torstai 29. tammikuuta 2015

Näin Suomi lukee ja harmistusta HS:n pääkaupunkikeskeisyydestä

Mikä on vuoden myydyin kirja Suomessa 2014? 
Vastaus: Ari Mennander, Teemu. Jääkiekkoilijan elämäkerta, lähes 77 000 myytyä kirjaa. 
Toiseksi eniten myytiin Jussi Valtosen Finlandia-palkittua He eivät tiedä mitä tekevät, vähän alle 74 000.
Yleensä kotimainen romaani on myynyt parhaiten. 
Nyt on siis näin, ja pulinat pois. 
En paheksu. Ihmettelen. Jospa ne paljon puhutut lukemista karttavat pojat ovat nyt lukeneet yhden kirjan. 

Kotialbumista, 1988

Sen sijaan paheksun syvästi sitä, että Helsingin Sanomat, jonka tietääkseni pitäisi olla koko Suomen lehti, keskittyy kulttuurissa niin paljon vain siihen, mitä Helsingissä tapahtuu. 

Viimeksi ärsytti toimittaja Suna Vuoren juttu KOM-teatterin esityksestä Romeo vs. Julia, jossa hän puhuu Helsingin ensi-illasta, jossa vähän takelleltiin. Tämä esityshän on ollut kiertuenäytelmänä jo pitkään! Kantaesitys oli 22.10 Vaasan kaupunginteatterin Romeo-salissa, ja sen jälkeen esityksiä on ollut kuudessa muussa kaupungissa ennen Helsinkiä. Olikohan Vaasalla vielä ihan jokin erityismerkitys Marja-Leena Koukille, jolle tämä on 50-vuotisjuhlanäytelmä? Minäkin näin Romeo vs. Julia -esityksen Kouvolassa marraskuussa. Helsingin esitysten jälkeen Kouki ja Saarela jatkavat keväämmällä vielä Kemiin. Toimittaja toteaa, että luulisi tällaisen hyviä rooleja tarjoavan näytelmän kiinnostavan laajemmaltikin. Toivottavasti näin käy. Mutta minä olisin luullut, että toimittaja olisi tiennyt KOMilaisten kiertävän, kuten he usein tekevät.
Jutussa on kyllä muutakin outoa: Romeo ja Julia muka tapaavat vanhana, koska heidän teini-ikäisinä saamansa päähänpisto kaksoisitsemurhasta ei toteutunutkaan. Mikä kaksoisitsemurha? Eihän se nyt niin mennyt ollenkaan! 

Räyh!
Lisäys 1.2. 
Huvittavaa. Viikonlopun IS jatkaa HS:n virhettä jutussaan Marja-Leena Koukista. Toimittaja sanoo haastattelevansa näyttelijää kolme päivää ennen uuden näytelmän ensiesitystä ja että varmaan tätä jännittää kovasti, muistaako sanat. Mitä ne esitykset Vaasan, Oulun, Lahden, Lappeenrannan, Kouvolan ja Turun kaupunginteattereissa sitten olivat? Kymmenen kenraaliharjoitusta Helsinkiä varten? 
   

23 kommenttia:

  1. Marjatta, muistan ikäni tuon Teemun lauseen siitä ,että hän ei ole lukenut yhtään kirjaa;)

    Hesari on Helsinkiin keskittynyt aivan kuin muuta maata ei olisikaan, mutta minkä sille voimme. Minä en ainakaan pärjää ilman Hesarin kulttuurisivuja.

    Kiva tuo mustavalkoinen lukemiskuva. Liian harvoin otetaan kuvia arjesta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en muistanutkaan. Kaikki todellakaan eivät lue tai lukevat jotain tiettyä genreä. Olisin vain suonut kaunokirjan olevan myydyin.

      Sama täällä, Leena! Minä säilytän Hesarin kulttuurisivuja pitkään. Luen aamuisin muut sivut, päiväkahvilla herkkuna tarkemmin pitempiä kulttuurisivujen juttuja - kunpa säilyisisivät pitkinä!

      Meillä on paljon tällaisia tilannekuvia, koska mies on aina raportoinut arkea. Nyt niistä on paljon iloa. Välillä kun löytää vanhoista negatiiveista ruudun, jota ei ole tehty kuvaksi, niin herää uusia muistoja.

      Poista
  2. Teemun läksiäiset ovat olleet ikimuistoiset, jääkiekossa Teemu voitti Stanley Cupin ja on paras olympiakisojen pistemies, Sotsissakin hän oli hyvä. Kirja on minusta laadukas, luulen että moni jääkiekkojunnu ja lätkäfani on hankkinut kirjaa ja lahjaksi on varmasti ostettu. Kirja on hyvä valinta, sillä tietää mitä saa. Nuorena pidin tällaisista kirjoista ja urheilutilastoista, olen ostanut myös toisinaan jääkiekon vuosikirjan tilastojen takia. Kirja on varsin isokokoinen ja painava. Myös Valtosta on ostettu lahjaksi, moniko kirjan lukee jää arvoitukseksi.

    Oma Hesarin seuraaminen on jäänyt, kun Rib Kirby loppui en enää päivittäin lue Hesaria, en edes aina viikottainkaan. Rib Kirbyn lisäksi luin toki muunkin sisällön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Teemu varmaan ihan mainittava mies. Olen niin jäävi puhumaan koko asiasta, koska en seuraa urheilua. Minusta ammattiurheilussa on paljon kritisoitavaa: suuret rahat, dopingit ja terveyden vaarantaminen yksipuolisella kehon kuormituksella. Autourheilussa en näe mitään hyvää. Apua - uskallanko kirjoittaa näin rehellisesti. Sorry - that's me!

      Hyvä juttu tuo Rib Kirby. ;)
      Meille tuli Kainuussa asuessa vain sunnuntain Hesari + Kuukausiliite. Lehti tuli päivän myöhässä, ja Helsingin elämä tuntui olevan niin kaukana. Nyt voi lukea tapahtumailmoituksetkin, kun niihin ehtii hyvin. Tänä viikonloppuna lähdemme kulttuurikäynnille: DocPoint - Kansallisteatteri - Valokuvataiteen Museo.

      Minä ostin miehelle Valtosen joululahjaksi. Hän oli lopettaa kesken, koska alku on pitkään junnaava, mutta on kuulemma nyt päässyt teoksen imuun.

      Heh, mies tuolla juuri ilmoittelee toiselta koneelta, että hieno homma, nyt tulee urheilulähetyksiä maksukanavilta ilmaiseksi...

      Poista
    2. Nelonen pro näkyy ilmaiseksi, ja näkyi ne Teemun Anaheimin juhlatkin ilmaiseksi toiselta kanavalta muutama viikko sitten.
      Ammattiurheilu on iso bisnes, ja siinä on paljon kritisoitavaa, hienoa kuitenkin on, että Suomessa on ollut Selänne, Kurri, Tikkanen, Nieminen, Rask ... Litmanen, Hyypiä, Timo Mäkinen, Hannu Mikkola, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen, Ari Vatanen ja Marcus Grönholm sekä F1:ssä Keke Rosberg, Häkkinen, Salo ja Räikkönen ... ja vielä mailapeleissä Jarkko Nieminen ja Mikko Ilonen ...

      Poista
    3. Pitää korjata, tulihan se Hesari Kuhmoon samana päivänä, mutta iltapäivällä, myös viikonloppuisin. Aamupostiin nyt ei tietenkään ehdi.

      Poista
  3. Teemu Selänne on suosittu urheiluja, ja hänen elämänkertaansa on odotettu pitkään. Minua sen ykkössija myyntilistalla ilahduttaa. Olin varannut kirjan kirjastosta jo syksyllä 2013, mutta sen ilmestyminen sitten lykkääntyikin. Siitä tuli lopulta oikein hyvä. Toivottavasti kirjan sen joululahjaksi saaneet lätkäjunnut oikeasti lukevat sen. Totta kai olisi kivaa, jos romaaneja ostettaisiin enemmän, mutta varsinkin tällaisina aikoina ihmiset käyttävät rahansa muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän minunkin lukea tuo kirja! Naistenlehdet ovat antaneet Selänteen perheestä kuvan amerikkalaisena unelmaperheenä.

      En ole lukenut vielä yhtään Blogistanian parhaat -postauksia. Teemu-kirja luetaan tietokirjoihin. Tiedä vaikka se olisi ehdokkaana. Tietokirja-termi on nykyään myös hyvin väljä.

      Poista
  4. Minua toisaalla viehättää tuo Selänteen "rehellisyys", ettei ole lukenut yhtään kirjaa. Harva uskaltaa tunnustaa. Mutta toisaalla -- eikö Jari Litmanen ole aina rohkaissut nuoria lukemaan, hän kun ei haastatteluiden mukaan voi elää ilman kirjoja.
    HS on Helsinki-keskeinen, se on ihan fakta. Toisaalla se on syntynyt juuri paikallisesta kaupunki-lehdestä, vaikka vuosien myötä onkin kehittynyt valtakunnalliseksi lehdeksi. Taso on tippunut vuosien myötä, se on valitettavaa. Me tilaamme yhä paperista versiota ja poikamme lukevat sitä myös aamiaispöydässä -- siitä on kilpailuetua koulussa koska he tietävät luokassa päivän tapahtumista ja sellaisesta opettaja tykkäävät :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, urheilijoissa kuten muissakin on lukijoita ja ei-lukijoita.

      Hyvä teidän pojat! Opettaja emerita täällä tykkää. :)

      Poista
  5. Olen lukenut Hesaria 70-luvulta lähtien, ja viimeiset 30 vuotta joka päivä. En ole ajatellut, että se olisi pyrkinyt koko valtakunnan lehdeksi, vaan on myös pääkaupunkiseudun oma lehti. Että siitä on tullut valtakunnallinen johtuu minusta laadusta. Siinä on asiantuntevat pääkirjoitus-, ulkomaanosasto-, talous- ja kulttuuritoimitukset. Päälle vielä Fingerpori, Wumo, Wagner ja RautaReetta. Ihana, välttämätön, jokapäiväinen Hesari! Ja taas sait aikaan sanomisen tarvetta monessa, Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minä aina välillä ärhäköidyn. ;)

      Onhan Hesarilla aluetoimittajat, mutta lehteen ei tietysti mahdu kaikkea kaikkialta. Sitä kuitenkin tilataan ympäri Suomea, vaikka monelle uskolliselle tilaajalle se ei ehdi joka kolkkaan edes samana päivänä. Siksikin olisi mukava, jos lehdessä olisi enemmän mm. kulttuurijuttuja myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

      Tuo, että KOM-teatterin ensi-illaksi ei ole mainittu sen oikeaa ensi-iltaa, on ihan virhe, mutta kuvastaa myös asennetta. Tämän päivän Iltalehti jatkaa samaa virhettä haastattelussaan, jossa on jututettu näyttelijöitä "ensi-illan jälkeen", kun olisi pitänyt olla jotain tyyliin "Helsingin ensi-illan jälkeen, jota edelsi kiertue eri kaupunkien teattareissa". Minusta olisi ollut kiinnostavaa, jos juttu olisi tehty varsinaisesta ensi-illasta syksyllä Vaasassa.

      En minäkään kyllä hevillä paperilehdestä luovu. Meille tulee useita sanomalehtiä. Kuhmosta muutettua tilasimme pitkään paikallislehti Kuhmolaistakin. Isäni tilasi meille vähän aikaa Satakunnan Kansaa, mutta sitä oli turha lukea, maakuntalehdissä on niin samat jutut nykyään.

      Poista
    2. Pakko olla samaa mieltä, että eihän Hesari ole mikään koko maan lehti. Nimestäkin voi päätellä painopisteen. Eikä lehteä ole pakko tilata. Onhan kussakin kylässä ja kaupungissa omat paikallislehtensä, joissa käsitellään niitä paikallisia kulttuurijuttuja. :)

      Poista
    3. On sillä myös valtakunnalehden imago ja asema.
      Rikos- ja talousuutisia kerätään Hesariin kyllä ympäri Suomea, mutta huonommin kulttuuria. Isot tapahtumat, Pori Jazz, Kuhmon Kamarimusiikki jne. ovat esillä, mutta voisi olla myös enemmän kokeellista ja vaihtoehtokulttuuria maakunnista. Onhan lehdessä ulkomaankulttuuriakin - siis tottakai myös kotimaasta Helsingin ulkopuolelta.

      Poista
  6. Mieheni tilasi meille Turun Sanomat kun oli muutettu. Jää kyllä paljon jälkeen, enkä pidä linjasta, eikä se enää meille tulekaan. HS on kuitenkin moniäänisempi. Luen matkojen jälkeenkin kaikki välissä tulleet lehdet kannesta kanteen, olen sillä tavalla hurahtanut. Mielipidesivut ovat myös Hesarissa hyvätasoisia, paljon asiantuntijapuheenvuoroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. HS on valtakunnan päälehti.
      Nyt on varsinaisten juttujen lisäksi Hesarissa niin kuin muissakin lehdissä paljon lisämateriaalia netin puolella. Sinne en jaksa usein mennä.

      Poista
  7. Minulla on bloggaus siitä, mitä myytiin vuonna 2000 ja selasin bloggausta
    http://joklaaja.blogspot.fi/2011/11/milleniumin-muistetut-ja-myydyt.html

    Viisasten kiveä myytiin 95 600, Mitä Missä Milloin saavuttimyynnin 72 600, Guinessin suurta ennätyskirjaa myytiin yli 69 000 kpl, Laila Hietamies piti piikkipaikkaa kotimaisten romaanien osalta myynnillä n. 73 000 ilman Finlandia-logoakin, Käännöskirja Lisa Marklundin Uutispommia myytiin 88 000.

    Eli kyllä minusta näin katseltuani kirjojen myynti on laskenut varsin reippaasti ja valitettavasti trendi on laskeva.

    bloggaus ei ole kummoinen, mutta sisältää em tiedot ja jotain lisääkin.l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sinä olet ehtinyt tehdä kaikenlaista kiinnostavaa!

      Laskeva trendi ei tunnu kivalta. Kunpa löytyisi taas jokin Potteri-ilmiö, joka saisi nuoret lukemaan.

      Poista
  8. Oletteko muuten jo käyneet katsomassa Maaseudun tulevaisuuden? Mielipiteesi kiinnostaa. Vai ettekö menekään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Marjatta vielä sulattelee esitystä? Minäkin täällä innokkaana odottelen mielipidettä :D

      Poista
    2. Kotiuduimme juuri kyldyyriviikonloppureissulta Helsingistä.

      No kuulkaas te epäilijät, eilen nähtiin Maaseudun tulevaisuus. TYKÄTTIIN! :D
      Se oli minusta groteski satu, jossa oli myös asiantynkää. Asiaa olisi voinut terävöittää, mutta kyllä se näinkin jäi mietityttämään, siis ihmisen ja (muiden) eläinten suhde.
      Ja olihan se hauska! Minä nauroin ääneen. Vittujen hokeminen sopi teinityttöhepoille ja jollekulle muullekin hahmolle, mutta jollakin vanhemmalla elukalla sen olisi voinut jättää pois.
      Me oltiin kolmannella rivillä, joten hyvin näkyi kaikki ilmeet - ja paljaat persposket. Tässä alastomuus tuntui luonnolliselta, koska koira oli niin koira.

      Nyt jään sulattelemaan lisää. Taisittepa hämmästyä ...

      Poista
    3. Kirjoitan huomenna varmaan koko reissusta jotakin. Katsottiin myös valokuvia ja yksi DocPoint -leffa.
      Siinä Tuija ennustit oikein, että mies tykkäsi minua vähemmän tuosta näytelmästä. :D

      Poista
    4. Mutta muuten ennustuksessani oli erittäin suuri virhemarginaali :D

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...