tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kilpaa kirjoittamaan rikoksista




Kouvolan Dekkaripäivät teki yleisöennätyksen, noin 600 ihmistä perjantain ja lauantain aikana. Ihmiset ovat ehkä huomanneet, että kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, jossa dekkarit ovat vain väline. Minusta tapahtuman nimen voisi aivan hyvin vaihtaa vastaamaan paremmin päivien sisältöä. 

Päivillä julistetaan joka vuosi uusi kirjoituskilpailu.

Tämän vuoden aiheena oli näytelmä ja palkituiksi tulivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Elina Kilkku ja Marita Kärkkäinen.

Kilkun näytelmä Jäädä saa julma maa on näytelmä suomalaisesta väkivallasta. Palkintoraadin päätuomari, teatterin johtaja ja näytelmäkirjailija itsekin, Henrik Timonen, luonnehti tätä teosta kokeelliseksi möhkäleeksi, joka rikkoo monella tapaa perinteistä näytelmäkirjallisuutta. Kärkkäisen näytelmä taas edustaa vahvasti perinteistä tyyliä. Timonen korosti taiteen moniarvoisuutta palkitessaan kaksi aivan erilaista teosta. 

Jäädä saa julma maa sisältää erilaista pahoinvointia: nuoren parin uupumista kaksosvauvojen hoidon ja työttömyyden lannistamana, yksinäisen naisen padottua väkivaltaisuutta ja kiinnostumista prisonpenpals.com -sivuston kautta löytämäänsä hirviömäiseen pahoinpitelijään, hyvinvoivan yhteisön isien tarvetta perustaa kodinturvajoukot ja karkoittaa vähänkin epäilyttävä kerjäläinen sadan kilometrin päähän ja paljon, paljon muuta. 
Teksti koostuu pitkistä monologeista, näyttämötapahtumien kuvauksesta (eräässä kohtauksessa valmistuu pieni ruumisarkku kansalaisopiston kurssilla), dialogeista ja antiikin kuoron tyyppisen ryhmän esittämistä runoista.
Tämä näytelmäteksti tuo mieleeni Alexandra Salmelan kirjoitustyylin ja Juha Hurmeen näytelmät, sama fragmentaarisuus, josta muodostuu puhutteleva kokonaisuus ja sama kevyen ja vakavan yhdistäminen. Dialogissa on myös jotain kaurismäkeläistä yksinkertaistusta ja hienovaraista ironiaa.
Timonen totesi, että jos tästä tehdään näytelmä, niin siitä tulee hyvin ahdistava ja hyvin vaikuttava. Pidän tästä tekstistä kovasti. 

Annika:     Lapset, nyt lähdetään.
              Sanokaa isille hyvästi.


Jani:        Ei.
              Älä mene kissanpentu.


Annika:    Pikkulintu.
             Meidän täytyy mennä.


Jani:       Mihin te menette? Anna minun viedä.
             Autossa on vielä yhteen matkaan bensat.
        

    (Osa kuoron päätöslaulusta)
Laajennettu itsemurha on käsitteenä ongelmallinen
se häivyttää teon hirveyden ja tapahtuneen rikoksen.

Huumeidenkäyttö ei ole vain laajennettua tajuntaa
doping ei ole pelkää laajennettua veriplasmaa
varkaus ei ole laajennettua omistamista
pahoinpitely ei ole laajennettua koskettamista
raiskaus ei ole laajennettu itsetyydytys
lapsen murha ei ole laajennettu raskaudenkeskeytys.

Toinen ongelmallinen käsite on "tavallinen".
Perheensä surmannut oli tavallinen.
Normaali kunnon kansalainen.
Suomessa väkivalta on tavallista, sitä vain tapahtuu
naiset kävelevät ovia päin, perheitä surmaantuu.
Normaalia ja tavallista on meille väkivaltaisuus.
Sellaista se on, se suomalaisuus.


Kärkkäisen näytelmä Yksi kana ja kolme ateriaa on dialogia, jonka ohessa on lyhyet paikka- ja tilanneselitykset, siis perinteinen. Aiheena on perinnön kärkkyminen ja testamentin kanssa vehkeily. Mukana kulkee myös aavistus hyvien ihmisten rakkaudesta, joka on odottanut aikaansa, koska hyvät jaksavat odottaa. Juonenkäänteet ovat nopeita ja nokkelia. Juuri kun oivallat, että peli on menetetty, tuleekin uusi käänne, joka kääntää tilanteen ja lukijassa herää toivo, että ehkäpä hyvät saavatkin palkkansa. Ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Tämä on helppo nähdä upeasti toteutettuna näytelmänä. Takaumat voisivat näkyä videona samalla kun henkilöt kommentoivat niissä käytyä keskustelua reaaliaikaisesti. Ihastuttava näytelmä. Haluaisin ehdottomasti nähdä tämän. Jos Kilkun teos on pääruokaa, niin tämä maistuu ihanalta jälkiruualta. Molempia tarvitaan!

Ensi vuoden kirjoituskilpailussa etsitään hyviä pienoisromaaneja. Aihe on vapaa. Viime vuoden runokilpailuun annettiin yksi lause valmiiksi, mutta se saattaa sitoa, joten nyt saa kirjoittaa vapaasti, kunhan teos sisältää rikoselementtejä. Kirjoitusaikaa on ensi vuoden elokuun loppuun. Ja palkinnot jaetaan sitten juhlavuonna 2016. Lisätietoa löytyy täältä.

Kuvat ovat Unto Mentulan sarjasta Kouvola Noir
       

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos mLeena! Unto on kyllä minustakin hyvä kuvaaja, ei vain suostu minulle blogikuvaajaksi. ;)

      Poista
  2. Kiva postaus ja onnittelut voittajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Nämä naiset ovat kyllä onnittelunsa ansainneet - niin hienot tekstit molemmilla.
      Harmittaa, kun en löytänyt Kärkkäisen näytelmästä hyvää sitaattia. Se on niin kokonainen, että siitä on vaikea erottaa jotain yksinään puhuttelevaa kohtaa kuten Kilkun teoksesta.

      Ajattele, kuulin ensi vuoden teemaksi suunniteltavan jotain tyyliin "Murhan hyvä paikka". Kuusaalla "murhan" on vahvistussana: todella hyvä, tosi hyvä! Ja siihen pitää vastata: Niin minkin mielest. Kuusankosken keskus on viiden kilometrin päässä Kouvolan keskustasta, mutta ei siellä eikä missään muualla Kouvolan alueella käytetä "murhan" eikä omistusmuotoa "min". Hassu murre!

      Poista
  3. Kävin pitkästä aikaa sivuillasi ja kyllä vaan hyvä taso jatkuu :) Kouvola taitaakin olla hurja paikka kun lukee juttusi ja varsinkin kun katsoo kuvat. Hyvää kesää sinulle ja tsemppimieltä!
    manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin on. Kouvola on "murhan hyvä paikka"! Kuvat ovat kyllä mieheni, omat ovat pliisumpia.
      Kiitos manu, ja hyvää kesää sinulle myös!

      Poista

Väinö Linna, Tuntematon sotilas (Kirjablogit ja 101 kirjaa, vuosi 1954)

Kuva: Tuntematon sotilas, Elokuvapainos, 1956 Väinö Linnan suomalaisista sotilaista kertova romaani  Tuntematon sotilas , 1954, on it...