lauantai 29. heinäkuuta 2017

Annie Proulx, Brokeback Mountain (toinen kirjoitukseni novellihaasteeseen)



Wyomingiläisen kirjailijan Annie Proulxin novelli Brokeback Mountain julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1997 The New Yorker -lehdessä. USA:ssa on pitkä perinne lehdissä julkaisemiselle. Tunnetut kirjailijat ovat julkaisseet kirjoituksiaan mm. Playboy-lehdessä. 
Kaksi vuotta myöhemmin Brokeback Mountain pääsi mukaan kokoelmaan Close Range, Wyoming Stories, joka on suomennettu Lyhyt Kantama ja sisältää 11 kirjailijan kotiseudun maisemiin sijoittuvaa tasokasta novellia.

Muistan, kun luin Brokeback Mountainin ensimmäisen kerran ja jouduin omituiseen mielentilaan. Olin vihainen - antakaa nyt ihmeessä ihmisten rakastaa - ja olin surullinen, haikea ja onnellinen - olihan heillä edes Brokeback Mountain. 

Katsottuani tästä novellista tehdyn elokuvan vuonna 2006 luin novellin heti perään uudelleen. Elokuvassa ei ole aivan kaikkea mitä novellissa, mutta se on hyvin onnistunut. Elokuvan jälkeen onkin myyty uusia painoksia kirjasta kansikuvalla, jossa on elokuvan tähdet, Heath Ledger Ennisin roolissa ja Jake Gyllenhaal Jack Twistinä. Pelkäsin, miten seksikohtaus välittyy valkokankaalle, mutta pelkoni oli turha. Ang Leen ohjaus on tyylikäs ja koskettava.   


Alle kaksikymppiset miehet, Ennis del Mar ja Jack Twist, pestautuvat kesän ajaksi paimeniksi kaitsemaan tuhatpäistä lammaslaumaa karuihin vuoristo-olosuhteisiin. Aika on 1960-luvun alku. Miehillä on samantyyppinen köyhä tausta pikkutilojen poikina, ei koulutusta eikä paljon sivistystä, joten pätkätyöt (kausitöistä tai hanttihommista puhuttiin silloin) ovat heille ainoa keino ansaita rahaa. He ovat molemmat koulupudokkaita ja raakojen isiensä perinteiseen miehen rooliin kouluttamia. 

Ennis ja Jack keskustelevat vuorilla nuotion ääressä elämästään ja mielipiteistään ja huomaavat ymmärtävänsä toisiaan. Pidän tästä kohdasta: "They were respectful of each other's opinions, each glad to have a companion where none had been expected." Oli siis sattumaa, että löytyi sielunveli. Paimenkaveri olisi voinut olla vaikka espanjankielinen tai muuten liian erilainen. Ennis soittaa huuliharppua ja Jack hoilaa välillä ronskeja viisuja ja välillä harrasta gospelia. Molemmat nuoret miehet ovat hellyyden puutteesta kärsiviä, ruumiillisen työn ja karun lapsuuden karaisemia, poikia vielä. 

Kylmä vuoristoilma ajaa Ennisin ja Jackin nukkumaan lähekkäin, ja ikäänkuin vahingossa, humalassa, harrastamaan seksiä. Asia kuitataan aamulla vakuuttamalla, ettei tässä mitään homoja olla, yhden kerran juttu. Mutta toisin käy. Kesästä tulee rakkauden kesä, jota Ennis parikymmentä vuotta myöhemmin asuntovaunussaan, yksinäisenä, muistelee näin: "... that old, cold time on the mountain when they owned the world and nothing seemed wrong." 

Miehet eroavat kömpelösti ilman suunnitelmaa tapaamisesta. He asuvat ison osavaltion eri päissä. Kumpikin avioituu, Ennisillä olikin jo tyttöystävä odottamassa, lapsia syntyy ja elämä menee normaaleja latujaan, kunnes Jack neljän vuoden kuluttua saa päähänsä lähteä tapaamaan Ennisiä. Tämä on käännekohta. Tapaaminen portailla on kaikkea muuta kuin selkään läimäyttelyä, intohimo voittaa. 

Late in the afternoon, thunder growling, that same old green pickup rolled in and he saw Jack get out of the track, beat-up Resistol tilted  back. A hot jolt scalded Ennis and he was out on the landing pulling the door closed behind him. Jack took the stairs two and two. They seized each other by the shoulders, hugged mightily, squeezing the breath out of each other, saying, son of a bitch, son of a bitch, then, and easily as the right key turns the lock tumblers, their mouths came together, and hard, Jack's big teeth bringing blood, his hat falling to the floor, stubble rasping, wet saliva swelling, and the door opening and Alma looking out for a few seconds at Ennis's straining shoulders and shutting the door again and still they clinched, pressing chest and groin and thigh and leg together, treading on each other's toes until they pulled apart to breath and Ennis, not big on endearments, said what he said to his horses and daughters, little darlin. 

Little darlin. 
Haluan tämän sitaatin näin pitkänä, koska se on niin hyvä esimerkki onnistuneesta intohimon kuvauksesta. Minua on epäilty turhan kainoksi kun olen moittinut seksikuvauksia kirjoissa ja elokuvissa. Kammoksun huonoja kuvauksia. Proulx osaa. 

Amerikkalainen syrjäseutu ja 60-luvun alkupuoli ovat puitteina sellaiset, että eipä voi puhua suvaitsevaisuudesta. Sitä ei ole.
Jack haluaisi suhteeltaan Ennisin kanssa enemmän kuin pari kalastusretkeä vuodessa. Ennis on hyvin tietoinen ympäristön uhasta, mikä onkin täyttä todellisuutta. Oma isä on näyttänyt hänelle pikkupoikana varoitukseksi kahden ojassa makaavan kiduttamalla tapetun homomiehen ruumiit. 
Omien lasten kasvattaminen eroisänä menee myös oman onnen edelle. 
Jää vain haaveet ja harvenevat tapaamiset.

Kun Ennis saa tiedon Jackin kuolemasta ja kuulee, että tämä haluaisi tuhkansa ripoteltavan Brokeback Mountainille, hän lähtee tapaamaan Jackin kotiväkeä. Tuhkiahan Ennis ei saa, hän saa sen sijaan vahvan epäilyn Jackin kuolemantavasta ja tämän huoneen vaatekomeron kätköstä löytämänsä Brokebackin aikaisen paitakaksikon, jossa hänen oma paitansa on pujoteltuna Jackin paidan sisään. Tämä tuo mieleen aiemmin novellissa kuvatun tilanteen, jossa he seisovat pitkään vuorelta alas tähyillen, kädet suojelevasti toisen ympärillä. "The silent embrace satisfying some shared and sexless hunger."  



Otan tämän novellin mukaan novellihaasteeseen sen TEEMAN vuoksi.
Suosittelen Brokeback Mountain -novellia luettavaksi sen teeman, rakkauden, vuoksi. Jos joku ihminen täällä epävarmuuden maailmassa löytää toisen ihmisen jota rakastaa, niin kukaan ei saa mennä siihen arvostelemaan ja kieltämään.






Lisäys 1.8.

Lainasin tämän kirjan nyt kirjastosta suomeksi. Nuo englanninkieliset ovat omiani, en tiedä, mistä niitä on tullut meidän huusholliin kaksi. Halusin vilkaista suomennosta. Upea! Suomentaja on Marja Alopaeus. Joskus minua häiritsee englanninkielestä käännetyissä liiallinen murteen käyttö, englannissa kun murteellisuus käy ilmi lähinnä ääntämisessä. Tämä on hienosti käännetty.


Pidän tästä kannesta eniten, suunnittelijan nimi jää kirjastoläpykän alle.

Alla käännettynä sama ote, mikä on tuolla aiemmin alkuperäisenä. 

Illansuussa, kun ukkonen urahteli, vanha tuttu vihreä avopaku rullasi talon eteen, ja Ennis näki Jackin nousevan autosta kuhmuinen hattu takaraivolla. Kuuma vihlaus korvensi Ennisiä, ja hän oli porrastasanteella vetämässä ovea takanaan kiinni. Jack harppoi portaat kaksi kerrallaan. He tarttuivat toisiaan hartioista ja syleilivät rajusti, puristivat toisiaan hengästykseen asti ja sanoivat mitä jätkä, mitä jätkä, ja sitten, yhtä vaivattomasti kuin oikea avain kääntyy lukon lokosissa, heidän suunsa kohtasivat toisensa, kovaa, Jackin isot hampaat puraisivat veren vuotamaan, hänen hattunsa putosi lattialle, parransänki rahisi, märkä sylki pulppusi ja ovi avautui ja Alma katsoi tuokion Ennisin värähteleviä hartioita ja sulki oven, ja yhä he tarrasivat toisiinsa, painoivat rinnan rintaa, nivuset nivusia ja reiden reittä vasten, polkivat toistensa varpaita kunnes erkanivat vetääkseen henkeä ja Ennis, joka ei ollut hellittelysanojen mestari, sanoi saman mitä hevosilleen ja tyttärilleen: pikku kulta.


14 kommenttia:

  1. marjatta

    tuo siteeraamasi kohta on ihan suunnattoman hieno! liian usein kirjoitettu seksi putoaa cheesyn tai halvan pokkaripornon puolelle. se on monesti niin tylsän itsetarkoituksellista - sellaista fifty shades of boredom -juttua, että hohhoijaa.

    brokeback mountainista mieleen palautuu se telttakohtaus ja sen jälkeinen aika, jolloin ennis ymmärtää, että jackin kautta löytyy osa hänen identiteetistään, sellainen osa, joka ei ole vielä koskaan aiemmin päässyt pintaan. ennisin tukemana hän antaa sille osalle mahdollisuuden tulla esiin ensin hieman kankeasti, mutta kuitenkin.

    elokuva toimii parhaimmillaan samalla tavoin. se on kaunis, taitava ja klassinen. leffan viimeiset viisi minuuttia aiheuttivat minussa niin valtavan tunnemyrskyn, ettei mitään määrää. ei voi mitään: rakkaus on loputonta kaipuuta.

    en oikeastaan peukuta niinkään kirjalle kuin annie proulxille itselleen. samaistun hänen viisaasti vanhenevan naisen hahmoonsa voimakkaasti. proulx pitää ikääntymistä kirjailijan uran kannalta loistojuttuna. tietyn iän saavuttanut nainen muuttuu näkymättömäksi; häneen ei kiinnitetä mitään huomiota, joten hän näkee ja kuulee kaikenlaista.

    meri

    VastaaPoista
  2. po. "jackin tukemana..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin minäkin koin näiden miesten suhteen.
      Jack on voimakkaampi halussaan ja valmis riskeeraamaan enemmän. Ennisille turvallisuus on tärkeämpi arvo.

      Toivon usein, että kirjassa tai elokuvassa jätettäisiin intiimeimmät kohtaukset lukijan/katsojan kuviteltaviksi. Samanlaisena toistuva jumputus, silmän muljautukset ja ooh ja aah saavat vain huvittumaan tai harmistumaan ja katkaisevat eläytymisen.

      Proulx on alkanut kirjoittaa fiktiota vasta yli viisikymppisenä, koska hänellä ei aiemmin ollut siihen mahdollisuutta. Tämä varmaan selittää osittain hänen kypsän asenteensa taiteilijuuteen.

      Poista
  3. Loistava elokuva ja vielä loistavammat näyttelijät, jotka osaavat sen kihelmöivän ja kätketyn intohimon niin hyvin välittää. En ole muistaakseni lukenut tuota novellia, vaikka kirja löytyy meidän mökkikirjahyllystä. Juuri sen takia kait, kun elokuva teki semmoisen vaikutuksen että arvelisin sen pyörivän koko ajan mielessä lukiessa. Heath Ledger meni vielä kuolemaan pahus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on tosiaan hyvä. Yhtään ei tullut sellainen olo, että se olisi novellia huonompi. Näyttelijät olivat niin rooleihinsa sopivia, että tuntuivat heti tutuilta, Ennishän se siinä ja Jack!
      Jotain siinä lopussa oli eri tavalla. Minulla on muistikuva, että Jackin äiti olisi elokuvassa antanut takit (vai oliko vain yksi farkkutakki?) Jackille, muta kirjassa Jack vie ne omin päin.
      Heath Ledgerin kuolema oli kyllä suuri menetys elokuva-alalle.

      Poista
  4. Brokeback Mountain on yksi parhaista novelleista ikinä. Luin sen viime keväänä ja sehän salpasi hengen. Proulx piirtää tarkkoja ja särmikkäitä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, henkeäsalpaavan täydellinen novelli!
      Tätä olisi voinut peukuttaa muistakin piirteistä: hahmoista, juonesta, konfliktista, tapahtumapaikasta.
      Minä en oikein ehtinyt kunnolla mukaan aiempaan Ompun novellihaasteeseen, silloin jo mielessäni oli kirjoittaa Proulxin novelleista, mutta nyt innostuin näistä Juhan peukutuslaatikoista. :)

      Poista
  5. En ole ihan viisas, vaikka vanhettunut olenkin. Englantiakaan en osaa niin hyvin, että sanoja haeskelematta ymmärtäisin tuon lainatun kappaleen. En myöskään ole erityisempi pitkien virkkeitten fani. Novelli on minulta lukemati.

    Mutta se elokuva on ihan ok. Muistaakseni tuo lainattu pussauskohtaus on elokuvassa kuvattu erinomaisesti sen Ennisin vaimon kannalta. Tosin mistäpäs minä tiedän mitä novellitekstissä jatkossa kuvaillaan.

    Itsekin olen alkanut ajatella niitä vanhojen Suomi-filmien rakastelukohtauksia, joissa heti kellistyksen jälkeen aletaan kuvata koivunlatvoja. Siinä olisi jotain opittavaa nykyisille elokuvantekijöille. Nykyään kun saa sen taustamusiikinkin soimaan särkymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on minusta ihan yhtä hyvä kuin novelli. Se toistaa hienosti novellin sävyjä.

      Joo, Ennisin vaimo on tiennyt ja kärsinyt hiljaa, ja se mitä hän näkee kertoo hänelle, miten voimakas se tunne on, mikä vetää miestä muualle. Muistan miten hiljaa hän vetää oven kiinni.
      Alma-vaimoa näytteli Ennisin roolin tehneen Heath Ledgerin vaimo Michelle Williams. Oli varmaan helppo eläytyä siihen, miltä tuntuisi, jos oma mies tuntisi tällaista kiihkoa toista miestä kohtaan. Niihin aikoihin ennakkoluulotkin olivat vahvat, joten hyätyksi joutumisen tunteeseen täytyi sekoittua myös huolta ja pelkoa.

      Tuo ensimmäinen lauseesi on mainio. Voisin sanoa, että sama täällä, vanheneminen on ollut nopeampaa kuin viisastuminen.

      Minua alkoi kiinnostaa nähdä, miten tämä on suomennettu. Olen lukenut lainauksia toisten blogikirjoituksista ja kokenut, että suomennoksessa olisi murteellisempaa kieltä kuin tässä alkuperäisessä. Kirja näyttää löytyvän tuosta lähikirjastosta, lähdenpäs huomenna vertaamaan.

      Ennen taidettiin uskoa enemmän katsojaan eikä edes yritetty kuvata vaikeasti kuvattavaa. Minusta komedioissa saa mennä aah ja ooh -tyyliin, jos osaa tehdä kohtauksesta hauskan, mutta kunnon draamaelokuvissa olisi useimmiten parempi valita koivunlatva-tyyli.

      Poista
    2. Kejukolaaja, jos vielä tulet vilkaisemaan, niin nyt on sama pätkä suomeksi.
      Marja Alopaeus on hyvä suomentaja!

      Poista
  6. Minä en näistä novellihaasteista tiedä, enkä osaa niihin osallistua, mutta pidän suunnattomasti juuri novelleista, sillä niitä ehtii aina johonkin väliin lukea kokonaisina. Parhaita, joista olen todella nauttinut, on esim. Kafkan, Tschehovin, Michaux'n ja Proust'in novellit, joista viimeksi lukemani Ystävykset kuuluu mielestäni parhaimmistoon. (Nyt huomaan, että novellin nimi on sama kuin viimeksi kirjoittamani juttu blogissani, mutta niitä ei voi vertailla, niin erilaisia ovat).

    Kotimaisia novelleja olen tietysti myös lukenut, mutta vaikka mietin, mikään niistä ei tule juuri nyt mieleen. Hyviä löytyy niistäkin, jos tarkemmin alkaisi niitä muistella.

    Proulx'in novelleja olen joitakin lukenut ja hyviä, jotenkin raikkaita ja voimakkaita, ovat minunkin mielestä.
    - Kukin novelli on kuin oma pienoisvaltakuntansa. Se on usein pistämättömän mielenkiintoinen. Se on kuin elävä olento, jonka sisällä sykkii sydän sekä kaikki elämiseen tarvittavat raajat ja muut elimet. Ne ovat useimmiten ihmisläheisiä ja mieleen jääviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, sinun Ystävykset-novellisi on hieno, sinunäänisesi kirjoitus. Sen ajatus, kaikki ei ole sitä miltä näyttää, on sellainen teema, josta saa paljon irti - kun osaa. Minä en ole toistaiseksi kirjoittanut näiden blogijuttujen ja sähköpostikirjeiden lisäksi muuta kuin muistojen pohjalta syntyneitä tuokiokuvauksia. Niihinkin tuo ajatus sopii hyvin.

      Minä olen ollut nihkeä haasteille. En jaksa jaotella kirjakirjoituksiani tai valita lukemistani sen mukaan, että saisin lisäyksen johonkin meneillään olevaan haasteeseen. Tämä Juhan aloittama novellijuttu yllättäen kiinnosti heti, koska siinä on niin kivat nuo tarkastelukulmat.

      Totta, novelli on pienoisvaltakunta, kuin miniromaani. Pitkällä novellilla ja pienoisromaanilla ei usein olekaan paljon eroa.

      Muilta mainitsemiltasi kirjailijoilta löytyy jotain omilta hyllyiltä, paitsi Michaux on minulle ihan uusi. Kiitos, kun mainitsit nämä. Tiedä vaikka kirjoittaisin Proustin Ystävyksistä jossain vaiheessa. Vai kirjoittaisinko sinun Ystävyksistäsi!

      Poista
    2. Marjatta, mun täytyy korjata. Proustin novelli on kirjassa, johon on koottu ranskalaisia novelleja. Kirjan nimi on Ystävykset. Muistin väärin. Luulin, että juuri Proustin novelli on niminovellina, mutta kun tarkistin, se kunnia on annettu Maupassantille. Proustin novellin nimi on Mustasukkaisuuden loppu. Se on traaginen tarina, jossa äkillinen onnettomuus, ja siitä johtuva kuoleman vaara erottaa rakastavaiset. Novelli on katkelma suuremmasta kokonaisuudesta.

      Michaux'ilta minulla on kaksi kirjaa: Harhailla, laiskotella ja Höyheniä, joista viimeksi mainitussa on Monsieur Plumesta kirjoitettuja lyhytnovelleja, joista pidän kovasti. Juuri Plumen avulla kirjailija on tullut kuuluisaksi.

      Ehkä kaikkein eniten pidän kyllä kirjailijasta, jonka olin unohtaa mainita. Hän on amerikkalainen Raymond Carver. Hänen novellinsa ovat aivan omaa luokkaansa. Ne puhuttelevat ja ravistelevat ihmistä. Osasta niistä on myös tehty mieleenpainuvia elokuvia.

      Poista
    3. Kiitos tarkennuksesta Liisu! Ihan kuin olisin lukenut tuon novellin. Nuorempana en kiinnittänyt paljon huomiota kirjailijaan, siksi (ja muutoinkin) unohdan, mitä olen lukenut ennen kuin aloin pitää lukupäiväkirjaa, mikä on taas jäänyt. Carver on tuttu, Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta ja Oikopolkuja ovat tuttuja kokoelmia.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...