 |
| Aamuiselta kävelylenkiltä Kymijoen rannalta 29.12. 2024 |
Kun vuosi vaihtuu, vaihtuu vain numero. Ihmisen haaveet, ilot ja murheet eivät nollaudu, muutokset tapahtuvat muussa kuin kalenterin ajassa.
Minä olen viime aikoina hätäillyt lähes koko elämänsä laitoksissa eläneen siskoni vuoksi. Hänet siirrettiin joulun alla mielen sairauksia potevien yksityisestä kuntoutuslaitoksesta, viihtyisästä ja turvallisesta ryhmäkodista, kunnalliselle vanhuspuolelle ja minun mielestäni aivan liian vaativaan elämään. Taakse jäi yhteisöllisyys ja lämmin, kaikesta huolta pitävä omahoitaja, tilalle tuli oma yksiö, yksinäisyys ja vaihtuvat kodinhoitajat (Huom! Tämä väärä termi, kotihoidon hoitajat siis, selitän PS-osassa lopussa). Kun ennen huoneeseen leijaili läheisestä keittiöstä ruuan tuoksu Tarjan katsellessa telkkaristaan oopperoita, niin nyt hänen pitää seurata kellosta ruoka-aikoja ja mennä rollaattorin kanssa hissillä alempaan kerrokseen. Entisessä paikassa, Kotirannassa, tultiin koputtelemaan ovelle, jos sattui torkahtamaan ruoka-aikaan ja saateltiin hellästi yhteiseen pöytään.
Nykyisen palvelutalon alakerrassa asuvat huonompikuntoiset, Tarja ei täyttänyt kriteereitä. Yläkerran "hyväkuntoisille" ei ole mitään yhteisöllistä toimintaa, ei ollut edes joulujuhlaa.
Tarjalle keittiönurkkaus ja makuuhuone ovat turhia. Hän halusi sänkynsä nojatuolin ja television lähelle, kaikki samaan huoneeseen, kuten hänellä on aina ennenkin ollut. Jos elämä olisi mennyt toisin... no turha ajatella. Näin se on mennyt.
Aloin muistella siskoani ja itseäni ja kaikkea lapsuudessa tapahtunutta, enkä tiedä, onko se muisteleminen ollenkaan minulle hyväksi.
Nykyään psykologisoituneessa maailmassa korostetaan sitä, miten kaikki elämässä pitää "käsitellä" - ei oteta huomioon sitä, että usein on vain parempi hyväksyä ja antaa olla. On asioita, jotka eivät millään määrällä käsittelyä muutu eivätkä korjaudu, vaan pitävät vatvojan onnettomana. Usein myös aika on paras korjaaja, koska se tekee kipeistä asioista siedettävämpiä.
Paljon myös lokeroidaan ja määritellään itseä sekä muita, pseudopsykologiaa, jota mm. naistenlehdissä ja nykyään Hesarissakin paljon harrastetaan. Ei ihminen ole niin yksinkertainen.
Luin Hannu Väisäsen erinomaisesti kirjoitetun teoksen Viisikko, jossa hänen aiemmissa omaan elämään pohjautuvissa romaaneissaan esiintyvät sisaruksensa ovat jo vanhoja ihmisiä ja tapaavat säännöllisin väliajoin Anteron, Väisäsen alter egon, kodissa Ranskassa.
Sähkökatkon aikana Antero viihdyttää "heimoaan" tarinoilla.
Eräässä niistä hän hahmottelee tilanteen, jossa vanhoista ihmisistä on tullut taakka yhteiskunnalle ja viisas virkamies Oikotie keksii ratkaisun, joka muistuttaa japanilaisen legendan käytäntöä kantaa oma vanhus selässä Obasute-vuorelle kuolemaan, jolloin seuraava sukupolvi saa yhden kulhollisen lisää riisiä ja yhden neliömetrin enemmän tilaa.
Kun vanhuus ei ole arvo, eikä vanhusta nähdä arvokkaana ihmisenä, häntä aletaan pitää vain ärsyttävänä kulueränä, joka ei millään halua siirtyä syrjään ja kaiken lisäksi hoidattaa ahkerasti terveyttään. Anteron tarinassa vanhukset huijataan linja-autoihin, jotka vievät heidät Vanhuskorpeen, mutta näillä konkareillahan on selviämistaitoja, joista nuoremmilla ei ole tietoakaan.
Kun Oikotien suunnittelemassa modernissa maailmassa hallitukset ja trendit vaihtuvat, herää jossain vaiheessa myös tunne siitä, että jotakin puuttuu yhteiskunnasta, ne somat albumejaan selaavat vanhukset keinustooleissaan. Vanhuskorpeen lähetetään partiohelikoptereita etsimään vapaaehtoisia kunniavanhuksen virkaan. Mitä tekevät leirielämää viettävät vanhukset? He kieltäytyvät tarjotusta tittelistä, koska ymmärtävät, että on parempi pysytellä korvessa kuin mennä nuuskimaan uutta epäilyttävää humanismia.
Omaa aikaa eläessä on vaikea hahmottaa ajan erityispiirteitä.
Kun katselen taaksepäin tiedän ainakin sen, että milloinkaan minun aikanani ihmiset eivät ole ollleet yhtä itsekeskeisiä kuin nykyään. Woody Allenin elokuvien omia neuroosejaan vatvova hahmo ei enää tunnu niin erikoiselta ja koomiselta, koska tällaisesta minäminä-käyttäytymisestä on tullut niin yleistä.
Ruman puheen ja käyttäytymisen normalisoituminen marginaalista yleiseksi on myös aikamme piirteitä. Kaiken pilkkaamisen ja sättimisen keskellä toivotaan, että koulu pitäisi lapset hyväkäytöksisinä, mikä on mahdottomuus. Tietenkin toivotaan myös, että sanat eivät johtaisi tekoihin, mutta sekin on mahdottomuus.
Vaihdoin vanhan Samsung-puhelimeni uuteen, jonka nimi on Honor Smart. Kunpa pystyisin puhelimeni nimen arvoiseen kunnialliseen ja fiksuun olemiseen.
Otankin nämä uljaat sanat vuoden 2025 motokseni.
Miksi puhelimien pitää olla niin erilaisia? Kaikki toimii Honor Smartissa eri tavalla kuin Samsungissa, ja vaihto on vaatinut lukuisia uudelleen kirjautumisia eri palveluihin. Kiitos miehelleni asennustöistä. Vielä on keksimättä, miten kuvat saa yhdistetyksi suoraan läppärille. Toistaiseksi lähetän ne ensin sähköpostiin ja siirrän siitä omiin kuvakansioihini. Alkukuvan otin uudella puhelimellani. En tiedä, onko se yhtään vanhaa parempi, tänään oli kuvaamisen kannalta huono sää, todella hämärää. Tietenkin kuvan onnistuminen on eniten kiinni kuvaajasta, tiedän.
Siskollani ei ole puhelinta. Kotirannassa hoitajat toivat talon siirreltävän puhelimen hänelle ja laittoivat kaiuttimelle, koska korvalta puhelin siirtyi minne sattui. Nyt minä en saa häneen yhteyttä.
Tarjalla on ollut oma puhelin viimeksi lankapuhelinaikana. Se jouduttiin viemään pois, koska hän saattoi ahdistuneena soittaa poliisille, hätäkeskukseen ja minne sattui sekä tilata turhia tavaroita. Ehkä sellaista ei enää tapahtuisi, hänestä on tullut passiivinen, mutta löytyykö puhelinta, joka olisi tarpeeksi helppo.
Toistaiseksi olen vain väännellyt käsiäni, pyhäpäivät ovat häirinneet asioiden hoitoa. Aion huomenna soittaa kodinhoitajien esihenkilölle ja kysyä, voivatko hoitajat käynneillään tarjota Tarjalle mahdollisuutta soittaa siskoilleen, avata puhelun omalla virkapuhelimellaan ja katsoa, että puhelin on kaiuttimella.
On huolestuttavaa asua kaukana ja murehtia läheisestä. Tunnen painavaa syyllisyyttä siitä, että en ole pystynyt auttamaan siskoani enemmän. Kulkuyhteydet poikki Suomen ovat erittäin hankalat. En pääse käymään hänen luonaan niin usein kuin haluaisin.
Tarjalla on edunvalvoja, mutta mitä hän valvoo, sitäkö, että Tarjan hoito ei tule liian kalliiksi vai Tarjan etua? Ymmärrän kyllä, että kuntouttavaan laitokseen on jonoa ja nuoremmissa mieleltään järkkyneissä ehkä sellaisia, jotka ovat paremmin kuntoutettavissa.
Minusta tuntuu, että Tarja on viety Vanhuskorpeen, jossa hän ei selviä, koska ei ole nuorenakaan käynyt vaellusretkillä ja oppinut korvessa tarvittavia taitoja.
 |
| Siskoni kanssa lapsuudenkodissa jouluna 1973, toinen lomalla kielten opiskelusta ja toinen mielisairaalasta. |
 |
| Joulun alla 1975 omassa kodissa aviovaimona ja opetusharjoittelijana, pian myös raskaana. Tarja tällöin sairaalassa kroonistumassa ja välillä lapsuudenkodissa, jossa hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta parantua. |
Ihmisen historiassa on ala- ja ylämäkiä kuten ihmiskunnankin historiassa.
Toivottavasti tulehtuneet tilanteet laukeavat ja maailman diktaattorit huomaavat muiden ohella, että tämä on vain yksi hauras pallo, jossa me voisimme oppia toinen toiseltamme sen sijaan, että kiellämme kaiken meille vieraan.
Honor Smart!
PS
31.12.
Korjaan yhden asian. Olen käyttänyt vanhaa termiä kodinhoitaja. Ei sellaisia ole nykyään, palvelun nimi on kotihoito, ja siihen kuuluu eri alojen ihmisten palveluja tilatun paketin mukaan: perushoitajat hoitavat mm. lääkkeet ja hygienian, siistijät asunnon siisteyden, pesula vie pyykit jne. Kotihoito lupasi pyynnöstäni toimittaa fysioterapeutin katsomaan, onko siskollani liian raskas rollaattori ja onko suihkutilassa tarvittavat välineet, kuten pesutuoli. Huoh!
Perushoitaja käy (hoitajat käyvät) hänellä neljästi päivässä. Ensin oli laitettu vain lääkkeet kaapin hyllylle, mutta onneksi muutossa mukana ollut entisen hoivapaikan hoitaja ja toinen siskoni vaativat, että ne eivät saa jäädä Tarjan vastuulle ja että aluksi pitää seurata myös, että Tarja osaa mennä alakerran ruokalaan (sillä raskaalla rollaattorillaan).
Hei Marjatta! Kiitos erittäin tärkeästä ja puhuttelevasta kirjoituksestasi. Olen miettinyt tahollani samoja asioita, omaa vanhenemista ja läheiseni elämää mielenterveyden koukeroissa. Ymmärrän sinua ja tuskaasi siskosi pärjäämisestä. Toivon kanssasi rauhallista vuotta 2025 ja kaikille rakkaillemme hyvää elämää. Riitta
VastaaPoistaKiitos, Riitta!
PoistaOn raskasta seurata läheistä, joka ei pärjää, asuu sitten lähellä tai kaukana.
Kun kävin marraskuussa siskoni luona tuolla ryhmäkodissa, josta hänet siirrettiin pois jo tietäen, että niin tapahtuu, tulin hyvin surulliseksi. Sieltä oli käyty Tarjan kanssa tutustumassa hänen uuteen paikkaansa ja huomasin, että hoitaja oli huolissaan, Tarja ei. Hän onkin aina tyytyväinen ja sanoo, että täälläkin pääsee kesällä ulos penkille.
Voi miten ahdistavaa kun omainen on niin kaukana vaikka haluaisi auttaa ja tukea. Olisipa niin päin että asiat ja olot kohentuisivat eikä päinvastoin tulla siihen tilanteeseen että asuminen oli ennen parempaa ja viihtyisämpää ja saavuteetuja etuja menetetään.
VastaaPoistaMinulla oli isoäidin eläessä aina hänestä huoli mielessä kun hän asui vanhainkodissa Tampereella ja minä olen pääkaupunkiseudulla. Soitin viikonloppuisin. Hänellä oli oma huone ja kylpyhuone onneksi.
Parempaa uutta vuotta 2025 meille kaikille!
Rita, juuri sitä!
PoistaTarjalla oli parasta siinä entisessä ryhmäkodissa silloin kun hänellä oli vain oma makuuhuone ja vessa sekä suihku lähellä. Siellä oli kodin tuntu. Toiminta siirtyi toiselle paikkakunnalle, koska säännöt sanovat, että jokaisella on oltava oma kulpyhuone. Siellä upouudessa avarassa ja modernissa talossa tuntui aluksi laitosmaisen kolkolta juuri liian tilan ja eristyneisyyden vuoksi, mutta tuttu porukka teki siitäkin pian kodikkaan. Ja nyt on sitten yksiö.
Soitin äsken ja sain vastauksen osaan kysymyksistäni.
Puhelinasia on vaikea. Jonkun vanhuspalveluihmisen arvelu, että saisi käyttää kodinhoitajien puhelinta osoittautui vääräksi. Pelkään, että kaikki helppokäyttöisimmätkin Dorot ovat Tarjalle liian mutkikkaita.
Vien tänään kortin postiin, entisajan tyyliin.
Voi mikä onni että siskosi on itse hyvällä mielellä.
PoistaToivottavasti pystyt vaikuttamaan joihinkin epäkohtiin.
Minä sain täältä kaukaa käsin mummoni vanhainkodin hommaamaan hänelle huonokuuloiselle soveltuvan puhelimen. Isäni (eli hänen poikansa) ei ollut saanut vaikka oli monesti ottanut asian puheeksi. Ehkä minulla oli enemmän vaikutusta kun soitin joka lauantai ja sunnuntai. Oli aina vaan vaikeampi puhua puhelimessa kun mummo ei kuullut.
Minä postitin vanhanaikaisen kirjeen tänä aamuna, vanhemmilleni ✏️
Alan hommata sitä Doroa Tarjalle, jos siinä saa estetyksi kaikki muut soitot paitsi siskojen.
PoistaTarja on nykyään tyyni ja tyytyväinen; kaiken maailman puhelinmyyjät saivat hänet nuorempana levottomaksi, olihan hän silloin muutoinkin levoton mieleltään. Mietin, mitä vuosikymmenten skitsofrenia ja psyykenlääkkeet ovat vaikuttaneet. Vanhoilla pitkään mielen sairauksia sairastaneilla aivojen poimut siliävät ja vartalo muuttuu kömpelöksi ja kumaraksi. Joskus tuntuu, että vahvat lääkkeet oavt kuin lobotomiaa, inhimillisempää kuin se varsinainen. Sitä parempaakaan ei ole.
Asiat pitää hoitaa edunvalvojan kautta ja hänen tavoittamisensa on äärimmäisen hankalaa, mutta eiköhän tämäkin asia hoidu.
Eihän siitä niin pitkä aika ole, kun kirjeenvaihto tapahtui paperisilla kirjeillä. Se oli esteettisempää kuin nykyinen viestittely. Piti valita kaunis kirjepaperi ja kuoret sekä vuodenajan tai aiheen mukainen postimerkki ja sopiva kynä ja sitten kirjoittamaan. Kirjeen sisältö piti tulla kerralla oikein ja ymmärrettävällä käsialalla.
Asiaa kirjoitit, pitäisi olla puheiden sijaan enemmän tekoja.
VastaaPoistaTarvitsi ihminen sitten millaista hoitoa ja huolenpitoa tahansa, sen pitäisi olla ihmisarvoista, ihmisläheistä hoivaa. Nämä ketjupaikat eivät ole sitä. Ihmistä kohdellaan epäinhimillisesti, näissä paikoissa iloinen, kävelevä ihminen muuttuu hiljaiseksi, sulkeutuneeksi ja pyörätuoliin. Näin kävi äidille.
Kirjarikasta ja onnellista uutta vuotta
Toivotan sinulle samaa!
PoistaLaitoksessa ei aina oteta huomioon, että sinne jonkun puutteellisuuden vuoksi päätyneet ihmiset ovat yksilöitä ja eteviä monessa suhteessa. On onni, jos saa asua paikassa, jossa kohdataan yksilönä ja osoitetaan kiinnostusta, sydämellisyyttä ja arvostusta.
Mieleltään sairaita varsinkin pidetään kokonaisvaltaisesti erilaisina kuin ns normaalit ihmiset, ei oteta huomioon sitä, että sairaus on vain osa persoonaa.
Voi että kirjoituksesi kosketti. Samoin se, että vanhuksia ja sairaita heitellään nyt paikasta toiseen ns. säästön nimissä. Oudointa tuossa säästöhommassa on, että päättäjät nostavat toisaalta älyttömästi kustannuksia ja toisaalta sitten muka säästetään, kun päättäjien nostojen takia hinnat karkaavat pilviin. Ei ole varaa hoitajiin, lääkäreihin, lääkkeisiin eikä saada hoitoa, kun se on muka liian kallista. Suosittelen päättäjille lukemaan kirjan Hölmöläisistä, jotka leikkasivat peittoa toisesta päästä ja ompelivat sen toiseen päähän peittoa.
VastaaPoistaMutta arvatkaapa mitä päättäjät nyt nostavat Varsinais-Suomessa: omia kokouspalkkioita 60%. On varaa, kun on pistetty kiinni 12 terveysasemaa ja vanhusten palvelutaloa. Nyt päättäjät ihmettelevät, kun Tyksin päivystys on täysin ruuhkautunut ja potilaille kestää 5 vrk saada jatkohoitopaikka. Taitaa erikoishoito tulla kalliiksi! Esim. miehen sukulaismies ei saanut joulukuussa jatkohoitopaikkaa polven proteesileikkauksen vuoksi, ja tyks Orto joutui pitämään hänet 3 viikkoa erikoishoitopaikalla. Sittenkään ei löytynyt jatkohoitoa ja hänet kotiutettiin. On portaita sisälle ja vessaan. Suihkuun pitää mennä ulkokautta, ikää 90v ja vaimolla 88v, joka häntä yrittää hoitaa.
Näillä mennään eli tekstiviestihoidoilla. Siitä huolimatta toivotan parempaa uutta vuotta ja rauhaa maailmalle <3
Äsken kaupassa huvitti, kun niin moni toivotti tutuilleen parempaa uutta vuotta. Yhden hyvää uutta vuotta -toivotuksen kuulin, mutta siihenkin tuli perään korjauksena "tarkoitan parempaa kuin tää vuosi".
PoistaSosiaali- ja terveyshuolto on kriisissä. Toivottavasti Hannu Väisäsen Vanhuskorpi-parodia jää vain parodiaksi.
Pahalta ovat tuntuneet nekin joidenkin poliitikkojen hurskastelut, että kaikkien pitäisi hoitaa omat vanhuksensa kotona. Todella hyvätuloiselle ja hektistä työtä tehneelle vuosi pari omaishoitajana voi olla kiva hengähdystauko, jossa samalla tehdään someen Minä ja mummoni/ukkini -videoita, mutta useimmilla ei ole varaa eikä tilaa hoitaa vanhusta kotona. Ja lähteekö vanha ihminen vaikka toiselle puolen Suomea hoidokiksi. Ainakaan minun isäni ei halunnut, kun hänelle sitä ryöstöepisodin jälkeen ehdotin. Hän taas sanoi kerran minun jäätyäni eläkkeelle:"Kai te nyt tänne kotio tulette."
Entäs sitten se, kun kansanedustajat pääsivät jakamaan niitä joululahjamiljoonia!!! Härskein jakoi järjestölle, jonka perustaja oli oma isä ja itse istui hallituksessa. Raahaa siis on, mutta sen jakaminen on nyt muuttanut suuntaa pois hyvinvoinnista.
PoistaÄlä muuta sano! Pienten puolella, joo. Mitä voi odottaa hallitukselta, jonka valtiovarainministerin työtä ohjaa lause "Empatia ei kuulu politiikkaan". Onko hallituksen sisällä kukaan edes kauhistellut tätä asennetta?
PoistaJuuri empatian pitäisi ohjata päätöksiä demokratiassa.
Ja tämäkin pitää muistaa, että on niitä säästökuureja ollut ennenkin, mutta ivasiko Iiro Viinanen, Esko Aho tai Sauli Niinistö köyhiä ihmisiä! Eivät, koskaan.
PoistaNyt Purra kehuskelee tylyydellään ja miehensä on kirjoittanut kirjan, jossa puolustelee vaimoaan ja syyttää mediaa Riikan rasististen kirjoitusten julkaisemisesta. Riikka olisi hänen mukaansa tarkoittanut ( ! ) jotain muuta kuin mitä on sanonut ja kirjoittanut. Kirjalle ei ole vielä kustantamoa... kannattaa varmaan julkaista, tulee myymään hyvin.
Ihmettelen, miksi pienitulosiet ihmiset ovat luottaneet juuri heihin, joihin heidän ei pitäisi missään nimessä luottaa.
Surullista, miten maamme tanssii rahan tahtiin. Olisi luullut, että terveys- ja opetuspuoli olisivat olleet vihon viimeiset, jos ollenkaan minkään leikkurin alle.
VastaaPoistaKirjoituksesi koketti myös minua paljon. Minä murehdin alkoholistiveljeni kohtalosta. Hän ei pärjää tässä kortti- ja nettiviidakossa, eikä selviä enää arjessaan.
Ymmärrän huolesi ja murheesi siskosi tilanteesta vallan hyvin.
Täällä ei tk:ssa ole aina ollenkaan lääkäriä. Ei saa mitään tukimusaikoja, vaikka miten olisi määrätty kontrollit vuosittain. Ajattelen samoin kuin edellisessä kommentissa Mai Laakso - Kirja Hölmöläisistä olisi päättäjille tuiki tarpeen. Kuuluisa pää tulee lopulta vetävän käteen.
Toivotaan ja koetetaan myös uskoa hyvään vuoteen 2025.
Näin teemme.
PoistaKoitetaan myös pysyä terveinä. Väisäsen kirjassa on veikeä kohta siitä, miten vanhusväestö, tuo vaikeasti väänneltävä massa on riesa, kun se kaiken lisäksi hoidattaa terveyttään, teettää kaihileikkauksia, uusii luitaan, tarkkailee syömistään ja kahmii eläkekertymää.
Digiharppaus on tehnyt monista tähän asti itsenäisesti eläneistä vanhoista ihmisistä toisten apua tarvitsevia. Myös vanhantyyliset palvelut olisi pitänyt säilyttää siinä rinnalla niin kauan, että ne jotka eivät ehtineet oppia tietokoneiden käyttöä, saisivat viettää arvokkaan vanhuuden ennen poistumistaan täältä meidän digin kanssa elävien keskuudesta. Siinäkin on eroa, onko diginatiivi vai myöhäisoppinut.
Jos netin käyttö on vaikeaa täysissä voimissa oleville kasikymppisille, niin eri tavoin aivotoiminnaltaan heikentyneille se on mahdotonta.
Vammais- ja vanhushoito on altista väärinkäytöksille ja nyt meillä on tämä todella kalliiksi käyvä yksityistäminen kaikilla sektoreilla. Sen lisäksi tulee tuo ihmisen avuttomuus hoitokohteena neljän seinän sisällä, piilossa, kun töissä on ihmisiä, joiden pitäisi tehdä muita töitä. Esimerkkinä tänään Hesarissa kerrottu tapaus hoivakodin johtajasta, joka tekee petoksia, kiusaa ja tuhoaa ilmapiiriä, joutuu vaihtamaan työpaikkaa - mutta jatkaa johtajan tehtävissä uusissa paikoissa.
VastaaPoistaMinä siirrän kuvat puhelimesta läppärille usb-johdolla, samalla jolla lataan puhelimen. En tiedä, onko se vaivattomampi kuin s-postiin lähettäminen, mutta siihen olen tottunut.
Hyvää uutta vuotta!
On se vaivattomampi ja sillä tavalla minäkin olen niitä siirtänyt, mutta tämä puhelin ilmeisesti vaatii jonkun sovelluksen tms.
PoistaOnneksi sain nyt uuteen puhelimeeni vanhan puhelimen soittoäänen, pätkän Hijo de la luna -biisiä, jonka olen joskus antanut soida pitkään ihan vain koska se on niin kaunis ja joku muukin on alkanut kuunnella sitä lumoutuneena.
Useamman soiton jälkeen alan nyt rauhoittua, kun olen saanut tietoa siskoni palveluista. Minusta läheisten olisi kyllä hyvä saada tietää näistä aina uudessa tilanteessa vaikka jossain etäinfossa. Minnekään ei ole niin vaikea päästä kuin edunvalvojan kanssa keskustelemaan. Siellä saattaa olla yksi tunti viikossa puhelinsoittoihin, ja niihinkin on varattava aika.
Yksityistämisestä ei ole kyllä mitään hyötyä niin kauan kuin hinnat ovat edelleen aivan liian korkeita pienituloisille. Ne hyötyvät, joilla muutoinkin on varaa noihin palveluihin.
Kovin pahalta kuulostaa siskosi olemisen järjestely. Kumma juttu, että vähäosaisimmat jäävät yhä jalkoihin, kun "uudistetaan".
VastaaPoistaToivotan kuitenkin tämän hetkistä parempaa uutta vuotta. Loppukuvasi tunnelmissa on hauska kertoa, että tapaninpäivänä kuulin odotettavissa olevasta uudesta vauvasta. Hän syntyy ensi elokuussa, jos hyvin käy, nuorimmalle tyttärentyttärelle ja hänen miehelleen. Isoveli on jo olemassa, 2,5-vuotias.
Vauvat ovat aina ilon aihe ja merkki luottamuksesta, toivosta ja rakkaudesta.
PoistaUutislähetyksessä muutama päivä sitten haastateltiin ranskalaisnaisia, jotka eivät halua imettää vauvojaan. Tuntui pahalta, kun eräs äiti sanoi koleasti, että hän ei näe itseään ravinnon tuottajana. Miksi ei halua kokea koko elämystä, kaikkea mikä lapsen odottamiseen, synnyttämiseen ja vauva-aikaan kuuluu - jos kerran haluaa lapsen? Sehän on sitten ihan sama, vaikka käyttäisi sijaissynnyttäjää.
Jos naiset ajattelevat, ettei miestenkään tarvitse, niin he hylkäävät sellaista, mikä miehille on tavoittamatonta ollakseen tasa-arvoisia.
Hyvinvointiyhteiskunta - jääkö se historiaan?
Imetyksen aikainen intiimiys kiinnittää äidin ja vauvan toisiinsa ehkä kuukausiksi, kuten minulla toistaitoisella 20-vuotiaalla eka lapsen kanssa. On se suhde kestänyt monet myrskytkin äidin ja tyttären välillä. Oli aikoinaan vaikea tottua pojan toisenlaiseen temperamenttiin. Hän ei kai saanut tarpeeksi äkkiä tai riittävästi ruokaa yhdestä tissistä, enkä minä älynnyt tarjota vielä toista. Kun poika sitten kolmikuisena sai lusikalla soseita, hän sylkäisi tissin suustaan. Sen pituinen se imetys.
PoistaNyt tyttärentyttärillä sujuu luontevasti sekä imetys että tarvittaessa vastikemaidon tarjoaminen.
Ei se minullakaan kovin hyvin sujunut, mutta se vähä, mihin pystyin tuntui hyvältä. Imettäminen on tarkoituksenmukaista äidinkin kannalta, koska kohtu supistelee ja palautuu imetyksen aikana.
PoistaVanhempia poikia onnistuin imettämään muutaman kuukauden, pienintä en senkään vertaa, koska hänen piti pienenä keskosena kasvaa kolme viikkoa keskolassa. Sain kuitenkin kotiin mukaan useita pulloja toisten äitien maitoa ja tarkat ohjeet siitä, miten siirryn vähitellen vastikkeisiin.
Takapakkia on menty hoitoasioissa, vaikka päättäjät hurskastelevat juhlapuheissaan. Heikoilta ja vähäosaisilta on helppo säästää, kun eivät pidä itsestään ääntä. Näin joitakin viikkoja sitten sote-ministerin haastattelu, jossa hän myönsi, että hoitovastuu ollaan siirtämässä perheille. Nykyaikana eivät kuitenkaan perheet ja suvut asu enää samassa pihapiirissä, kuten ennen vanhaan. Nykyelämä haasteineen vie myös kaiken jaksamisen nuoremmalta polvelta. Onnekseni kaksi veljeäni ja veljentytär asuu vanhan äitini kanssa samalla paikkakunnalla, joten he auttavat äitiä, joka asuu edelleen omassa talossaan.
VastaaPoistaIhan liikutuin vanhoista kuvistasi! Teillä on ollut joku hyvä kuvaaja, joka saa välitettyä tunteita kuvillaan. 🥰
Tosi stresssaava tilanne on heillä, joilla on vielä pieniä lapsia kotona ja sairaat vanhemmat toisella paikkakunnalla, jopa satojen kilometrien päässä.
PoistaMeillä Suomessa on ollut pakko lähteä syrjäseuduilta isompiin keskuksiin töiden perässä. Harvoille on töitä pienemmillä paikkakunnilla, eikä sekään ole hyvä jos jäädään vanhempien kotiin vain siksi, että nämä joskus tulevaisuudessa tarvitsevat apua. Siinä jää oma elämä elämättä, eikä kukaan järkevä vanhempi halua pitää pesässä isoksi kasvanutta poikasta, vaan koittaa saada hänet lentämään onnistuneesti pesästä ulos.
Minulla oli nuorena pokkari, jolla otin ja otatutin kuvia, ja kun mieheni tuli kuvioihin, niin hän valokuvaharrastajana otti paljon muotokuvia ja kuvia perheestä eri toimissa. Voin sanoa näin jälkeenpäin, että hänen minusta otttamansa kuvat ovat toimineet ns voimaannuttavina kuvina minulle, joka olin aina tuntenut itseni isoksi ja kömpelöksi.
Sitä olen ihmetellyt, että lapsuudenkodissani oli niin paljon valokuvia myös ajalta ennen minua. Eräässä ryhmäkuvasssa näkyy jopa isoisovanhempani Iisakki ja Amanda. Isoisästäni on kuva uittotöissä ja isoäidistäni sirppi kädessä elopellolla toisten nuorten naisten kanssa. Joku siellä Pohjois-Satakunnan maaseudulla on harrastanut kuvausta.
Surullista.
VastaaPoistaMeillä avautui aivan uusi elämä kun mieheni kummitäti kaatui ja hoidimme hänelle senioriasunnon täältä 130 km päästä. Hän on 93-vuotias ja asui mökissään tänne asti ilman kotihoitoa. Nyt kummitäti sai tahdistimen sydämeen, ja rollaattorin ja kaikki apuvälineet mitä voi saada suihkutuoleineen ja turvarannekkeineen. Sosiaalitoimi on hoitanut kaiken todella hyvin.
Ihmetyttää vaan nyt se, että kotipalvelu ehkä liikaakin odottaa vanhukselta yksin selviytymistä. Hänen pitäisi viedä lajitellut roskikset ulos, vaikka opettelee vasta rollaattorin käyttöä (muutti kuukausi sitten sairaalasta senioritaloon).Aikaisenmmin me hoidettiin roskisten vienti Joensuussa käydessä.
Nuoren ihmisen on vaikeaa varmaankin ymmärtää miltä tuntuu kun on vanha ja kipeä.
Pelottaa, miten paljon takapakkia nyt tulee hoidoissa, mun nämä leikkaukset oikein puraisevat tänä vuonna.
Ihanaa Uutta Vuotta sinulle.
Juuri niin. Omatoimisuus on hyvä asia siihen pystyville.
PoistaSiskollani on myös turvaranneke, mutta pitääkö hän sitä ranteessaan?
Kun siirtoa alettiin järjestää ja etsiä paikkaa, niin korostettiin sitä, että on saatava yövalvonta kaatumisen varalta, mutta siinä suhteessa tämä paikka on ihan sama kuin edellinen, jopa turvattomampi. Sielläkin siskollani oli ranneke. Hän oli kaatunut päivällä, kun halusi liikkua huterilla jaloillaan ilman rollaattoria, mutta öisin hän ei koskaan liikkunut minnekään, vaan nukkuin yhtä päätä aamuun asti - kiitos lääkkeiden.
Hyvää uutta vuotta sinulle myös!