perjantai 10. helmikuuta 2023

Überhund - taiteen kiehtovat koirat




Kouvolan taidemuseossa on näyttely, jonka pääosassa on koirat.  
Näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Susanna Luojus ja sen ovat tuottaneet Salon, Kouvolan, Jyväskylän, Mikkelin ja Kuopion taidemuseot. Näyttely oli ennen Kouvolaa Salossa ja jatkaa meiltä vielä noille kolmelle paikkakunnalle. 
Tämä näyttely on suurin koira-aiheinen Suomessa tehty näyttely. Teoksia on yli 100 noin 50 taiteilijalta, hyvin erilaisia ja eri aikoina tehtyjä, vanhimmat mayakulttuurin ja Kiinan Han-dynastian ajalta ja uusimmat alle vuoden vanhoja.   

Koiraa on taiteessa kuvattu vuosituhansien ajan, aiemmin täytehahmoina ihmiskuvissa, nykyään usein keskipisteenä. Se miten koira kuvataan - tai eläin ylipäänsä - kertoo yhteiskunnasta.
Suomalaisen nykyihmisen tarpeesta nauttia koiran seurasta kertoo paljon se, että pandemiaikana koirien rekisteröintiluku kasvoi 17%. 

Robert Wilhelm Ekman, Koirien vapaus 1860


Elin Danielson-Gambogi,
Waldorf Jacobsson-Eager, 1890



Koira on nähty sekä villinä laumaeläimenä että ihmisen turvana, hyötyeläimenä ja uskollisena kumppanina. 

Varhaisimmat löydökset kivikaudelta näyttävät, että ihminen ja koira ovat kulkeneet yhdessä ainakin jo 26 000 vuotta sitten. Ranskassa Lascaux'n luolassa on tästä todisteena vierekkäiset lapsen ja koiran kivettyneet jalanjäljet. Koirien esiäiti harmaasusi ja ihminen ovat molemmat ehkä hoksanneet yhteiselon hyödyn. Ihminen sai metsästäjän, paimenen ja kaverin ja susi paremman elämän kesykoirana.

Koiran monenlaiset tehtävät ovat lisääntyneet vuosien kuluessa. Koirat toimivat nykyään oppaina ja avustajina, etsivät ihmisiä raunioista, haistavat huumeita lentokentillä ja arvokkaita sieniä tammimetsissä, ovat poliiisien tukena ja avustavat sodassa erilaisissa tehtävissä.

Prekolumbiaanisia veistoksia, 200 eaa. - 700 jaa.
Kuiluhautakulttuuri, Colima, Mexico


Maija Astikainen, Vesla, 2016,
Hermes du Jardin des Gourmandines, 2013
ja Davidoff von Welfenhof, 2013


Osallistuvassa nykytaiteessa näkyy myös kritiikkiä ihmisen toiminnan ristiriitaisuutta kohtaan. Koiria on jalostettu suloisuus tähtäimessä terveysasiat unohtaen, niin että jotkut pitkälle jalostetut koirat eivät pysty hengittämään kunnolla eivätkä kunnolla edes liikkumaan. Jalostuksella on myös saatu aikaan se, että kaikki koirat eivät siedä kylmää vaan tarvitsevat vaatteita. 

Maija Astikainen, Amber as flower box after winning
Creative Stylist of the Year Competition, Kent, UK, 2014


Leena Illukka, Sarjasta X-Breed, Royal Dog, 2018


Jalostaminen kohdistui aluksi käyttäytymiseen, myöhemmin ulkonäköön.
Ihminen vaatii koiralta ihmismäistä käytöstä ja tulkitsee koiraa ihmisen käyttäytymisen kautta. Me näemme koirien eleissä ja ilmeissä syyllisyyttä ja iloa, koska pidämme niitä kuvitteellisina henkilöinä. 


Pekka Turunen, Anna Tiittanen,
Hattuvaara, Ilomantsi, 1986


                                                                               
Pentti Sammallahti, Solovki, Venäjä, 1992

                                                                                  
                                                                                  
Minulla ei ole itsellä koiraa, siispä en liitä tähän omaa lemmikin kuvaa tai kerro tiukkoja mielipiteitä siitä, miten koiraan pitäisi suhtautua. 

Olen kauhistellut sitä, miten yhteen aikaan suuren maailman sometähdillä oli kuvissa värjätty, puettu ja koristeltu koira kuin asusteena kainalossa. Samassa tehtävässä olen nähnyt vauvoja, joita taas toisin kuin koiria usein kuvataan alasti, koska ilman vaatteita vauvan pullea söpöys tulee parhaiten esiin. 
 
Olisi tietenkin hyvä, jos ihminen huolehtisi hyvin kesyttämästään sudesta ottaen huomioon lajityypillisiä seikkoja.  

Pohjois-Kyproksen reissulla katselin, miten kesyt kulkukoirat kulkivat ison hotellikompleksin portaita kevyesti ja huomaamattomasti kerroksesta toiseen ja liikkuivat ravintoloissa ihmisten välissä. Niillä oli aika hyvät oltavat, ehkä paremmat kuin narun päässä olevilla. Ne saivat ruokaa ja hellyyttä ja voivat liikkua vapaasti etsien itsenäisesti seuransa, nukkumis- ja ulostamispaikkansa, asioita jotka yleensä lemmikkikoiran isäntä/emäntä päättää. Olen nähnyt, miten koira yrittää mennä tekemään tarpeitaan kauemmas tien laidasta, mutta taluttaja pitää hihnan lyhyenä, koska ei mukavuuttaan halua astua tieltä sivuun.  

Viimeinen teos on näyttelyn hauskin. Melkein tervehdin Raijaa. Turussa Wäinö Aaltosen museossa näin samalla tekniikalla tehdyn hahmon, nuoren tytön, joka istui lattialla nojaten seinään ja kun nostin katseeni hänestä, luulin vähän aikaa salin perällä liikkumatta istuvaa vartijaa nukeksi.  

Liisa Hietala, Raija, 2018


14 kommenttia:

  1. Koirat ovat kivoja otuksia, mutta olen silti selkeästi kissaihminen. Koirissa minua kauhistuttaa niiden raju uhrautuvuus ja nöyryys ihmisen edessä - ihmisen joka ei sellaista kyllä oikeastaan ansaitsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole oikein kumpaakaan. Lapsuudenkotini eläimistä pidin erittäin paljon lampaista. Ne olivat talviajan samassa tilassa hevosen kanssa, toisella puolen hevospilttuu toisella tilava lammaskarsina. Kävin halailemassa ja nuuhkimassa niitä siellä karsinassa. Kesällä lammaslauma kulki vapaana ja osasi tulla illan suussa kotiin.
      Metsästysharrastusta aloittelevalla veljelläni ehti olla kaksi koiraa. Ensimmäinen, leikkisä pentukoira, hyppäsi klapeja pilkkovan lähes kuuron ja näkövammaisen isoisäni kirveen alle ja juoksi sen jälkeen niin pitkälle pellolle kuin jaksoi ja tuupertui sitten hankeen. Toisen koiran isäni kai antoi jollekulle veljen kuoleman jälkeen.
      Vanhimman pojan perheellä on pieni seurakoira, joka on perheenjäsen. Lapsena sama poika haaveili hankkivansa aikuisena bernhardilaisen, jonka kanssa asuisi kaksin. Haave on toteutunut osittain.

      Poista
  2. Jännä aihe näyttelylle. Moni tuttuni ja sukulaiseni intoilee koirista tai ainakin omastaan. Sellaista ilmeni myös minussa, mutta meni ohi jo vuosikymmeniä sitten.
    Salon veturitallissa näkee ajoittain kiinnostavia ripustuksia. Pitäisi taas poiketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellainen näyttely, että tulee varmaan käydyksi uudelleen, ehkä jo kohta talvilomalle saapuvien lastenlasten kanssa.
      Meillä oli kissa, kun lapset pienenä pyysivät lemmikkiä, eikä akvaario oikein riittänyt ja pidimme kissaa helppona hoitaa. Kissasta oli luovuttava allergian vuoksi, ja sen jälkeen emme ole enää harkinneet mitään lemmikkiä.

      Poista
  3. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta ja monipuoliselta näyttelyltä, vaikka teema on tarkasti rajattu. Itse olen varttunut koiraperheessä ja aina rakastanut koiria. Valitettavan moni ei ymmärrä, että koira pitäisi hankkia sen ominaisuuden ja käyttötarkoituksen (kyllä, koiraa haluavan pitäisi miettiä, mitä haluaa koiran kanssa tehdä) mukaan eikä oletetun söpöyden. Sohvaperunalle ei missään nimessä aktiivista ja paljon liikuntaa tarvitsevaa rotua.

    Koiraa ei minulla ole sitten lapsuuden ollut eikä varmaan tulekaan. Superaktiivinen ja fiksu Border collie (kutsun niitä mielessäni borderline collieksi tai ”rajatilakolleiksi” eli ”rajis” vaan kavereiden kesken) olisi valintani, mutta ei ole helpoin rotu se. :D Täällä rajiksia on paljon ja rakastan katsella niiden touhuja – etenkin kun toisinaan pääsee näkemään rajiksen työssä ei paimentamassa lampaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipsahti typerä typo vikaan lauseeseen: siis työssä ELI...

      Poista
    2. Juuri niin, tarkasti harkiten, eikä ainakaan statussymboliksi kuten komea auto tai näyttävä puoliso. :D Sitäkin on, ja mitä ei tässä maailmassa olisi.
      Luin jostain, ettei koira välttämättä kärsi siitä, että sen kynnet lakataan ja koristellaan, koska pitkälle jalostettu koira on melko passiivinen ja nauttii siitä, että sen ympärillä häärätään.

      Näyttelyssä mainitaan myös koira vaurauden ja vallan symbolina sekä myyttisen maailman hahmona, kuten Kerberos, Haadeksen hurtta ja Kalevalassa manalan portteja vartioiva koira Surma. Monipuolinen ja paljon kulttuuritietoutta sisältävä näyttely.

      Olen nähnyt kauan sitten Englannin maaseudulla paimenkoiran työssään, ja sinun kuvissasi myös. Siinä on koira ikivanhassa tehtävässään, ja ilmeisesti juuri omassa elementissään. Googlailin "rajisten" kuvia. Terhakan näköinen koira.

      Poista
    3. Koirien jalostaminen jonkin ulkonäköihanteen takia pitäisi kieltää. Jalostuksessa tulisi keskittyä koiran terveyteen ja muihin järkeviin ominaisuuksiin. Moni rotu on jalostettu pilalle siten, että koira kärsii. Jopa saksanpaimenkoirien näyttelylinjan koirat on melko lailla pilattu. Käyttöpuolella voi vielä terveen saada, muttei sitäkään ilman riskejä. (itse vartuin saksanpaimenkoiraperheessä ja silloin rotu oli vielä melko terve)

      Jalostaminen sairaaksi on epäeettistä enkä voi ymmärtää ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin hankkivat koiran, joka todennäköisesti sairastaa ja kärsii koko elämänsä. Esimerkkinä vaikkapa shar peit ja lyttykuonoksi jalostetut rodut. Todella etovaa.

      Samoin voisi miettiä, että kannattaako esim. jotain huskya hankkia, jos asuu Flordidassa. Tämäkin on nähty ja mielestäni tosi surullista hommata ns. lumikoirarotu tyyliin ”saharaan”.

      Oho, minulla on voimakkaita mielipiteitä koiriin liittyen. Rajikset ovat melko terveitä, mutta itse en haluaisi vain yhtä koiraa vaan koen että koiralla pitää olla myös samanlajista seuraa. Kaksi koiraa on kuitenkin liikaa minulle enkä toisaalta halua sitoa itseäni mihinkään muutenkaan.

      Poista
    4. Järkevää puhetta, Elegia. Pehmoleluja saa kaupasta, miksi pitäisi uhrata koiran terveys tekemällä siitä elävä lelu!

      Kerran Kuhmossa asuessa olemme joutuneet puuttumaan koiran kohteluun. Erään naapurin ajokoira valitti ja ulisi yötä päivää. Naapuri piti sitä normaalina. En tiedä, mitä tämän koiran kasvatuksessa tehtiin väärin. Ainakaan sitä ei viety lenkille kovin usein, säilytettiin vain odottamassa metsästysaikaa. Koira oli varmaan myös todella yksinäinen. Oli yleensäkin surullista kuunnella, miten naruihin pihoissa kytketyt ajokoirat haukkuivat ja vastasivat toistensa haukkuihin illan hiljaisuudessa. Joillakin ne äänet kuulostivat avunpyynnöiltä. Olen kuullut semmoisenkin kauhean mielipiteen, että juuri ennen metsästyskautta koiran on oltava nälässä, että olisi sitten verenhimoinen.

      Poista
    5. Vielä lisään sen, että tietenkin haukkuminen kuuluu koiralle. Luultavasti jalostuksissa on puututtu siihenkin, haluttu vähentää "häiriötä". Mutta koiran haukusta erottaa myös, milloin se on kommunikointia toisten koirien kanssa ja milloin valitusta.

      Poista
  4. Hei pitkästä aikaa Marjatta!
    On ollut vähän sairausongelmia enkä ole aina jaksanut käydä lukemassa edes sinun mainiota blogiasi. Mutta onneksi kaikki on nyt taas hyvin.
    Mielenkiintoinen näyttely varmaan, ja mielenkiintoista pohdintaa koirista. Täytyy tunnustaa, etten ole lainkaan koiraihminen. En voi ajatella itseäni pitämässä jotain eläintä hihnan päässä. Minusta ihmisen sekä eläimen pitää kulkea vapaana. Tiedän, että tämä ärsyttää kovasti koiraihmisiä ja siksi olen mielipiteestäni aika hissukseen koirallisten ystävieni kanssa. En myöskään oikein ymmärrä, kun joku kertoo, että perheeseen kuuluu puoliso, lapsia ja kaksi koiraa. No joo, ehkä siksi minulla ei ole näistä mainituista yhtäkään.
    Mutta jotain positiivista muistoa minullakin on koirista. Teininä pidin kovasti joululahjaksi saamastani kirjasta ’Kazan, susikoira’. Oli varmaan Curwoodin kirjoittama.
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu, kiva kuulla, että olet taas kunnossa.
      Monelle yksin asuvalle koira on rakas kaveri, mutta ei siis sinulle. Arvostat ehkä ihmisystäviä enemmän.

      Tämän päivän Kouvolan Sanomissa on arvostelu tästä näyttelystä. Huomaan, että minulta jäi joku osasto vähälle katsomiselle ja esim. sellainen asia tarkastelematta, miten tutut rodut näyttävät erilaisilta 150 vuotta sitten maalatuissa kuvissa, koska koirien ulkonäön jalostusta on jatkettu.

      Koira kirjallisuudessa olisi myös antoisa, todella laaja tutkimuksen aihe. Paljon kirjoja nousee heti mieleen, lastenkirjallisuuden Lassiesta aikuisten romaaneihin ja eräkirjoihin.

      Poista
  5. Meillä on kaksi kissaa, toivotaan etteivät ne tule allergisiksi ja joudu luopumaan meistä.

    Vuonna 1982 kävin Leningradissa eka kerran. Käytiin tietysti Talvipalatsissa ja siellä oli yhdessä isossa salissa koko seinä täynnä isoja koira-aiheisia maalauksia. En silloin paljon piitannut niistä, ihmettelin vain maalausten älytöntä määrää. Kun sitten seuraavan kerran kävin Talvipalatsissa, kysyin oppaalta voitaisiinko käydä siinä salissa. Opas vastasi, ettei hän tiennytkään sellaisesta salista, että palatsi on niin valtava, että sinne mahtuu kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on yhteiseloa jo takana kissojen kanssa, niin ette te kumpikaan osapuoli tule enää toisillenne allergisiksi.
      Meillä allergisoitui juuri se lapsi, joka läheisimmin osoitti hellyyttä kissalle, pussaili sitä ja haki sen ylpeänä näytille koko koululuokalleen, joka pyöräili meidän kodin ohi kevätretkellä. Poika lehahti kasvoiltaan aivan punaiseksi ym oireita. Meillä oli kissalle hiekkalaatikkovessat molemmissa päissä taloa, leluja ja kaikkea ja oli pitkin kevättä käyty katsomassa sitä syntykodissaan ja odottamassa että kasvaisi tarpeeksi meille adoptoimista varten. No, onneksi löytyi uusi perhe.
      Lapsilla on jossain vaiheessa iso tarve osoittaa hellyyttä eläimille.

      En ole käynyt Talvipalatsissa. Kerran mietittiin, jaksetaanko jonottaa, eikä jaksettu. Todennäköisesti jää käymättä, kuten kaikki muutkin paikat Venäjällä. Jos tulee iso rytinä ja nyky-Venäjän alueesta eroaa alueita ja muodostuu uusia pieniä valtioita, niin niissä voisi käydä, ehkä.

      Poista

Mikä on se kirja, jota me kutsumme Raamatuksi?

Maailman luetuin ja siteeratuin kirja, ilman silminnäkijälausuntoja sukupolvilta toisille siirretyistä tarinoista muistiin merkitty ja useaa...