Kirjan ja ruusun päivä on peräisin Espanjan Kataloniasta, jossa tänä tiettynä päivänä, 23. huhtikuuta, naiset ovat antaneet miehille kirjoja ja miehet naisille ruusuja. Nykymaailmassa kaikki saavat hyvinvointimaissa molempia ihanuuksia lahjoiksi milloin vain. Minä annoin miehelleni eilen syntymäpäiväruusuja ja hän minulle hiljattain valokuvakirjan.
Unesco julisti vuonna 1995 Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi juhlapäiväksi perustellen valintaa näin: "Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina."
Kirjoilla - ja kirjoituksilla, nykyään varsinkin somekirjoituksilla - on lietsottu myös epäsopua. Kirjoitettu kieli on kommunikaation väline, jonka toivoisi toimivan vain hyvän puolesta.
Leena Krohn tarkastelee tänä vuonna julkaistussa esseekirjassaan Mitä en koskaan oppinut sanoja ja kirjoittamista monesta näkökulmasta, erittäin kauniisti ja myös erittäin kriittisesti.
Esseessä Sanojen kuvat:
- Sana sisältää merkityksiä, moniakin merkityksiä, kokonaisen pilven. Sana myös ne kätkee. Kieli on merkityksien kääre. Jokainen lahjan saaja avaa pakettinsa omalla tavallaan, ja kokemuksellaan. Vaikka jokainen saisi saman lahjan, sen sisältö on kullekin hiukan erilainen.
Esseessä Kirjoittajakoulutusta kansliasta:
- Yhteiskunnassa, joka suvaitsee vain harmittoman huumorin, ei enää ole sananvapautta.
Esseessä Sormi huulilla:
- Sain ehdotuksen osallistua kirjaprojektiin, uuteen antologiaan. Antologian kirjoittajiksi oli tarkoitus kerätä kiinnostavia (naisoletettuja) kirjailijoita ja pyytää heitä kirjoittamaan jostakin itselleen tärkeästä tai käänteentekevästä naisoletetun kirjoittamasta kirjasta."
Vastasin ehdotukseen, että olen mieluummin naiskirjailija tai jopa kirjailijatar kuin naisoletettu kirjailija.
- Sellaisia uuskielen ilmaisuja kuin "turvallinen tila", "maalittaminen", "kulttuurinen sensitiivisyys", "kulttuurinen omiminen" tai "informaatiovaikuttaminen" voidaan käyttää myös kuristamaan ei vain sanan vaan myös ajattelun vapautta. Jos turvallinen tila on sellainen, missä kaikki ovat yksimielisiä, haluan sieltä ulos.
- Elin ennen maassa, jossa mielipiteet eivät voineet olla laittomia eivätkä kirjatkaan. En muuttanut minnekään, mutta asun silti toisessa maassa.
Esseessä Mitä en koskaan oppinut:
- Kirjailija on syrjästäkatsoja, todistaja ja silminnäkijä, mutta myös vakooja ja kidnappaaja. Minkä hän näkee, sen hän sieppaa. Oliko mikään omaa, mikään alkuperäistä, vaan aina muualta omaksuttua, perittyä, kierrätettyä, lainattua, lahjaksi saatua? Silti kirjoittaessa tapahtuu jotain ihmeenomaista: entinen muuttuu uudeksi, vieras henkilökohtaiseksi, kulunut ja käytetty uniikiksi ja ainutkertaiseksi.
- Ajatus, julistus ja runous - jos niitä ei ole, ei ole kirjallisuuttakaan. Ajatuksen rajapinta on filosofia, runouden musiikki, julistuksen yhteiskunta ja ympäristö.
Krohnin tämä teos on hänelle harvinainen siinä, että hän tarkastelee esseissään paitsi terävästi omaa aikaamme myös ensimmäisen kerran menneisyyttään. Minulle Krohnin aiemmista teoksista tutut teemat ovat myös läsnä, tiede, tietoisuus, luonto ja yliluonnollinen.
En ole koskaan lukenut yhtä kaunista kuvausta hetkestä, jossa kirjailija kerrottuaan itsestään kuuliaisena lapsena ja tuskaisena murrosikäisenä jättää oman elämänsä kuvauksen siirtyäkseen muihin aiheisiin.
Pysähdyn ja käännyn katsomaan taakseni. Näen nyt ikäkaudet naamiaispukuina, joihin aika meidät pukee. Näen hänen, joka kerran olin minä, jatkavan epäröiden kulkuaan kohden vääjäämätöntä aikuisuutta, omaa elämää, tuntemattomia ihmisiä, korvissaan uuden ajan paisuva kohina.
Pidän siitä, että Krohn ottaa esiin kirjallisuutta ja muuta taidetta uhkaavan uuspuritanismin. Hän kummastelee sitä, että näyttelijän ammattitaitoon ja koulutukseen ei luoteta, vaan hänen pitäisi olla se mitä esittää. Hän ei ehtinyt ennen kirjansa valmistumista kuulla, että myöskin kääntäjän ammattitaito on kyseenalaistettu ja vaadittu, että hänen pitää olla saman värinen kuin se kirjailija jonka teosta hän saa kääntää omalle kielelleen.
Olen ollut huolissani ja pohtinut näitä hassutuksilta tuntuvia asioita paljonkin sekä omissa kirjoituksissani että joidenkin blogiystävien kirjoituksia kommentoidessa.
Pohjois-Korea -aiheisissa kirjoituksissani hiljattain olin vähällä kysyä, eikö meilläkin ole jo jonkin aikaa ollut jotain samantyyppistä valvontaa, rajojen asettamista ja oikeaoppisuuden vaatimusta. Jätin kysymättä.
Luin Eeva Joenpellon upean romaanin 'Jottei varjos haalistu' vuodelta 1986 ja vielä kirjan tunnelmissa viipyillessäni mieleeni työntyi yhtäkkiä häiritsevä ajatus, että kylläpä tässäkin kirjassa on paljon sellaista, minkä takia sitä paheksuttaisiin tietyissä kulttuuripiireissä. Ärsytti, että tuollaiset epäolennaisuudet pääsivät häiritsemään lukuelämystäni.
Enköhän osta Krohnin esseekirjan itselleni. Tämä, mikä on nyt tässä pöydälläni ja minkä kannoin repussa Mustilan arboretumiin kuvaa varten sinivuokkojen keskelle, on kirjastolaina.
Luin jostain, että kirjahyllytkin ovat taas muotia. Jee!
PS Samasta Leena Krohnin kirjasta jotain myös kirjoituksessani täällä.
PPS Alkoi harmittaa se, että olen kuvassani tarkentanut sinivuokkoihin enkä kirjan nimeen, joten tässä vielä näin jälkikäteen alkukuvassa sumeaksi jäänyt kansikuvan tärkein kohta.
Niin painavaa, ajankohtaista, tärkeää! Leena Krohn on lahjomaton, rohkea. Onneksi hän ei suostu tuohon uuspuritanismiin, kuten sitä oikein nimität. Ja kunpa hän näkyisi enemmänkin julkisuudessa keskustelemassa ajatuksen vapautta uhkaavista ilmiöistä. Tälläistä puheenvuoroa olen odottanut.
VastaaPoistaTunnen Leena Krohnin korkeamoraalisena ihmisenä. Hän antoi pois Pro Finlandiansa, koska Ahtisaari palkitsi samoihin aikoihin Indonesian korruptoituneen metsäministerin, ja hän myös erosi Kirjailijaliitosta puheenjohtaja Jarkko Laineen seksististen kananottojen vuoksi. On loogista, että hän näkee aikamme omituiset vääristymät.
PoistaTässä kirjassa hän sanoo, että kieli antaa konditionaalin eli mielikuvituksen, mutta myös imperatiivin eli omantunnon.
Tuskin Leena Krohnia pyydetään Ylen Kulttuuricocktailiin. Hän poikkeaa linjasta, häiritsee "turvallista tilaa".
Ihmettelin aamukahvilla HS:n kulttuurisivuilla oletettu-termin käyttöä.
Juhani Karila sanoo olevansa ylpeä, kun hänen kirjaansa on arvosteltu näin: "Harva mies(oletettu) kirjailija valitsee päähenkilöikseen naisia, ja heistä vielä harvempi onnistuu piirtämään naishahmonsa kunnioittavasti ja jättämään vahingolliset ja naisvihamieliset troopit sikseen. Mutta tässä Karila onnistuu." - Minä tiedän vaikka kuinka paljon mieskirjailijoita, jotka kirjoittavat erittäin kunnioittavasti naisista, oletetuista tietenkin.
Ja entä toisin päin? Ai niin, naiset tietenkin saavat kirjoittaakin miehistä ihan millä tyylillä vain, mieluiten moittien.
Jos ajatellaan sitä, että naista kuvatessa jäädään kuvaamaan lantion heilahtelua, niin sehän on tietyntyyppisen kevyen romanttisen kirjallisuuden/elokuvan piirre, siinä genressä miehiäkin katsellaan leveäharteisina uroksina. Sille kirjallisuudelle on myös tarvetta.
Senkö vuoksi eroottisten novellien kirjassa 'Kevät ilman kosketusta' nimekkäiden kirjoittajien nimet annetaan aakkosjärjestyksessä eikä kerrota, mikä novelli on kenenkin, ettei jäisi kiinni "väärästä" tavasta kuvata toista sukupuolta?
Ja vielä hämmästelyä HS:n jutuista. Miksi Stiina Saaristo on nimennyt balettityttöpatsaansa 'Nuori naisoletettu'? Omituinen nimi, onko se vakavasti tarkoitettu vai ironiaa?
Miksi nykyään pitää väheksyä omaa sukupuoltaan?
Mieluusti olen samaa mieltä sekä postauksesi että Leena Laurilan kommentin kanssa!
VastaaPoistaTämä trendikäs uusipuritanismi, mistä kaikesta lie sitten kertookaan - myös jostain pelottavasta - on mennyt naurettavuuksiin/itkettävyyksiin asti.
Aikoihin on eletty, kun ammattitaitoa mitataan ihonvärillä tai naisoletetulla toimijalla. Suhteellisuudentajulla olisi todella käyttöä nykymaailmassa yhden-asian-puolesta/vastaan -ajattelun vastapoolina, ettei lyötäitäisi lopuksi päätämme kuhmuille sananvapauden ikiaikaiseen, arvokkaaseen muuriin.
Ja noiden lisäksi kääntäjällä näyttäisi olevan vielä sekin vaatimus, että hänen pitää olla nuoren kirjailijan töitä kääntäessään itsekin nuori, ainakin Amanda Gormanin kustantamo on pitänyt tätä tärkeänä pointtina. Luulisi, että ikä ja sen mukana kokemus parantavat kääntämistaitoja, kuten kirurgilla useampi leikkaus tuo lisää varmuutta ja taitoa.
PoistaSiis kääntäjälle on asetettu sellainenkin vaatimus, että pitää olla nuori.
PoistaJuu ja piti vielä mainita tuo Amanda Gorman. Nuori nainen alkaa rankata kääntäjiään sopivan taustan perusteella, ei niinkään kirjoittamisen tai osaamisen perusteella! Meni kyllä pisteet minun silmissäni pohjalukemiin. Haluaisinpa kuulla hyllytettyjen tunnelmasta, kun ovat ensin innostuneet hienon runon kääntämisestä. Aikamoisen kylmä suihku.
VastaaPoistaMinulla on sama. Kiinnostukseni laski tuon diivailun myötä.
PoistaKatalaaniksi kääntäjä, paljon kääntänyt mies, oli jo tehnyt käännöksen, kun kustantamolta USA:sta tuli ilmoitus, että hän on väärä ihminen, koska ei ole musta aktivistinainen. Hollannintaja ei muunsukupuolisena kelvannut cisnaisen kirjoittaman runon kääntäjäksi.
Tammi on nyt sitten valinnut varman päälle suomentajiksi mustavalkoisen naiskaksikon, ja äänikirjan lukijaksi naisräppäri Yeboyahin, jonka väri sopii vaatimuksiin.
Sukupuolella on nyt kauheasti väliä, vaikka samanaikaisesti sillä ei pitäisi olla väliä.
Tämä on kuin jotain outoa farssia.
Leena Krohn sanoo tänään Ylellä (haastattelussa?): "Sananvapauteen vaikuttaa tällä hetkellä sosiaalinen paine, konformismi eli yksilön mukautuminen enemmistön mielipiteeseen, poliittinen korrektius sekä itsesensuuri. Jos eksyy kovin kauaksi mielipidekäytävän ulkopuolelle, siitä seuraa sosiaalisia sanktioita. Ja ne riittävät hiljentämään monet, koska tällaiset sanktiot heilauttavat ihmisen marginaaliin."
VastaaPoistaAivan kuin itse olisin tuossa puhunut - hahaa.
Karilan essee oli minusta tyhmän konformistinen. Hassua että konformismilla jopa ylpeillään niin kuin Karila tekee.
Alkaa tuntua että tässä on todellakin menossa myös sukupolvien välinen "kiista", jossa kumma kyllä nuoret ovat ahdasmielisiä ja puritaaneja.
Niinpä onkin. Voisi ihan hyvin olla sinun blogiesseestäsi.
PoistaKävin lukemassa tuon haastattelun ja toisen vuodelta 2018, jossa hänet oli valittu A-studion kyselyssä yhdeksi Suomen tärkeimmistä ajattelijoista kirjallisuuden osalta.
Hän sanoi tuossa vuoden 2018 jutussa, että ihmisen pitäisi pystyä olemaan itsenäinen ja tiedostamaan, että joskus älymystö osoittautuu myöhemmin älyttömystöksi. Hän nosti siinä esiin myös sen omituisen puhdistusmeiningin, että ihmisiä pannaan tilille näkemyksistä, joita he ovat esittäneet vuosikymmeniä sitten ja jopa kirjailijoita hahmojensa ajatuksista ja teoista fiktiivisissä teoksissa. Ruotsissahan etsittiin jokin aika sitten "kirjallisia pedofiilejä", ainakin kaksi löytyi, Knausgård ja joku toinen.
Konformismi liittyy nuoruuteen, pelätään erottautua porukasta, paitsi vanhemmista ikäpolvista kuuluu erottautua. Ollaanko me sitten niin vapaamielisiä, että sitä ei pysty ylittämään, niin mennäänkin suvaitsevaisuudessa taaksepäin, jotta oltaisiin erilaisia?
Hauska asetelma! Tulee mieleen BBC:N komediasarja Absolutely Fabulous, jossa on kaksi hippityylistä naista, Edina ja Patsy ja Edinan vakava, ahdasmielinen tytär Saffy, joka asettaa heille rajoja ja on kunnollinen kuin Amish-nuori.
Mä olen ajatellut että tässä käydään läpi vaan näitä historian syklejä, vuosisatojen lopuilla on ollut villimpi meininki, 1990-luvun tapauksessa tietyn räävittömyyden ja kyseenalaisen maun muodossa (jotka ovat myös osia sananvapautta) ja nyt sitten käydään vastareaktiona moraalisen puritanismin aaltoa. Mä odottelen jo että jahka tää espanjantauti hellittäisi niin pikkuhiljaa alkaisi uusi versio jazz-ajasta (jossa sitten tehdään toisia asioita kollektiivisesti pieleen).
PoistaToivon, että olet oikeassa. Siirtyisi mielellään uuteen jazz-aikaan pois tästä rajoja rakentavasta ja vastakkaisuuksia korostavasta ajasta.
PoistaOmassa ajassaan on aina pakko rämpiä tai kiitää, kuka mitenkin, eikä sitä oikein ymmärrä ennen kuin jälkeenpäin, jolloin aika määritellään ja sille annetaan nimi nyanssit ja vastavirrat ohittaen.
marjatta
VastaaPoistaleena krohnin analyysi osoittaa kyllä suomalaisen mielipideilmaston ohuuden. yksinkertaisten totuuksien aika on vesittänyt sen, mitä joskus muinoin oli tapana kutsua itsenäiseksi ajatteluksi. varmasti juuri sen takia tunnen sympatiaa suorasukaisia niskuroijia kohtaan. mieluummin elän maailmassa, joka sietää boheemeja, dissidenttejä ja kylähulluja.
en silti jaksa närkästyä noista krohnin mainitsemista ilmiöistä. luin hänen tekstinsä puolikiinnostuneena ja käänsin sivua. minullahan ei olekaan omaa lehmää ojassa, koska lähes kaikki mielipiteenilmaisuni tapahtuu pienissä kotikutoisissa porukoissa, joissa uskalletaan etsiä ilmiöistä vinoutumia ja vitsailla niistä mauttomasti.
ps. tuohon naisoletettu-juttuun liittyen: luin tänään jostakin, että koska seinfeld-sarjan mieskäsikirjoittajat eivät oikein osanneet kirjoittaa naishahmoa, he kirjoittivat hänet samalla tavalla kuin muutkin sarjan hahmot. hyvä resepti, eikö.
meri
En tunne Seinfeldiä, mutta yleisesti ottaen minusta menetetään, jos naishahmot tehdään samanlaisiksi kuin miehet. Erilaisuus on rikkaus ja naisen ja miehen erilaisuus yksi hienoimpia. Miksi se pitäisi lanata näkymättömiin?
PoistaNyt on yleistetty, että naiset olisi kuvattu pääsääntöisesti väärin taiteessa ja vastaiskuna jotkut naiset "paljastavat", että he ovatkin rumia ja raadollisia tai että he ovat kiinnostuneita kovista tieteistä, moottorisahoista ja painonnostosta eikä meikeistä. Ei kai tuossa mitään uutta ole. Hepsankeikka-pissis-ja mikä lie nykyinen nimitys aivottomalle tyttönaiselle on yksi viihdehahmo kuten Uuno Turhapuro mieshahmona. Sellaisiakin naisia on ja sellaisiakin miehiä on.
Sitten ihmetellään, jos joku mieskirjailija kirjoittaa monitahoisen naishahmon, jossa osoittaa ymmärtävänsä naisen psyykeä. Entä esimerkiksi Juhani Ahon Papin tytär ja Papin rouva? Miehet ovat aina kirjoittaneet naisista sekä hyvin että huonosti, samoin naiset miehistä. Kyse on ammattitaidosta.
Jotain vielä pyörii mielessäni tästä aiheesta, mutta tuossa vieressä nelivuotias yövieraamme, hyvin tyttömäinen tyttö, tutkii korurasiaani "ihana, ihana...", liityn hänen seuraansa.
Niin, se minua huolestuttaa, että kulttuuri yksipuolistuu ja kääntyy yhä enemmän sellaiseen suuntaan, josta en nauti.
PoistaMinua kiinnosti 60 - 70 -luvuillakin kansainvälisyys ja moninaisuus ja Suomessa veisattiin pettymyksekseni Agit Prop -virsiä.
Nyt on samanlaista naiivia ehdottomuutta ja toisenlaisten sivuuttamista.
marjatta
VastaaPoistakatson parhaillaan beck-elokuvia. niitä on vähän yli neljäkymmentä ja olen nyt katsonut ehkä kahdeksan. välillä samaistun sydämeni pohjasta vähäeleisen martin beckin arkiseen, jopa värittömään hahmoon. välillä tarvitsen itsetietoisen gunvald larssonin suoraviivaista toimintaa. saan kiksejä siitä, miten hän pyyhältää paikalle poplarin liepeet lepattaen ja vetää roistoa lättyyn. gunvaldin hahmo on kirjoitettu kopeaksi ja kovaotteiseksi. hänelle on annettu kaikki poliittisesti epäkorrektit repliikit. siis juuri ne lauseet, joita leena krohn ehkä tarkoittaa, kun hän kirjoittaa että ”jos ei kukaan, koskaan, missään järkyty tai pahastu, sananvapautta ei ole”.
meri
Ei minullakaan ole koskaan ollut mitään vaikeuksia samaistua mieshahmoihin. Jos aiheena on vaikka kateus tai vanhemman huoli lapsesta, niin ei siinä kiinnitä huomiota muuhun kuin tämän kuvatun ihmisen kehittymiseen ja selviämiseen.
PoistaMeillä voi varata leffateatterin 120 eurolla korkeintaan 10 ihmisen porukalle, jotka ovat toisiinsa muutoinkin yhteyksissä. Ehkä lähdemme pienellä porukalla katsomaan Nomadlandin. Aihe sekä Frances McDormand pääosassa houkuttavat. Ilmeisesti tälle elokuvalle ropisee Oscareita (yöllä meidän aikaa).
Jos nipottaminen menee tarpeeksi pitkälle, niin aletaan kritisoida sitä, että McDormand esittää amatöörien joukossa köyhää, vaikka ei ole köyhä ja ohjaaja on kiinalaistaustainen, joten mikä hän oikein on kuvaamaan amerikkalaisia köyhiä.
Mitä kysymyksiä nämä tämöiset on "kuka saa" ja "kenellä on oikeus". Jotkut blogikirjoittajatkin aloittavat kirjoituksensa tyyliin "anteeksi, että edes yritän eläytyä tähän, enhän ole kokenut vararikkoa/lapsen kuolemaa/vakavaa sairauta jne..." Mielikuvitus, se kielen konditionaali!
Krohn ei oikein tunnu minun kirjailijalta. Luin YLE:ltä häneen ja tähän kirjaan liittyvän haastattelun ja asiaahan hän puhuu, mitä tulee näihin nykyajassa ilmassa oleviin asioihin ja sananvaapuden rajaamiseen. Toisaalta jutussa mainitut tulevaisuudenkuvat tekoälyineen saavat mietteliääksi. On hyvä, että joku uskaltaa puhua suoraan, niin kuin tässäkin keskustelussa näyttää tapahtuneen.
VastaaPoistaMinulle taas on kolahtanut kaikki mitä olen Krohnilta lukenut: Pereat mundus, Hotel Sapiens, Ihmisen vaatteissa, Unelmakuolema, Näkki, kertomus vesirajasta... nämä nousevat ensimmäisinä mieleeni.
Poista'Mitä en koskaan oppinut' sisältää tosiaan paljon tietoisuuden pohdintaa. Se jäi tässä kirjoituksessani pelkälle maininnalle, samoin elämäkerrallinen osuus, koska keskityin kulttuurin tilan pohtimisiin.
Minusta on kaikkein palkitsevinta puhua suoraan. Rakastaisin myös väitellä, mutta sitä tapahtuu harvemmin.
Joskus sitten (harvoin) joku tölväisee, mikä ei ole lähelläkään väittelyä. Siedän sitäkin pitkälle, koska haluan tietää, miksi asioista ollaan eri mieltä ja olen valmis muuttamaan mielipiteeni, jos minut saadaan vakuuttuneeksi toisenlaisen mielipiteen järkevyydestä.
Täytynee tämä kirja hankkia itsekin. Menin jo törsäämään Aulan Kirjan ja Ruusun päivän aleen ja päivää aiemmin ostin varmaan kymnenen kirjaa kirppikseltä. Mutta silti, painavaa sanaa ei voi koskaan olla liikaa.
VastaaPoistaSilti tarvitaan myös kepeyttä. Siksi tartuinkin varsinaisena Kirjan ja Ruusun päivänä kijkan sijaan viinilasiin ja katsoin itse itselleni ostamia pioneja :D
P. S. Mikä sana edes on "naisoletettu"? Kuulen vain pääkopassani kaiun O tempores, o mores...
Kirjoitusvirheiden perusteella viini vaikuttaa edelleen!
PoistaHeh, kiva kommentti, Esmeralda!
PoistaSinun kirjaostostesi inspiroimana tilasin AdLibriksestä Ocean Vuongin kirjan On Earth We're Briefly Gorgeous, joka minulla on jo suomenkielisenä kirjastovarauksissa, mutta minua ennen on jo aika monta jonossa. Tuli sellainen olo, että miksi tässä harmaudessa niukistelisi... hyvät kirjat, viini ja pionit ovat tarpeen vastapainoksi uutisille Intian katastrofaalisesta koronatilanteesta. Miehen synttäriruusut kuihtuivat juuri ja meidän ruokakaupassa näkyi myös ihania pionipalleroita. Niitä seuraavaksi maljakkoon!
Naisoletettu kuulostaa minusta siltä, että joltain toiselta planeetalta on laskeutunut keskuuteemme olento, jonka sukupuolta mietitään kallistuen naisen suuntaan. Sukupuolentutkimuksen termiä on alettu käyttää arkikielessä. Tieteessähän kaikki on oletettua ennen varmistamista ja saattaa myös myöhemmin muuttua muuksi. Sukupuoli on useimmilla selkeä asia, ja se laahus kuulostaa naurettavalta, siltä kuin me koko ajan vain ajateltaisiin sukupuolisuutta.