maanantai 4. tammikuuta 2016

2016, Uusi ja uljas?



Nappasin ylläolevan runon paikallislehti Keskilaaksosta. Kiitos, nimimerkki Amalia! Pidän runostasi. 

Mitä  painoi se mielesi pintaan?

Se painoi mieleni pintaan pakolaiset. 
Olen kirjoittanut tänne blogiin muutamaan kertaan Kouvolan seudun turvapaikanhakijoista ja heidän vastaanottamisestaan. Avustustuokioni läheisessä hätämajoituskeskuksessa ovat avartaneet ja antaneet ajattelemisen aihetta. Ne ovat myös aiheuttaneet sen, että koen pakolaisiin kohdistuneet ilkivallanteot ja uhkailut henkilökohtaisemmin kuin ennen. Hätämajoituskeskus lopetettiin jokin aika sitten tilan lämpö- ja putkiongelmien  vuoksi, mutta vastaanottokeskuksia perustetaan lisää. 

Meillä on nyt turvapaikanhakijoita SPR:n ylläpitämissä kerrostaloissa noin 320, ja Inkeroisten keskustassa on juuri avattu yksityinen vastaanottokeskus entisen hotelli Kantrin tiloihin. Paikka on sikäli hyvä, että kaupat, koulut ja harrastusmahdollisuudet (mm. jäähalli ja uimahalli) ovat lähellä. Toiset paikalliset ottavat tulokkaat hyvin vastaan, toiset taas eivät. Heille vieraan pelko tekee elämän vaikeaksi. Joku nainen on uhitellut välttävänsä pääkatua ja kulkevansa kauppaan sivureittejä. Hänelle haluaisin sanoa: Oma kantri mansikka, turvapaikkakantri mustikka, mutta joskus välttämätön.

Joulun aikaan tuli ilmoitus raiskausyrityksestä Kuusankosken pakolaisten asuttaman talon läheisyydessä. Siihen olisi syyllistynyt pitkäpartainen ulkomaalainen mies. En ole nähnyt kenelläkään pitkää, kuvauksen mukaan vielä hoitamatontakin, partaa. Jos tällaista miestä ei löydy, kuten luulen, niin epäily ja viha jää kytemään. Tämän ilmoituksen seurauksena alkoi pakolaisten talojen pihoissa ralli, huutelu ja jopa pesäpallomailoilla huitominen. Seiniin kirjoitettiin törkeyksiä ja uudenvuodenaattona heitettiin erään perheen asuntoon raketti, joka sytytti olohuoneen maton palamaan. 
Tuntui pahalta kun näin lehtikuvassa aiheesta keskustelemassa huolestuneita irakilaisia, jotka ovat tuttuja hätämajoitusajalta. Lasten pitäisi aloittaa koulu nyt lukuvuoden alkaessa. Miten heidän koulutiensä turvataan?  


Kuva on opiskelutuokiosta hätämajoituskeskuksessa. Minä en toiminut opettajana. Olen tehnyt sitä tarpeeksi, joten nykyään haluan tehdä ihan muuta. Mieluummin jakelin ruokaa ja pussitin välipalapusseja aamuksi yöllä Torniosta saapuville. 

Mitä viime vuodesta muistatkaan?

Muistan uutena asiana elämäntarinakurssin, jolla olen väsännyt toistakymentä kirjoitusta. Keväällä jatkamme. Olen kirjoittanut lapsuuden häpeämuistoista, suruista ja onnen hetkistä. Joulun HS:ssa oli pieni juttu meidän kurssista osana koko aukeaman artikkelia omakustanteista ja elämäkertakirjoittamisesta. Tämä kurssi innostaa minua yhtä paljon kuin bloggaaminen. Tänä vuonna aiheena on lapsuus, ensi vuonna nuoruus, sitten keski-ikä ja lopuksi vanhuus. Vanhimmat meidän kurssilla ovat kahdeksankymppisiä. Mitä muistoja! Mitä maailmoja!

Onko tekosi olleet sen arvoiset että tyytynet maksuun ja hintaan?

Tiedä häntä! Olen yrittänyt olla siivosti niin blogimaailmassa kuin reaalimaailmassakin. Paria bloggaajaa tiedän ärsyttäneeni. Itse en ole suuttunut kehenkään. En vaadi keskusteluissa samanmielisyyttä, olen innostuva ja räväkkäkin, mistä kaikki eivät pidä. Tahdon hyvää, mutta en aina onnistu siinä.

Kun vuosi vaihtuu uuteen jälleen
mieti millainen se voisi olla.

No, hyvä! Minä, optimisti, olen aikalailla varma, että siitä tulee hyvä. Jatkan kirjoitusharrastuksia ja muuta elämääni entiseen malliin. 
Yksi asia, jonka olen korjannut, on kävelylenkkieni tyyli. Olen alkanut kävellä hankalassa mäkisessä maastossa, mikä on terveellistä keuhkoille ja sydämelle. Kävelimme heti vuoden alkuun pari kertaa Anjalan Junkkarinvuorelle, jossa on niin kauniit maisemat, että kohta minä juoksen ne mäet ylös päästäkseni maisemapaikoille. Kävely kaupungissa näyteikkunoita katsellen on hauskaa ja virkistävää sekin, mutta ei niin kuntouttavaa kuin kapuaminen Junkkarinvuorelle.









Nämä kuvat ovat tapaninpäivältä, jolloin meillä ei ollut lunta. Nyt on, vähäsen.

Toivon, että syöpä pysyy loitolla. Nykyinen profiilikuvani on tilanteesta, jossa olin tulossa kontrollista ja kaikki oli hyvin. Näppäsin autossa kuvan itsestäni ja huomasin, että se välittää täysin tunteeni. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! 
Oma rauhoittava, ikiaikainen mottoni kelpaa edelleen huolten yllättäessä: KAIKKI JÄRJESTYY.

Sinun  työnäsi on elää elämä
että toiset sen hyvällä muistaa.

Minusta on ikävää, miten nykyään korostetaan yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista ja hemmottelemista. Aikakauslehdet ovat täynnä minäminäminä -ohjeita, miten minä voisin paremmin ja miten minä loistaisin. Paremmat arvot kunniaan! Sitä toivon. Että oppisimme kunnioituksen, velvollisuuksien ja toisten palvelemisen merkityksen.
  
Somemaailmassa olen huomannut, että kaikki mieleen juolahtaneet päähänpistot eivät ole julkaisun arvoisia. Toisiin kohdistuva ironia ja itsensä ihailu eivät ole mukavia piirteitä, ne voisi pitää itsellään. Sen sijaan toisten arvostus ja itseironia kuulostavat kivoilta kirjoitettuina ja saavat aikaan hyväntuulisuutta ympäristössä. 

Harkintaa ja suhteellisuudentajua, niin muukalaisten kohtaamisessa, somessa kuin muutoinkin elämässä. Jos nämä otetaan ohjenuoraksi tänä vuonna, niin hyvä tulee, uusi ja uljas. Vai pitäisikö käyttää konditionaalia - jos näin tekisimme, niin hyvä tulisi.




10 kommenttia:

  1. Mitä uljainta uutta vuotta, Marjatta! Hieno runo ja hienoja maisemia teilläpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjavuorenpeikko! Meillä on joitain hienoja kohteita. Tuo JUnkkari on automatkan päässä, mutta jalankin pääsee kivalle metsäpolulle ja joenrantareitille.
      Minusta tuo on hieno runo. Tulee monessa kohtaa Eino Leino mieleen.

      Poista
  2. Viisaita ajatuksia Marjatta.

    Minäkin olen kauhulla seurannut tuota vihaa, jota jotkut ihmiset kohdistavat pakolaisiin tai sellaisiksi olettamiinsa. Jotain nyrjähtynyttä siinä on :(

    Meillä täällä Porvoossakin pääsee kapuamaan mäkiä ja koluamaan metsäreittejä. Minä vaihtelen kävelylenkkieni maastoa fiiliksen mukaan. Joskus tekee mieli metsään, joskus taas ihastelemaan kaunista kaupunkiamme.

    Hyvää alkanutta vuotta ja kaikkea kaunista ja iloista elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä että sanot tuon "sellaisiksi olettamiinsa". Ylivieskassa on väärän raiskausilmianannon jälkeen alettu vainota siellä pitkään olleita afrikkalaisia, joista osa on Suomen armeijan käyneitä Suomen kansalaisia.

      Porvoo on kaunis kaupunki, josta varmaan löytyy hyvin vaihtelevia lenkkimaastoja. Minä pidän kävelystä ja vaadin liikunnalta yleensäkin, että se on myös esteettistä nautintoa tuottavaa. Olen yrittänyt, mutta en pysty olemaan kuntosaleissa.

      Sinulle myös Jaana hyvää uutta vuotta ja menestystä uuteen blogiin!

      Poista
  3. Elämäntarinakurssiasi vastaa minulla maalauskurssi. Vaihdoin aamupäiväkurssiin, vanhin meistä on jo 84 v ja mitä taiteilijoita siellä onkaan! Siveltimillä suditaan monenlaisella tyylillä, osa on kerta kaikkiaan ammattimaisia. Ja ohessa tulee monenlaista elämäntarinaa, niin mielenkiintoisia ja viisaita vanhoja naisia.

    Toivotaan että tästä tulee hyvä vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voin kuvitella, miten siellä taiteilun ohessa tarinoidaan. Hieno harrastus!

      On hienoa, kun eläkkeellä voi käydä kursseilla jo aamupäivällä.
      Minulla on sekä pilates että kirjoituskurssini aamulla. Kirjoituskurssi 10.30 - 12.45. Juuri passeli aika minulle. Olen hämmästellyt kurssikavereitteni kirjoitusten monipuolisuutta ja tasoa. Suomalaiset näkyvät harrastavan paljon paitsi lukemista niin myös kirjoittamista. Toivottavasti tämä säilyy - kuten maalaaminenkin - edelleen myös nuoremmissa sukupolvissa.

      Vuoden päästä katsotaan, mitä 2016 toi mukanaan.

      Poista
  4. Hienoja ajatuksia, kiitos niiden jakamisesta. Oikein hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna! Rauhallista ja onnellista tätä vuotta sinulle!

      Poista
  5. Viisaita ajatuksia!

    Iloa, valoa ja terveyttä alkaneelle vuodelle! Hyviä kirjoja ja mukavia matkoja sekä lähelle että kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta!

      Eräs mielenkiintoinen matka tulee olemaan luokkakokous kesällä Pomarkussa. Asiasta soitti eräs koulukaveri, jonka kanssa olen puhunut viimeksi 60-luvulla. Tämä tuli sinusta mieleen, kun miehelläsi oli silloin kerran luokkakous täällä Kouvolassa.

      Samoja asioita toivotan Sinulle!

      Poista

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä tä...