torstai 7. kesäkuuta 2018

Ritva Hellsten, Orvot




Ritva Hellstenin kirja Orvot (2014) on omaelämäkerrallinen pienoisromaani. Heti kirjan alussa on harvinaisen selkeä autofiktion määritelmä. 

Tämä teos on fiktiivinen, mutta sen henkilöiden yhteydet todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, eivät ole sattumanvaraisia. Tämä koskee myös siinä kuvattua sisarusparia, joka on yhdistettävissä tekijään ja tämän sisareen, kirjailija Raija Siekkiseen (1953 - 2004). 

Joskus ennen oli hyvin tavallista juuri päinvastainen teksti, kirjan alussa, tai usein myös vasta lopussa, mainittiin, että mikään ei ole yhdistettävissä mihinkään, myös sellaisissa romaaneissa, joissa yhteys todellisiin henkilöihin oli hyvin selvä, kuten Helvi Hämäläisen romaanissa Säädyllinen murhenäytelmä.  

Äidinkielenopettaja, kääntäjä Ritva Hellsten on siis kirjailija Raija Siekkisen isosisko. 
Ritva on kirjoittanut kaksi pienoisromaania, Orvot ja Lea (2018) joka kertoo äidin tarinan. 
Orvot on muistelmakirja  perheestä ja sisaruudesta. Kirja alkaa tilanteesta, jossa Ritva pitelee kädessään paperinippua, selvitystä sisaren kuolemasta tulipalossa. Tästä saa alkunsa muistelu siskon kanssa ja erikseen koetuista asioista.

Hän oli se, jonka kanssa elin lapsuuteni ja nuoruuteni. Jos jokin on lapsuudessa itsestään selvää, se on pikkusisko. Hän on melkein kuin osa itseä, ruumiinjäsen. Hän oli se jonka kanssa jaoin lastenhuoneen, leikit, riidat, pelot. Isän ja äidin. Se jonka kanssa minut lähetettiin pihalle leikkimään muistutuksen säestämänä: pidä huoli pikkusiskosta. Se jonka kanssa myöhempinä vuosina muutuimme toisillemme tuntemattomiksi, kunnes lopussa kohtasimme, vähäksi aikaa. 

Näin se monesti menee. Eri teitä kulkeneet sisarukset löytävät hetkeksi yhteistä pitempään eläneen vanhemman kuoltua, vanhaa kotia ja sen tavaroita selvitellessään.

Luen tietysti suurella mielenkiinnolla, koska kyse on hyvän novellikirjailijan lapsuudesta ja myös myöhemmästä elämästä läheltä, sisarusnäkökulmasta, tarkasteltuna. Kirjassa on muutama ote Raijan kirjeistä, joita ei ehkä ole muualla julkaistu. 

Ritva löytää teini-iässä paikkansa uskonnollisesta yhteisöstä, jossa toiset sanelevat säännöt. Raija valitsee kapinallisen osan. 
Perheessä on kalsea tunnelma. Vanhemmat eivät hyväksy kummankaan tyttären valintoja. Isä juo ja äiti tiuskii ja paiskoo peloissaan tytärtensä puolesta. Sama tiuskija on kirjoittanut hyveellisesti  kouluaineessaan  perheen kaikkien jäsenten vastuusta kodin hengen ylläpitämisessä."Jokaisen henkilökohtainen velvollisuus on omalta osaltaan rakentaa ehyttä, onnellista kotia ja siten välillisesti yhtenäistä kansaa."

Tämä muistelmateos ei oikein pääse vauhtiin. Siinä on kiinnostavia lukuja, mutta ei kaarta eikä voimakasta tunnetta. 
Vertaan Anja Snellmanin kirjaan Pääoma, jota lukiessa itkin Anun syyllisyydentunteita Maru-siskoa kohtaan. 
Hellsten kyllä toteaa, että huolenpito pikkusiskosta oli hänen lapsuutensa tärkein tehtävä ja että sisarkateus kaihersi heidän suhdettaan, mutta nämä ongelmat eivät muodostu vahvoiksi kuviksi. Tuntuu, että minua lukijana ei oteta mukaan. 

Aikuisena Raija-sisko on ärsyttävän luotaantyöntävä. Hän on valinnut lapsettomuuden eikä ole yhtään kiinnostunut siskonsa perheestä. Ritvan vuosia kestänyt uskonnolliseen elämään sitoutuminen on varmaan myös työntänyt heitä erilleen. 
Molemmat siskot ovat niin ahdistuneita, että heistä ei ole toistensa kuuntelijoiksi ja tukijoiksi. 

Hän kuvasi perhe-elämän, kaikki perheet, typerinä, äidit pahoina, lapset uhreina, ja minä luin hänen sanansa ja uskoin ne ja allekirjoitin tuomioni.

Eräs kirjan kiinnostavia sisältöjä on Ritvan uskonnollisuus. Hän käy seurakuntanuorissa, joissa opetetaan unohtamaan oma tahto ja omat unelmat kunnianhimon ja itsekkään elämänhalun merkkeinä ja luottamaan vain siihen, että Jumalan tahto tapahtuu?

Vaarallista ja sitä paitsi naurettavaa on myös, jos nainen luulee ymmärtävänsä jotain paremmin kuin mies.

Erityisen kiihdyttävää ja romanttista oli se mitä opetettiin miehen ja naisen suhteesta. Jumala antaa miehelle tehtävän ja johdattaa hänen luokseen naisen, joka parhaiten sopii tukemaan häntä siinä. Mies saa sisäisen ilmoituksen siitä kenen kanssa hänen on avioiduttava. Jos nainen sanoo saaneensa tällaisen ilmoituksen, se on sielunvihollisen eksytystä.  

Apua! Ihan samoja asenteita kuin Margaret Atwoodin 1985 julkaistussa dystopiassa The Handmaid's Tale, josta on hiljattain tehty tv-sarja.
Huokaus!
Näin Ritva uskonnollisen vaiheensa ja elämänvalheensa muistaa.
Onko kyse jostain lahkosta, sitä ei kerrota.  Joka tapauksessa Ritva oli jossain lähetystyössä, jossa eräs mieskollega kertoi saaneensa ilmoituksen, että Ritva on hänelle sopiva.  Mitä siinä sitten muuta kuin naimisiin. Avioliitto ei sujunut, ja Ritva ymmärsi erota, kun hoksasi, että hänen on pelastettava itsensä eikä maailmaa.

Mietin, miten mielenkiintoista olisi kuulla Raijan tulkinta sisaruussuhteesta. Tunsiko hän pikkusiskona alemmuutta, kuten Ritva arvelee. Miksi Raija halusi pitää isän kuolinhetkellä itsellään eikä kutsunut isosiskoa ajoissa paikalle?

Me luulemme tietävämme toisen käsityksen itsestämme, mutta se voikin olla jotain aivan muuta. Yleensä se on luulemaamme lempeämpi. Eiköhän ihminen ole itse itsensä pahin kriitikko.  

    - MUKAVAA, ETTÄ kävit, hän sanoo saattaessaan minut ulko-ovelle. - Ja mukavaa että olet muuttanut tänne takaisin. Me olemme ainoat jäljellä olevat, me tarvitsemme toisiamme.
    Ainoat jäljellä olevat; ja jostain tulevat sanat: rammaksi lyödyt. 



6 kommenttia:

  1. Pakko kertoa, että ihastuin täysillä The Handmaid´s Tale sarjaan ja katsoin kolme ensimmäistä peräkkäin, kun ne tulivat telkkarista. Uskomattoman hyvä sarja ja se uskonto siinä on sanoinkuvaamattoman pelottavaa. Hyvä kun uskalsin hengittää.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt katsonut molemmat kaudet.
      Hyytävä dystopia!
      Tulee mieleen, miten ne nujertajat käyttävätkin totalitarismissa aina samoja muotoja tapahtuu se missä tahansa.
      Uskonnolla nujerretaan, uhataan ja selitetään.

      Mai, kun katsot eteenpäin, niin tulee kohtauksia, joita ei voi katsoa. Ihminen pystyy äärimmäiseen pahaan toista ihmistä kohtaan.
      💓

      Poista
  2. Mietin kyllä, aloitanko The Handmaid's Talen katsomisen, mutta lopulta päädyin siihen, että jätän sen väliin. Jotenkin tuntuu, että se on minulla vielä niin tuoreessa muistissa, kun se oli meillä viime talvena lukupiirikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tilasin tämän kirjan juuri itselleni Adlibriksestä.
      Kiinnostaa katsoa, miten paljon sarjan käsikirjoitus noudattaa romaania. Kuulin jostain, että ensimmäinen kausi on sille uskollinen ja toisessa olisi uutta.

      Muistan kyllä kun kirja ilmestyi, mutta en lukenut sitä silloin.
      Äärioikeiston nousu on herättänyt tietysti nyt uudelleen kiinnostuksen tähän myös Euroopassa.
      Samasta syystä luetaan natsien noususta kertovia kirjoja, ei vain kerran tapahtunutta kauhistellen vaan myös varoituksena.

      Poista
  3. marjatta

    minulle atwoodin kirja ja sarja ovat poikineet uuden harrastuksen: olen ruvennut lukemaan näitä ääripäähän vietyjä tulevaisuuden kauhukuvia. en halua murehtia otsa rypyssä, haluan oikeastaan vain ymmärtää syitä ja seurauksia. sen lisäksi tuo totalitäärinen yhteiskuntamalli kiehtoo.

    atwoodin jälkeen olen funtsinut sitä, miten pieni tai suuri matka vaikka jollakin eurooppalaisella valtiolla on militaristiseksi kuri- ja uskontovaltioksi, jossa kävellään jonossaja pukeudutaan univormuihin.

    ja mitä sitten mahdollisesti tapahtuisi. aina nimittäin tapahtuu jotakin, sillä ei ole fasismia ilman vastarintaliikettä ja siksi se gileadkin on jatkuvassa sotatilassa.

    onneksi on aina se pahan vastapuoli, eli ei ole olemassa helvettejä ilman salaisia ystävyyssuhteita, toveruutta ja avunantoa. gileadin naiset auttavat lähes näkymättömällä tavalla toisiaan ja joku pääsee aina joskus pakenemaan.

    tällä hetkellä minua liikuttaa kovasti serenan tilanne. kokoaako hän fredin pahoinpitelyn jälkeen oman persoonallisuutensa edelleenkin fredin häneen kohdistamista katseista vai uskaltaako lähteä pois.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä dystopia, muutokset joita ei hoksattu pelästyä ennen kuin oltiinkin jo liian pitkällä, saa myös miettimään, miten tärkeää on äänestää ja vaikuttaa siihen ketä valitaan päättäjiksi.

      Terveellä järjellä ja vaistolla varustettu ihminen kauhistuu, kun joku yrittää palata sellaisiin takaperoisiin asenteisiin, jotka on jo voitettu. Pitkään kestänyt hyvä tilanne yhteiskunnassa, kuten tilanne ilmeisesti oli Gileadiin sirryttäessä, saa aikaan luottamusta, jonka vuoksi pahan suhteen ei olla valppaana. Gilead-ideologia valtasi itselleen tilaa ensin hitaasti ja sitten ryminällä.

      Minusta tuntuu, että Serena nousee, olihan hän ennen itsenäinen ja tosi fiksu nainen, erehtyi vain vääriin ratkaisuihin, ja se miesten ylivaltahan tuli salaa juoniteltuna, se ei ollut yhdessä suunniteltua.

      Minä optimisti luulen jopa, että Fredissäkin on vielä jotain aitoa verrattuna niihin kaikkein pahimpiin.

      Nick on hyvä tyyppi, kylmähermoinen selviytyjä.

      Ovat kyllä kiinnostavia kysymyksiä, meri!
      Ja eläköön vastarinta!

      Poista

Etsivä hakee

Kuva. Ume Katselin millä hakusanoilla blogiini on viime aikoina tultu käymään kirjailijoiden ja kirjojen nimien lisäksi.  heik...