torstai 19. toukokuuta 2016

Moraalikysymyksiä - Maritta Lintusen Takapiru ja Terhi Rannelan Frau


Maritta Lintusen  kirja Takapiru (2016) on kiinnostava moraaliongelmien ympärille koottu kymmenen novellin kokoelma. 

Oikea ja väärä ei ole helppo asia. 
Mitä tehdä plagioijalle? Entä kun luontoarvot asettuvat puntariin rahanahneuden kanssa? Onko rakkautta ilman rehellisyyttä? Onko poikakodin kokeneen isoisän karskit neuvot kiusatulle pojanpojalle parempia kuin isän humaanit? - Ukki. Onko väärin ajatella eri tavalla kuin isä?
Joskus vilunkikeinot ovatkin niitä moraalisimpia keinoja ja joskus kosto on paitsi makea myös oikeutettu.

Oma suosikkini on koulumaailmaan sijoittuva novelli Hymypatsas. Uusi fiksu oppilas saa opettajan ansaan, näkemään oman heikon itsensä, puutteensa ja elämänsä tyhjyyden.

Minä vieritin kiveä edelläni ja kivi imi itseensä roskaa ja valhetta, ja siitä tuli yhä painavampi, yhä suurempi piina minulle. Ja kun raskain hetki koitti, ja voimani ehtyivät, keksin pelastuksen ahdinkooni. Rupesin kauppiaaksi. Vaihdoin valheista raskaan lohkareen yhteen kevyeen kipsipäähän.

Pidän Lintusen tyylistä. Kieli on rikasta ja novellien rakenne onnistunut. Jännite pitää loppuun asti ja jokaisesta novellista jää pohdiskeltavaa.



Terhi Rannelan historiallinen romaani Frau (2016) on natsiajan puintia monesta eri näkökulmasta. 

Keskiössä ovat tapaamiset, joissa nuori toimittaja Erich Richter haastattelee kuolemansairasta naista, pelätyn SS-kenraalin Reinhard Heydrichin leskeä Lina Mannista. Richter yrittää ajaa rouvan nurkkaan katsomaan rehellisesti omia ja miehensä hirmutekoja ja tunnustamaan niiden seuraukset. 
Rouvan panssari on kova, edes Richterin keräämät aikalaisten todistukset eivät tahdo päästä sen läpi. Ne Linan pitää polttaa olemattomaksi. Toki hän lukee ne. Hän ei tunnista niissä kuvattua julmaa naista. Hän kokee tehneensä vain kuten piti; hän oli velvollisuudentuntoinen nainen, käskynhaltijan vaimo, jolle uuden maailman rakentaminen oli välttämättömyys. Hän sai paljon ja menetti paljon, mielestään ihmisten pahuuden takia. Hän kokee olleensa myös hyväntekijä. 

   - Sodan jälkeen monet vaimot vannoivat olleensa passiivisia, mutta minä olen aina ollut rehellinen. En ole koskaan suostunut teeskentelemään typerystä. Minä ohjasin mieheni liikkeen pariin, vaikka olin häntä nuorempi. 

   - Aloittakaa teoksenne yksinkertaisella sitaatilla. "Minä en tunne syyllisyyttä mistään. En absoluuttisesti mistään."

Kaikissa kirjailijoissa, dokumentaristeissa ja toimittajissa oli sama vika. He odottivat Linalta jotain sellaista, jota hän ei voisi heille antaa.
Kuinka hän voisi kertoa heille, että muisti oli kuin meri?
Että se, mikä oli kaikkein painavinta, upposi pohjaan. Merenpohja oli muistojen kalmisto.
Niljan seasta erottui käsiä, jalkoja, kalan näykkimiä luita.

Vaikka tunnustus jää vajaaksi ja osa jää pohjaliejuun, Richter saa sen mitä halusi, myös henkilökohtaisella tasolla, mikä tulee sopivasti yllätyksenä, samoin kuin lopun valokuva, jossa Lina on itse asiassa kylmemmän näköinen kuin hymyä tavoitteleva miehensä, Prahan teurastaja Reinhard Heydrich.

Linan suomalainen nimi Manninen tulee hänen toiselta aviomieheltään Intimi-teatterin johtajalta Mauno Manniselta, joka oli Anni Swanin  ja Otto Mannisen kuopus. Avioliitto kesti muutaman vuoden. 

Rannelan tyylissä näkyy hänen toisen ammattinsa, toimittajan työn jäntevyys ja niukkuus. Pidän tästä tyylistä enemmän kuin liiasta rönsyilystä, jota monissa nykyromaaneissa suositaan.

Rannela herätti kiinnostukseni lukea lisää kirjansa todellisista henkilöistä. 
Kirjan lopussa on lähdeluettelo, jossa on mainittu mm. Lina Heydrichin elämäkerrallinen kirja Mein Leben mit Reinhard (2012), joka on uusi painos aiemmasta Leben mit einem Kriegsverbrecher (1976). Kirjassa Lina Heydrich puolustaa miestään, kuten oli puolustanut myös lukuisissa korjauskirjeissään sanomalehtien toimittajille. Uudessa painoksessa on Heydrichien pojan Heiderin esipuhe.

Olen lukenut amerikkalaisen tutkijan Wendy Lowerin teoksen Hitlerin raivottaret (2014), jota sen ilmestymisen aikoihin kauhisteltiin ja haluttiin uskoa liioitelluksi. Rannelan tutkimuksiin perustuva fiktio vahvistaa sen, että naiset pystyvät samoihin julmuuksiin kuin miehensä. Valitettavasti.

Miten vaikeaa ihmisen onkaan hyväksyä totuus!

8 kommenttia:

  1. Hieman sivuun mennen: Pol-Potin hirmuhallinnon Kamputsessa, missä moderni valtio yritettiin palauttaa kommunistiseksi agraariyhteiskunnaksi, kaikista julmimpia väkivallan toteuttajia ja puolueen sotureita olivat nuoret, 13-15 vuotiaat.

    Ehkä William Goldingin Kärpästen herra kuvasi tätä sama asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kärpästen herra on hurja kuvaus keskenään jätettyjen lasten kääntymisestä pahaan. Ihan ihokarvat nousevat pystyyn, kun muistelen sitä tarinaa.

      Muorrosikäiset ovat uhkarohkeita ja ajattelemattomia luonnostaan, varmaan hyvää sotilasainesta epämääräisille armeijoille.
      Minulla on kaksi Afrikan sisällisostien lapsisotilaista kertovaa kirjaa, Ishmael Beahin Leikin loppu ja Uzodinma Iwealan Ei kenenkään lapset.
      Beahin kirja kertoo omasta kokemuksesta. Hän on ilmeisesti selvinnyt normaaliin elämään, koska pääsi Uncefin kuntoutuslaitokseen. Kaikki eivät selviä. Huumeista ja tappamisesta on vaikea vieroittua ja isähahmojen menettäminen tuo elämään tyhjyyden. Pääsyrituaalina armeijaan on saattanut olla jopa oman vanhemman tappaminen.

      Kyösti, muistan että olemme joskus keskustelleet von Schirachin kirjoista. Maritta Lintusen novellit toivat mieleeni hänen kertomuksensa, joskaan näissä ei ollut niin isoja rikoksia.

      Poista
  2. Nuo Takapirun moraaliongelmat alkoivat kiinnostaa !
    Oikea ja väärä eivät ole käytännössä niin suoraviivaisia
    kuin teoriassa. Ja tunteetkin vellovat, kuten kostonhimo.

    Natsiajan puiminen meidän herkempien yksilöiden pitää
    jättää sikseen, mutta sen totean että olet löytänyt kaksi
    yhteensopivaa teosta verrattaviksi keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on monesta kirjasta kirjoittamatta ja huomasin valintaa tehdessäni, että nämä sopivat yhteen.

      Lain henki ja lain kirjain - siinä pulma. ja sitten vielä kolmantena, yksilön oma moraali. Saattaa olla jotain, minkä vain hän tietää.

      Suosittelen näitä novelleja. Heti ensimnmäinen novelli on riemukas, Kylkiäinen, kertomus neuvokkaista lapsista, joille mökki on tärkeämpi kuin arvataankaan.

      Poista
  3. Maritta Lintusen Takapirusta en ollut kuullutkaan aiemmin. ensin kauhistuin, että "voi ei novelleja" (minulla on joku novellivamma, joka ei oikeastaan perustu mihinkään), mutta teema vaikuttaa näin modernisti (vai teinixisti) sanottuna superkiinnostavalta. Tuli mieleeni se joku toinenkin novellikokoelma, jossa muistaakseni oli samantyyppinen teema. Mikähän se mahtoi olla? Olet siitä mielestäni blogissasi kirjoittanut, täytyy penkoa.

    Rannelan Frau kiinnostaa myös. Pidin kovasti Punaisten kyynelten talosta ja tämä Frau vaikuttaa myös puhuttelevalta.

    Melkein lähetin tämän kommentin, mutta sitten luin muiden kommentit vielä. Ja siellähän se eräs kirjailija, jota mielessäni haeskelin, taisi ollakin. Siis tuo von Schirach!

    VastaaPoista
  4. Elegia, täältä löytyy postaukseni von Schirachista ja uskon, että Kyösti on myös käsitellyt hänen teoksiaan omassa blogissaan.
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2015/05/ferdinand-von-shirach-rikoksia.html

    Novellit ovat minusta kuin pieniä romaaneja, ja joskus pitkän novellin ja pienoisromaanin raja onkin häilyvä.
    Minä pidän myös oikein lyhytlyhytproosasta kuten Rosa Liksomin novelleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa kommentit tuohon vuoden takaiseen kirjoitukseeni.
      Siellähän eräs Elegia lupaa lukea Scirachia...
      Ja Kyöstihän on kirjoittanut Schirachista muuallekin kuin blogiinsa.

      Poista
    2. Haha, no niinpäs lupaili :D Silloin en ilmeisesti vielä osannut käyttää kirjaston hakutoimintoa, mutta nyt osaan: kirjahan löytyy meidän kirjastostakin. Eli nyt ei ole enää estettä lukemiselle - paitsi kaikki muut kirjastolainat, joiden takia en ihan heti uskalla lainata mitään lisää. Mutta kirjan tallensin "kirjastolistalle".

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...