torstai 8. kesäkuuta 2023

Edith Södergran, runoilija ja valokuvaaja

 


Kävin jokin aika sitten Laterna Magicassa katsomassa Edith Södergranin (1892 - 1923) valokuvien näyttelyn ja selailin myös kirjaa Maailma on minun, johon oli koottu Södergranin runoja ja valokuvia.
Kotiin tultua harmittelin, etten ostanut kirjaa, mutta sain sen kohta kirjastosta. Kiitos hyvä Suomen kirjastolaitos!
Kirjan ovat toimittaneet Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää.

Runoilijana tunnettu Edith Södergran oli myös melko taitava valokuvaaja. Jossain vaiheessa hän oli jopa suunnitellut valokuvausta ansiomielessä, mikä ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Kirjan toimittaneet Rahikainen ja Sillanpää kertovat esipuheessaan, että Suomen valokuvaajain liittoon kuului 1923 - 1930 yhtä paljon nais- ja miesjäseniä. Moni nainen paitsi harrasti valokuvausta myös työskenteli valokuvaajana omissa studioissaan tai museoissa. 

Södergran on ottanut suurimman osan kirjan kuvista kotioloissa Raivolassa ja pitkillä parantolavierailuillaan Sveitsissä. Kuvat ovat paitsi esteettisiä, niin myös dokumentaarisia taltiointeja.  Niissä on paljon tuntemattomia ihmisiä työssä ja vapaalla, useimmiten naisia, maisemia ja kissoja. Omakuvat Södergran on ottanut itselaukaisijalla, jotkut kuvista ovat hänen äitinsä ottamia.

Runo toisella ja valokuva toisella puolen aukeamaa kertovat usein enemmän kuin kumpikin erikseen. Lukijan mieli alkaa luoda lisää kuvia ja miettiä aikakautta. 

Tunnen hyvin ennestään jylhänkomeat runot Maa jota ei ole ("Ikävöin maahan jota ei ole, sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan...") ja Olemisen riemu ("Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä....").
Myös uhmakas ja vahva Vierge moderne on tuttu ("En minä ole nainen. Olen neutri. Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös, olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa..."), mutta en tiennyt, että Edith Södergran kirjoitti runoissaan myös aivan arkisista asioista kuten kuukautisista - 1900-luvun alussa! 

Nyt neidolla avaruuden
kai hankalat päivät on,
ja valkean paidan helma
tahran punaisen saanut on 
(runosta 13. joulukuuta)

Södergranin runoissa on aiheina mm. oman minän tutkailua, joka laajenee universaaliksi, alppimaisemien ja suomalaisen luonnon kuvausta, sairauden käsittelyä (hurja runo ruumiinavauksesta!), kuoleman aavistelua, naisen roolin pohtimista ja sodan kauhujen kuvaamista.

Runossaan 7.5. 1908 hän kuvaa miten hänen kuollut ruumiinsa viedään professori Lasshaftille avaukseen. Ruumiin avaus on kuvattu erittäin realistisesti, liha halkaistaan ja eri sisäelimiin mennään järjestyksessä, keuhkot todetaan mustiksi kuin vereen kastettu maa, mutta myös aivojen kaaos nähdään osasyynä kuolemaan. Hurjan biologisen kuvauksen ohessa runossa on myös kritiikkiä yläluokan naisten toimettomuutta kohtaan.  

Hän sanoo. "Tämä tyttö
ei korsettia käyttänyt,
ei saanut koskaan lapsia, 
eivät kätensä tunteneet työtä."

Södergran kuvasi mielellään "uutta naista", joka on aktiivinen tekijä, pukeutuu housuihin, hiihtää ja tekee töitä, kuten allaoleva tuntematon nainen, joka lakaisee huvilan kattoa.


Sveitsin kuvissa on hiihtäviä naisia. Södergran ei ollut Sveitsin vierailuillaan mikään sänkypotilas, vaan liikkui ja kuvasi. Sen ajan lääketieteessä uskottiin ajan ja suotuisan ilmaston parantavan tuberkuloosia.
Alla olevassa kuvassa on arveltu olevan uusiseelantilainen nainen joka opetti Södergranille englantia Davosissa. 


Runojen oheen sijoitetussa proosatekstissä modernisti Södergran selittää runouttaan ja vapautta mitallisuudesta. 
Minun runoni on otettava huolettomina käsivarapiirroksina. Mitä sisältöön tulee, annan vaistoni rakentaa valmiiksi sen minkä avoimena odottava älyni näkee. Itsevarmuuteni johtuu siitä että olen löytänyt ulottuvuuteni. Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen. 

Hyvä, että Södergran ehti todeta oman arvonsa ja elää monipuolisesti heikoista keuhkoistaan huolimatta. Häntä on katsottu paljon sairauden ja kuoleman kautta, mutta tähän kirjaan valitut runot ja kuvat osoittavat, että niiden tekijä oli reipas naisasianainen ja aikansa virtausten tuntija.
Voimme kysyä, mitä hän olisikaan saavuttanut, jos olisi elänyt pitempään. 

Aika - sinä murhaajatar - väisty luotani!
aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

(Loppu runosta Olemisen riemu,1916)


8 kommenttia:

  1. marjatta

    minun ei ehkä pitäisi kommentoida tähän, koska en muista että minulla olisi koskaan ollut minkäänlaista södergranilaista kautta. olen joskus kauan aikaa sitten nähnyt hienon dokumentin hänestä. siinä selvitettiin, kuka edith oli, mitä hän teki, miten eli ja miten kuoli, keitä rakasti, keitä ei, ja mistä hänen tragiikkansa oikein syntyi. ja tietysti se, miten hänen lyhyeen elämäänsä sisältyi pitkä sairaus.

    luen ahkerasti kuolinilmoituksia, niistä löytää vielä södergrania."ja puutarha voi surra / ja puu voi kääntyä kysymään: / kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin, / miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?

    ps. helsinkiläisen antikvariaatin ikkunassa oli pari olof enckellin tutkielmaa. esteticism och nietzscheanism hos edith södergran ei oikein jaksanut innostaa, mutta den unga hagar olsson kyllä. sen ostin pois.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, Edith Södergran oli ollut Hagar Olssonin hyvä ystävä ja hänellä oli Nietzsche-kausi, joka kai jäi lyhyeksi. Näistä oli kirjan esipuheessa, en olisi muuten tiennyt, koska ei minullakaan ole ollut södergranilaista kautta. Keskityin nuorena paljon usalaiseen kirjallisuuteen.
      Olen lukenut Södergranilta vain yksittäisiä runoja. Eilen luin aiemman runoa ja kuvaa yhdistävän teoksen Kohtaamisia, jossa on Södergranin runoja ja kuvia Helene Schjerfbeckin maalauksista, mutta se tuntui jotenkin koruteokselta verrattuna tähän kirjaan, jonka rohkeimmat runot Södergran oli kirjoittanut saksaksi.
      Nyt olen palauttanut jo kirjan enkä voi tarkistaa, oliko siinä mainittu runojen suomentajaa, tod. näk. oli. Södergranin runojahan ovat suomentaneet ruotsista (ja saksasta) Uuno Kailas, Aale Tynni ja Pentti Saaritsa.

      Poista
  2. Tän kirjan luettuani olisin halunnut päästä henkilökohtaisesti tuntemaan Södergranin. Hän vaikuttaa aika mahtavalta tyypiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Tämä kirja nosti esiin elävänoloisen naisen, joka teki paljon muutakin kuin hiipui runoillen kuolemaa kohti.
      Hän kulki kameransa kanssa ja kuvasi ihmisiä kotona ja Davosin sairaalassa ja kaduilla kuten Vivian Maier Chicagossa töissään ja kaduilla kävellessään.

      Poista
  3. Tämä kirja on kyllä itselleni pakollinen luettava. Södergranin runous iski lujaa teininä. Olen myös lukenut Hagar Olssonin kirjan Edith Södergranin kirjeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tästähän aukeaa taas uusi kirjojen maailma. Nuo kirjeet alkoivat kiinnostaa.
      Huomasin myös netistä juuri ilmestyneen kirjan Edith Södergran - Elämä, jonka on kirjoittanut toinen tämän kirjan toimittaneista henkilöistä, tutkija ja tietokirjailija Agneta Rahikainen.

      Poista
    2. Lissu tässä kiittää levollisesta Södergran-tekstistäsi. Se avasi näkymän eläväiseen ihmiseen. Minulla on yksi henkilökohtainen muisto hänestä. Vuosia sitten, kun vielä käytiin Venäjällä, osallistuin kulttuurimatkaan. Sen ensimmäisiä kohteita oli Raivolassa sijainnut Södergranin kotipaikka. Yksi matkakumppaneista luki taiten ääneen muutaman runon. Sama toistui Pushkinin haudalla ja kotimaisemissa, samoin Pietarin laidalla.

      Poista
    3. Kuulostaa antoisalta matkalta, ja kuten sanoit, niin samanlaisia matkoja ei enää tehdä. Niin ikävää, että kaikki kulttuurisiteetkin kärsivät siloin kun hullut alkavat sotimaan.

      Poista

Kansalaisaktivismia Kouvolan yöpäivystyksen puolesta

  Meille Kouvolaan valmistui pari vuotta sitten hieno uusi sairaala, Ratamokeskus, jossa saa apua - yölläkin.   Hallituksen työryhmä on nyt ...