maanantai 12. elokuuta 2013

Viihdettä vai taidetta?

Kun huonekalut oli siirretty pois tieltä niin että huoneen keskelle saatiin postimerkin kokoinen tanssilattia, Ninni tarttui yllättäen Leoon. Pienessä tilassa heidän oli pakko tanssia lähekkäin, niin lähekkäin, että Leo tunsi selvästi Ninnin ruumiinlämmön, hänen rintojensa, lantionsa ja pakaroidensa muodon antaessaan kättensä liukua niitä pitkin. Leif näytti hänelle kieltään Siwin olkapään yli ja Leo vastasi samalla mitalla, kaikki on vielä auki, arvon herra! 

Ennen kuin istunto oli ohi, ymmärsin, ettei H.H. potenut enää vain keltaisen kauhua vaan myös sinisen, punaisen ja vihreän, kaikkien värien. Eivätkä häntä pelottaneet vain tähdet, vaan myös Maa, sen lika ja painovoima, niin juuri hän sanoi, sen hauras kuori ja sulana vellova vaippa ja sen ytimessä aina hulmuava helvetin lieska. Häntä ei hirvittänyt ainoastaan äärettömyys vaan myös aika ja katoavaisuus, se auttamaton  seikka, että kaikilla asioilla tuossa äärettömyydessä oli alkunsa ja loppunsa.


Kumpi lainauksista on ote ns. lukuromaanista eli viihderomaanista ja kumpi vakavammin otettavasta? 


Ensimmäinen on Hanne-Vibeke Holstin romaanista Näin he toisilleen tekivät, joka on mielestäni viihderomaani. Lainatussa kohdassa veljekset kilpailevat samasta naisesta. Jälkimmäinen lainaus  on Leena Krohnin romaanista Hotel Sapiens, joka on eittämättä taidetta.  Lainaus on tilanteesta, jossa voimaannuttaja on yrittänyt parantaa potilasta, jonka tila lähestyy panfobiaa, kaikenkammoa.


Mistä tietää, onko romaani enemmän viihdettä vai taidetta?

Tähän tekee mieli vastata, että sen vain tietää. Sen tietää hyvin pian. Se ei ole kiinni aiheesta. Viihteessä kyllä käsitellään usein romantiikkaa ja jännitystä, mutta samoja aiheita voidaan käsitellä myös ei-viihteellisesti. Eroottiset kohtaukset ovat erityisen paljastavia. Jos tyyli on vaivaannuttava ja mauton, kyseessä on viihde.  

Viihteen kieli on usein hyvin tavanomaista. Viihdekirjailija ei keksi omia sanoja kuten kaikenkammo. Viihteellinen tarina etenee suoraviivaisesti, rakenteessa ei ole mitään kokeellista eikä vaikeatulkintaista. Taiteellisemmassa teoksessa on usein monimutkaisempi rakenne ja erilaisia elementtejä, ei pelkkää juonikertomusta. Myös lukijan päättelyyn luotetaan eikä selitellä.


Holstin teoksen luettuani totesin: "Jaahas, semmoinen tarina, onhan noita." Krohnin teos on pyörinyt mielessäni jo monta päivää. Muistelen joitakin kauniita ja puhuttelevia kohtia ja etsin ne kirjasta yhä uudelleen. Siitä, mikä on totta, mieli tietää vähän. Kasvaminen ihmiseksi on kasvamista kuvitteluun. Mitä me kuvittelimme? Sen, mitä sanoimme todellisuudeksi.
Jos kirjasta pääsee heti luettuaan irti, se on kertakäyttöistä, siis viihdettä. 


Hyvässä romaanissa on sanoma. Krohnin sanoma on herätyshuuto ihmisyyden ja maapallon puolesta. Holstin romaanissa on kyllä sanomansa: ei kannata pitää salaisuuksia. Tästä sanomasta olisi saanut toisenlaisella käsittelytavalla vakuuttavan. Kun Hotel Sapiensin pieni Sakari askartelee maapallonlipun ja vie sen hulmuamaan tuhotun maiseman ylle, lukija pysähtyy, liikuttuu ja vakuuttuu.


Ja vielä eräs erottava tekijä:ulkonäkö. Tällä kertaa jo kansi kertoo tyylilajin, mutta ei aina. Olen monesti harmitellut, kun sisällöltään painavalla kirjalla on kevyen kirjan kansi. Onneksi nykyään kirjojen ulkoasuun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Sähköisten kirjojen aikana onkin syytä korostaa perinteisen kirjan roolia myös kauniina esineenä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...