maanantai 16. heinäkuuta 2018

Luin nuortenkirjan, mietin YA-genreä ja muita lukemiani kirjoja




Nina LaCourin nuortenromaania Välimatkoja (2018) on kehuttu niin lehtiarvosteluissa kuin blogeissakin. Se on myös saanut jonkin nuortenkirjallisuuspalkinnon. Sisäkannessa on yksi kehu USA:n kirjastojen Booklist-sivuilta, yksi New York Timesin kirjallisuussivuilta ja kolme bloggareilta.

Kansi on kaunis, sama kuin alkuperäisessä, hyvin tyttömäinen hennon roosanpunaisine sävyineen. Kuva jatkuu takakanteen. Siinä on amerikkalaisen kampuksella asuvan opiskelijan asuntolahuone, jossa heti yöpöydän toisella puolen on kämppäkaverin sänky. Näin ahtaasti Suomessakin on asuttu opiskelijana, ennen, ei enää pitkään aikaan. 
Tyttö tähyää jaetusta huoneestaan omaan menneisyyteensä, johon liittyy meri.

Nimi on muutettu suomennokseen  aivan erityyppiseksi. Amerikkalaisen kirjan nimi We Are Okay (2017) viittaa paremmin nuortenkirjaan kuin suomalainen Välimatkoja. Mietin, eikö meillä olekin jo jokin samanniminen romaani. Ei aivan. Taina Latvalan romaanin nimi on yksikössä, Välimatka.

Aloin pohdiskella, mikä tekee kirjasta nuortenkirjan. Teen & Young Adult -genren kirjailijoita on melko paljon nykyään, ja moni aikuinenkin sanoo lukevansa mielellään nuortenkirjoja. 

Osuin YA-kirjapohdintoihin jokin aika sitten myös eräässä amerikkalaisessa blogikeskustelussa. Aiemmin nuorten hyllyille oli heidän kirjastoissaan sijoitettu jollain tavoin opettavaisia kirjoja, joiden henkilöt saattoivat olla minkä ikäisiä tahansa. Nyt nuortenkirjan päähenkilön ja usein muidenkin kirjan henkilöiden on oltava nuoria. Toisena nuortenkirjan piirteenä iän lisäksi tässä keskustelussa oli huomattu seksi, mutta ehdottomasti vain kevyen vihjaavana. 


Olen huomannut, että identiteettipohdinnat yleensäkin, muukin kuin seksuaalinen, oman tien etsintä ja ihmissuhteiden ongelmat ovat nuortenkirjojen vakioteemoja. Läheisen kuolema ja mielenterveys ovat paljon esillä.
Ennen nuortenkirjoissa oli myös paljon seikkailua. Mihin se on kadonnut? Onko se teema varattu nykyään lastenkirjoille ?

Välimatkoja -romaanissa nuori tyttö, Marin, viettää joululomaa yksin tyhjällä kampuksella. Hänelle on juuri edellisenä kesänä tapahtunut sellaista, mikä on saanut hänet eristäytymään. Suru ja häpeä ovat pahat kumppanit, ne lamauttavat ja masentavat.
Marinin rauhaa häiritsemään tulee tyttö entisestä elämästä, Mabel. Marinin on pakko keriä auki tapahtunutta ja suostua ottamaan vastaan muiden ihmisten seura.

Tämä kirja on ... no, se on okei. Se olisi voinut toimia jopa vertaistukena itselleni kauan sitten yksinäisenä opiskelijana.

Plussia: 
- todentuntuinen kuvaus yrityksestä jättää kaikki entinen ja kipeä taakse
- hyvä kieli
- kiinnostava päähenkilö, joka kaiken lisäksi harrastaa kirjallisuutta
- hyvä, että päähenkilön opiskelun kalleus tulee esille, koska kallistahan se USA:ssa on, Marinin opiskelu oli mahdollista vaarin pelivoittojen turvin 

Miinuksia:
- juonessa ennalta-arvattavuutta 
- Mabelin hahmo jää ohueksi ja liian enkelimäiseksi
- vaarin kohtalon olisi pitänyt selvitä, teinilukija haluaa aivan varmasti tietää, mitä tapahtui, pieni lisäluku olisi ollut tarpeen
- suomennoksen miinus on tuo nimi, liian osoitteleva ja kulunut symboliikka, välimatkat fyysisesti ja henkisesti

Olenkohan liian vanha lukemaan nuortenkirjoja, kun näen niin selvästi tarinan rungon ja se häiritsee minua? Onko nuortenkirjoissa selkeämmin näitä juonikuvioita kuin aikuisten romaaneissa? 
Kyllä minua monessa uudessa aikuisten romaanissakin on häirinnyt eräänlainen laskelmointi ja tekemällä tekeminen. 

Toinen asia, mikä häiritsee minua uusissa kirjoissa on kansien ylikehut! Tästä kirjasta käytetään adjektiiveja 'musertava taideteos' ja 'ällistyttävä aikaansaannos'. 
Millä sanoilla kuvataan sitten todella hyviä kirjoja?

Luin vähän aikaa sitten nigerialaisen kirjailijan Ayòbámi Adébáyòn romaanin Älä mene pois. Sen päälliskannessa ylimpänä kirjan nimen päällä on Margaret Atwoodin lause: "Tulikuuma, mukaansatempaava, äärimmäisen hieno." Tulikuuma! Hyvin outo määritelmä tästä kirjasta. Tulikuuma, polttava aihe?  Ei se siltä tuntunut.
Sitäpaitsi, minusta kirjan kannet voisi jättää ilman mainoslauseita. Haluaisin, että ne ovat omia taideteoksiaan, eikä naistenlehtien kansien näköisiä, täynnä tekstisilppua.

Nyt luen Esko Valtaojan uusinta tietokirjaa Kohti ikuisuutta. Se on erittäin mielenkiintoinen. Suosittelen kesälukemiseksi. 

Joku päivä sitten luin Henning Mankellin kirjan Leopardin silmä, jonka olen lukenut aiemmin silloin kun se ilmestyi 2000-luvun alussa. Otin talteen sitaatteja, kuten aina Mankellia lukiessani. Ehkä ne näkyvät täällä blogissani jossain  sopivassa kohdassa.

Tällaista minä täällä, kesäflunssassa, nyt kun ne ihanat helteet tuli. Mutta vielä tässä uidaan!
Lukea voi aina. 

Onko kenelläkään mielipiteitä nuortenkirjoista, tai muusta esiin nostamastani? 

16 kommenttia:

  1. En jaksa lukea nuortenkirjoja edes kokeilumielessä, kuten sinä. Life is short..
    Minulla myös kesäflunssa, lapsenlapsilta saatu. En tiedä kuinka mones siitä saakka kun ilmaantuivat ja olen käynyt auttamassa. Rasittava yhdistelmä tämä tulikuuma helle ja köhä ja räkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kohtalotovereita! Aiemmin sain meidän pikkuiselta mahataudin juuri kun olimme lähdössä Tallinnaan. Laivayhtiö maksoi onneksi kaiken tilattuja aamiaisia myöten takaisin. Nyt kullanmuru toi päiväkodista flunssan, jonka vuoksi olemme miehen kanssa molemmat antibioottikuurilla. Onneksi lääke näyttää tepsivän. Minulla ei ole koskaan tavallista flunssaa, vaan se on heti jonkinasteinen keuhkotauti.
      Sinullahan on siellä kaksoset, eikö vain? Kaksinkertainen tautiuhka!

      Minusta on hauska välillä kokeilla eri genrejä. Opettajan homma varmaan myös saa kiinnostumaan näistä nuorten kirjoista, vaikka en äidinkielen opettaja ollutkaan.

      Poista
    2. Kyllä, kaksosista toinen saa ekaksi taudin, sitten toinen vahvistaa tartuntaa. Siinä vaiheessa siltä ei välty kukaan. Kaikki lähipiirissä köhivät ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
    3. Otan osaa. Meidän vanhimmat lapsenlapset, kaksoset, jo teinejä, asuivat pieninä meiltä noin 600 km:n päässä, ja me olimme vielä töissä, viisikymppisiä, joten pääsimme kokemaan vain ne hyvät hetket.
      Kaksosissa on paljon työtä, mutta myöhemmin se etu, että heissä on aina seuraa toisilleen. Mumminkaan ei tarvitse niin paljon leikkiä, kunhan seurailee. :)

      Koita parantua ja selvitä ilman jälkitauteja.

      Poista
  2. YA-kirjallisuudesta olen kuullut paljon kehuja mutta jotenkin kun lukee niiden kirjojen kuvauksia ne eivät tunnu kauhean houkuttelevilta...

    Just se että ne kirjat joista on kuullut tuntuvat painottuvan juurikin nuorten vertaistukeen, monia aiheita ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitellään hyvinkin kiertelemättä (ja tällä argumentilla YA-kirjallisuutta mainostetaan myös aikuisille lukijoille) mutta kuvausten perusteella kuulostaa että käsittely jää kovin usein aika ennalta-arvattavaksi ja ohueksi, joten ei ole kiinnostanut.

    Varmaan pitäisi (kun olen juuri sanonut että pitää lukea huonoa, ärsyttävää ja tylsää kirjallisuutta) mutta tästä YA-osastosta ei ole tähän mennessä loikannut näkyviin mitään oikeasti houkuttelevaa (vanhempia nuortenkirjoja, niitä joissa seikkaillaan muuallakin kuin scifidystopioissa, tulee sentään joskus luettua uteliaisuudesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, heh heh, juuri tuon kirjoituksesi vuoksi sinun pitäisikin lukea tällainen tyttömäinen nuortenkirja. :)

      Totta, näissä kirjoissa otetaan monesti esiin juuri pinnalla olevia aiheita, mutta sen verran mitä olen lukenut, niin aika pinnallisesti ja myös selittäen.
      Olen aina ollut sitä mieltä, että nuoret eivät kokonaisena ryhmänä tarvitse mitään selkokirjoja, vaan voivat lukea yhtä vaikeaa ja arvoituksellista kuin aikuisetkin, mutta olen ehkä väärässä. Kyllä moni on samaistunut ja saanut tukea näistä kirjoista. Vähemmän lukeneille nuorille näissä ei ole sitä ennalta-arvattavuutta ja enemmän lukeneet siirtyvät ehkä nopeasti aikuisten kirjoihin.

      Minulle tuli mieleen, että pitäisikin lukea joku vanhempi nuortenkirja ja katsoa miltä se tuntuu. Hyllyssä on ainakin Mankellilta jokin 90-luvun nuortenkirja, jonka olin aikonut antaa lahjaksi pojanpojalle, mutta hankkinutkin tilalle jotain muuta.

      Poista
    2. Minähän luin joku aika sitten useampiakin vanhempia Nuorten toivekirjason kirjoja, jotka oli omalla tavallaan hyvin kiinnostavia ajankuvia, eivät mitään syvällisyyden tai yllätyksellisyyden mestariteoksia itsessään mutta just ajallinen siirtymä toi niihin elementtejä joita ei aina osannut odottaa (mutta samalla kyllä ymmärrän että jos nuori ei ole erikseen kiinnostunut historiasta niin aika moni saattaa jättää puhuttelematta...)

      Ja ne oli myös enemmän varhaisnuorille suunnattuja, siinä missä YA taitaa nimensä mukaisesti olla jo vähän vanhemmille.

      Poista
    3. Ennen oli erilaisia jaotteluja, oli tyttö- ja poikakirjat ja varhaisnuorten eli teini-ikäisten kirjat.

      Minäkin olen ajatellut, että Young Adult-genre on parikymppisille ja limittyy varsinaisten aikuisten kirjojen kanssa, Suomessahn on myös kirjastoissa Nuoret aikuiset -hylly (muistaaksni), mutta nyt olen huomannut, että USA.ssa käytetään usein termiä teen & young adult, jolloin teinit ja nuoremmat aikuiset yhdistetään samaan lukijaryhmään. Halutaanko pidentää nuoruutta?

      Otin jo Mankellin nuortenkirjan pöydän kulmalle. Se on Pyryssä nukkuva poika ja kirjasarjan osa. Päähenkilö Joel on 13-vuotias haaveissaan viipyilevä poika ja aika 50-luku. Jotenkin tuntuu alun ja lopun vilkaistuani siltä, että pidän tästä kirjasta.

      Poista
  3. En juurikaan lue YA-kirjallisuutta. Tämän vuoden ainoa taitaa olla Anne Salovaaran novellikokoelma Afroditen askelin, josta pidin aika tavalla. Salovaara perusti novellinsa antiikin taruihin ja ne olivat tunnelmiltaan hyvinkin synkkiä. Luulen että sinua voisi kiinnostaa.

    Minua ärsyttävät myös kansien mainoslauseet! Ei juuri lukemassani Adebayon esikoisessa mitään tulikuumaa ollut. Yanagiharan Pienessä elämässä oli myös joku, joka ärsytti minua tavattomasti. Ilman älyttömiä väittämiä, pliis!

    Paranemisia! Minä virun nilkkamurtuman jälkeen jalka kipsissä :( tosi nastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Riitta! Kuulostaa hyvältä. Jotain aivan muuta kuin tyypilliset kasvamisen ongelmia käsittelevät nuorille aikuisille suunnatut kirjat. Olen ajatellut joistain tällaisista, että ne ovat kuin erään aikakauden opastavat lastenkirjat, Teemu käy lääkärissä, Sanna ja pikkuveli, tylsiä ja mielikuvituksettomia.

      Joo, ei niitä mainoslauseita ainakaan kannen päälle pitäisi sijoittaa, sisäliepeeseenkään ei liikaa. Takakannessa paras olisi kirjailijan itsensä yhdessä kustannustoimittajansa kanssa laatima teksti, joka saisi mieluiten olla arvoituksellinen makupala, joka kertoisi romaanista ja sen tyylistä, ei juonikuvaus eikä selittely.

      Tsemppiä! Kipsi ei ole mukava näillä säillä.
      Minulla ei hätää. Antibiootti alkoi tepsiä, ja onneksi lämmintä riittää. Mies lähti kaverinsa kanssa mökille 32 asteen helteeseen. Minä olen täällä sisällä mukavasti tuulettimien ja muiden kikkojen vilpoistamassa kodissa.

      Poista
  4. Minäkään en juuri YA-kirjallisuutta lue ja syy on se, etteivät aiheet (ja erityisesti käsittelytavat) vain tunnu kiinnostavilta. Yhden YA-kirjan olen tänä vuonna lukenut (Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema, luin enkuksi) ja se oli ihan ok, mutta ei sinänsä antanut minulle oikein mitään millään tasolla.

    Nuo mainoslauseet ja kehut ärsyttävät minuakin ja olen niistä blogissani pariin otteeseen avautunutkin. Niitä on saanut aika kauan sietää täällä ja niiden määrä kansissa tuntuu vain kasvavan. Aiemmin eri medioiden ja julkkisten kehut oli sijoitettu pääasiassa kirjan alkuun sisäsivuille. Ikävää, että nuo epäesteettiset mainoskannet ovat levinneet Suomenkin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut englanninkielisissä näitä mainoskansia jo pitempään ja kun tilailen Adlibriksestä pehmeäkantisia kirjoja, niin olen luullut tämän kansityylin koskevan vain niitä.

      Tämä mihin viittasin on minulla ensimmäinen suomenkielinen ja kovakantinen, jossa kehulause on näin pistänyt silmään. Kansi on muutoin kaunis.

      Mainostus kirjan kansissa on niin kauhean falskia ja tekee kirjasta halvan ja kertakäyttöisen oloisen. Voisin melkein lähteä mielenosoitukseen perinteisten kirjankansien puolesta. :D

      Mutta, eihän kirja ole muutoinkaan enää aina kirja. USA:ssa myydään kirjoja netissä luku kerrallaan. Siitä saa koululainen tenttiinsä tarpeeksi ainesta, kun lisäksi lukee netistä tiivistelmän.

      Me ei taideta olla aivan näiden kirjojen kohderyhmää, siis varsinkaan minä en ole.

      Poista
    2. Kyllä se tyyli on valitettavasti koviksissakin. Kirjan esittely on useimmiten sivuliepeessä ja takakansi täynnä mainossoopaa. Etukannessa yleensä yksi tai pari kehua. Kaikkia kirjoja ei täällä edes kovakantisina julkaista, vaan suoraan pehmona (tosin pehmeäkantisten kirjojen laatu on parempi kuin suomalaisten pokkareiden miinus ns. massapokkarit).

      Tulen kanssasi mielenosoitukseen "puhtaiden kansien puolesta"! :D

      Poista
  5. marjatta

    en edes muista koska viimeksi luin niin sanotun nuortenkirjan, mutta sen muistan, että omassa nuoruudessani (olen syntynyt -56) niitä vaivasi kamala opettavaisuuden taakka. tärkeämpää oli se, mistä kirja kertoi, kuin se, miten se sen kertoi. tämä tietysti johti siihen, että näkökulmat oli ankkuroitu tiukoiksi ja henkilöitä tyypiteltiin ronskisti.

    minulla oli ihanat vanhemmat siinä mielessä, että he eivät tykänneet luokittelusta ja kannustivat minua etsimään lukemiseni kohderyhmäajattelun ulkopuolelta. opin toteuttamaan tuota ideaa myös poikani kanssa. roskakulttuuria ja avantgardea rinnakkain, opettavaa ja kumoavaa, vaikeaa ja helppoa, perinteistä ja uutta sekä kaikkea niiden väliltä.

    ps. olen sinulle joskus maininnutkin suosikistani maria gripestä ja hänen elvis-kirjoistaan. ne antavat hauskalla tavalla palttua kasvattajien arkijärjen logiikalle. gripe osaa kirjoittaa lapsista ymmärtäen ja läheltä nähden.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainasin kerran noita Gripen Elvis-kirjoja, kun sinun kanssa oli puhe niistä, mutta en sitten viitsinyt lukea, kun ei ollut ketään lasta kenelle olisin lukenut tai kenen lukemista seuraillut. Selailtuna vaikuttivat kiinnostavilta.

      Omassa lapsuudessani luin mitä sattui, aluksi aikuisten kirjoja. Opin varhain lukemaan, mutta tammikuun alussa syntyneenä pääsin kouluun vasta 7,5 -vuotiaana. Koulussa pääsin koulukirjaston niukkaan valikoimaan käsiksi (taisi olla noita opettavaisia) ja oppikouluun siirryttyä kirkonkylän kirjastoon. Sieltä lainasin paljon runokirjoja.
      Eräs valtava elämys oli, kun veljeni sai omaa rahaa päästyään kenkätehtaalle töihin ja osti minulle joululahjaksi Angelikan ja minä rakastuin kiihkeästi rampaan rumankauniiseen kreivi Joffrey de Peyraciin. Näin sitten myöhemmin monessa fiktiivisessä hahmossa tämän miehen, taidan vieläkin nähdä.

      Omille pojille luin tosi paljon, ja pääsin silloin myös itse oikein eläytymään lastenkirjoihin. Meillä oli tapana lukea aina yksi lyhyt satu aamullakin ennen päivähoitoon lähtöä.
      He alkoivat sitten teini-iässä kukin löytää kirjastosta itselleen sopivaa kirjallisuutta. Yritin katsella minkä tyylisestä tykkäävät, niin osaisin ostaa heille lahjaksi kirjoja. Joskus lahjakirjat onnistuivat ja joskus ei.

      Poista
    2. Pieni kertomus koulukypsuystestissä käymisestä. Sulle meri huviksi, ja muillekin, koska kaikissa blogiohjeissa neuvotaan kertomaan välillä jotain itsestään.

      Vanhemmat saivat päähänsä, että minun pitäisi mennä kouluun 6-vuotiaana, koska luin niin hyvin ja että voisin olla veljelleni seurana koulumatkoilla. Hän pelkäsi pyöräillessään yksin 4,5 km:n pimeää koulutaivalta.
      No, testeihin siis Poriin. Isä vei.
      Muistan, että minua testattiin yhdessä erään pojan kanssa. Saimme paperin, johon oli piirretty talo ympäristöineen. Tuuli tuiversi puita oikealle, taisi lippukin liehua samaan suuntaan. Testin valvoja käski piirtää talon savupiipusta savun kulkemaan siihen maisemaan oikeaan suuntaan. Minusta se sopi hyvin taipumaan tuulta vasten, kuvasta tuli tosi hienon näköinen. Kun vielä vilkaisin kohtalotoverini paperiin ja näin hänen taiteilevan samalla tavalla, niin olin varma, että hyvin meni; kai tuollainen pulska kaupunkilaispoika nyt tällaisen asian hallitsee.
      Seuraava muistikuvani on siitä, kun isäpapoille tullaan ilmoittamaan, että valitettavasti kummankaan lapsi ei läpäissyt testiä.
      Kotona kuulin, kun vanhemmat puhuivat, että asiahan oli valmiiksi päätetty, että eihän ne ota, kun koulu on muutoinkin liian täysi mukuloita (80 pienessä kyläkoulussa, suuret ikäluokat).
      Minä luulen, että ne eivät ottaneet koulumatkan vuoksi. Silloin ajettiin aikuisten pyörillä ja matka tuntui hurjan raskaalta vielä vuodenkin päästä. Pelkäsin sitä talvella. Eihän meillä veljen kanssa ollut aina samat kouluajat.

      Logiikka ei ole kyllä edelleenkään parhaimpia puoliani, mutta lukeminen se vain maistuu.

      Poista

Myyttinen mummo

Mitä teille tulee mieleen sanasta mummo? Osuin taas yhteen monista lehtien mielipidekirjoituksista, joissa neuvotaan irtautumaan jou...