinderissä ja oli kyllä melko paljon avointa suhdetta tai polyamorista suhdetta etsiviä.

      Poista
    3. Tämä on todella kiinnostava kysymys.

      Japanistahan on kuulunut pitkään sellaista tietoa, että paitsi yksineläminen niin myös seksitön elämä lisääntyy, varsinkin perinteinen kahden ihmisen rakkaussuhteeseen perustuva malli ja seksistä on alkanut tulla sooloharrastusta, jotain digimaailmaassa tapahtuvaa tai nopeasti jossain huoltopaikoissa hoidettu asia kuten lihasten huolto kuntosalilla.
      Seksin irrottaminen toisen ihmisen kohtaamisesta on iso muutos ja tuntuu jotenkin kylmäävältä, ihan kuin oltaisiin menossa kauas taaksepäin ihmisen historiassa. Toivottavasti se elämäntapa ei tule yleiseksi.

      Tinderin kaltaiset treffisivustot ovat varmaan hyviä paikkoja juuri vähemmistöille.
      En tunne kuin yhden ihmisen, päälle kuusikymppisen, joka etsi itselleen kumppania netissä. Hän kohtasi siellä omituisia tyyppejä, mutta löysi sitten pysyvän ihmissuhteen naapuristaan.

      Poista
  2. Pidän tuosta kannen väriyhdistelmästä 💜💛🖤

    Tuo että ei osaa asettua aloilleen eikä juurtua minnekään on joillekin tyypillistä.

    Olen tänä vuonna kauhulla ajatellut paljon niitä jotka repäistään kodeistaan (Ukraina) ja jotka joutuvat tyhjän päälle. Minulle suurinta onnea on koti ja parisuhde. En edes välitä matkustelusta.

    Mukavaa uutta viikkoa 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiset värit, ja jos puseron sävy olisi hieman toinen niin Ukrainan värit. Hyvä huomio!

      Todellakin, toiset voivat valita irrallisuuden, kun taas toiset joutuvat siihen. Kaikkein kauheinta on, jos joutuu erotetuksi perheestään. Nyt kun ukrainalaisia tulee Suomeen sotaa pakoon usein perheittäin (äidit, lapset ja isovanhemmat, isäkin jos on oikeus olla osallistumatta sotaan) asia ymmärretään paremmin kuin aiemmin tulleiden pakolaisten kohdalla. Se on hyvä.

      Samoin, Rita! Onni on koti ja oma tuttu rakas ihminen, ja se että saa asua rauhassa.
      En ole pitkään aikaan niin iloinnut itsenäisyydestä kuin nyt. Laitoin ikkunalle ne kaksi kynttilää ja pöydälle valkoisia ruusuja. K-kaupassa oli runebergintorttuja - mikäs sen suomalaisempi leivos - niitä päiväkahvilla.
      Hyvä Suomi! Ja Ukrainan itsenäisyyden säilyttäminen on tärkeää!!!

      Poista

Kuhanhäntäjottae

Ai että mitä siansaksaa tuo otsikko on? Etkö tunne suomen murteita, se on kaenuulaenen tapa ilimasta jotta kunhan jotain . Minulla on kaiken...