tiistai 1. elokuuta 2017

Mä lehden luin ... ja lopuksi SusuPetalin hajatelman ... ajatuksia vanhenemisesta



Tämä otsikko on Voi Hyvin -lehden nro 6 erään artikkelin otsikko. 
Luin muutaman aikakauslehden ja hämmästyin niiden vanhenemista koskevista artikkeleista. No, nehän toistivat sitä samaa puppua, mikä on ollut linja jo pitkään yli viisikymppisistä ihmisistä, varsinkin naisista, puhuttaessa, koskaan et muuttua saa, mutta tyyli on käynyt niin naiiviksi, että tulee mieleen, onko tämä vitsi. Vanhenevia miehiä ehkä kunnioitetaan vielä tällä hetkellä enemmän. 


Olen muutaman kerran kirjoittanut naistenlehtien kyselyihin toivomukseni artikkeleista, joissa haastateltaisiin tiedenaisia ja taiteilijoita ja juttuja joissa verrattaisiin naisten arkipäivää eri maissa. 
Olen myös maininnut, että miehistä ja nuorista ihmisistä voisi olla myös juttuja ja ehdottanut, että ruokajutut voisi heittää hittoon, nehän ovat yleensä samoja, jokin ainesosa muutettu ja annettu sapuskalle uusi hieno nimi. 
Kuvaajien työtä ihailen kovasti. He saavat kuvan kuin kuvan säihkymään. Jos kuvat ovatkin kehittyneet, niin jutut ovat vastaavasti lyhentyneet ja pätkitty väliotsikoiden alle.

Tilasin kauan sitten Voi Hyvin -lehteä, jopa säilytin vuosikertoja. Silloin se keskittyi hyvinvointiin, ja lehdessä oli kivoja neuleohjeita. 
Tässäkin ostamassani numerossa on neulehuivin/ponchon ohje, joka kutkuttaa kokeilla. Minähän olen luopunut rakastamistani käsitöistä käsien nivelrikon vuoksi. Otin tuon ohjeen talteen ja tänään ostan kampaajareissun ohessa langat. Nyt on sormissa rauhallinen vaihe. Tuskin maltan odottaa että saan kuvion näkyviin!

Olen pitänyt aikakauslehtien lukemisesta. Syy kyllästymiseen on varmaan myös minussa, ei vain lehdissä. En oikein löydä niistä paljon lukemista.  

On hokemia, joita ei edes pysähdytä ajattelemaan, toistellaan vain. Ikä on vain numero? Ei ole! Se on muutos ihmisessä. Ikä tuntuu kehon kulumisena ja muutoksina ulkonäössä. Sen kieltäminen on kuoleman pelkoa tai uhmaa tyyliin "minähän en vanhene". 

Miksi tuota heppoisesti käytettyä sanontaa ei koskaan sitten ajatella toisin päin, niin että arvostettaisiin nuorempaa ihmistä, joka haluaa olla tyyliltään vanha?
Ei, näinhän tuota hokua ei käytetä. Sillä pahoitellaan vanhenemista, lohdutetaan vanhenevaa ja kannustetaan ikipirteyteen.

Uskalla leikkiä nukeilla? Mitä uskaltamista siinä olisi, jos sellainen sattuisi kiinnostamaan?   

Tässä Ikä on vain numero -artikkelissa on haastattelujen lisäksi myös numeroitu ohjelista, miten lisätä elinvoimaa arkeen. On siinä ihan hyviäkin, esim. Löydä taide, mutta myös höpöjä, Ole sopimaton ja Ole lapsi. Pitäisi kuulemma mennä trampoliinipuistoon lasten joukkoon, seinäkiipeillä ja sutata graffiteja kuten yksi haastatelluista.

ET, Suomen suurin aikakauslehti, on tullut minulle joitain vuosia. 
Viimeisin, numero 14, sisälsi monta luettavaa artikkelia, mutta lopussa floppi. Visuaalisesti hienosti suunnitellulla sivulla on lueteltu kahdeksan omalla alallaan pitkään virkeänä pysynyttä ihmistä ja keskellä on yhteenvetona nro 9, taas se sama "lohdutus" ei ikä menoa hillitse, höpö höpö. Minusta on aika köyhää, jos ei arvostukset ja meno ihmisellä muutu yhtään vuosikymmenten myötä.   

 

Tomeroina ihmisinä luetellaan mm. Suomen eduskunnan vanhin kansanedustaja Miina Sillanpää, joka jätti eduskunnan 82-vuotiaana vuonna 1948 ja maailman vanhin pornotähti, japanilainen Shigeo Tokuda, 82 vuotta, joka oli aloittanut uransa 60-vuotiaana. Sillä lailla! 

Minusta Tokuda on valinnut paremman osan kuin edellä mainittu Voi Hyvin-lehden Oda. Mieluummin porno kuin barbit, aikuisempaa viihdettä vanhoilla päivillä. Mutta on tämä kyllä melkoinen kimara. Mitä ylistämistä siinä on, että joku jaksaa hyvien geeniensä avulla pitempään kuin joku toinen!

Kolmas tutkimani aikakauslehti oli Me Naiset nro 30. Siinä on hyvä artikkeli, "Mitä peilissä näkyy". Lehti oli haastatellut naisia netissä heidän kehonkuvastaan. Joku kuusikympinen vastaa, että hänellä oli ihannevartalo 48 vuotta sitten. Miten paljon elämää tyytymättömänä. Kolmekymppinen kirjoittaa, että iän myötä keho on kulunut ja nyt joutuu koko ajan miettimään, miten peittää rumat kohdat ja häpeämään. Iän myötä, kolmikympinen!

Miksi me naiset olemme tällaisia? Miksi me murehdimme ulkonäköämme niin paljon? Murehtivatko miehetkin? Luulen, että murehtivat nykyään paljon, mutta siitä ei saa puhua. 
Minulla oli viimeisinä työvuosina oppilaana poika, joka ei suostunut riisumaan kevään kuumina päivinä huppariaan, koska häpesi ruipeloita käsivarsiaan. 

Vanhenemisen kieltämisen aikana pidetään kehon kulumiseen liittyviä muutoksia sairauksina, mm. tihentynyt virtsaamistarve ja miehillä erektio-ongelmat kuuluvat näihin. Kun vanhuus on niin pelättyä, niin naistenlehtien kuvissa eläkeikäiset julkkisnaiset hyppelehtivät tennarit jalassa kasvot tuntemattomaksi fotoshopattuina vakuuttaen, että ikä on vain numero.

Roskalehdet, Seiska ja mitä näitä on, määräävät toimittajansa - ja usuttavat lukijoitaan, jopa 500 euroa/kuva - salakuvaamaan tunnettuja naisia ja julkaisevat kuvia, joissa jokin kohta ihosta riippuu - vanhuuttaan - ja ilkkuvat ähäkutti, nyt on saatu tämä nainen kiinni huolimattomuudesta. Joskus taas kehutaan 'ooh, miten nuoren näköinen kuusikymppinen' naista, jolla on tuntemattomaksi kiristetyt sileät kasvot ja kasvojen kanssa ristiriidassa uurteiset laihat käsivarret ja myhkyiset vanhuksen sormet. 

Tähän on nyt jo laitettava mukaan myös jotain kaunista ja hyvää. 
Eräs Me naiset -lehden kyselyyn vastannut vastaa kysymykseen, mikä on parasta kehossasi, näin: "Että on iho, joka tuntee kosketuksen, halauksen, silityksen. Onhan se ihmeellinen luomus, kun alkaa ajatella."

Ja vielä jotain ilkikurisen hauskaa, kuva SusuPetal -nimellä kirjoittavan kirjailijan kirjasta Keskiäkäisiä hajatelmia. Myös kuvitus on SusuPetalin. 




Täällä (klik) sanat biisiin Mä lehden luin.

26 kommenttia:

  1. Minä ihmettelen myös miksi väkisin tehdään vanhoista ihmisistä ikipirteitä ja huippunuorekkaita. Toiset on, mutta suurin osa vanhenee ja vaivoja tulee, ja haluaa pysytellä kotona. Minusta Ylellä oli ihana ohjelma se, jossa nuori ihminen meni vanhuksen luona käymään ja jutteli jostakin asiasta esim. sodasta tai yksinäisyydestä, sairauksista. Vanhukset olivat oikeasti vanhoja ja kertoivat aidosti elämästään. Katsoisin heti, jos ohjelma tulee uusintana.
    Katselen myös tuttujen nuorten kuvia, jotka photoshoppaavat itsensä ihan tuntemattoman näköisiksi. Aika överiä, mutta nykyaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minä luulen nähneeni ainakin jonkin osan tuota ohjelmaa. Tällaisia lisää.

      Joo, ilmeisesti feikkikuvat eivät nykynuoria häiritse.
      Minusta on tylsää katsella kuvia, joissa ihmisten ominaispiirteet, pienet "viat" yms persoonallinen on korjattu.
      Ulkonäköasioista oli juuri keskustelua Omppu Martinin kanssa hänen blogissaan, jossa Omppu sanoi hyvin, että ihminen on muuttunut enemmän koneen kaltaiseksi ja häntä pidetän parempana, jos on ikäänsä nuoremman näköinen.

      Poista
  2. marjatta

    karseaa tuo ikääntymisestä käytetty kieli. varsinkin naisille asetettu normi jostakin pirtsakasta vanhenemisesta on omiaan tuottamaan todella keinotekoista vanhenemista.

    saan melkein ahdistusta noista ylipositiivisista artikkeleista, sillä tunnen epäonnistuvani niinkin luonnollisessa asiassa kuin vanheneminen!

    samanikäinen sauvakävelevä naapurini totesi yhtenä aamuna, että vanheneminen vituttaa. totesimme että ikääntyminen on ok niin kauan, kuin se ei tapa sisäistä kakaraamme.

    nykyisin minusta on hirveän kiva lukea esimerkiksi merete mazzarellan, hilkka olkinuoran ja claes anderssonin kalkkeutumista käsitteleviä tekstejä. he kirjoittavat viisaasti, ja vaikka heidän ikääntymisreflektionsa eivät välttämättä johtaisi mihinkään vallankumoukseen omassa elämässäni, ne kuitenkin nyansoivat ikääntymiskuvaa mielenkiintoisesti.

    ps. täytyy muuten toivoa, ettei perusporvarihallituksen synkeä juustohöylä veisi vanhuksilta heidän vähäisiä ilmaisetuuksiaan.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitset hyvän kolmikon. Nämä kolme myöntävät, että vanha on erilainen kuin nuori.
      Usein vanhenemisessa käy niin, että rapistuvassa kehossa on virkeä henki. Jotkut nuoremmat ihmiset tulkitsevat köpöttelyn dementiaksi.

      Poista
    2. "Tunnen epäonnistuvani niinkin luonnollisessa asiassa kuin vanheneminen." Kiitos meri huumoristasi!

      Poista
  3. Vanhuudesta kiinnostuneille suosittelen Antti Eskolan kirjaa "Vanhuus". Ainakin minulle siinä oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Itsekin olen näitä asioita joutunut pohtimaan ensinnäkin vanhan äitini ja toiseksi myös oman itseni kannalta. Yhtä sun toista kun alkaa iän myötä tulla vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, olen kirjoittanut Antti Eskolan kirjasta http://marjatankirjat.blogspot.fi/2017/01/antti-eskola-vanhuus.html
      Hänellä on hyviä huomioita arvokkaasta vanhuudesta, joka on uhanalainen asia asenteiden vuoksi. Terveet nuoret ihmiset ovat laitoshoitoa vastaan, koska eivät ymmärrä millainen ihminen on, kun elinvoimat hiipuvat. Ja ne säästöt!

      Poista
  4. Minä suositan samaa Antti Eskolan kirjaa, jossa kirjoitettiin vanhenemisesta hyvin rehellisesti. Vanheneminen on toistaiseksi ollut helppoa, sillä olen terve. En kylläkään enää halua katsoa itseäni peilistä ja valokuvia varten ryhdistäydyn teennäisesti.

    VastaaPoista
  5. Ikää on siis 61 vuotta. Omat vanhempani taistelevat vanhenemista vastaan tiukasti, lenkkeilevät ja käyvät kuntosalilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, minä taas olen alkanut katsoa entistä tarkemmin :D Minulla on eri suuntiin aukeavien kaapinovien sisäpuolella kokovartalopeilit niin, että voin tarkistaa, istuuko housut takapuolesta ja onko hiukset takaraivolta pöyheät. Nuorempana ei tarvinnut tarkistella niin paljon, hiukset oli hyvin itsestään ja kaikki vaatteet istuivat tai ainakin luotin, että niin on.
      Kuudenkympin jälkeen olen huomannut, että valokuvista joutuu - jostain kumman syystä - hylkäämään enemmän kuin ennen.

      Minä olen kohta 68 (piti oikein miettiä, onko se totta).
      On pakko harrastaa liikuntaa, niin että pysyy normaalissa kunnossa. Olen varannut joogaa ja pilatesta kansalaisopistosta, uinnit ja kävelyt siihen päälle. Näillä lunastan lukemisen, koneen päällä kykkimisen ja telkkarin edessä lojumisen. Ei vaiskaan, kyllä liikkuminen on kivaa.
      Kuntosalilla pitäisi käydä, tiedän, mutta kun se on minulle niin vastenmielistä.

      Poista
  6. heidi, pekka,

    antti eskolan kirja on tosi hyvä. haluaisin kovasti lukea myös pentti linkolan ajatuksia vanhuudesta. olen kuunnellut haastattelun, jossa hän puhuu hyvin hiljaa, rahisevalla äänellä, mutta hän osaa edelleen muotoilla lauseet niin valmiiksi, että ainakaan niistä vuosien kertymistä ei huomaa. ehkä se näkyy arkisissa askareissa; airon varressa hän ei enää ole yhä kova tekijä kuin ennen.

    jos filosofi timo airaksinen on oikeassa siinä, että todellinen vanhuus alkaa, kun ihminen katsoo taaksepäin eikä eteenpäin, niin oma vanhuuteni alkoi jo viisikymppisenä. nyt, kymmenen vuotta myöhemmin huomaan että olen typertynyt täysin, muisti tavoittaa enimmäkseen vanhoja asioita. seuraavana hankintalistalla on selänraaputin ja kuumavesipullo.

    vanhuudestako se muuten johtuu, että yöuni on katkonaisempaa kuin ennen. omaan unettomuuteeni tepsii telkkari. viime yönä katsoin juopuneiden au pair -teinien kohellusta australiassa ja parisuhdepelejä paratiisisaarilla. en tainnut jaksaa katsella kumpaakaan sarjaa kolmeakaan minuuttia, ja johan rupesi nukuttamaan.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se johtuu, meri, siitä. Ja myös se, että ei jaksa enää lukea sängyssä, vaikka juuri se olisi niin kivaa.

      Onkohan Linkola kirjoittanut vanhuudesta? Voisi kirjoittaa, minäkin lukisin. Raivostuin kerran kirjamessuilla, kun haastattelija hosui ja lässytti häntä haastatellessaan. Hän ei olisi millään jaksanut odottaa, että haastatateltava muotoilee ajatuksensa. Ilmeisesti hän myös tulkitsi Linkolan huonon liikkumisen tarkoittavan huonoa aivotoimintaa, siitä lässytys.

      Meillä on selänraaputin. Ei ole kuumavesipulloa.

      Poista
  7. Mikään ilve ei saisi minua lähtemään au pairiksi.
    Ei tehnyt mieli tehdä sellaista kaksikymppisenäkään, miksi siis nyt :D

    Normaalista, elämään kuuluvasta asiasta, vanhenemisesta, on tehty suoritus, joka pitää tehdä mahdollisimman hyvin. Huokaus. Ei jaksa enää suorittaa, teki sitä jo ihan riittävästi aikanaan esim. työelämässä.

    Heh, vai olet sinä selaillut Keskiäkäistä! No, hänellä on aika lempeä, toisinaan tietenkin hiukka inhorealistinen suhtautuminen vanhenemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä minua, siis au pairiksi. Minä yritin kaksikymppisenä ja epäonnistuin. Mutta ei siitä sen enempää.

      SusuPetal, minulla on sinun neljä kirjaasi lainassa kirjastosta. Otin kaikki mitä siellä oli. Minä olen tällainen "runsailija", kaikkea pitää olla paljon. Sinulla on hyviä tekstejä.

      Poista
    2. Kiitos runsailusta ja kannatuksesta, on aina imartelevaa kuulla, että kirjoja lainataan.
      Hgissä sataa kaatamalla, mikä ihan syy olla menemättä uloa :D

      Poista
  8. Asiallinen ja aiheellinen postaus!! Tuo SusuPetalin muusasta mesenantiksi on mainio. Mutta nuo artikkelisitaatit asenteineen saavat karvat nousemaan pystyyn. Stereotypioita ja yhteen - tavoiteltavana (kenen toimesta??) pidettävään muottiin - tunkemista, - arghh!!

    Mihinkä se yksilöllisyys, personallisuus ja temperamentti jonkun vuosimäärän ylittyessä yht´äkkiä katoavat? Eikö ole sallittua kerryttää vuotemme ihan kaikessa rauhassa, omanlaisesti, henkisten ja fyysisten resurssiemme mukaan? Yksilönvapaus koskee kaikkia.

    Jep ja juu: monet asiat muuttuvat kuten unen laatu jne, vaan niinhän on käynyt kaikkina jo elettyinä vuosina. Joten rypistytään vaan rauhassa ja rakastetaan tai sitten istutaan tanakasti sen yhden ainoan rypyn päällä. Juttelin kerran tutun, vankan alan ammattilaisen kanssa ihmiselon ikäkriiseistä ja parhaista vuosista. Kommentti oli: Eikös se jokainen ikä ole kriisi-ikä samoin kuin se kulloinenkin paras ikä?! Tuohon ei niin mitään lisättävää, joten nautitaan olevaisesta kaikkinensa ihan omina itsenämme ja mennään hyvillä mielin, rinta rottingilla kohti elokuun leppeitä pimeneviä iltoja ja kauniita kuutamoöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kommentti Takkutukka!

      Tuo toinen kappaleesi on niin timanttia asiaa. Kun ihmiset vanhenevat niin hehän ovat keskenään enemmän erilaisia kuin nuorena. Ja sitten oletetaan, että kaikkia kiinnostaa laulaa jotain hämä-hämä-häkkiä vanhuskerhossa ja olla mielissään kenestä tahansa pyörätuolin työntelijänä.

      Poista
  9. Olihan hyvä kirjoitus!
    Olen aina inhonnut sanontaa ikä on vaan numeroita. Myöskin itseään liikaa kaunistelevia ihmisiä, kuten leikkauksilla tmv.
    Itse olen viihtynyt aina sen ikäisenä kuin olen kulloinkin ollut, vaikka toden sanoen en aina ole viihtynyt kehossani, se kun on aika kipeä välillä.

    Pyörätuoliini tarttuvista en myöskään pidä, lähden ihmisten ilmoille kuntoillakseni, en säälipisteitä hakemaan. Muuten, siitä tietää tulleensa vanhaksi, kun kaikki alkavat huutamaan keskustellessaan kanssani.
    Oli mulla muitakin ajatuksia kirjata tänne, vaan ne lensivät taivaan tuuliin. ;DDD

    Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Timo Lampi!
      Olen pahoillani, että joudut olemaan pyörätuolissa ja kipuilemaan. Toivon sinulle paljon hyviä, kivuttomia hetkiä.

      Minusta tällaiset kirjoitukset vaikuttavat joltain vitseiltä tai ovat melkein pilkkaa, mutta niinhän niitä ei saa katsoa, koska silloin on ylikriittinen ja huumorintajuton, kärttyisä tiukkapipo.

      Ymmärrän, että nuorilla on ennakkoluuloja vanhempia ihmisiä haastatellessaan. Olisi parempi unohtaa ikäero ja kirjoittaa vain ihmisestä, arvostaen. Nuoruuden piirteiden metsästäminen ja ylistäminen vanhenevassa ihmisessä on jotenkin sivistymätäntä.

      Sama täällä, nykyään olen suht tyytyväinen, jos ei ole mitään vaivaa. Nuorena luulin olevani ruma, ja tarvitsin aikuisena paljon kehuja ennen kuin ilokseni oivalsin, että olenkin ihan kivan näköinen, ja sain rauhan, mitä nyt painostani huolestun, jos joku vaate kiristää.

      Alan nyt kokeilla kestävätkö sormet neulomista. Sadepäivä.
      Mukavaa päivää sinulle myös!

      Poista
    2. Kyllä mä viellä lyhyitä matkoja kykenen kevelemään, jos ei kiirettä ole, lähinnä käytän pyörätuoleja kauppareissuilla, paitsi tietty sähkäriä luonossa liikkumiseen koiran ja kissojen kanssa. :)

      Poista
  10. Hyvin kirjoitettu, Marjatta! Parasta ikäterapiaa minulle on hengailla 89-vuotiaan naapurini kanssa - hänen silmissään 49-vuotias on nuori tyttö vielä :D No vakavasti puhuen, juuri naapurini kautta olen saanut lähituntuman vanhuuteen, tapaamme lähes päivittäin ja puhumme paljon arkipäivän tapahtumista. En ole kuullut hänen harmittelevan kertaakaan ulkonäköään, sen sijaan terveyden menettäminen on se joka koskee eniten. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhka terveyden menettämisestä panee kyllä ihmisessä yleensä asioita tärkeysjärjestykseen ja turhat ulkonäköhuolet unohtuvat. Joku on sanonut, että huolten määrä on vakio, syy vain vaihtuu. :)

      Kiva, että sinulla Mari on noin mukava naapuri.

      Poista
  11. Muistan, miten vuosikymmeniä sitten mukavan päivän jälkeen unta odotellessa huokaisin miehelle, että taas hävisi yksi päivä elämästä. Mies totesi, että päinvastoin tuli elämään yksi päivä. Olen kovin kiitollinen hänelle tästä oivalluksesta. Olin siihen asti jotenkin ajatellut, että elämä on kuin korttipakka, josta joka päivä joutuu antamaan yhden kortin ja lopuksi on tyhjä käsi. Onhan se ihan erilaista, jos ajatteleekin, että aloitetaan tyhjällä kädellä ja joka päivä saa lisää yhden kortin, yhden päivän lisää. Minä en menetä mitään, minulla on yhä ne kaikki lapsuuden ja nuoruuden päivät olemassa ja koko ajan kuolemaan saakka saan lisää.

    Nyt minulla on jo huikea määrä päiviä, noin 21750 (en jaksanut laskea karkausvuosia). Ja ne kaikki ovat samaan aikaan minulla - ihan kaikkia en harmi kyllä muista :) mutta monia muistan ja onneksi muistini toimii valikoivasti ja mieleen painuvat parhaiten iloiset päivät. Minulle tuli iso muutos ajatteluun mieheni avulla. Vanheneminen muuttui elämän katoamisesta elämän saamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oivallus mieheltäsi!

      Tähän tähtää myös onnellisuus-päiväkirjan pitäminen. Kun joka ilta kirjaa kolme hyvää asiaa kuluneessa päivässä, niin kohta alkaa tuskailla, miksi vain kolme, kun on niin paljon sellaista, mikä tuottaa iloa.

      Nyt kohti uutta päivää, saamaan elämää!
      Mukavaa päivää sinulle ja kiitos, kun muistutat tästä.

      Poista
  12. Nyt vasta huomasin, että innostuit Marjatta tekemään tästä aiheesta postauksen. Tosiaan, kuten omassa blogissani kommentoin, niin minustakin tuossa ikä on VAIN numero -jutussa on aika lailla kuolemanpelkoa. Alunperin ehkä on tarkoitettu vain sitä, että iän ei sinänsä pitäisi olla esteenä tehdä jotain juttuja (siis siinä mielessä, että en voi tehdä, koska olen näin vanha), mutta sittemmin siitä on tullut ärsyttävä mantra. Ärsyttäviä ovat myös syntymäpäiväpuheissa esiintyvät nuoruuden keinotekoiset korostukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin juuri katsellut jotain näistä lehdistä ja ärsyyntynyt, kun huomasin sinun Roxane Gray- kirjoituksesi.

      Nuorekkuudesta kiitteleminen on samalla tavalla epähienoa kuin se, kun hoetaan, että joku taisteli ja voitti vaikean sairauden. Joukossamme on kuitenkin aina niitä, jotka vanhenevat varhain ja niitä, jotka kuolevat vaikeaan sairauteen. Ja se kehuminen "oletpas pysynyt hoikkana" sellaisessa seurassa sanottuna, jossa on myös niitä, joille on kertynyt kiloja. Ei voi kiitellä kohteliaisuudesta, jolla samalla loukataan toisia.

      Konemainen suhtautuminen kehoon näkyy ehkä parhaiten jossain Kunto ja Fitness -lehdissä. En ole pitkään aikaan katsellut niitä. Pitääkin laajentaa "tutkimustani" siihen suuntaan.

      Poista

Turku ja Barcelona

Kuljin perjantai-iltana Kouvolan Taiteiden yön tapahtumissa. Olin katsomassa valokuvanäyttelyä ja mietin juuri, joko pitäisi kiirehtiä Kymi ...