lauantai 16. toukokuuta 2020

Tiina Laitila Kälvemark, H2O



"Minun on pakko kertoa tuosta tytöstä." Kun kirja alkaa näin, niin minulle tulee kiire lukea tuosta tytöstä. 
Tiina Laitila Kälvemark on kirjoittanut vangitsevan kuvauksen naisesta, kolmikymppisestä Hesteristä, jonka sisällä mekastaa kaksi sivupersoonaa häiritsemässä. Arkielämä on vaikeaa, eivätkä parisuhteetkaan onnistu. Hanin on vaikeaa olla uskollinen, Ofelialle ei kukaan kelpaa, eikä Hester uskalla näyttää koko itseään kenellekään.

Miksi Hester ei muista mitään ennen erästä uudenvuoden iltaa parikymmentä vuotta sitten, jolloin hän, 11-vuotias, oli tälläytynyt liian pieneen mekkoon ja kimmeltäviin sukkahousuihin eikä saanut kuitenkaan lähdetyksi toisten mukana juhliin?  
Hänen sisällään on joku, jota hän ei tunne. Tai pikemminkin: joku, jonka hän on tuntenut, mutta melkein unohtanut. 

Hesterillä on epävakaa lapsuus. Hörhö hieroja-astrologi äiti elää polyamorisissa suhteissa eikä erottele aikuisten ja lasten asioita, ja yhden runokirjan kirjoittanut vastuuntunnoton isä on lähtenyt etsimään itseään Goalle. Väki vaihtuu Aurinkokiventiellä kaiken aikaa ja tyttö sysätään mummolle, kun hänen kanssaan ei jakseta tai viitsitä olla. Hulluttelevalle äidille tyttö on mieluisin villinä Hanibanina, mutta mummon kotona hänen on oltava tiptop kympin tyttö.  

Vesielementti on kirjassa esillä monin eri tavoin. 
Tytölle rakkaaksi käyvä äidin uusi kumppani, puolalainen työmies Jacek Malik on rakentamassa suojavalleja kaupunkia uhkaavaa yhä ylemmäs nousevaa merivettä vastaan. Katastrofiyönä tytön kotona tapahtuu muiden outojen asioiden ohessa iso vesivahinko. 
Tyttö löytää päässään olevaan kohinaan apua vedestä, vaikka toisaalta pelkää sitä. Parasta on sukellus, mutta helpotusta tulee vähemmästäkin, vaikka sormen kastamisesta vesilasiin, jos ei isompaa vettä ole saatavilla.  
H2O on myös kaksi H:ta ja yksi O, Hester, Hani ja Ofelia tai Hani, Hanna P ja Olivia. Hesterin mieltä hallitsee välillä lapsekas, harkitsematon Hani ja välillä kontrollifriikki Olivia. Hanna P on jotain haudattua, sysimustaa. Lapsena Hanna P oli tarpeen vaivuttamaan tytön uneen tai unenkaltaiseen apatiaan. Aikuisena se on väijymässä niinä hetkinä, jolloin Hester masentuu tilanteestaan. 
Itken sitä, mitä en muista tai ymmärrä.
Sitten itken Oliveria. Itken sitä, että rakastan häntä, mutta en pysty seurustelemaan hänen kanssaan.
Itken itseäni. Sitä, että olen monta, mutta niin yksin. 

Jacekin vakava sairastuminen sysää Hesterin penkomaan menneisyyttään. Hän käy kaikkien niiden ihmisten luona, jotka ovat olleet läsnä sinä katastrofiyönä, jolloin se, mitä aiemmin oli tapahtunut lyhyinä välähdyksinä, hallinnan menettäminen "jollekin toiselle", muuttui pysyväksi taisteluksi. 
Läheiset sekä salaavat asioita että myös muistavat ne eri tavoin. Jacek on kuolinvuoteellaan välillä jo muissa maailmoissa ja mummon mieli on häipymässä dementiaan. Sivupersoonilla olisi oikea tieto, mutta he riitelevät siitä, miten paljon Hesterin pitäisi antaa muistaa. Hani olisi valmis hölöttämään kaiken, mutta Ofelia blokkaa hänet kerta toisensa perään.

Uskaltaako Hester Hanna Ofelia sukeltaa syvään veteen?

Laitila Kälvemark rakentaa henkilönsä ihailtavan eläviksi. Näen Maria-äidin ystävineen intianpuuvillamekoissaan ja Jacekin ruutupaidassaan. Jokaisella on oma erottuva kielensä, Jacekilla siihen sekoittuu puolankielsiä sanoja. 
Rakastun lukemiseni edetessä lempeään Jacekiin, joka tuo normaaliutta Hesterin elämään. Ei ihme, että Oliver, jota Hester rakastaisi, jos pystyisi, on paljolti samanlainen mutkaton ja rehti, fyysistä työtä tekevä mies. 
Jacekin vuoteen vierellä Hester viipyy kaikkein pisimpään pohtimassa mielensä omituisuutta. Jacek kyselee, eivätkö nämä tyypit voisi kuitenkin olla vain rooleja, ja Hester tekee parhaansa selittäessään, että niin ne aluksi olivatkin. Nykyään hän on useimmiten itse se joka hallitsee, "on keskellä", mutta toiset ovat silti mukana, niin että hän tuntee heidän läsnäolonsa taustalla ja kuulee sekä näkee heidät kuin kameran välityksellä
Osa niistä on muistuttanut enemmän varjoja kuin varsinaisia persoonia. Monet ovat myös häipyneet vuosien mittaan, tai ainakin liuenneet siinä määrin, ettei niistä kannata puhua. Niin kuin se vihainen ja vihreäpäinen, joka ennen teki kaiken kielletyn ja vaarallisen: sukelsi korkeimmasta hyppytornista ja katkaisi kaulan mummon jeesuspatsaalta. 
Nykyään uskallan suuttua itse. 
En tarvitse sitä enää. 

Tarinan jännite kestää, vaikka järjestelmällinen Ofelia eräässä vaiheessa kertoo kaiken yksityiskohtaisesti. Sen jälkeen alan jännittää, saako Hester koskaan tietää ja miten hänen käy. 

Pidän siitä, että Laitila Kälvemark ei kuvaa monipersoonahäiriötä liian raflaavasti, mihin olen aiemmin törmännyt ja ärsyyntynyt eräässä dekkaritrilogiassa. Hesterin elämän kuvaus on uskottavaa ja hänen vaikeutensa koskettavaa. 

Tämä tuore tänä vuonna julkaistu romaani on kirjailijan kolmas romaani. Esikoisteos Kadonnut ranta (2012) on novellikirja. Jo siinä oli paljon samaa hienoa tyyliä kuin H2O:ssa. Romaanin Karkulahti (2015) muistan lukeneeni. Veran hahmo on jäänyt vahvana mieleeni. Seitsemäs kevät (2017) siirtyy nyt lukusuunnitelmiini. 

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö, DID, eli monipersoonahäiriö on vakava persoonallisuuden häiriö, jonka taustalla on lähes poikkeuksetta jatkuva ja vakava lapsuudenaikainen trauma. Laitila Kälvemark selittää tämän loppusanoissaan korostaen sitä, että hänen romaaninsa ei ole autenttinen, lääketieteellinen tapauskuvaus, vaan monipersoonahäiriöstä inspiraationsa saanut fiktiivinen teos. 

Usein trauman aiheuttaja on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, mutta on muunkinlaista lapsen minuuteen puuttumista niin että se joutuu uhatuksi ja kuolemanvaaraan. Silloin mieli löytää avun sivupersoonista, jotka ottavat vastaan väkivallan blokaten pääpersoonan. Tästä armahtavasta blokkaamisesta seuraa aukkoja muistiin. On vielä sanottava, että kaikki muistiaukot eivät johdu tästä. On mm. isoja menetyksiä, joissa muistamattomuus auttaa lapsen mieltä kestämään tapahtuneen. 
Tätä romaania lukiessa jouduin vihan valtaan ymmärtämättömiä aikuisia kohtaan. Eiköhän tärkein asia lapsen kasvatuksessa ole antaa hänelle suojaa. Miten sellainen ihminen voi kuvitella olevansa hyvä kasvattaja, joka ei täytä edes tätä ensisijaista tehtävää.
  
Helsingin Sanomien arvostelussa 25.4. Vesa Rantamo kirjoittaa:
"Laitila Kälvemark on ajatusleikeistä kiinnostunut kirjailija, tavalla joka tuo mieleen nobelisti J. M. Coetzeen. Tärkeintä hänen kirjoissaan ei ole historiallinen tarkkuus tai tunnistettavat tapahtumapaikat, vaan yksilöllinen tapa etsiä vastauksia suuriin kysymyksiin – yhtä hyvin sisäisiin, identiteettiä koskeviin, kuin omaa aikaamme määrittäviin ongelmiin."
Ei siis ihme, että uppouduin tähän romaaniin, onhan Coetzee mielikirjailijoitani. 

4 kommenttia:

  1. Kuuntelin tämän äänikirjana ja teksti piti otteessaan. Kiehtovasti rakentaa Laitila Kälvemark tarinaa tässäkin teoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jännite ei lopahda missään kohtaa. Minä luulen, että luen kirjan vielä uudelleen nyt kun tiedän senkin, mikä oli pimennossa, mutta pyrkimässä esiin. Kaikki oli niin kevyttä ja jotenkin herttaista siinä uudenvuodenjuhliin lähdettäessä.

      Sinä olet lainannut postauksessasi kohdan: "Jos osaa sukeltaa, ei voi hukkua ja jos on jo pinnan alla, ei voi pudota, jotenkin tähän tapaan Hester mietti." Vedestä painajaisia näkevä tyttö etsimässä ratkaisua vedestä, onhan se aika hurja asetelma.

      Ihmismieli on loputtomasti kiehtova aihe, niin ns normaali kuin siitä poikkeava. Monipersoonat (jakautunut persoona), Tourette-oireita sairastavan huutelut, paniikki, pakko-oireinen persoonallisuus, skitsofrenia... kaikki nämä ovat yhä suurelta osin salaisuuksia.

      Poista
    2. Me katsotiin hiljattain tämä espanjalainen komedia pakko-oireisista ihmisistä - Toc Toc. Toki se on komediallinen hupailu, mutta näyttää, miten voimattomia ihmiset pakko-oireittensa kansaa ovat. Netflixistä löytyy.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Toc_Toc

      Poista
    3. Kiitos vinkistä Riitta! Kaikki kiinnostaa tässä: aihe, komedia ja espanjalaisuus.

      Minä olen katsellut nuoren Katariina Räikkösen videoita omasta Tourette-oireilustaan ja hänen haastattelemiensa ihmisten muunlaisista sairauksista tai diagnosoiduista oireista.
      https://yle.fi/uutiset/3-10950059

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...