sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tony Danza, I'd Like to Apologize to Every Teacher I Ever Had, 2012



Mielenkiintoinen kirja tunnetun amerikkalaisen näyttelijän ja TV-persoonan kokeilusta toimia kokonainen lukuvuosi  15-16 -vuotiaiden opettajana high schoolissa 2009-2010. Tony Danza oli suorittanut historian opintoja ennen kuin hän ajautui elokuva- ja tv-maailmaan, jossa menestyi. Danzan haave opettajan työstä nousi aika ajoin vaivaamaan hänen mieltään kesken show-bisneksen. Hän koki, että haluaisi tehdä jotain merkityksellistä, ”make a difference in the world”. Sopiva ajankohta haaveen toteuttamiseen löytyi, kun hän ajautui ammatillisesti umpikujaan ja avioliitto oli natisemassa. Hän tuli maininneeksi tutulle tv-tuottajalle suunnitelmastaan, ja niinpä hänelle ehdotettiin tosi-tv-sarjaa, johon hän suostuikin, koska sen myötä hän saisi asiansa esiin ja myös rahoitusta projekteilleen. Pitkän etsinnän jälkeen löytyi koulu, joka suostui yhteistyöhön, 3600 oppilaan Northeast High Philadelfiassa. Tuotantoyhtiö vetäytyi pois puolen vuoden jälkeen, koska Danza ei suostunut pyyntöihin lisätä tapahtumiin dramatiikkaa. Hän halusi näyttää koulumaailman todellisuuden sellaisena kuin se on ja tehdä työnsä opettajana oikeasti, ei näytellen. Hän jatkoi vuoden loppuun, kuten oli luvannut ja koki vain helpotusta, kun kamerat olivat poissa.

Esipuheessaan Danza kertoo, että hän halusi kirjoittaa kirjan, koska 7-osainen sarja Teach -  niin tositelevisiota kuin onkin - ei anna niin oikeaa kuvaa opettajan työstä kuin hän haluaisi.  Kirja hivelee opettajien itsetuntoa.  Danzalla on vain yksi ryhmä, 26 oppilasta, joille hän opettaa kirjallisuutta, kun yleensä opettajalla on noin 150 oppilasta, viisi ryhmää päivittäin. Lisäksi Danzalla on opetuksen ammattilainen luokan perällä apunaan. Silti hän on emotionaalisesti kovilla. Hän on täynnä hyvää tahtoa ja auttamisen halua, mutta saa monesti huomata, että karusta taustasta tulevat nuoret ovat hankalia autettavia. Innostuksensa vuoksi Danza eläytyy syvästi murrosikäisten ahdistuksiin ja viettää unettomia öitä.  Monesti hän myös liikuttuu kyyneliin oppilaidensa hyvistä suorituksista ja saadessaan heiltä tai koulun johdolta hyvää palautetta. Tämä on tuttua kaikille opettajille. Nyt kun olen ollut kolme vuotta vapaalla 36 vuotta kestäneestä opettajan työstä yläasteella, jota tein innolla, olen monesti hämmästellyt, miten jaksoinkin painaa vuodesta toiseen niin vaikeassa työssä. Danza puhuu aluksi itse liikaa ja mokaa monin tavoin, mikä on myös tuttua. Rehellinen epäonnistumisten ja itkukohtausten raportointi tekee kirjasta todella kiinnostavan lukea.

Amerikkalaisessa koulussa ja opettajan asemassa on paljon eroja suomalaiseen. Toiset asiat ovat paremmin, toiset huonommin.

Opettajien palkka on huono. Danza ihmettelee, miten se voi olla huonompi kuin putkimiehellä, kiinteistövälittäjällä ja myyntipäälliköllä. Tämä asia on samalla mallilla Suomessakin. Kummallinen asia on sen sijaan se, että opettajan eläke pienenee USA:ssa, jos jää töihin yli 55-vuotiaana. Mitä pitempään olet työssä sitä pienempi eläke. Valtio säästää, koska nuoret opettajat tulevat halvemmaksi. Kuitenkin kouluissa on paljon vanhoja, eläkkeeltäkin takaisin opettajan töihin palanneita, mistä voi päätellä, että se eläke ei ole suurimmillaankaan kummoinen. Itse en mitenkään jaksaisi palata siihen tunnemyrskyyn, mikä yläasteilla vallitsee.

Kouluissa on paljon toimintaa tuntien ulkopuolella. Opettajat ovat kiinni työssään myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ihailtavaa! Paitsi oman koulun kulttuurikilpailuja, niin oppilaita kuljetetaan myös koulujen välisiin kilpailuihin, esim. runonlausunnassa ja väittelyssä. Opettajilla ja oppilailla on läheiset välit, vaikka opettajia puhutellaan muodollisemmin kuin Suomessa, Tony Danza on oppilaille Mr. Danza.

Valvonta on tiukkaa. Koulun apulaisjohtaja saattaa popsahtaa luokkaan milloin tahansa ja paheksua, jos toiminta ei näytä opetussuunnitelman mukaiselta. Opettajat pelkäävät vuosittaisia AYP-tasokokeita ( Adequate Yearly Progress), joiden perusteella koko henkilökunta saatetaan vaihtaa, ja koulu joutuu entistä tiukemman valvonnan ja konsultoinnin kohteeksi. Opettajan työ on siis hyvin epävarma posti, varsinkin aloittelevalle opettajalle. Danza pohtiikin aiheellisesti, että jokaisen opettajan pitäisi saada harjoitella ainakin kaksi vuotta ilman uhkaa. Olen täysin samaa mieltä. Mitähän minunkin työstäni vähän päälle parikymppisenä olisi tullut, jos kaiken muun vaikean lisäksi olisin pelännyt, että minua tarkkailevat teinien lisäksi myös kriittiset aikuiset erottaminen mielessään. 

Koulut ovat USA:ssa yleensä todella isoja. Northeast High on 3600 oppilaan koulu, jossa on oma poliisiasema. Se yläasteen koulu, jossa itse aloitin oli lähes tuhannen oppilaan koulu, siis suomalaisittain iso, mutta järjestys oli vakaa. Danzan koulussa on väkivaltaisia oppilaita, joita laitetaan käsirautoihin, ja opintoretkillä on oltava useita valvojia. Pienemmät ongelmat, huput, kännykät ja ipadit ovat yhteisiä läntisessä koulumaailmassa.

Opetus on amerikkalaiskoulussa monipuolista ja oppilaiden tekemiseen perustuvaa. Kirjallisuudessa on koko ajan menossa isoja projekteja ja kaikki historiallinen elävöitetään tuomalla nykyaikaan, esim. Shakespearen sonettien pohjalta laaditaan sonetteja nykynuoren elämästä. Opettaja valmistaa tuntejaan luovasti huolimatta valvonnan uhasta niskassaan. 

Alemman sosiaaliluokan vanhemmat eivät osallistu opettajien järjestämiin tapaamisiin  – niin kummassakohan maassa, Suomessa vai USA:ssa? Molemmissa. Meillä vain ei puhuta sosiaaliluokista. Jossain amerikkalaiskoulussa opettajat olivat ryhtyneet jopa tekemään lahjapaketteja vanhemmille houkutellessaan näitä tapaamisiin. Amerikassa rikkaammat perheet eivät edes laita lapsiaan näihin Northeasternin tapaisiin valtion highschooleihin vaan yksityiskouluihin.  Kunpa Suomessa ei mentäisi siihen suuntaan!

Rupesin googlailemaan, löytyisikö Teach-sarja. Löytyy. Aion katsoa sen eläytyen, mutta kriittisesti. Danza ymmärsi jälkikäteen, että hänelle oli järjestetty ansoja dramatiikan aikaansaamiseksi. Sitähän se tosi-tv kait on. 

Sarjan kuvausten jälkeen Danza teki paljon töitä koulumaailman hyväksi ja antoi lahjoituksia miljoonaomaisuudestaan. Hänellä oli myös suunnitelmissa pyrkiä pormestariksi, yhtenä agendanaan koulutuksen parantaminen USA:ssa.

Danza-tietoja etsiessäni, silmäni osui pikku uutiseen ”Actor Tony Danza Falls to his Death in New Zealand”.  Hän oli pudonnut 60 jalkaa joltain Kauri-kallioilta kesken kuvausten varhain tänä aamuna 23.6.2013.

3 kommenttia:

  1. Kiitos!Nyt taas innostaa kirjoittaa lisää, kun tiedän, että on joku joka lukee ja jopa pitää minun sepustuksistani. Kirjoitan vain, kun innostun jostakin lukemastani tai jostakin kirjallisuuden maailmaan liityvästä asiasta. En viitsi varsinkaan moittia kauheasti ketään.

    VastaaPoista
  2. Ei se Teach-sarja olekaan katsottavissa ilmaiseksi, pieniä makupaloja vain. No, tilasin DVD:n Amazon-verkkokaupasta, halpa, ja nopea toimitus. Mielenkiintoista nähdä, ovatko Danzan kuvaamat henkilöt yhtään sellaisia miksi heidät kuvittelin. Tämä juuri on monesti pettymys elokuvissa, jos on lukenut kirjan ensin, vaikka onkin kysymys fiktiosta. Danzan luokassa yllätti jo kirjaa lukiessa se, että kuvittelin nuoret valkoihoisiksi ja vasta jossakin vaiheessa selvisi, että enemmistö on afrikanamerikkalaisia ja latinoja. Danza itse on taustaltaan italialainen.

    VastaaPoista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...