Hannu Salmi, tietokirjailija ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori on kirjoittanut kiinnostavia teoksia mm. suomalaisen mykkäelokuvan historiasta ja suudelman kulttuurihistoriasta.
Hän on nyt kolmannen kerran Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana kirjallaan Frans Leijon - Kuurosokean ihmeellinen elämä. Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria valittiin ehdokkaaksi vuonna 2016 ja Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827 vuonna 2022.
Frans Leijon -teos on sekä yhden ihmisen tarina että kuurojen, sokeiden ja kuurosokeiden historiaa valottava monipuolinen tietokirja.
Hannu Salmi on Frans Leijonin veljen pojanpoika. Hän aloitti sukunsa tutkimisen vuonna 2000 isoisoisästään Matti Salmesta, jonka tiedoista paljastunut Sofia-vaimon avioton lapsi Frans alkoi kiinnostaa tutkijaa. Fransista löytyi karu merkintä: "Kuuromykkä ja sokea. Hyljätty. Tiedot päättyvät tähän"
Kun Salmi haastatteli isäänsä ja tämän sisaruksia nämä muistivat lapsuudenkodissaan vierailleen sokean miehen, jolla oli tulkki mukana ja joka löysi hajuaistinsa avulla heidän piloillaan piilottamansa kengät.
Lisätutkimusten avulla löytyi Fransin hauta, komeassa hautakivessä isolla tekstillä nimi Frans Leijon, synnyin- ja kuolinpäiväykset 12.9.1879 ja 27.6.1947 sekä alla vaatimattomammin neljä muuta nimeä. Salmen ihmetellessä tätä kiveä suntio tuli kertomaan, että vähän aiemmin haudalla oli käynyt ryhmä kunnioittamassa Leijonin muistoa ja pienemmällä tekstillä kirjoitetut nimet olivat samaan hautaan haudattujen kuurojen yhteisön jäsenten nimiä.
Parivuotiaana sairauden vuoksi näkönsä ja kuulonsa menettänyt lapsi unohti jo oppimansa sanat ja ryhtyi liikkumaan nelinkontin. Hän eli villilapsena noin kymmenvuotiaaksi, jolloin pääsi hyväntekijän avulla Pietarsaaren kuurojenkouluun.
Frans Leijonista kehittyi taitava käsityöläinen ja viljelijä. Hän oli älykkäiden ihmisten tapaan utelias eikä pelännyt oppia hänenlaiselleen vammaiselle mahdottomilta tuntuvia taitoja kuten sorvin käyttö.
Frans oppi nopeasti käyttämään viittomakieltä niin että viittomat tehtiin hänen käteensä ja hän toisen henkilön käteen. Kirjan lukeminen tällä menetelmällä oli hidasta, mutta se ei Fransia lannistanut, ja kun pistekirjoitus tuli käyttöön, niin kaikki muuttui helpommaksi. Frans pääsi kertomaan ajatuksiaan nopeammin ja lukemaan lehtiä ja maailmankirjallisuuden klassikoita siinä missä näkevätkin.
Hän on nyt kolmannen kerran Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana kirjallaan Frans Leijon - Kuurosokean ihmeellinen elämä. Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria valittiin ehdokkaaksi vuonna 2016 ja Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827 vuonna 2022.
Frans Leijon -teos on sekä yhden ihmisen tarina että kuurojen, sokeiden ja kuurosokeiden historiaa valottava monipuolinen tietokirja.
Hannu Salmi on Frans Leijonin veljen pojanpoika. Hän aloitti sukunsa tutkimisen vuonna 2000 isoisoisästään Matti Salmesta, jonka tiedoista paljastunut Sofia-vaimon avioton lapsi Frans alkoi kiinnostaa tutkijaa. Fransista löytyi karu merkintä: "Kuuromykkä ja sokea. Hyljätty. Tiedot päättyvät tähän"
Kun Salmi haastatteli isäänsä ja tämän sisaruksia nämä muistivat lapsuudenkodissaan vierailleen sokean miehen, jolla oli tulkki mukana ja joka löysi hajuaistinsa avulla heidän piloillaan piilottamansa kengät.
Lisätutkimusten avulla löytyi Fransin hauta, komeassa hautakivessä isolla tekstillä nimi Frans Leijon, synnyin- ja kuolinpäiväykset 12.9.1879 ja 27.6.1947 sekä alla vaatimattomammin neljä muuta nimeä. Salmen ihmetellessä tätä kiveä suntio tuli kertomaan, että vähän aiemmin haudalla oli käynyt ryhmä kunnioittamassa Leijonin muistoa ja pienemmällä tekstillä kirjoitetut nimet olivat samaan hautaan haudattujen kuurojen yhteisön jäsenten nimiä.
Parivuotiaana sairauden vuoksi näkönsä ja kuulonsa menettänyt lapsi unohti jo oppimansa sanat ja ryhtyi liikkumaan nelinkontin. Hän eli villilapsena noin kymmenvuotiaaksi, jolloin pääsi hyväntekijän avulla Pietarsaaren kuurojenkouluun.
Frans Leijonista kehittyi taitava käsityöläinen ja viljelijä. Hän oli älykkäiden ihmisten tapaan utelias eikä pelännyt oppia hänenlaiselleen vammaiselle mahdottomilta tuntuvia taitoja kuten sorvin käyttö.
Frans oppi nopeasti käyttämään viittomakieltä niin että viittomat tehtiin hänen käteensä ja hän toisen henkilön käteen. Kirjan lukeminen tällä menetelmällä oli hidasta, mutta se ei Fransia lannistanut, ja kun pistekirjoitus tuli käyttöön, niin kaikki muuttui helpommaksi. Frans pääsi kertomaan ajatuksiaan nopeammin ja lukemaan lehtiä ja maailmankirjallisuuden klassikoita siinä missä näkevätkin.
Elämänsä alussa "wialliseksi" luokiteltu Frans Leijon esiintyi monissa tilaisuuksissa kuurojen edustajana, oli radiohaastattelussa ja loisti sorvaustaidoillaan Kuurojen käsityönäyttelyssä vuonna 1937. Presidentti Kyösti Kallio tilasi tästä näyttelystä Leijonin tuolin ja Helsingin Sanomat ylisti näyttelyn päätähteä, kätevää sorvaria, joka "kilpaili tasaväkisesti täysaististen kanssa".
Fransin elämän suuri puute oli se, että hän joutui aina asumaan jonkun ystäväperheen luona, mutta hän keksi tähänkin ratkaisun. Hän ideoi ja rakensi pienen siirreltävän kesämökin, jossa saattoi nauttia välillä yksityisyydestä.
Hannu Salmen tietokirja on niin tasokas, että en löydä muuta huomautettavaa kuin kannen kuvan. Kansikuvassa hän on kuuron Niilo Mikkolan moottoripyörän kyydissä. Miehet ovat pysähtyneet käsityönäyttelyn paikan, Turun Suomalaisen Lyseon, eteen kesäkuussa 1937.
Kirjassa on kaksi kuvaa Fransin itselleen suunnittelemasta polkupyörästä. Ensimmäisessä versiossa apukuskina ollut lapsi on vain silminä, toisessa apukuski myös polkee. Pyörät saivat laajaa ihailua ympäristössä. Nämä kuvat näyttävät Frans Leijonin aktiivisena toimijana paremmin kuin kansikuvaksi valittu otos.
Laitan kuvat juttuni loppuun.
Ensin listaan kirjan ansiot:
Fransin elämän suuri puute oli se, että hän joutui aina asumaan jonkun ystäväperheen luona, mutta hän keksi tähänkin ratkaisun. Hän ideoi ja rakensi pienen siirreltävän kesämökin, jossa saattoi nauttia välillä yksityisyydestä.
Hannu Salmen tietokirja on niin tasokas, että en löydä muuta huomautettavaa kuin kannen kuvan. Kansikuvassa hän on kuuron Niilo Mikkolan moottoripyörän kyydissä. Miehet ovat pysähtyneet käsityönäyttelyn paikan, Turun Suomalaisen Lyseon, eteen kesäkuussa 1937.
Kirjassa on kaksi kuvaa Fransin itselleen suunnittelemasta polkupyörästä. Ensimmäisessä versiossa apukuskina ollut lapsi on vain silminä, toisessa apukuski myös polkee. Pyörät saivat laajaa ihailua ympäristössä. Nämä kuvat näyttävät Frans Leijonin aktiivisena toimijana paremmin kuin kansikuvaksi valittu otos.
Laitan kuvat juttuni loppuun.
Ensin listaan kirjan ansiot:
- informatiivinen: paljon faktaa niin Suomesta kuin ulkomailta kuurojen, sokeiden ja kuurosokeiden elämän olojen kehittymisestä
- hyvin kirjoitettu
- hyvin kirjoitettu
- kunnon tietokirja, jossa 35 sivua viitteitä ja lähteitä
- jännittävä: sekä tutkimuksen eteneminen että Frans Leijonin elämänvaiheet mukaansatempaavia
- tunteita herättävä
Kuurosokeiden koulutuksen pioneereja Suomessa oli Anna Heikel, joka isänsä kirkkoherra Henrik Heikelin kanssa perusti kuurojenkoulun Pietarsaareen vuonna 1863. Kouluun oli saapunut myös eräs pieni tyttö, jolta lavantauti oli vienyt näön ja kuulon. Anna Heikel on kertonut, miten vielä puhekykyinen Maria oli toistellut: "Äiti, mennään täältä pois! Täällä on niin pimeää! Mennään sinne missä on valoisaa!" Vähitellen sanat katosivat ja puhe muuttui epäselväksi. Salmi päättelee, että samalla tavalla on varmaan käynyt Fransillekin, joka oli ollut aistinsa menettäessään paljon pienempi ja ryhtynyt kaiken lisäksi konttaamaan koska liikkuminen oli kävelemistä turvallisempaa ja konttausvaihe vielä hyvin muistissa. Frans on kuitenkin vakuuttanut muistavansa taivaan sinen ja puiden vihreän värin.
(Tämä vahvasti mieleeni jäänyt lasten kuvaus esimerkkinä tunteiden herättämisestä, johon hyvä tietokirja faktan ohella pystyy.)
Eläköön lääketieteen kehitys! Enää lapset eivät joudu pimeyteen lavantaudin, aivokalvontulehduksen tai isorokon vuoksi.
Eläköön kaikki muukin tiede, jolla ihmisten elämää parannetaan, apuvälineitä kehitetään ja elämisen tasoa nostetaan heillä, joilla sairaudet ja onnettomuudet runtelevat kehoa.
Merkintä "hyljätty" Fransin tiedoissa selittyi myöhemmin. Hän ei ollut perheensä hylkäämä, vaan armeijaan kelpaamaton ja vapautettu asepalveluksesta.
Frans tunsi itsensä rakastetuksi. Radiohaastattelussa hän kirjoitti kirjoitusalustaansa: "Olen onnellinen, että olen saanut niin paljon rakkautta osakseni. Älkää hyvät ystävät koskaan halveksiko aistiviallisia, vaan auttakaa heitä, missä voitte!"
Frans ei ollut missään mielessä mykkä villilapsivaiheensa jälkeen.
Kuuromykkä-termi jäikin kokonaan pois käytöstä, kun tajuttiin, että puhetta voi olla monenlaista. Jos katselee kuurojen ryhmää viittomassa, niin ei voi kuin todeta, että se näyttää hyvin vilkkaalta ajatusten vaihdolta.
Merkintä "hyljätty" Fransin tiedoissa selittyi myöhemmin. Hän ei ollut perheensä hylkäämä, vaan armeijaan kelpaamaton ja vapautettu asepalveluksesta.
Frans tunsi itsensä rakastetuksi. Radiohaastattelussa hän kirjoitti kirjoitusalustaansa: "Olen onnellinen, että olen saanut niin paljon rakkautta osakseni. Älkää hyvät ystävät koskaan halveksiko aistiviallisia, vaan auttakaa heitä, missä voitte!"
Frans ei ollut missään mielessä mykkä villilapsivaiheensa jälkeen.
Kuuromykkä-termi jäikin kokonaan pois käytöstä, kun tajuttiin, että puhetta voi olla monenlaista. Jos katselee kuurojen ryhmää viittomassa, niin ei voi kuin todeta, että se näyttää hyvin vilkkaalta ajatusten vaihdolta.
 |
| Ensimmäinen versio Frans Leijonin suunnittelemasta ja valmistamasta velosipedistä eli polkupyörästä |
 |
| Kehittyneempi versio polkupyörästä |
Tämä täytyy ehdottomasti lukea. Jonkin verran on tullut perehdyttyä aistivammaisten ja vammautuneiden historiaan, se saa aivan liian vähän näkyvyyttä. Turussa oli kyllä kuurojen koulu paraatipaikalla, mutta niinhän kaikki ennen.
VastaaPoista