sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Lukurauhan päivänä




Suomen kirjasäätiö on nimennyt helmikuun toisen sunnuntain Lukurauhan päiväksi. Onkos siellä teillä ollut rauhaa muunkin kuin tämän minun sepustukseni lukemiseen?

Täällä lukurauhaa on ollut riittämiin. 
Aamulla meni pitkään Helsingin Sanomien ja Kouvolan Sanomien parissa. Luen ne oikeina paperilehtinä.
Sitten kävin lukemassa muutamia blogikirjoituksia ja aloin miettiä kirjoittaisinko E.L. Doctorowin romaanista Homer and Langley (2009) vai aiemmin lukemistani Antti Eskolan ja Katriina Huttusen uusista teoksista, jotka molemmat ansaitsevat postauksen. Molemmilla on myös hyvä nimi, Vanhanakin voi ajatella (Eskola) ja Surun istukka (Huttunen).  
Malin Persson Gioliton kirja Suurin kaikista (2016) on ollut kauan tässä työtasollani odottamassa kirjoittaisinko siitä jotain vai en. 

Harkitsin Suurin kaikista -romaanin luettuani hetken sohaista juuri silloin kuumana käyvään keskusteluun aiheesta maahanmuuttajamiehet ja nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joidenkin mielestä muualta tänne pakolaisina tulevat miehet pitäisi vangita epäiltyinä lähestulkoon kaikki eikä tytöille tarvitse antaa minkäänlaisia käyttäytymisohjeita. Toiset taas näkivät että tytöt ovat myös hieman hakoteillä ja liikkeellä liian nuorina ilman vanhempien valvontaa. Jotkut tuohtuivat siitä, että raiskauksiin puututaan vasta, kun ulkomaalaisetkin niitä tekevät. 
Huomasin liioittelua, sarkasmiksi nimettyä pilkkaa ja tarkoitushakuista kärjistämistä tämän aiheen ympärillä. Parempi, että pysyin hiljaa. Saatan palata asiaan tyynempänä aikana, jos sellainen joskus koittaa. Nyt sanon vain someajalle yleensäkin tarpeellisen iskulauseen: Maltti on valttia.



Persson Gioliton teos on jännittävä oikeussalidraama. Se näyttää selkeästi sen, miten haavoittuvia nuoret ovat, jos he irtautuvat tai heidät irtautetaan perheestä liian aikaisin, kuten meillä Pohjoismaissa paljon tapahtuu, olkoon sitten kyse rikkaiden perheiden lapsista tai köyhistä syrjäytyneistä nuorista. 



Takaisin Doctorowiin. Tosielämään perustuva teos Homer ja Langley kertoo keskellä New Yorkia, Central Parkin vieressä perintötalossaan erakoituvista Collyerin veljeksistä. Samalla kun Doctorow kuvaa veljesten yhä oudommaksi käyvää omavaraisuuteen hakeutumista ja eristäytymistä, hän tulee myös kuvanneeksi 1900-luvun USA:n värikkäitä tapahtumia, jotka sivuavat heidän elämäänsä, välillä kivasti huumorilla höystettynä. 
Kun miehet lähtevät katsomaan sodanvastaista mielenosoitusta puistoon, he päätyvät kirpputoriasujensa vuoksi kaikkea sovinnaista välttelevien hippien ihailun kohteiksi ja saavat porukan asumaan taloonsa epämääräiseksi ajaksi. 
He seisoivat ruokasalin hämärässä valossa katsoen T-Fordiamme jonka renkaat olivat painuneet litteiksi, ja jota vuosien hämähäkin seitit verhosivat kuin sormileikin taidokas naruverkko, ja yksi tytöistä, LIssy - josta tuli minulle läheisin - Lissy sanoi:"Vau!", ja koska olin juonut liikaa heidän huonoa viiniään, mieleeni tuli sellainenkin mahdollisuus, että veljeni ja minä olimme tieten tai tietämättämme uuden ajan airuita. 

Huumorin pilkahdukset ovat tarpeen, koska tarina on niin synkkä. Lahjakkaat, varakkaat nuoret miehet jäävät elämän syrjään. Langley on vioittunut sodassa keuhkoistaan ja vähän mieleltäänkin. Vanhempien kuoltua hän jää sokeutuvan isoveljensä hoitajaksi ja toteuttaa samalla huimia keksintöjään, joita varten hän kantaa öisin romua kotiin. 
Hänellä on muiden piirteiden ohella hamstraajille tyypillinen tarve hankkia kaikki sanomalehdet joka päivä. Hän yrittää niistä loputtomasti listoja laatimalla kehittää lehden, joka olisi Collyer's eternally current dateless newspaper, Collyerin ikuisesti ajankohtainen päiväämätön uutislehti, lehtien lehti, ainoa mitä tarvittaisiin. Tämä on Homerin saama selitys. Oikean elämän Langley Collyer oli selittänyt taloon päässeille lehtimiehille, että lehtipaalit odottavat sitä aikaa, kun Homer-veli taas näkee. 
Taloon kertyy useita pianoja, tietokirjasarjoja, lakikirjoja, paahtimia ja ties mitä, koska Langley ei koskaan hanki vain yhtä, ja kun hän innostuu jostain uudesta kaikki vanha jää täyttämään asuntoa. Homer päättelee tämän olevan geneettistä, lääkäri-isällä oli ollut taipumus säilöä purkkeihin ihmisen osia ja säilyttää purkkiarmeijaa työhuoneensa hyllyissä. 
Kirjan alussa perheessä on vielä kolme palvelijaa, mutta kahta heistä ei enää tarvita vanhempien kuoltua ja viimeinen, kokki, saa tarpeekseen, kun Langley kokoaa haisevan autonrohjakkeen ruokasaliin ja ruokailu siirtyy keittiöön. Kotipalvelijoiden aika alkaa muutoinkin olla ohi. Miesten elämä karsiutuu. Ensin lähtevät palvelijat, sitten kaasu, sähkö, puhelin ja vesi. Lopulta heillä ei ole labyrinttimäisessä, Langleyn kehittelemiä rosvoansoja sisältävässä talossaan kuin toisensa ja tonneittain tavaraa. 

Kertojana on Homer, mikä on Doctorowilta hyvä ratkaisu. Sokean, kuuroutuvan Homerin kautta pääsemme syvälle aistien puuttumisen maailmaan. Homerin mielensisäinen elämä on valtavan rikas. Haalenevat muistot ja haaveet sekoittuvat toisiinsa samalla kun pään ulkopuolinen maailma kutistuu veljen käden kosketukseksi. Joskus suden hetkellä hän näkee hyvin selkeästi, että hänen ja hänen yhä sekopäisemmäksi käyvän veljensä loppu on lähellä.

Homerilla on sokeainkirjoituskone, itse asiassa useita Langleyn pakkomielteen ansiosta. Hän kirjoittaa elämästään muusalleen Jacqueline Rouxille, ranskalaiselle toimittajalle, jonka hän on tavannut kerran, ehkä toisenkin, vai oliko se vain uni. Ehkä hänen tarinansa säilyisi kirjoitettuna ja ehkä haaveiden Jacqueline lukisi ja toimittaisi sen, jolloin veljesten elämä ei jäisi 'pelkästään myyttiseksi vitsiksi'. 

On hetkiä jolloin en kestä tätä hellittämätöntä tietoisuutta. Se tuntee vain itsensä. Asioiden kuvat eivät ole asioita. Olen valveilla unteni jatkumossa. Tunnustelen kirjoituskoneitani, pöytää ja tuolia vakuuttuakseni aineellisesta maailmasta, jossa tavarat vievät tilaa, jossa ei ole aineettoman ajatuksen loputonta tyhjyyttä, sitä joka ei johda muualle kuin itseensä. 

Luin tämän kirjan englanniksi ja sen jälkeen osin suomeksi. Erittäin hyvä suomennos, suomentaja on Helene Bützow. 

En ole pitkään aikaan jäänyt minkään ihmiskohtaloiden vangiksi niin kuin tälle kirjalle innoituksensa antaneiden Collyerin veljesten kohtalon. Luin heistä jo aiemmin pakonomaisesta tavaran haalimisesta kertovassa tietokirjassa (klik) ja olen sen jälkeen katsellut netistä kuvia heistä ja heidän talonsa purkamisesta.

Kaikki olisi voinut mennä toisin. Joskus pienet ratkaisut elämässä ovat merkittäviä. Jos Homer ei olisi luottanut veljeensä niin paljon, jos Langley olisi mennyt töihin ja hankkinut veljelleen kotiin hoitajan, jos Homer olisi jatkanut pianistina, jos jompikumpi olisi avioitunut...
Googlaamalla löytyneessä kuvassa he ovat viehättäviä, älykkään ja miellyttävän näköisiä herrasmiehiä. Myöhemmin heidän pukeutumisensa rähjääntyi ja meni ohi eksentrisen ja boheemin. Jos he kukkaiskansalle näyttäytyivätkin uuden ajan airueina, niin eivätkö he pikemminkin olleet sotia edeltävän menneen maailman miehiä. 

Muistan talomme sellaisena kuin se oli lapsuudessani: suurenmoisen tyylikkäänä, samaan aikaan sekä rauhoittavana että juhlavana. Elämä virtasi huoneissa joita ei painanut pelko. 
...
Tirkistelimme hallista äidin ja isän häikäiseviä, kynttilöiden valaisemia illalliskutsuja. 
Veljeni ja minä saatoimme juosta ovesta ulos, portaita alas ja kadun yli puistoon, aivan kuin se olisi ollut meidän, aivan kuin auringossa kylpevä koti ja puisto olisi ollut yhtä ja samaa.
Ja kun menetin näköni, hän luki minulle. 

Englanninkielisen kirjan alkulehdellä on arvioita tästä Doctorowin 78-vuotiaana kirjoittamasta teoksesta. Doctorow kuoli vuonna 2015, Homer and Langley oli hänen yhdestoista ja viimeinen romaaninsa.
'A book more moving and haunting than anything he has done before.' - London Review of Books.  
'Haunting' on adjektiivi, jolle ei ole oikein tarkkaa yhden sanan suomennosta: mieleen kummittelemaan jäävä, askarruttava, koskettava ja unohtumaton. Juuri näin koen tämän kirjan. 

Olen innokas tutustumaan Doctorowin muihin kirjoihin. En ole kait lukenut häneltä mitään. Sana 'kait' tässä varmuuden vuoksi, koska eihän sitä muista, mitä on tullut joskus 60-luvulla teininä lukeneeksi. Doctorowilta on julkaistu kirjoja neljällä vuosikymmenellä. 

Lukurauhan päivä on jo kääntymässä iltaan. Luulen, että annan nyt ajatusteni levätä ja katson jotain tallentamaani televisiosta. 

Toivotan mukavia lukemisia edelleen teille lukevat ihmiset! 



Korjaus 11.2. 
Eipäs ollutkaan tämä Doctorowin viimeinen kirja. Laitoin juuri kirjastovaraukseen hänen viimeisensä Andrew's Brain (2014). Ja kirjojahan hänellä on näin ollen kuudelta vuosikymmeneltä, ensimmäinen 1960 (luvut eivät ole vahvin alueeni).


22 kommenttia:

  1. Voi että, onpa erikoinen, liikuttava ja traaginen noiden veljesten tarina. En ole lukenut yhtään Doctorowia, vaikka muistan kirjoja selanneeni monet kerrat kirjastossa.
    Lukurauhaa on ollut vaikken tiennyt aiemmin päivästä, paitsi nyt tästä ja MarikaOksan postauksesta. Hesaria juu ja sitten yhtä romaania Jamaikan historiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä varmaan pitäisit Doctorowin romaaneista, koska niissä on yhteiskunnallisia ja historiallisia teemoja.
      Pistäydyin juuri kirjastossa ja lainasin romaanin Vesilaitos, jonka tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen sisällisosdan jälkeisiin taloudellisen nousun vuosiin. Varasin lisäksi vaikka mitä, kaikissa olin ekana jonossa, joten kohta minulla on pino Doctorowia.
      Olen erityisesti kiinnostunut omaelämäkerrallisesta romaanista Maailmanpyörä, jossa päähenkilönä on New Yorkissa asuva Edgar, juutalaissiirtolaisten lapsi ja Doctorowin viimeisestä (Homer ja Langley ei olekaan viimeinen!), vuosi ennen hänen kuolemaansa julkaistusta Andrew's Brain.

      Poista
  2. MM
    'annan nyt ajatusteni levätä ja katson jotain tallentamaani televisiosta.'

    Osaat käyttää oikeata verbiä: tallentaa. Minulla helposti vielä luiskahtaa vanhahtavasti: nauhoittaa. :)

    Ja tosiaan: ajatukset levähtävät, jopa pyyhkiytyvät kokonaan pois, televisiokuvan edessä enemmän kuin kirjan - vähemmän aktiivisena siinä istutaan jos ei nyt fyysisesti niin ainakin henkisesti kuin kirjan parissa. Kaiketi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nauhojen aika on ohi. Kaikki on pilvessä, mikä menee yli minun ymmärrykseni.

      Vielä television möllötystä parempi keino rentouttaa mieltään ja irtautua jostain ajatuskuluista, mihin on jäänyt sutimaan olisi kävely (sinulla varmaan hiihto!), mutta kävelepä nyt tuolla vesisateessa. Meinaan kyllä kohta urheasti lähteä. Hesarissakin niin varoiteltiin paikallaanolosta, ja mies kysyi äsken, kuinka kauan oikein meinaan olla koneella.

      Poista
    2. varo kuitenkin ettei kävisi noin:
      http://arkkivahti-arkkivahti.blogspot.com/2019/02/kerrankin-kipsissa.html#!/2019/02/kerrankin-kipsissa.html

      Poista
    3. Ei käynyt kuten Arkkivahdille. Ei ole kyllä liukastakaan, onneksi, vain loskaa, pari plusastetta. Kevättä kohti...!

      Poista
    4. MM

      Arkkivahti jatkaa jalalla sairastamistaan blogissa, kannattaa käydä taas vilkaisemassa.
      Muuten Suomen laadukkaimman blogilistan löydät täältä: http://laadunvalvontayksikko.blogspot.com/

      Öhöm. :)

      Poista
    5. Öhöm tosiaan, siellä ollaan Laadunvalvontayksikön alkupäässä. Isosti ONNEA!

      Listalla on paljon blogeja, joita seuraan tai olen joskus seurannut.
      Huomiotani kiinnittää negatiivisesti se, että siellä on lopussa jopa viisi vuotta sitten lopettaneita blogeja - nooo voihan niitä käydä edelleen lukemassa, hyviä kun ovat.
      Ja toinen ärtymyksen aihe: entäs mie - senkin Salusjärvi, muutan blogini nimeksi kohta Marjatan mökötys, kun ei laatuani tunnusteta! (irvinaamahymiö)

      Arkkivahti kuulostaa kiinnostavalta blogilta. Pitää käydä katselemassa siellä vähän vanhempiakin postauksia.

      Poista
    6. Sillonpa et ois katu-uskottava, hyi mikä sana, tuolla kuvallasi.

      Poista
    7. Jaahas...

      😖 tämä -, kirjoitan nyt puhelimella 😀.

      Mutta siis, hikkaj, ymmärrätkö sinä, miten bloginsa vuosia sitten lopettaneet ja kuolleet ihmiset, heitäkin on tuossa listassa, "määrittävät nettikeskustelua nykykulttuurista"? NYKY! 🤔

      Poista
    8. annapas olla niin laitan palautetta LaadunVALVONTAyksikköön, josko saisin perille. Ovat niin kuuluja kaikki, jotta kuuluuko tään katu-uskottavan ääni mihinkään.

      Poista
  3. Minulle tuli kirjastosta erittäin hyvä dekkar, Fiona Bartonin Lapsi, joten osa lukupäivästä sujui lukien, osa kyläillen.
    Olen lukenut Homer ja Langleyn ja pidin siitä kovasti, vaikka ikäväähän se on, että ihminen syrjäytyy ja alkaa hamstraamaan tavaraa. Jostakin syystä meillekin ilmestyy omituisia kasoja esim. mies remppaa jotakin ja jättää kaikki työkalut lojumaan meidän pienen eteisen lattialle. Aikani katselen ja jos ne eivät häviä siitä mihinkään, vien ne itse pois ainakin silmistä ja jaloista. Saan kyllä kuulla omista kirjakasoistani, mutta ei ne vielä ole kadonneet mihinkään.
    Olen kyllä sitä mieltä, että tuollaiset kasat häiritsevät ajattelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua eivät ole ravistelleet konmari- eikä kuolinsiivousjärjestelykirjat, mutta lukemani kuvaukset hamstraajista saivat aikaan sen, että olen käynyt karsien ja järkeistäen läpi koko huushollimme. Osasyynä tähän puuskaan on kyllä ollut myös se, että mieheni pitää olla varvasoperaation jälkeen paikallaan ja sensijaan että hän kiitäisi omissa riennoissaan ja kuskaisi minua toiveitteni mukaan, niin olemme hiljaiselossa kotona ja minä auttelen häntä. On paljon aikaa ja rauhaa järjestellä, mikä on ollut tosi kivaa.
      Nyt kun torstaina lähden lounaalle muutaman ystävän kanssa, niin se tuntuukin ylelliseltä ja harvinaiselta irtiotolta paljon kotiympyröissä pyörittyäni.

      Minä olen meidän runsastelija. Tämä koko ikkunaseinän mittainen yli kolmimetrinen työtasoni (entinen ompelijan leikkuupöytä) on ihana. Tässä on tilaa kaikelle ja löydän kaikki tarvitsemani esineet helposti, kun ne eivät ole missään piilossa. Välillä tämä huone muuttuu vierashuoneeksi, jolloin pöytä tyhjenee simsalabim, ja yövieraat voivat levitellä tavaroitaan.
      Joskus on kyllä tyydytystä tuottavaa myös tyhjentää pöytä tavarasta pöytälaatikoihin ja jättää vain tietokone ja kalenteri esille. Se tilanne kestää minulla hetken.
      Minulla nämä kirjat, muistilehtiöt, hiussoljet, kynäpurkit, postikortit, silmälasikotelot, bussiaikatauluvihkot, verenpainemittari, kulho täynnä pikkutavaraa, lehtileikkeet jne eivät yhtään häiritse ajattelua :D, ehkä päinvastoin.

      Poista
  4. Doctorowia en ole vielä lukenut, mutta alkoi kiinnostaa. Lukurauhan päivä on sellainen lanseerattu päivä, joka tekee hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lukurauhan päivä on hieno siihen liittyvän ajatuksen, lukemaan rauhoittumisen, vuoksi. Onhan niitä kaikkia hassujakin päiviä, mm korvapuustipäivä.

      Minä olen tiennyt Doctorowin nimen ja että hän kuuluu amerikanjuutalaisiin kirjailijoihin, mutta siihen se on jäänyt. Englannin opintoihin piti lukea kirja American Literature, siitä varmaan tämä vähäinen tieto.
      Unto kertoo lukeneensa romaanin Marssi, josta oli pitänyt paljon. Se kertoo USA:n sisällissodan ajasta.
      Aika hienoa löytää uusi kirjailija, josta saattaa jopa tulla yksi mielikirjailijoita.

      Poista
  5. Lukurauhan päivä. Ihana rauhoittava idea. Hyvä kirja, hiljaisuus, omat ajatukset. Aah. Itselläni nyt tosin ei viikonloppuna hetken rauhaa kun piti olla ilman toimivaa keittiötä ( = vesivahinko ) ja auto on korjaamolla eli kauppareissu ja uuden tiskipöydän hankinta bussilla tuulen ja tuiskun riehuessa... ei mutta tästähän alkaa syntyä kokonainen romaani. Stop. Kiitokset postauksesta, koska lukurauhan ajatus viehätti ja rauhoitti minua. Kivaa viikon jatkoa sinulle 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kyllä se lukurauha vielä sinullekin koittaa. Voit viettää päivää jälkikäteen samalla remontoitua keittiötäsi juhlien.
      Meilläkin on putkiremontti kesken. Nyt ollaan taas pitkästä aikaa kaksi vuorokautta päiväaika ilman vettä ja vessaa, bajamaja pihassa. Voi kun saisivat nyt kaiken lopullisesti kuntoon. Meille tulee ensi viikolla hiihtolomavieraita, tarvitsemme suihkut, vessat ja vettä kokkaukseen. Mieleen on tullut, että olisi pitänyt muuttaa ennen tätä ruljanssia.

      Poista
  6. Lukurauha on saunarauhan ohella niitä tärkeimpiä :-)
    Jokunen vuosi sitten luin Doctorowin romaanin Marssi. Oli elämys. Kenraali Shermanin sotajoukko vyöryy kaupungista toiseen kuin tuhoisa maastopalo. Joukossa kulkee muitakin kuin sotilaita. Hurjan historiallisen faktan hieno fiktiivinen kuvaus.
    Hyviä talvikelejä Marjatalle!
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kevättalvisia tunnelmia myös sinulle Manu!

      Saunarauha on minustakin tärkeä asia. Haluan aina rauhoittaa koko saunaillan, enkä mene ollenkaan saunaan, jos saunominen pitäisi tehdä kiireellä ja sen jälkeen vaikka lähteä jonnekin.

      Sinä olet jo toinen Marssin lukenut. Mieheni kehui myös tätä romaania.

      Poista
  7. Lukurauhan päivästä en tiennyt, kun luen silloin kun luetuttaa. Yleensä vain illalla.
    Nyt kiinnostuin niin paljon Doctorowin Homer ja Langleystä, että luin netistä lisää näistä veljeksistä.
    Minua mietitytti, mitä ihmettä tapahtuu veljesten päässä, kun hyvin koulutetut jan ilmeisen varakkaiden miesten elämä lähtee noille raiteille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Ilmeisesti Homerin sokeutuminen oli yksi asia, mikä erakoitti heidät, ja sitten Langleyn keäilyvietti meni aivan liian pitkälle.
      Olethan katsonut myös kuvia! Koko iso asunto kapeina luolina, joissa ansoja varkaiden varalle ja lehtipaaleja, joiden välistä vielä pilkistää vanhaa kaunista esineistöä. Varmaan hajukin oli melkoinen.

      Poista

Luin kaksi kirjaa ja mietin hämmästellen natseja, vanhoja ja varsinkin uusia

Fred Wander  syntyi Itävallassa Wienissä vuonna 1917. Hän kulki nuoruudessaan Euroopan eri maissa ja hänet luovutettiin riippumattomast...