Kouvolan Dekkaripäivät
teki yleisöennätyksen, noin 600 ihmistä perjantain ja lauantain aikana. Ihmiset
ovat ehkä huomanneet, että kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen
keskustelutapahtuma, jossa dekkarit ovat vain väline. Minusta tapahtuman nimen
voisi aivan hyvin vaihtaa vastaamaan paremmin päivien sisältöä.
Päivillä julistetaan joka
vuosi uusi kirjoituskilpailu.
Tämän vuoden aiheena oli
näytelmä ja palkituiksi tulivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Elina Kilkku
ja Marita Kärkkäinen.
Kilkun näytelmä Jäädä
saa julma maa on näytelmä suomalaisesta väkivallasta. Palkintoraadin
päätuomari, teatterin johtaja ja näytelmäkirjailija itsekin, Henrik Timonen,
luonnehti tätä teosta kokeelliseksi möhkäleeksi, joka rikkoo monella tapaa
perinteistä näytelmäkirjallisuutta. Kärkkäisen näytelmä taas edustaa vahvasti
perinteistä tyyliä. Timonen korosti taiteen moniarvoisuutta palkitessaan kaksi
aivan erilaista teosta.
Jäädä saa julma maa
sisältää erilaista pahoinvointia: nuoren parin uupumista kaksosvauvojen hoidon ja
työttömyyden lannistamana, yksinäisen naisen padottua väkivaltaisuutta ja
kiinnostumista prisonpenpals.com -sivuston kautta löytämäänsä hirviömäiseen
pahoinpitelijään, hyvinvoivan yhteisön isien tarvetta perustaa
kodinturvajoukot ja karkoittaa vähänkin epäilyttävä kerjäläinen sadan
kilometrin päähän ja paljon, paljon muuta.
Teksti koostuu pitkistä monologeista, näyttämötapahtumien kuvauksesta (eräässä kohtauksessa valmistuu pieni ruumisarkku kansalaisopiston kurssilla), dialogeista ja antiikin kuoron tyyppisen ryhmän esittämistä runoista.
Tämä näytelmäteksti tuo mieleeni Alexandra Salmelan kirjoitustyylin ja Juha Hurmeen näytelmät, sama fragmentaarisuus, josta muodostuu puhutteleva kokonaisuus ja sama kevyen ja vakavan yhdistäminen. Dialogissa on myös jotain kaurismäkeläistä yksinkertaistusta ja hienovaraista ironiaa.
Timonen totesi, että jos tästä tehdään näytelmä, niin siitä tulee hyvin ahdistava ja hyvin vaikuttava. Pidän tästä tekstistä kovasti.
Teksti koostuu pitkistä monologeista, näyttämötapahtumien kuvauksesta (eräässä kohtauksessa valmistuu pieni ruumisarkku kansalaisopiston kurssilla), dialogeista ja antiikin kuoron tyyppisen ryhmän esittämistä runoista.
Tämä näytelmäteksti tuo mieleeni Alexandra Salmelan kirjoitustyylin ja Juha Hurmeen näytelmät, sama fragmentaarisuus, josta muodostuu puhutteleva kokonaisuus ja sama kevyen ja vakavan yhdistäminen. Dialogissa on myös jotain kaurismäkeläistä yksinkertaistusta ja hienovaraista ironiaa.
Timonen totesi, että jos tästä tehdään näytelmä, niin siitä tulee hyvin ahdistava ja hyvin vaikuttava. Pidän tästä tekstistä kovasti.
Annika: Lapset,
nyt lähdetään.
Sanokaa isille hyvästi.
Sanokaa isille hyvästi.
Jani: Ei.
Älä mene kissanpentu.
Älä mene kissanpentu.
Annika: Pikkulintu.
Meidän täytyy mennä.
Meidän täytyy mennä.
Jani: Mihin te menette? Anna minun viedä.
Autossa on vielä yhteen matkaan bensat.
Autossa on vielä yhteen matkaan bensat.
(Osa kuoron päätöslaulusta)
Laajennettu itsemurha on käsitteenä ongelmallinen
se häivyttää teon hirveyden ja tapahtuneen rikoksen.
Huumeidenkäyttö ei ole
vain laajennettua tajuntaa
doping ei ole pelkää laajennettua veriplasmaa
varkaus ei ole laajennettua omistamista
pahoinpitely ei ole laajennettua koskettamista
raiskaus ei ole laajennettu itsetyydytys
lapsen murha ei ole laajennettu raskaudenkeskeytys.
doping ei ole pelkää laajennettua veriplasmaa
varkaus ei ole laajennettua omistamista
pahoinpitely ei ole laajennettua koskettamista
raiskaus ei ole laajennettu itsetyydytys
lapsen murha ei ole laajennettu raskaudenkeskeytys.
Toinen ongelmallinen
käsite on "tavallinen".
Perheensä surmannut oli tavallinen.
Normaali kunnon kansalainen.
Suomessa väkivalta on tavallista, sitä vain tapahtuu
naiset kävelevät ovia päin, perheitä surmaantuu.
Normaalia ja tavallista on meille väkivaltaisuus.
Sellaista se on, se suomalaisuus.
Perheensä surmannut oli tavallinen.
Normaali kunnon kansalainen.
Suomessa väkivalta on tavallista, sitä vain tapahtuu
naiset kävelevät ovia päin, perheitä surmaantuu.
Normaalia ja tavallista on meille väkivaltaisuus.
Sellaista se on, se suomalaisuus.
Kärkkäisen näytelmä Yksi kana ja kolme ateriaa on dialogia, jonka ohessa on lyhyet paikka- ja tilanneselitykset, siis perinteinen. Aiheena on perinnön kärkkyminen ja testamentin kanssa vehkeily. Mukana kulkee myös aavistus hyvien ihmisten rakkaudesta, joka on odottanut aikaansa, koska hyvät jaksavat odottaa. Juonenkäänteet ovat nopeita ja nokkelia. Juuri kun oivallat, että peli on menetetty, tuleekin uusi käänne, joka kääntää tilanteen ja lukijassa herää toivo, että ehkäpä hyvät saavatkin palkkansa. Ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Tämä on helppo nähdä upeasti toteutettuna näytelmänä. Takaumat voisivat näkyä videona samalla kun henkilöt kommentoivat niissä käytyä keskustelua reaaliaikaisesti. Ihastuttava näytelmä. Haluaisin ehdottomasti nähdä tämän. Jos Kilkun teos on pääruokaa, niin tämä maistuu ihanalta jälkiruualta. Molempia tarvitaan!
Ensi
vuoden kirjoituskilpailussa etsitään hyviä pienoisromaaneja. Aihe on vapaa. Viime vuoden runokilpailuun annettiin yksi
lause valmiiksi, mutta se saattaa sitoa, joten nyt saa kirjoittaa vapaasti,
kunhan teos sisältää rikoselementtejä. Kirjoitusaikaa on ensi vuoden elokuun
loppuun. Ja palkinnot jaetaan sitten juhlavuonna 2016. Lisätietoa löytyy täältä.
Kuvat ovat Unto Mentulan sarjasta Kouvola Noir |
Hieno teksti ja napakymppikuvat siihen!
VastaaPoistaKiitos mLeena! Unto on kyllä minustakin hyvä kuvaaja, ei vain suostu minulle blogikuvaajaksi. ;)
PoistaKiva postaus ja onnittelut voittajille.
VastaaPoistaKiitos, Mai! Nämä naiset ovat kyllä onnittelunsa ansainneet - niin hienot tekstit molemmilla.
PoistaHarmittaa, kun en löytänyt Kärkkäisen näytelmästä hyvää sitaattia. Se on niin kokonainen, että siitä on vaikea erottaa jotain yksinään puhuttelevaa kohtaa kuten Kilkun teoksesta.
Ajattele, kuulin ensi vuoden teemaksi suunniteltavan jotain tyyliin "Murhan hyvä paikka". Kuusaalla "murhan" on vahvistussana: todella hyvä, tosi hyvä! Ja siihen pitää vastata: Niin minkin mielest. Kuusankosken keskus on viiden kilometrin päässä Kouvolan keskustasta, mutta ei siellä eikä missään muualla Kouvolan alueella käytetä "murhan" eikä omistusmuotoa "min". Hassu murre!
Kävin pitkästä aikaa sivuillasi ja kyllä vaan hyvä taso jatkuu :) Kouvola taitaakin olla hurja paikka kun lukee juttusi ja varsinkin kun katsoo kuvat. Hyvää kesää sinulle ja tsemppimieltä!
VastaaPoistamanu
Juu, näin on. Kouvola on "murhan hyvä paikka"! Kuvat ovat kyllä mieheni, omat ovat pliisumpia.
PoistaKiitos manu, ja hyvää kesää sinulle myös!