torstai 4. joulukuuta 2014

Kati Tervo, Sukupuu (2014)





Sukupuu on viehättävä ja tyylikäs sukupolviromaani.

Tervo käy läpi Heidi Hukkasen suvussa sivuun työnnettyjä asioita. Kirjan lopussa on veikeästi piirretty isän puolen sukupuu, jonka ylimmällä oksalla on Heidi itse. 
Alkumietteenä on sukututkimuksen lopputulema: Nuorin istuu ylinnä eikä häpeä.

Viivähdän lämpöisissä muistoissa. Onhan minulla niitä, vaikka kuohuvina vuosina ei siltä tuntunut. Nuorena olin tukehtua perhehistorian alle. Minua painoi, ettei kotona puhuttu sodasta, ei kadonneista sukulaisista. Elettiin kuin mitään kauheuksia tai vääryyksiä ei olisi tapahtunut. Jos olikin, ne eivät meidän perhettä koskeneet.

Kirjan alussa pieni Heidi pelkää Adele-mummua, joka on sairautensa myötä muuttunut möhkälemäiseksi ja valittavaksi.
Mummu muuttuu sudeksi. Pelkään sen murinaa ja vieraskielistä rähinää.

Kahden suvun naiset Heidin taustalla kertovat tarinansa, saksalaisen Schumacherin ja suomalaisen Hukkasen, joiden tarinat yhtyvät mummun muutettua Suomeen nuoren rakastettunsa Johanneksen kotiin. 
Aikajana on 1800-luvulta, Adele-mummun ja Johanneksen vanhemmista nykypäivään. 
Kaikki seitsemän naista saavat äänensä kuuluviin, mykkä Flora vain toisten kuvauksissa. Kukin henkilö kertoo tarinansa omalla tyylillään. Aikakausi, henkilön luonne ja tausta märäävät, miten samat asiat koetaan. 
Naisten kertomukset risteävät. Näkökulma muuttuu tarinoiden edetessä. Henkilöhahmot saavat lisää piirteitä. Kirjeissäkin paljastuu totuuksia.

Saksan suvun naiset jättävät Dresdenin. Romanttinen Adele lähtee rakkauden perässä suomeen ja Verna rakkaudessa pettymystään ja velvollisuuksiaan uudelle mantereelle Amerikkaan. Kolmannen sisaren Floran kohtalon voimme aavistaa, vammaisena Hitlerin Saksassa.
Miehet palaavat sammuneina sodista. Naisten tehtävä on jatkaa elämää, mutta eivät hekään aina jaksa. 

Muistokirjan värssyssä mummu kehotti minua tekemään kuin aurinkokello, laskemaan vain päivänpaisteiset tunnit. Kukaan ei jaksaisi elää taakan alla jonka kohtalo ja historia sälyttää niskaan.

Kirjan lopussa aikuinen Heidi vierailee Saksan sukunsa asuinpaikoilla ja rakentaa kotiin palattuaan sukupuunsa. Lukujen otsikoissa on kunkin naisen syntymä- ja kuolinaika. Heidin tarinoissa on otsikkona "Heidi Hukkanen 1953 - 2033". Hämmennyin, mikäs vuosi nyt onkaan? Niin, 2033 on edessäpäin. Hauska yksityiskohta!

Kirjoitan sukupuuhun nimiä, syntymä- ja kuolinvuosia ja paikkoja, jotka olen jäljittänyt. Suku herää henkiin. Olemme kaikki tallessa puunoksina emmekä katoa mihinkään... Kirjoitan oman nimeni sukupuun latvaan. Olen sen viimeinen lehvä. 

Pidän sukupuun tyylistä. Se on tiivistä ja lyhytlauseista, täynnä kauniita metaforia. 

Se kesä oli yksi heleä päivä.
Sydämeni rummutti tiuhaan, kun kävelin hänen rinnallaan. Sitä alkaa muuttua pariskunnaksi, kun kulkee parina. Olimme lapsia vielä, mutta Johannes tuoksui mieheltä ja arvoitukselta. Hän ei puhunut minulle juuri mitään. Helskyttelin hänelle kuin lintu keväällä. Teemmekö pesän? Ääneni lauloi. Pesän, pesän... Johannes hymyili, mutta pysyi hiljaa.

Miten hieno rakastumisen kuvaus! Ja entäs pienen Heidin tulo vanhempien makuuhuoneeseen ikävän uutisen kanssa!

Avaan isän ja äidin huoneen oven. Isä ja äiti makaa toisissaan kiinni kuin koppakuoriaiset hiekkatiellä. Äiti on alakynnessä. Isän naama hikoilee ja punoittaa. Se katsahtaa vihaisesti minua, pomppaa ylös ja laittaa vaatteet päälle kuin palosotilas. Äiti kysyy mitä oikein puhun. Mummu on kuollut.

Isän sukupuun selvitettyään Heidi jää pohtimaan äitinsä taustaa. Ainoa sukupuun naisista, jolla ei ole omaa lukua ja omaa ääntä, on Äiti Hukkanen, jota mummu pitää ainoalle pojalleen liian maalaisena. 

   Äidistä ei johtanut juuria eikä oksaa muualle paitsi meihin. Äiti oli kuusi, jonka taakse eikä läpi nähnyt. Äidin kellohelmoissa viihtyivät hyttyset ja oksilla lumi.
   Kun kerran kysyin äidiltä hänen juuristaan, hän purskahti nauramaan ja sanoi pudonneensa taivaalta niin kuin Sputnik. Ei hänellä ole juuria vaan siiven tyngät. Hän kurkisti pelleillen lapaluihinsa. 

Lukisin mielelläni lisää Äiti Hukkasen siiven tyngistä. Jos et Kati Tervo ole vielä sen asian kimpussa, niin ottaisitko lukijan toiveen vastaan, kiitos!

Erityiskiitos kirjan kauniista ulkoasusta. Yhtä asiaa en tajua: miksi kirjan nimi on kannessa pienellä alkukirjaimella? Kannen sisäpuolella se on isolla.

Mach es wie die Sonnenuhr, 
zähl´ die heitern Stunden nur.
(aurinkokellovärssy)

21 kommenttia:

  1. Houkuttelevaa. Pidän myös tuosta kirkaslauseisesta tyylistä. Itse asiassa minusta Tervon pariskunta kyllä näissä viimeisissä kirjoissaan vaikuttavat hyvin saman oloisilta, kirjoittajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies lukee parhaillaan Jarin kirjaa Revontultentie ja sanoi, että on todella kinnnostava ja hauska kirja, mutta siinä olisi ollut karsimisen varaa Moskovan reissun kuvaamisessa. Jari josku rönsyää. Onko nyt niin, että Jarin pitäisi mennä oppimaan Katilta tuota kirkasta lausetta. ;)

      Poista
  2. Hyvä arvio :)

    Tapa kirjoittaa erisnimet pienellä on yleistymään päin. Olen lukenut vain Kati Tervon kolumneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olen törmännyt tuohon josssakin muuallakin, mutta tässä heti sisäpuolella lukee kuitenkin Sukupuu. Se on sitten ilmeisesti vain kannen ratkaisu, katsottu, että näyttää paremmalta. Minusta näyttäisi paremmalta isolla ässällä. Kysessä kun on vielä aivan erityinen Sukupuu.

      Tämä romaani on yllättävän hyvä. Minä pidän tästä jopa enemmän kuin Tommi Kinnusen kehutusta Neljäntienristeyksestä. Kirjat ovat joiltain osin samantyyppisiä.

      Poista
  3. Marjatta, kiitos vinkistä. Laitan tämä listalle, jossa ovat jo muutamat Murakamit, eräs vanhempi Hannu Mäkelä (auts;), yksi kiinnostava tietokirja, eräs rankka veljesvihateos ja nyt tämä. Suunnittelin, että jos näitä sitten lukisin vaikka tammi-helmikuulla.

    Jos sinä pidit tästä, sinä humallut Edmund de Waalin suvun tarinasta, joka on palkittu elämäkerta ja nimi on Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kuvittele tarinaa, joka alkaa Odessasta ja päätyy Pariisin ja monen mutkan kautta kauniisti lopulta Japaniin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Leena puolestaan vinkistä. Huomasin tuon Jänis-kirjan blogissasi. Kuulostaa kiehtovalta.

      Runsautta...

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirja, täytyy laittaa korvan taakse. Tunnelmallista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ja vielä paljon todellisuuteen pohjaava. Minusta on mielenkiintoista lukea kirjoja, joissa on henkilön omaa elämää.

      Hyvää itsenäsyyspäivää ja viikonloppua myös sinulle Tiia!

      Poista
  5. Ihana, että pidit tästä kirjasta myös! Minulle suuri yllättäjä ja nautin joka sivusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lukenut sinun postauksesi silloin tuoreeltaan. Palasin siihen äsken. Näyttää siltä, että olimme hyvin samaa mieltä. Siteerasimme molemmat tuota lapsen kauhua mummia kohtaan. Tervo oli saanut hienosti lapsen äänen ja mielikuvitukseen kuuluviin, kuten eri naistenkin puhetavan.

      Poista
  6. Minullakin on tämä tulossa lukuun aivan pian, ja odotan kirjalta paljon juuri sinun, Hannan ja Ilselän Minnan kehuvien arvioiden jälkeen. Olin kuulemassa Kati Tervoa kirjamessuilla, ja hän oli aivan hurmaava, niin viisas ja rauhallinen ja ihana. <3

    Palaan tänne kirjan luettuani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, Sara! Käyn kiinnostuneena lukemassa heti, kun postaat.

      Yhtä asiaa en huomannut tuossa kirjoituksessani ottaa esiin, sitä, miten hienosti naisetn tarinat oli kudottu kunkin tarinan aikaan. Minnalla on kuvassa yksityiskohta Hugo Simbergin maalauksesta, siinä eräs esimerkki.

      Minäkin olisin halunnut mennä kuulemaan Kati Tervoa messuilla, mutta tuli jotain muuta siihen. Eiköhän vielä tule uusi mahdollisuus. Odotan häneltä lisää yhtä hyvää kuin Sukupuu.

      Poista
  7. Kyllä sait myös minun kiinnostukseni heräämään Marjatta. Jossain vaiheessa tämä päätyy lukupinooni, en vain tiedä milloin. Harvoin hankin kirjoja tietoisesti, ne päätyvät lukupinooni usein viiveellä sitten kun kävelevät kaupoissa tai muualla vastaan. Sitten niiden aika voi olla aika pian, tai sitten ne odottavat vielä vuosia kiltisti vuoroaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kuvaat hienosti vapaan, vaivattoman, pakottoman lukuharrastuksen ytimen. Juuri noin se menee.
      Olen huomannut, että blogiharrastus on muuttanut minun lukemistani kiireisemmäksi. Lainaan liikaa toisten suosittelemia uutuuksia. Kaipaan juuri tuollaista kuvaamaasi rauhallisempaa ja satunnaisempaa lukemista, jossa kuuntelen enemmän omaa ääntäni. Luulen, että alan palata siihen.

      Poista
  8. Kiitos arviosta! Arviosi luettuani kirja päätyi lahjakonttiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Onpas sinulla herttainen blogi, oikein meidän jouluihmisten aarreaitta! <3

      Poista
    2. Voi kiitos! Tuollainen palaute lämmittää kovasti mieltä :)

      Poista
  9. Hyvin kirjoitetut sukutarinat kiehtovat aina, joten pistin tämän kirjan nimen korvan taakse. Kiitos mieltä kiehtovasta jutusta! :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiittämisestä Kaisa Reetta! Mies aloitti juuri tämän kirjan. Kysyin ensivaikutelmaa. Hän sanoo pitävänsä kovasti Kati tervon tiiviistä, paljon sisältävistä lauseista.

      Poista
  10. Marjatta, olet voittanut blogini arvonnassa. Laitatko sähköpostiin osoitetietosi, niin pääsen lähettämään palkinnon sinulle.

    VastaaPoista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...