sunnuntai 25. elokuuta 2013

Merete Mazzarella, Elämä sanoiksi, 2013 Att berätta sig själv, 2013



Mazzarellan kirjoja lukiessa tuntuu siltä kuin rupattelisi tuttunsa kanssa, älykkään ja lukeneen tuttavan. Lukuisat anekdootit saavat tekstin tuntumaan välillä turhankin kevyeltä, mutta anekdooteilla on aina tarkoitus, ne pohjustavat ja selittävät isompaa asiaa. Miten kirjailijan teksti voikin olla yhtäaikaa niin kevyttä ja niin painavaa!

Elämä sanoiksi opastaa kirjoittamaan itsestä ja ylipäätään kirjoittamaan. Mazzarella antaa sekä omia että toisten kirjailijoiden ohjeita. Hän käyttää paljon lainauksia. Tässä eräs Coetzeelta:
Kirjoittaminen ei ole suoraviivainen kaksivaiheinen prosessi, jossa ensin päättää mitä haluaa sanoa, ja sitten sanoo sen. Päinvastoin me kaikki tiedämme, että sitä kirjoittaa, koska ei tiedä, mitä haluaa sanoa. Kirjoittaessa ihmiselle paljastuu, mitä hän oikeastaan halusi sanoa, ja kirjoittaessa saattaa jopa rakentua se, mitä hän haluaa tai halusi sanoa. Kirjoittaminen voi paljastaa - tai väittää - jotain aivan muuta kuin mitä alkujaan ajatteli (tai puolittain ajatteli) haluavansa sanoa. Tässä mielessä voidaan väittää, että kirjoittaminen kirjoittaa meitä. Kirjoittaminen näyttää tai luo (emmekä aina tiedä, kummasta on kyse), mitä me hetki sitten halusimme.

Mazzarellan kursseillaan käyttämiä keinoja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen aloitukseen ovat mm. perheen omien sanontojen käsittely, vaiettujen asioiden esiin nosto ja oman elämän kuvaaminen kuudella sanalla. Itselläni nousi heti mieleen seuraava: Iloa se on ollut, vähän surua. 

Mazzarella pohtii kirjassaan nyt niin suosittua autofiktio-termiä. Hän näkee, että autofiktion rajat ovat joustavat ja tärkeämpää kuin totuus on autoFRIKTIO, se että teksti koskettaa lukijaa, viiltää, iskee ja raapii. Pääsin kuuntelemaan Mazzarellaa Helsingin Taiteiden Yön iltana Akateemisessa. Hän kertoi tästä uudesta kirjastaan ja sanoi, että kun Strindbergiltä kysyttiin, mistä kirjailija saa kirjoittaa, niin tämä vastasi:"Vad som helst!" Mazzarella ei ole samaa mieltä. Hän ei pidä kirjailijoita yli-ihmisinä, joilla olisi oikeus toteuttaa itseään toisten kustannuksella.
"Itsensähän kirjailija eniten asettaa alttiiksi", sanotaan usein niiden puolustukseksi, jotka asettavat alttiiksi läheisensä, mutta se ei ole mikään puolustus:on valtava ero siinä, päättääkö itse paljastaa itsensä vai joutuuko paljastetuksi valitsematta tai haluamatta sitä itse.
Mazzarella on kyllä mielestäni ylittänyt hienoisesti tämän asettamansa sopivaisuusrajan kirjassaan Illalla pelataan Afrikan tähteä, 2008, kirjoittaessaan kriittiseen sävyyn ex-miniästään, olkoonkin että miniä on amerikkalainen ja että liitto johti eroon. On eri asia puntaroida fiktiivisiä henkilöitä kuin oman pojan valittua ja omien lastenlasten äitiä.

Eräs hauska kohta kirjassa on Mazzarellan Facebook-pohdinta. Mazzarella kirjoittaa paljon vanhuudesta ja näkee itsensä vanhana, mm. edellisessä kirjassaan  Ainoat todelliset asiat - Vuosi elämästä, 2012, hän on tyytyväinen, että vielä jaksaa nousta miehensä kanssa ammeeseen. Tämäkin on hauskaa, onhan hän vasta 68, meikätyttöä viisi vuotta vanhempi! Mutta nyt siis tämä "fyysinen vanhus", henkisesti eittämättä nuori, on aivan innoissaan Naamakirjan positiivisuudesta.
   Muumipapan muistelmat antavat ymmärtää, että hän tekee toisinaan asioita, jotta hänellä olisi jotain kirjoitettavaa.
   Se on aivan oikein.
Aktiiviset Facebookin käyttäjät tekevät todennäköisesti hekin asioita, jotta heillä olisi jotain kirjoitettavaa. Niillä kirjailijoilla, jotka omaelämäkerroissaan jaksavat vaalia loukkaantumisiaan, olisi paljon opittavaa Facebookista. Tai kuten Linda Hellquist kirjoittaa tutkielmassaan "Identitetskonstruktion genom Facebooks statusuppdateringar":"Tutkittavat osoittavat suurta luovuutta muuntaessaan alunperin kielteisen tunteen myönteisen sävyiseksi tilapäivitykseksi
."

Lopuksi miiinus kirjan kannesta. Värit ovat kauniit, samoin asettelu, mutta miksi kehysten sisällä ei ole mitään oikeaa kuvaa, vain jotain outoa, laimeaa pintaa? Minä olisin laittanut kehyksiin elämää. 


4 kommenttia:

  1. Taas kiva juttu. Seuraan joitakin blogeja, mutta osasta selaan vain kuvat enkä jaksa juttuja lukea. Sinun postauksista tykkään ja luen aina, vaikka en ole himolukija.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minä olen myös käynyt usein sinun blogissasi ihailemassa kuvia ja leppoisan elämän kuvausta. Olen vain hidas kommentoimaan.

    VastaaPoista
  3. Hei, kiinnostuin kirjoituksesi perusteella minulle ennestään vain nimeltä tutusta kirjasta. Pidän Mazzarellan tyylistä kirjoittaa, joten eiköhän ole aika lukaista myös mitä mieltä hän on autofiktiosta. Kiitos arviostasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luepa tämä, Sikuriina. Tämä on taattua Mazzarellaa!

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...