maanantai 12. huhtikuuta 2021

Luin pohjoiskorealaisen bestsellerin, hmm... melodraamako vai opas hyvään avioliittoon?

 


Nevertheless, Jeong Jin Wu decided to let go of every last complaint about his wife.
    So what if I have to sleep less to finish the housework and work on my cases? Can't I help Eun Ok, who's probably walking the steep paths of Yeonsudeok? I must not become like those who forget the noble purpose of life promised during the wedding ceremony. I did not marry for my own complacency or pleasure.
    Jeong Jin Wu fondly remembered that day, that beautiful day, the day of his wedding, the snow-covered day in March twenty years ago. 

Jeong Jin Wu on avioerotuomari. Hän tekee työtään aivan eri tavalla kuin mitä me länsimaissa liitämme tämän ammatin tehtäviin. Kun hän on saanut käsiteltäväkseen avioerohakemuksen, hän alkaa tutkia puolisoiden taustoja, tavata heidän esimiehiään ja lapsiaan, käydä motkottamassa molemmille osapuolille heidän itsekkyydestään ja siitä, miten tärkeää liiton säilyttäminen on niin lapsen kuin valtionkin kannalta. Avioliittohan on valtion pienin yksikkö ja kuin valtio pienoiskoossa. Siinä ihmiset harjoittavat jaloutta palvelemalla toisiaan. 
Jeong Jin Wun toiminta vaikuttaa välillä melkein koomiselta. Hän on sosiaalityöntekijä, psykologi, avioliittoneuvoja, lapsiasiaihminen, kotiapu ja lohduttava olkapää. 
Mieleeni nousi, miten iranilaisen Asghar Farhadin elokuvassa Nader ja Simin: Ero avioliittoa sovitellaan pitkään keskustellen sharia-tuomioistuimessa. Eron myöntäminen ei ole itsestään selvää, pitää olla syy.
Näin meilläkin oli ennen. Aviorikos oli yksi tavallisimmista eron myöntämisen perusteista. Onhan se aika hassua, että eroa ei myönnetä ihmisille, jotka eivät enää halua olla yhdessä, mutta toisaalta, on sekin viehättävää, että välitetään. 

En ole tosielämässä enkä fiktiossa tavannut ketään yhtä työlleen omistautunutta ihmistä kuin Jeong Jin Wu. Hän rakastaa eroa hakevien pariskuntien osapuolia ja muistelee katuen yhtä ainoaa tapausta nuoruudestaan, jossa myönsi eron mielestään heppoisesti ja antoi erottaa lapset toisistaan.
Yhteishuoltajuus näyttää olevan tuntematon asia. Puolisot häipyvät erossa lopullisesti toistensa elämästä ja niin voi käydä myös lapsille, jos heidät jaetaan puolisoiden kesken. Ja nyt nousee mieleeni se kipeä suomalainen elokuva Skavabölen pojat, jossa näin tehtiin meilläkin muutama vuosikymmen sitten. 

Alun lainaus on kohdasta, jossa tuomari itse on voittanut harminsa siitä, että hänellä ei ole kodille omistautunutta vaimoa. Hänen vaimonsa Eun Ok viettää kaksikymmentä vuorokautta kuukaudesta entisellä kotiseudullaan tutkien, miten saisi viljelykasvit menestymään paremmin niillä korkeuksilla. Mies on kasvattanut heidän lapsensa aikuiseksi ja hoitaa kaiken lisäksi vaimon poissaolojen aikana kasvihuonetta, joksi tämä on muuttanut heidän makuuhuoneensa. 
Tapauksessa jota Jeong Ji Wu parhaillaan hoitaa on samanlainen tilanne aviopuolisoiden läsnäolon suhteen. Vaimo Sun Hee on ylennyt tehdastyöstä kuuluisaksi laulajatähdeksi ja on kiertueilla miehen Seok Chunin hoitaessa paitsi sorvarin työnsä myös kodin ja lapsen. Vaimo on se, joka hakee eroa kyllästyneenä lahjakkaan miehensä kunnianhimottomuuteen. Hän haluaisi tämän kouluttautuvan lisää ja hakevan keksinnöilleen tunnustusta. Mies taas on kyllästynyt siihen, ettei saa arvostusta vaimoltaan omana itsenään. 

Kas näin neuvoo tuomari sorvarin työtään rakastavaa perinteistä, elämäänsä tyytyväistä miestä:
"I am advising you, not as a judge, but as your elderly friend. Starting today, try to think progressively like the youths of this generation and create your own path. Don't be like an old factory worker set in his ways. Get your act together like an intelligent expert technician. Start by taking care of your appearance. Go to the Engineering College. On Sundays take your son to the theater and watch your wife's performances. You've been wrong to think that these things are pretentious. I know you can do it, and I look forward to that day." 
Eli miehen on sivistyttävä vaimonsa tasolle, pestävä ne rasvakourat puhtaaksi, kammattava tukkansa ja lähdettävä teatteriin. 

Kaksi tapausta, joissa naiset ovat eteviä urallaan ja miehet hoitavat kotia. Feminismiä? Pohjois-Koreassa! 

Paek Nam-nyong on kirjoittanut romaaninsa 
 jo 1988 ja se sai suurta suosiota kotimaassaan. Kirjasta on tehty myös tv-sarja. Ranskannos ilmestyi vuonna 2011, mutta englanniksi se käännettiin vasta 2020 nimellä Friend: a Novel from North Korea.
Kääntäjä, amerikkalainen Immanuel Kim, kertoo loppusanoissaan lyhyesti Pohjois-Korean kirjallisuuden historiasta, Paek Nam-nyongin kirjailijan urasta ja siitä, miten hän kävi haastattelemassa tätä Pjongjangisssa ja he päätyivät viettämään suunnitellun yhden päivän sijasta kolme päivää keskustellen kirjan teemoista.

Paek Nam-nyog, s. 1949, oli nuorena töissä terästehtaassa ja kirjoitti vapaa-ajallaan. Hän suoritti yliopistotutkinnon kirjallisuudesta pääosin etäkursseina ja pääsi mukaan 60-luvun puolivälissä perustettuun ryhmään, jonka tehtävänä oli kirjoittaa historiallisia romaaneja Kim Il Sungin ja Kim Jong Ilin elämästä. Näitä kirjoja julkaistaan yhä sarjoissa Kuolematon historia ja Kuolematon johtajuus.
Paek Nam-nyong on kuitenkin kirjoittanut myös muuta. Hänen romaaneissaan on usein aiheina työpaikkakorruptio, inhimilliset heikkoudet ja niiden voittaminen ja ihmissuhderistiriidat.

Millaista oli lukea pohjoiskorealainen Pohjois-Koreassa bestselleriksi noussut teos? 
Erittäin kiinnostavaa. Aivan erilaista kuin loikkareiden ja toisinajattelijoiden kirjojen lukeminen. Jännittävämpää ja tuoreempaa. Loikkareiden kertomuksissa toistuu vapauden riisto, Paek Nam-nyongin kirjassa saa lukea siitä, miten siinä riistossa eletään ja miten kirjoitetaan kirja, joka läpäisee tarkan seulan ja on silti kiinnostava. 

Henkilönimien hallinta oli aluksi minulle lukiessa vaikeaa, varsinkin kun ne ovat aina moniosaisia, sukunimi on ensimmäisenä. 
Kirjan nimi tarkoittaa ystävää, mietin yhä sen merkitystä. Jos se tarkoittaa tuomaria, kaikkien ystävää, niin ihan kuin nimessä olisi pientä huvittuneisuuden sävyä. 

Koska romaani on kirjoitettu pohjoiskorealaisille (eikä ole fantasiakirja), niin siinä kuvatun elämän on oltava totta. Kyseessä ei siis ole mikään länsimaisille ihmisille kirjoitettu feikkitodellisuus, kuten ne turistikierrokset valittuihin kohteisiin mihin turisteja siellä viedään.
Arkielämän puutteellisuus pysäyttää. Kaduilla kuljetaan pimeässä tai katuvalojen himmeässä valossa. Palvottu mezzosopraano huuhtoo pyykkiä jääkylmässä joessa, kun ei halua mennä yhteispesulaan pahansuopaisten juorujen vuoksi. 
Ruoaksi paistetaan vihanneksia ja joka paikkaan kävellään.

Joiltain osin kirjan moraali tuntui naiivilta, mutta vain joiltain. Suurimmaksi osaksi sen moraalipohdinta on yleisinhimillistä ja tuttua. Kestääkö rakkaus, jos toinen muuttuu paljon ja jos toinen ei muutu, vaikka niin toivoisi. Siitä mihin toisessa aluksi rakastui saattaakin tulla taakka, kun arki koittaa.

Jännitin, miten avioliittojen käy, löytävätkö parit toisensa uudelleen.  Avioerotuomari tulee avioparia pelastaessaan selvittäneeksi myös korruptiotapauksen, jossa palkintoraha parhaasta keksinnöstä onkin mennyt jakajan omaan taskuun ja vuosia keksintöään tehtaalla kehitellyt saa vain halvan maljakon. Tämä rikos saa tuomarin tuohtumaan, koska se on rikos sekä valtiota että yksilöä kohtaan ja on vaikuttanut myös avioliiton rakoilemiseen. Menestymistä mieheltään odottavan vaimon pettymys vain lisääntyy, kun hän huomaa, että puurtaminen ei tuota arvostusta.

Paek Nam-nyongin kirjailijauran alku 70-luvulla sijoittuu aikaan, jolloin kansalaisia kannustettiin erilaisin projektein itsensä kehittämiseen ja uudelleen kouluttautumiseen. Tämä sekä 80-luvun Hidden Hero -kampanja, jolla etsittiin tavallisten työläisten piilossa olevia vahvuuksia näkyvät Friend-romaanissa. 

Luonto on taustana ihmisten tunne-elämälle. Rankkasade antaa taustan epätoivolle ja heräävä keväinen luonto romanttisille hetkille.
Voin kuvitella, miten dramaattiselta saippuasarjassa tuntuu kohtaus jossa tuomari vaeltaa kotiinsa lohduttomassa kylmässä sateessa selässään pieni poika, jonka on löytänyt viluisena odottamassa vanhempiaan kotiin lukitun oven takana. 
Rakastunut nuoripari taas kävelee kevättalven auringossa kasvot loistaen luonnon aromien siunatessa heitä matkalleen. Sanat passion (intohimo) ja desire (halu) mainitaan, mutta niiden toteutuminen jää kuvittelumme varaan.

Like little schoolchildren, the two held hands and slid down a slippery path by the riverbank. A thin layer of snow coated the limbs of the pine trees that lined the riverbank, snow that had been there since the festivities of the New Year. The pine trees had inevitably welcomed the wintry snow in their arms and were looking forward to summer, but for now, they affectionately  welcomed the two lovers in spring. 

Lähimmäs eroottista kohtausta päästään seuraavassa:
From outside the window, the wind noticed Jeong Jin Wu and Eun Ok enjoying each other's company by the single lamp on the desk and respectfully left them in peace. 

Kun ajattelee miten amerikkalaiset kirjailijat kirjoittivat 80-luvulla pariskunnista, esim. John Updike, niin voi sanoa että täydellisen vastakohtaisesti kuin kollegansa Pohjois-Koreassa. 

Olisi hauska, jos Paek Nam-nyongin romaaneja käännettäisiin lisää ja myös suomeksi, ja miten kiinnostavaa olisikaan, jos saisimme kirjailijan itsensä kirjamessuille meille. No, jotta sellaista tapahtuisi niin paljon pitäisi muuttua Korean demokraattisessa kansantasavallassa. 
Olisi myös kiinnostavaa kuulla, mitä siellä tapahtuu kirjallisuudessa juuri nyt. Mitä Paek Nam-nyongin nuoremmat kollegat kirjoittavat?
 

20 kommenttia:

  1. Ihmeellisiä ovat kirjojen maailmat! Pohjois-Koreasta tihkuu tietoja, mutta tällaista sisältä valaisua en ole ennen tavannut. Kunpa tosiaan näitä kirjoja saataisiin myös suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullut muista käännöskirjoista kuin tämä, joka on käännetty ranskaksi ja englanniksi.
      Kuitenkin Pohjois-Koreassa kirjoitetaan kaunokirjallisuutta ja jaetaan kirjallisuuspalkintoja. Heillä on kirjallisuuslehtensä ja kriitikkonsa. Ainoa mitä puuttuu on kansainvälisyys.

      Poista
  2. Hommasitpa tämän kirjan vauhdilla, hienoa kuulla että vinkistä oli iloa. Itse en ole jaksanut kirjoja tilailla ja vasta tänään aukesi täällä muutkin kuin ruokakaupat. Minulta siis vielä lukematta (ja hankkimatta).

    Eiköhän kirjallisuuskenttä(kin) olen Pohjois-Koreassa sen verran valvottua, ettei siellä mitä tahansa kirjoitella saati julkaista. Koska en ole kirjaa vielä itse lukeut, en voi sen sisältöön ottaa kantaa. Kritiikkiä olen kyllä lukenut liittyen sisällön propagandamaisuuteen, mitä en lainkaan ihmettelisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, innostuin heti, kun mainitsit tämän kirjan ja tein tilauksen AdLibriksestä.
      Kävin juuri poistamassa tuolta kirjoituksestani merkinnän, että Paek Nam-nyongilta olisi käännetty englanniksi muutakin. Löysin googlehauilla kuvauksia muutamista kirjoista, joilla oli englanninkielinen nimi, mutta ilmeisesti ne nimet olivat vain suoria käännöksiä Paekin koreankielisistä kirjan nimistä eikä käännöksiä kirjoille olekaan, koska en löytänyt niitä AdLibriksestä enkä Amazonista.

      Meillä on pärjätty edelleen ilman rajumpia sulkemisia. Erikoiskaupat ja kirjastot olivat kiinni vain viime keväisen sulun aikana ja silloinkin pystyi hakemaan kirjastosta varattuja kirjoja. Minä en koskaan muuta haekaan, joten korona ei ole haitannut lukemisiani.

      Minä kuvittelin, että tämä olisi paljon propagandamaisempi. Aluksi aivan hämmästyin omia ennakkoluulojani, kun olin odottanut jotain valtion ja johtajien ylistystä, mutta ne loistivat poissaolollaan. Arkielämän ja ihmissuhteiden kuvaus vei mukaansa kuten romaania lukiessa yleensäkin. Kirjailijan ote oli psykologisesti tarkka ja päähenkilöt kiinnostavia.
      Ainoa mikä muistutti siitä, että kuvataan pohjoiskorealaista elämää oli mukavuuksien puuttuminen ja elinolojen niukkuus.
      Kunniallisuuden ja hyveellisyyden vaatimukset sekä vastuu toisista ovat kirjan kuvaamassa maailmassa äärimmäisen tärkeitä. Esimies häpeää ja pyytää tuomarilta anteeksi sitä, ettei ole huomannut sovitella alaisensa avioliittoasioita ja työntekijä maksaa pyytämättä osia joita oli tullut tärvelleeksi uutta konetta suunnitellessaan. Eikö kasvojen säilyttäminen ole yleensäkin tärkeää aasialaisessa kulttuurissa, tämän kirjan maailmassa se on ahdistavaa.

      Poista
    2. Tarkennus tuohon loppuun:itä-aasialaisissa kulttuureissa.

      Poista
  3. Oletpa lukenut mielenkiintoisen tapauksen ja kirjoittanut siitä yhtä kiinnostavan arvion! Noista valitsemistasikin sitaateista heijastuu jonkin näköinen varovainen putkikatse, ei sivuille vilkuilua. Mutta voihan olla, että se liittyy vain siihen että ulkopuolisena sitä etsii jotain erityisen äärimmäistä. Respectfully leaves much in peace, sitähän siinä odottaa näkevänsä eli silmien ummistamista.
    Nyt voisit lukea Caroline Salzingerin Terveisiä pahan akselilta. Siinä on aivan mahtava luku hänen sairastumisestaan ripuliin Pohjois-Koreassa. Siihen nähden tämä romaani sentään kuvaa inhimillisiä tunteita, kun tuossa journalistin raportissa kerrotaan, että sieltä loikkaaville pitää opettaa tunteetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tämä, miten rakastavaisten jättäminen kunnioittaen omaan rauhaansa voidaan nähdä myös symbolina sille, miten niin paljon muita asioita jätetään omaan rauhaansa, koska niiden kuvaaminen ei olisi sopivaa ja kunnioittavaa. Kriittiset ajatukset hallintoa kohtaan kuuluvat niihin salakuljetettuihin teksteihin, ei maassa asuvan ammattikirjailijan tuotantoon.

      Luin tämän kirjan niin ennakkoluulottomasti kuin vain pystyin ja viihdyin hyvin tarinan parissa.
      Aluksi ihmettelin, missä maassa ollaan, kun tuomarin puheille saapuu kolmikymppinen kotelomekkoon ja korkeakorkoisiin kenkiin pukeutunut nainen, jonka mukana huoneeseen tulee kevyt elegantti parfyymin tuoksu. No, sitten aloin ymmärtää, että tottakai myös pohjoiskorealaiset pukeutuvat hyvin, osa heistä. Olihan naissotilaillakin jossain paraatissa modernit korkeapohjaiset korkokengät, mitä lehdistössä kummeksuttiin. Ehkä meillä on yksipuolinen kuva Pohjois-Koreasta.

      Tottelin heti ja kävin varaamassa Salzingerin teoksen. Pääsin ykkössijalle. Huomasin myös, että olin varannut Elif Shafakin uusimman kahdesti, suomeksi ja enkuksi, englanninkielinen on jo minulla kotona ja molemmille on toinen asiakas odottamassa. Päätin palauttaa kotona turhaan lojuvan, kun en ehdi sitä Pohjois-Korea -innostukseltani kuitenkaan lukea. Huokaus, tällaista tämä lukuahmatin elämä on. Mites siinä sitten käy kun maailma aukeaa, on jo aukeamassa, osaako sitä nousta kirjojensa äärestä...

      Poista
    2. Leena, luin Salzingerin kirjasta Pohjois-Korea -osuuuden. Oi voi, kauheimpana mieleeni jäi ripulin hoidon ohella oppaan huutokohtaus opastettavan kysyttyä Juche-aatteen omavaraisuuden ja ruoka-avun tarpeen ristiriidasta sekä siivooja-parka, joka tulee katse lattiassa kertomaan, että joutuu korvaamaan palkastaan pyjaman värjäymät lakanassa.
      Siellähän oli myös eräs tilanne, joka toi täydelisesti mieleen Merin käyttämän termin teatterivaltio.

      Poista
  4. Kiitos tästä huippumielenkiintoisesta postauksesta! Pohjoiskorealaista feminismiä, se oli todellakin yllättävä käänne mutta hyvä, että omat ennakkoluulot saavat kyytiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä romaanissa on tosiaan menestyviä naisia ja miehiä, jotka suovat sen menestyksen heille ja ihailevat heitä, mutta kaipaavat samaan aikaan kotiin äitihahmoa.
      Toinen naisista on kauhea piiskuri, joka arvostaa ulkoista menestystä ulkomuotoa myöten ja kokee oman menestyksensä myötä joutuneensa eri tahtiin miehensä kanssa. Tuomari ymmärtää häntäkin, koska katsoo, että jokaisen on pyrittävä niin hyvään kuin vain pystyy ja hylättävä vanhat arvot pelkän epäitsekkään paikallaanpolkevan puurtamisen autuudesta.

      Keskustelin kirjasta kahden ystäväni kanssa. Toinen ei halunnut kuulla mitään positiivista, hänen mielestään naiset ovat tyranniassa aina alistettuja. Toinen sen sijaan toi esiin hyvän pointin, sen että sosialismissa naiset ovat aina olleet tasavertaisempia miesten kanssa kuin kapitalismissa.
      Kotona mies sanoi, että tottahan venäläiset naiset ovat päässeet samoihin töihin miesten kanssa, mutta tehneet sen lisäksi kaikki kotityöt.

      Kirja on osoitettu omalle vaimolle, toverille ja ystävälle, tässä järjestyksessä.

      Poista
    2. Kukapa ei kaipaisi kotiin äitihahmoa, joka hoitaa kaiken! Olen muuten nyt huomannut tämän koronavuoden aikana, että kun olen tehnyt etätöitä kotoa käsin niin kummasti ne kotityötkin kasaantuvat minulle. Osittain myös oma vika ja nyt on yllättävän vaikea kääntää alusta kun se on lähtenyt kulkemaan tähän suuntaan. Olen nähnyt aiheesta jo joitain lehtiartikkeleitakin, saapas nähdä mikä rytäkkä siitä syntyy kun me etäyöläis-äitihahmot palaamme joku päivä takaisin konttoreihin!

      Poista
    3. Niinpä! Monesti naiset vain näkevät enemmän työtä kotona, pölyä ja järjesteltävää, ovat nopeampia aloittamaan ruuanlaiton jne. ja siinä etätyön ohessa tauoilla hoituu varmaan moni asia.
      Kuinkahan monessa perheessä mies suunnittelee ostoslistat ja ateriat? Tunnustan, että meillä nämä hommat ovat ikään kuin luonnostaan sopineet minulle, mutta eläkkeellä mieskin on minun ilokseni ryhtynyt jo toisinaan aktiiviseksi. Parempi onkin, jos minä vaikka kupsahdan ensin. :)

      Poista
  5. marjatta

    kirjoitit: "paek nam-nyongin kirjassa saa lukea siitä, miten siinä riistossa eletään ja miten kirjoitetaan kirja, joka läpäisee tarkan seulan ja on silti kiinnostava."

    tuo seula kiinnostaa aivan älyttömän paljon. onko mahdollista kirjoittaa siitä, että "kaduilla kuljetaan pimeässä tai katuvalojen himmeässä valossa", vaikka puolueen virallisessa totuudessa maa on hyvin valaistu. tai että palvottu mezzosopraano huuhtoo pyykkiä jääkylmässä joessa, vaikka maan virallisen uutistoimiston mukaan pyykki huuhdotaan työväenluokan lempeän vapauttajan rakennuttamissa pesuloissa.

    minua siis todella kiinnostaa se, voiko valmiiksi viritettyjen radioiden maassa kirjoittaa surkeista kohtaloista ja jos voi, niin onko se kirjoitus jotenkin koodattua. voisiko tämä kirja esimerkiksi olla välillisesti kansalaisiin suuntautuva pakkoholhoustoimenpide.

    voi olla että olen turhan skeptinen, mutta ajattelen tässä nyt lähinnä sitä maata, jota suojaa propagandan ja ideologian vankka muuri ja jossa oppaan otsa menee ryppyyn heti, kun satunnainen turisti häviää hetkeksi näkyvistä.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkiä pestiin kirjan kotikuvauksissa myös käsipyykkinä lavuaarissa ja puhelimeen mentiin naapurirakennuksessa sijaitsevaan kirjakauppaan, siis tuomarin ja tutkijan perheessä. Ajattelin, että tämä on autenttista 80-luvun elämää, ei sen kummempaa, ja on varmaan monilta osin nykyistäkin.
      Eikös Kim Jong Un juuri puhunut Puolueelle, että tilanne on vaikeampi mitä ikinä ja paikallistasolla on vajavaisuuksia. Hän oli jo syksyllä kyynelehtien (!) myöntänyt itsekin epäonnistuneensa tavoitteissaan maan johtajana. Kauheaa, jos ihmiset taas kuolevat suurin joukoin nälkään eikä Loistava toveri osaa nöyrtyä pyytämään apua ulkomailta.

      Muistan, että mekin pesimme nuorena opettajapariskuntana avioliiton alussa pyykit käsin talon pesutuvassa. Meillä ei ollut aluksi pesukonetta, eikä ollut muuten puhelinliittymääkään, mikä aiheutti sen, että Unto ei päässyt mukaan esikoispojan syntymään, kun minulle ei tullut mieleen, etä naapuriin voisi soittaa keskellä yötä. Olin joutunut sairaalaan verenpaineen kohoamisen vuoksi ja synnytykseen piti olla vielä aikaa, joten ei ollut mietitty strategioita. Unto tuli sitten katsomaan minua seuraavana päivänä Matin ja Maijan synnytyskoulu muiden papereiden välissä salkussaan, oli menossa pitämään harjoittelukouluun näytetuntia ja olisi lueskellut tuota opusta jossain tauolla. Minä kerroin, että "kahden seuraan on liittynyt kolmas". Nyt tuo meidän 70-luvun puolivälin elintaso tuntuu aikamoiselta pohjoiskorealta, mutta se oli todellisuutta silloin.

      Kyllä tämä rehelliseltä romaanilta vaikuttaa.

      Erotiikka ohitetaan vihjauksilla, mutta riitelyssä käytetään vahvoja sanoja ja kerrotaan mustelmistakin. Laulajavaimo on ivallinen ja mies vastaa:"Can't you see that you're a bitch." Ei siis pelkkää jaloutta.
      Ankaruus pienimpiäkin rikkeitä vastaan tulee myös hyvin kuvatuksi. Kun sähköyhtiön johtaja oli salaa valmistanut itselleen sähköhuovan, vaikka oli vastuussa energian säästämisestä, niin hänet tuomitaan ankarasti itsekkyyden ja ahneuden rikoksesta. Voi, viluisena ihmisenä ymmärrän tuota johtajaa hyvin.

      Poista
  6. MM

    Kokeilepa joutessasi kääntäjyyttä: Sinulla on kirjamakua ja tietämystä sekä vankka enkku. Toimeen tartu! (ihan tosissani olen)

    Huomasitko tämmöisen uutispaketin P-Koreasta:

    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/aasia-tyynimeri/pohjois-korea-eristaytyi-koronaviruksen-pelossa-edes-laakkeet-tai-ruoka-eivat-paase-maahan-diplomaattiperhe-pakeni-resiinalla/?shared=1161207-3cd8c66f-500&utm_source=emaileri&utm_medium=email&utm_campaign=Pohjois-Korea%20eristaytyi%20koronaviruksen%20pelossa*%20edes%20laakkeet%20tai%20ruoka%20eivat%20paase%20maahan*%20diplomaattiperhe%20pakeni%20resiinalla&utm_term=Pohjois-Korea%20eristaytyi%20koronaviruksen%20pelossa*%20edes%20laakkeet%20tai%20ruoka%20eivat%20paase%20maahan*%20diplomaattiperhe%20pakeni%20resiinalla*%20*Lue%20lisaa*&utm_content=u-3885230-74551295-2177195-3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, Hikkaj, onpas pitkä, mutta juttu löytyi.
      En ollut tätä vielä lukenutkaan.

      Huokaus! Pohjois-Korea on nyt laumasuojalaboratorio, jossa testataan paljonko porukkaa kuolee koronaan ilman rokotteita ja ilman mitään hoitoa sairastuneille. Samaan aikaan väkeä menehtyy tietysti myös nälkään ja kylmään ja huonoihin oloihin keskitysleireillä, joihin "saastuneet" ajetaan.
      Tuli mieleen, mitä Paek Nam-nyongille kuuluu, onko saanut tartunnan? Hän kun on ainoa pohjoiskorealainen jonka näin kirjan välityksellä tunnen. Hän näyttää googlen kuvahaussa ystävälliseltä ihmiseltä niissä kahdessa kuvassa jotka hänestä löysin, toisessa yksin ja toisessa kääntäjänsä Immanuel Kimin kanssa. Mitä tavallisille ihmisille tapahtuu? Kim Jong Un ja hovinsa tietysti ovat rokotuttaneet itsensä jo ajat sitten. Virallisesti ei tietenkään tautia maassa ole.

      Kääntäminen olisi minusta tosi kivaa. Mikään kustantamo tuskin palkkaisi minun ikäistäni kokematonta... mutta onkohan kukaan tehnyt koskaan omakustannekäännöstä... siitä joutuis varmaan oikeuteen!

      Poista
    2. tuohan vasta loitoidea: omakustannekäännös! (siinä voiskin olla tenkkapoo löytää oikeudenomistajat ja saada niiltä vielä lupa - mutta jos ei myyntiin lainkaan vaan lahjaksi?)

      Mahd. uuden urasi pohjustukseksi vähän lyhyempi linkki:
      https://www.kirjastokaista.fi/suomentajat-lukijoiden-luo-sarja-tuo-suomentajat-suoraan-kotisohvallesi/

      Poista
    3. Kiitos! Laitan tämän sarjan muistiin.

      Poista
  7. marjatta

    kun ajattelen pohjois-koreaa, ajattelen teatterivaltiota, jossa kansa teeskentelee ja johtaja valehtelee. maa on täydellinen arkkityyppi vilpillisestä politiikasta.

    koska massojen valvonnalla on korealaisessa kulttuurissa niin pitkä historia, uskon että myös maan kirjallisuus tarjoaa minimaalisen vähän oikeaa informaatiota tästä maailman eristetyimmästä valtiosta.

    ajatus kontrolloimattomasta kirjallisuudesta on pohjois-korean systeemille ihan vieras konsepti. vastuuta ei yksinkertaisesti voida antaa tiedonkäyttäjille eli tavallisille kansalaisille.

    mutta ehkä tämän kirjan voi jo tulkita oven raottamiseksi pahan akselin aivopestyille kansalaisille? toivotaan että uudet korealaiset ovat jo liian päteviä yhteiskuntakriitikoita elämään orwellilaisittain valvotussa yhteiskunnassa.

    ps. minäkin näin tuon kim jong un -uutisen. ehkä hän on kyyneliensä keskellä hiffannut, etteivät maan nykyiset tulonlähteet, eli ihmiskauppa, huumekauppa, rahanpeseminen ja ohjusten myyminen ole kestävän talouden pohja.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin etsiä netistä artikkeleita Pohjois-Korean kirjallisuudesta ja löysin sellaisen, jossa kerrottiin 80-luvulla vallinneesta lyhyestä poliittisen suojasään kaudesta kulttuurissa. Silloin tämä romaani 벗, Friend, julkaistiin. Oli ollut myös komediallisia elokuvia, joissa jopa naurettiin niille tilanteille, joissa yksilö joutuu ruotimaan itseään nöyränä kollektiivin edessä.
      Kyllä minusta tässäkin kirjassa on hienoista kritiikkiä, esim. erään sivuhenkilön hahmossa, joka alkoholisoituu työnsä ankeuden vuoksi. Paek Nam-nyong ei kritisoi sanoilla, vaan kuvaa tilanteita, jotka lukija voi vain ohittaa tai tehdä johtopäätöksiä.
      Mitään muuta kokonaista pohjoiskorealaista romaania ei ole tosiaan käännetty englanniksi, vain jotain lyhyitä katkelmia.
      Paek Nam-nyong on korkeassa asemassa kirjailijaliitossa, eikä hänen tarvitse tehdä enää mitään, kerrotaan yhdessä artikkelissa.

      Luulen, että Pohjois-Korea muuttuu lopulta siksi, että raja Kiinaan vuotaa, muistitikkuja välitetään ja ihmiset saavat tietoa siitä, miten muualla toimitaan. Heillä on myös virallisen talouden ohessa laaja harmaa talous.

      Pohjois-Koreassa olisi edellytykset hyvälle maataloudelle, mutta menetelmät ovat vanhanaikaisia ja tehottomia. Ja olishan heillä mineraalejakin.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...