Stendhalin päiväkirjan sivu, Wikimediasta |
Lähes kaikki kurjuus elämässä syntyy niistä virheellisistä käsityksistä, joita muodostamme siitä, mitä meille tapahtuu.
(Journal de Stendhal (1801 -1805)
Olen lueskellut viime päivinä kirjaa Ruokavalio ja syöpä, jossa on paljon tärkeää tietoa ja hätkähdyttäviä taulukoita. Palaan tähän kirjaan myöhemmässä kirjoituksessani, mutta nyt lainaan siitä vain tämän yhden viisaan ajatuksen, jonka kirjan tekijät Richard Béliveau ja Denis Gingras puolestaan ovat lainanneet Stendhalin päiväkirjoista.
Näitä päiväkirjoja kirjoitti 1800-luvulla ranskalainen Marie-Henri Beyle taiteilijanimellä Stendhal. Sama herra on antanut nimensä stendhalin syndroomalle, jossa ihminen sairastuu haltioituessaan liiallisesti taide-elämyksestä.
Minä haltioiduin tästä magnoliasta ja sen tuoksusta Mustilan arboretumissa Elimäellä kesäkuussa. MAGNOLIA - Suomessa! |
Tätä olen lukenut silmät yhtä ymmyrkäisinä kuin noilla kirjanmerkeilläni. |
Tuo haltioituminen liiallisesta taide-elämyksestä, voi myös saada henkilön kyynelehtimään - kauneuden takia.
VastaaPoistaOletko lukenut syöpälääkäri David Khayatin kirjan Syötkö tiskiruokaa? - Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista. Se on blogini eniten luettu kirjaesittely runsaan viiden vuoden ajalta.
Mukavaa viikonloppua, Marjatta!
♥
Stendhalin syndrooma on epävirallinen diagnoosi eikä sitä nykyään enää kait kukaan pode. Liikutumme kyllä taiteesta, mutta emme pyörtyile ja joudu paniikkiin. ;) Joskus oli hysteriakin yleistä, ja kun sellainen tauti oli nimetty, niin sitä sitten myös koettiin. Ihmisen psyykeä määritellään niin eri tavoin eri aikoina.
PoistaEnpä ole lukenut tuotakaan kirjaa. Kävin katsomassa blogissasi. Monipuolinen ja kovasti kommentoitu esittely. Tässä minun lukemassani kirjassa on osin samaa. Nämä tohtorit esim. pitävät savustettuja ja marinoituja ruokia epäilyttävimpinä.
Kyllä on hurjia nuo erot eri syöpien esiintyvyydessä. Me olemme Suomessa synkkää aluetta, kun taas jollakin toisella mantereella ollaan lähes vapaita monista syövistä.
Mielenkiintoista sekin, että ruumiinavauksissa löytyy vaikka kuinka paljon esiasteita. Joillakin ne vain jostakin syystä alkavat kehittyä jossakin vaiheessa syöväksi asti.
Hyvää viikonloppua myös sinulle, Leena! ♥
Kyllähän taide-elämykset voi liikuttaa ja mykistää sielun ja sellaisen voi myös kokea luonnossa ilman tauluja tai musiikkia. Ruskaretki tunturikurussa,ympärillä uskomaton rakka,upea maaruska ja sammalin kirjotut kivet. Musiikkina ääretön hiljaisuus,mykistävä taide-elämys.
VastaaPoistaTotta Riitta! Luonto on taidetta täynnä. Kun patikoi "taiteen" keskellä, niin rauhoittuu, ja aina välillä myös kokee suurta kauneutta. Myös tuo mainitsemasi hiljaisuus on tärkeä asia ja osa luonnon kokemusta.
PoistaStendahlin syndrooma on kyllä äärimmäinen esimerkki ihmisen kilpailuvietistä. Kuinka taide-elämyksen syvyydestäkin on kilpailtava!
VastaaPoistaViktoriaanisena aikana oli kovastikin sopivaa kuukahtaa Italian taideaarteiden äärellä. Näin manifestoitiin kanssamatkustajille syvästi tuntevasta taiteelle herkästä sielusta.
Harri
Sitä se on varmaan ollut. Joku toinen on nauttinut hiljaa ja syvästi, mutta sitten vieressä aletaan huitoa suurieleisesti, kyynelehtiä ja pyörtyillä - minä koen näin suuresti, minä se olen oikea taideihminen. ;) On siitä ehkä jotain vieläkin jäljellä ...
PoistaOnpas mainiota (kiitos!), että olet laittanut sivupalkkiisi nuo tagit, vai mitä ne nyt onkaan nimeltään. Löysin ja klikkasin tämän Stendhalin.:) (Niin monessa lukemassani kirjassa lyhyen ajan sisällä mainittiin Punaista ja mustaa. Tunsin itseni ihan sivistymättömäksi;) ja pakkohan se oli mennä kirjastoon ja lainata Stendhalia.:D)
VastaaPoista