maanantai 2. helmikuuta 2015

Koska maailma on totta: valokuvaa, elokuvaa ja teatteria


Koska maailma on totta on 2015 DocPoint -festivaalin tunnuslause. Se sopii kaikkeen viikonlopun Helsingin matkalla kokemaani, valokuvaan, elokuvaan ja teatteriin.

Kuva on Valokuvataiteen museon juuri avatusta poliittisen kuvan näyttelystä Kolmanteen polveen. Ensimmäisessä kuvassa on näkymä afgaaninaisen burkaristikon sisältä. Tämän verran siis nainen näkee näyteikkunan muotivaatteista kulkiessaan ikkunan ohi. Toisessa kuvassa pistää silmään kengät, edes jotakin kaunista. Ja minulla herää kiukkuinen kysymys: viekoittelisiko käsivarsi tai vapaana laskeutuvat hiukset enemmän kuin tuo siro jalka kauniissa sandaalissa?

Kolmanteen polveen näyttelyssä on valokuvaajia, jotka haluavat vaikuttaa kuvillaan maailmaan. He käsittelevät kuvissaan naisten, lasten ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asemaa, ruoan puutetta ja Bhopalin teollisuusonnettomuuden jälkiä.

Mieleeni jäi erityisesti David Magnussonin Purity -sarja, jossa on muotokuvia amerikkalaisista teini-ikäisistä tyttäristä ja isistä, jotka antavat toisilleen siveyslupauksen Purity Ball -seremoniassa. Tytöt lupaavat pysyä neitsyinä ja isät suojella tyttäriään.Tätä tapahtuu fundamentalistikristittyjen keskuudessa. Tilaisuudet muistuttavat avioliittoon vihkimistä. Minusta nuo kuvat ovat kammottavia. Isä seisoo tytön takana kädet hänen ympärillään, ihan kuin rakastunut morsiuspari, jossain kuvassa tytöllä on silmät unelmoivasti kiinni. Luulisi, että seksuaalisuus, jos mikä, on nuoren - ja jokaisen ihmisen - omaa aluetta. Kauhea ajatus, isä kärppänä seuraamassa ja kyselemässä tytön seurustelusta. Mutta sekin maailma on totta!

Elokuvatapahtumassa katsoimme miehen kanssa kolmen dokumentin sikermän Kulta-aika, Moments of Silence ja Victory Day
Venäläinen Victory Day oli  erittäin koskettava ja ärsyyntymistä nostattava. Pietarin kadulla on menossa Voitonpäivän paraati, pelottavaa sotilasmahdin näyttöä. Samaan aikaan homoparit elävät arkeaan ja kertovat, millaista on elää Venäjällä vuonna 2014. Väliin leikataan homovihamielistä paasausta television keskusteluohjelmista. Eräs haastateltavista on sitä mieltä, että jos ilmapiirin muutos jatkuu samaan suuntaan, niin pian ollaan noitavainoissa. Minua kosketti erityisesti näiden ihmisten miellyttävyys ja ujous. Näki, että he olivat tottuneet kätkeytymään.

Koska maailma on totta!

Kansallisteatterin Maaseudun tulevaisuuden maailma ei ole totta. Leea Klemola on rakentanut groteskin, komediallisen sadun, jossa ihmiset ja eläimet elävät yhdessä tasavertaisempina kuin tällä hetkellä. 
Teurastuslupapykälä on eräänlainen ihmisen ja kesytettyjen lajien välinen YYA-sopimus, ystävyys, yhteistoiminta ja keskinäinen avunanto. Tällainen oli sovittu jo aikojen alussa, mutta ihminen on sen yksipuolisesti pettänyt. Nyt kahteen alueeseen jaetun Suomen pohjoisessa läänissä ihminen ja eläin pyrkivät tekemään yhteistyötä.

Näyttämönä on Maksimi Kuorikosken (Klaus Klemola), entisen Kari Vepsän bändin rumpalin, vanhaan kirkkoon perustama lammastila. Hänellä on ainoana työntekijänään uuhi Hattara ja Hattaran paimenena koiransa Bertil. Kirkon kryptassa kokoontuu käsityökerho, jossa tutustutaan alueen ihmisiin ja  eläimiin. 

YYA ei suju kovin hyvin. Läänintaiteilijan hevonen MyDream Diablo hakkaa isäntänsä moneen kertaan, kunnes lauhtuu, kun löytää poispotkimansa sielun ja kuljettaa sitä tyytyväisenä narun päässä. Teinityttöhepat monkuvat uusia korokepohjakenkiä. Hattara on alkoholisoitunut eikä sen villa kelpaa enää mihinkään, mutta se suostuu sentään tapaamaan irlantilaisen panomiespässin. Viimeisillään raskaana oleva luottamusmies, vuohi Malviina pakenee Maksimin tilalle naapuritilan vallankumousta ja isäntänsä eroottista rakkautta. Maksimin suojeluseläin, kuollut suomenhevonen Jarmo Asserdahl (mahtava suoritus Jukka Puotilalta!) pyrkii määräilemään isäntäänsä vähän liikaa. Koska maatila ei tuota mitään, isäntä alkaa suunnitella avaavansa terveyskeskuksen, jonne kummitushevonen on kovasti myös pyrkimässä mukaan, mutta joutuu ehkä tyytymään näköispatsaaseen laitoksen pihassa.
Malviina pakenee Fär-saarille, jossa ollaan pitemmällä hyväksynnässä ja ehkä jo valmiimpia ottamaan vastaan ihmisen ja eläimen rakkauden hedelmä. 

Näytelmässä on paljon melskettä, kiroilua, alastomuuttakin.
Bertil-koiralta lentävät housut pois heti, kun Laura-narttu laahustaa näyttämölle, tietäähän sen, leikkaamaton uroskoira. Alastomuus tuntui aivan luonnolliselta, koska Miko Kivinen oli niin koira. 
Vitun hokeminen sopi hyvin teineille, mutta jäi sellainen kuva niin kuin vanhemmatkin olisivat käyttäneet samaa sanaa tiuhaan. Vanha lammas voisi noitua vaikka herrajjestas ja sussiunakkoon, tai ehkä sanasto on köyhtynyt tulevaisuuden paimenidyllissä. 

10 kommenttia:

  1. Olipa teillä ajatuksia herättävä ja mieltä rikastuttava Helsingin retki. Taisitte viihtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyttiin! Näyttelyssä ja dokumenteissa oli vakavaa asiaa, ja sen vastapainoksi Maaseudun tulevaisuus nauratti hurjasti. Kovasti sekin jätti pohdiskeltavaa kaikesta leikistä ja kohelluksesta huolimatta. Ehkä tätä paljon tabuja sisältävää asiaa eläimen asemasta olikin hyvä käsitellä juuri näin.

      Poista
  2. Kiitos tästä kulttuurimatkasta, joka vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Mukava näin siivelläsi päästä kurkkaamaan kulttuuritarjontaa. Ja niin kuin tiesitkin, minua kiinnosti suunnattomasti mielipiteesi tuosta Maaseudun tulevaisuus -näytelmästä, vaikka en ole sitä nähnytkään, vaan lehtien ja toisten mielipiteiden perusteella olen sitä kommentoinut.

    Vaikuttaa melkoiselta esitykseltä, joten en ihmettele jos jakaa mielipiteitä. Kiitos hyvästä postauksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Valokuvataiteen museossa avautui poliittisen valokuvan ohessa myös toinen kiinnostava näyttely Perhealbumi, johon eroperheiden lapset valitsivat ne henkilöt, joita he pitävät perheenjäseninään ja asettelivat heidät kuvaan.

      Leea Klemola ei tee tavallista, joten osasin odottaa jotain tällaista. Hän on rikkonut ennenkin paljon rajoja, sekoittanut sukupuolia roolihenkilöissään ja nostanut eläimiä ihmisten rinnalle.

      Poista
  3. Kiitos, mukava lukea näistä kulttuuririennoistanne. Meillä oli osittain samoja reittejä lauantaina: Docpoint ja CitizenFour Edward Snowdenista. Kiinnostava ja ajatuksia herättävä sekin, vaikka onkin uutisista tuttua. Silti järkyttävää nähdä se valehtelun määrä, mitä sitten urkinnan peittely julkisuudessa on ja oli. Ja tietenkin yhden pienen ihmisen marttyyrius lopulta kun vastassa on näin massiivista vallankäyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli alun alkaen mielessä vain tuo teatteri, mutta sitten huomasimme, että kannattaa yöpyä ja katsella samalla muuutakin.
      DocPointista ehdimme katsoa vain sellaisen näytöksen, joka sopi muuhun aikatauluumme.


      Olen nyt selaillut festarilehteä ja huomannut, että juuri tuo CitizenFour ja simpansseista kertova See No Evil olisivat kiinnostaneet kovasti. Samoin Hyvästi Afrikka -tarina ystävyydestä, jonka päähenkilöistä oli juttua Et-lehdessä. No, jospa nämä tulisivat vastaan jossain muualla.

      Poista
  4. Ajatuksia herättävää kaikki tuo. Osaksi kammottavaa asiaa, kuten naisten ja lasten sivellisyyden pakonomainen kyttääminen. Eikä Venäjälläkään kyttäämiseltä säästytä. Monet joutuvat piileskelemään. Surullista ja ahdistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja hyvä, että nostetaan esiin.
      Vaikuttavia töitä tässä näyttelyssä ovat myös Jokapäiväinen leipämme, johon on kuvattu leipäjonoissa seisovien kasseja ja Huoli, jossa on kuvia huostaanotetuilta lapsilta takavarikoiduista esineistä. Siinä alkaa miettiä, miten lapsi voisi vahingoittaa itseään aivan yksinkertaisilla esineillä, hätääntyneenä voi.

      Huomiotani kiinnitti se, että kuvat oli laitettu esille vaatimattomasti, kuten tuosa blogikuvassakin näkyy, julistepaperi nuppineulalla kiinnitettynä. Asia on tärkein. Tässä yhteydessä prameus olisikin luotaantyöntävää.

      Poista
  5. Olen iloinen puolestasi, että teillä oli mielenkiintoinen Helsinki-visiitti! Saitko tosiaan näytelmästä näin paljon selvää paikan päällä? Itse en saanut selvää ja lopun ajan yritin tukkia korvani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minusta niin paha ollut. Tiesin kyllä etukäteen, että Klemolalla on tämä tyyli, koska olin lukenut niin paljon hänen aiemmista ohjauksistaan, mm. Seksuaali ja Kokkola, josta muistaakseni oli ennakkoesitys Kokkolassa jollakin laiturilla. Minä olin sinne kovasti menossa, mutta matka peruuntui.
      Rähinäkohtauksissa oli rähinää, mutta muutoin minusta näyttelijät artikuloivat hyvin.

      Silmäilin myös etukäteen ohjelmalehtisen, joka on huisin hauska. Kannessa on patsas Jaska Asserdahlille ja muistovärssynä "Vain vanha riimu on nyt tallissain" ja sisällä sanaselityksiä ja henkilöhistoria joka tyypille. Ostitko sinä tätä?
      Yleensä ohjaajat tekevät näyttelijöille kuvauksen heidän roolihenkilöistään, mutta tässä myös katsoja saa nauttia näistä verbaalisista tykityksistä.
      Muutamat sanaselitykset ovat tosi kekseliäitä: suojelusenkeli - suuren linnun ja ihmisen lapsi, kutominen - solmujentekotekniikka kahdella kepillä,voidaan valmistaa mm. vaatteita ja siltoja, selviytymiskeino.

      Tuija, minä olen tästä ihan innoissani ...

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...