sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Lena Andersson, Omavaltaista menettelyä, romaani rakkaudesta (2014)



Tällä romaanilla on hyvä nimi. Se on suora suomennos alkuperäisestä ruotsalaisesta Egenmäktigt förfarande - en roman om kärlek (2013). Jo nimessä on ensimmäinen ironinen heitto: menettely on totisesti omavaltaista molemmilla suhteen henkilöillä, mutta onko tämä suhde rakkaussuhde? Omavaltainen menettely tuottaa omituisen, omanlaisensa romanssin!

Ester Nilsson on ajattelun ja kielen parissa työskentelevä nainen, runoilija ja esseisti.  Hän on ottanut jo varhain elämänohjeekseen tylsyyden torjumisen. Hän elää avoliitossa miehen kanssa, joka tyydyttää sopivasti hänen tarpeensa ja antaa hänen olla rauhassa. Ilmeisesti tylsyys on kuitenkin hiipinyt Esterin hyvin järjestettyyn elämään, koska hän rakastuu yllättäen mieheen, jota ei ole edes tavannut. Hän saa tehtäväkseen pitää esitelmän videotaiteilija Hugo Raskista. Ester paneutuu esitelmään huolella ja ensin kiinnostuu, sitten hurmaantuu esitelmänsä edistyessä Raskin persoonasta. Voisi sanoa, että Ester rakastuu omaan rakastumisen tunteeseensa.

    Hän huomasi, että ihminen voi ikävöidä ihmistä, jota ei ole koskaan tavannut muualla kuin mielikuvituksessaan. 

Hugo puolestaan rakastuu esitelmätilaisuudessa Esterin ylistäviin sanoihin itsestään ja kutsuu tämän ateljeehensa. Tästä tapaamisesta alkaa jonkinlainen seurustelu, suhde, jossa Ester on rakkauden kerjäläinen ja Hugo - Esterin näkökulmasta - kiduttaja. Keskustelut ravintoloissa ovat pitkiä ja antoisia, mutta suhde ei etene pitkään aikaan sen pitemmälle. Ester huomaa puutteita Hugossa, mutta työntää ne päättäväisesti taka-alalle.

         Joka kerta kun Ester esitti jonkin huomion, tuli hiljaista. Hugo ei koskaan lähtenyt jatkamaan mistään, mitä Ester sanoi. Ester lähti aina jatkamaan kaikesta, mitä Hugo sanoi. Kumpikaan ei ollut kovin kiinnostunut Esteristä, mutta molemmat olivat kiinnostuneita Hugosta.
       Ester pani merkille, että Hugolta puuttui uteliaisuutta ja anteliaisuutta, mutta ei antanut sen vaikuttaa hartauteensa.

Tarinan edetessä lukija kokee, että Ester nolaa itsensä matelemalla ja Hugo nolaa itsensä puhumisensa ja käyttäytymisensä ristiriidalla. Hän paasaa yhteiskuntavastuusta ja välittämisestä, mutta käyttäytyy itse aivan päinvastoin, itsekkäästi ja omaa etuaan ajaen. Hugo on kaikkea kritisoiva, kliseinen narsisti. Esteriä hän pitää psykopaattisesti narun päässä, välillä loitontaa ja välillä vetää luokseen. Kun he lopulta päätyvät rakastelemaan, se ei muuta Hugon käyttäytymistä yhtään sen huomaavaisemmaksi. Häntä fyysinen rakkaus ei velvoita mihinkään, kun se Esterin ajatusmallissa on ratkaiseva askel eteenpäin suhteessa. Ester-parka tulkitsee itsepetoksessaan pienetkin myönnytykset suuriksi. Niin kauan kuin Hugo ei suoranaisesti aja häntä pois, hän odottaa Hugon ryhtyvän hänen kaipuunsa mieheksi.
Miten Hugo voi kohdella häntä jumaloivaa naista noin julmasti? Ehkä hän ei vain uskalla jättää itseensä ripustautunutta Esteriä kertarysäyksellä. 
  
Tunnistan nämä molemmat käyttäytymismallit. Naisilla on usein pakonomaista rakkauden nälkää ja intohimoa, jota tyydyttämään etsitään joku sopiva tyyppi ja sitten petytään, kun tästä ei ole haaveen täyttäjäksi. Mutta kyllä nainenkin voi joutua Hugon tavoin ravistelemaan välinpitämättömällä käyttäytymisellä itsestään irti tarrautujaa, jolle ei uskalla pamauttaa ”ei”.

Hugo Rask on niin selvästi 70-lukulainen ”porvarillisia riippuvuuksia” vastaan mökeltävä muka-edistyksellinen, ihmissuhteissaan laiska diivanpaskiainen (anteeksi alatyylinen ilmaus!), että en yhtään ihmettelisi, jos Lena Anderssonilla olisi ollut joku tietty esikuva tätä hahmoa luodessaan. Hän on sanonut, että tällaisia ihmisiä riittää Ruotsin kulttuurielämässä edelleen, ja näin osa kulttuurieliittiin kuuluvista puhuu.

Mitä ympäristö sitten ajattelee Esterin ja Hugon epäsuhtaisesta suhteesta? Ystävätärkuoro varoittaa Esteriä, mutta tämä on kuuro ohjeille. Hugon ympärillä pörräävä ihailija- ja avustajakaarti katsoo Esteriä säälien. He ovat samanlaisia sitoutumisia välttäviä, ”vapaita” ihmisiä kuin Hugo.

   - Se on pelkkä konventio, että pitäisi olla rehellinen ja avoin ja puhua kaikesta, Hugo sanoi. – Se on totalitaarinen vaatimus, tukahduttava epävapaus, jonka sälytämme toistemme niskoille.

Ruotsissa kohahdettiin alkuun, kun kuultiin, että juuri Lena Andersson, tämä kipakka kuvien kaataja, on kirjoittanut rakkausromaanin. Andersson on ruotsalaisen kulttuuriväen joukossa harvinainen radikaali. Hän on kirjoittanut räväköitä kolumneja pyhinä pidetyistä asioista, äitiydestä, Ruotsin monarkiasta ja hyvinvointivaltiosta. Eräs hänen neljästä aiemmin julkaistusta romaanistaan, Duck City (2006) kertoo maasta, jonka ylipainoisia asukkaita syötetään roskalla ja pakkolaihdutetaan samanaikaisesti. Muistan lukeneeni Anderssonin suuren kohun nostattaneen ateistisen kesäsaarnan, jonka hän kirjoitti Ruotsin radiolle 2005. Hän syväluki tähän kirjoitukseensa Uutta Testamenttia ja näki Jeesuksen lahkojohtajana, jota opetuslapset pelkäsivät tämän besserwisser-käytöksen takia. Kuulostaa ihan Hugo Raskilta!

Kun Omavaltaista menettelyä oli julkaistu, huomattiin, että kyseessä ei ole rakkausromaani ollenkaan sen tavanomaisessa merkityksessä. Kirja on pikemminkin tutkielma vallasta toiseen ihmiseen. Sen nimi on otettu Ruotsin perustuslaista.
Se, joka . . . ottaa luvattomasti käyttöönsä tai muulla tavoin anastaa toisen omaisuutta, tuomitaan omavaltaisesta menettelystä . . .

Lopuksi on todettava, että Ruotsin kulttuurieliitti kyllä ymmärtää hyvän kirjan päälle. Andersson nappasi tällä kirjallaan tavoitellun August-palkinnon.

24 kommenttia:

  1. Kiinnostavia näkökulmia tähän kirjaan, jonka itsekin juuri luin. Anderssonista en aiemmin tiennytkään noita asioita, joten kirjahan saa uusia tulkintoja heti.

    VastaaPoista
  2. Niinpä saakin!
    Myös Andersonin kolumnistin ja kriitikon lyhyt, napakka ilmaisu tuntuu toimivan hyvin tässä kirjassa.
    Kansikin vaikuttaa heti Anderssonin taustan tuntien aika ironiselta. Eikö tuo ylempi käsi olekin miehen käsi? Hugoko siinä nyppii terälehtiä Esterin romanttisesta pakkomielteestä!

    VastaaPoista
  3. Hyvin kiteytetty Marjatta! Ja mielenkiintoista tausta- & historiatietoa kirjailijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Minä kiinnostuin tästä juuri sinun blogikirjoituksesi luettuani. Löysin noita tietoja jostain lehtihaastattelusta. Samassa jutussa oli myös, että Andersson oli viettänyt peräti kaksi vuotta Suomessa 2003 - 2005 ja opiskellut suomea. Voitaiskohan me ottaa pikkuisen kunniaa hänen kirjallisesta menestymisestään?

      Poista
  4. Hieno kirjoitus hienosta kirjasta! "Rakkausromaanin" merkitys saa tässä todellakin mielenkiintoista lisäsävyä - ja muutenkin Anderssonin kyky syvätarkastella kieltä tekee tästä jo muiltakin ansioiltaan erinomaisesta teoksesta kertakaikkiaan huikean! Ja tosiaan, annat kirjoituksessasi myös kiinnostavaa taustatietoa Anderssonista, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Yksi tarkastelukulma olisi ollut myös kieli, miten epämääräisellä puheella voi hämäännyttää. Ja sinähän pohdit omassa blogissasi juuri kieltä rakkauden välittäjänä ja epääjänä erittäin taitavasti.

      Poista
  5. Parhaiten kirjaa varmaan kuvaa toteamuksesi, että Ester rakastuu eniten rakastumisen tunteeseen. Oli tosi kiva lukea taustatietoja. Miten itse rankkasit kirjan? Lukemisestani on jonkin aikaa, mutta se jäi mieleen. Itse rankkasin kirjan pidettäviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä kirja. Pidin kuitenkin enemmän äskettäin bloggaamastani Daniela Krienin kirjasta "Vielä joskus kerromme kaiken", jossa on ihan oikeaa intohimoa. Tämä on enemmän tutkimus, jossa Andersson katsoo päähenkilöitään suurennuslasilla eikä näe kummankaan toimintaa suositeltavana. Tämä on myös hyvä varoitus, jonka voisi antaa nuorelle tytölle aikuistumislahjaksi.
      Luin sinunkin blogistasi ansiokkaat arvostelut näistä molemmista kirjoista, mutta en osannut kommentoida, kun en ollut vielä itse lukenut kirjoja.

      Poista
  6. Hei, Marjatta! Tämän kirjaesittelyn luettuani huomaan olevani kiinnostutunut k.o. kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Lissu! Kiva kuulla, että kiinnostuit. Kannattaa lukea.

      Poista
  7. Tämä kirja on ehdottomasti kirjakevääni helmiä. Sain vielä kunnian tavata kirjailijan kustantamon kutsusta ja kuulla hänen ajatuksiaan kirjasta ja kirjoittamisesta, oli tosi mielenkiintoista ja Andersson oli karismaattinen nainen. Hän sanoi olleensa itse joskus sekä Hugon että Esterin saappaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että! Minä muistankin nyt sinun kertoneen tästä joskus keväällä.
      No niin, siellä oli omakohtaisia kokemuksia takana. Voi olla, että joku "hugo" nyt tunnistaa itsensä ja - toivottavasti - myös näkee itsensä!

      Poista
  8. Tämä oli kyllä omanlaisensa. Samalla kertaa satiirinen ja ilkeä, sitten kuitenkin lempeä ja ymmärtäväkin. Ester ja Hugo eivät ole kovin miellyttäviä, mutta heidänlaisiaan on olemassa. Ja Andersson kirjoittaa niin hyvin, tarkkaan.

    Olin samassa tilaisuudessa kuin Suketus ja Andersson osaa nauraa myös itselleen. Se on tärkeä taito!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös havainnut lukemistani haastatteluista, että Andersoon ei suhtaudu itseensä mitenkään tärkeästi. Ja jos sanoo, että on ollut sekä Esterin että Hugon saappaissa, niin osaa kyllä nauraa itselleen. Kuvittelen hänet vahvaksi naiseksi.

      Olen itsekin tuntenut muutaman Hugo-tyypin ja ärsyyntynyt heihin niin paljon, että teki oikein hyvää kuvailla tällaisen tyypin toimintakaavan typeryyttä. Ähäkutti, hugot, katsokaa, millaisia ootte! Olen myös Esterin tavoin katsonut läpi toisen loukkaavan käyttäytymisen ja ollut liian hyväuskoinen. Tämän kirjan lukeminen taisi toimia terapeuttisena.

      Poista
  9. Apua, tämä kirja sopii minulle kuin nenä naamaan juuri nyt! Kiitos mielenkiintoisesta arviosta, pakko etsiä tämä käsiini jostain.

    Iloisia uutisia sinulle: voitit Pinon päällimmäisen synttäriarvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja rakentaa ihmistyyppinsä kyllä huolella. Melkein näkee nämä henkilöt edessään. Hyvä kirja!

      Kiitos iloisesta uutisesta, Sanna!

      Poista
  10. Yhdyn Sannabanan huudahdukseen;) Luin kirjan takakannen ja tuli heti sellainen olo, että tämän haluaisin ehtiä lukea.

    Hieno arvio sinulla, jossa tuntuu selkeä, osin humiristinenkin analyysi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen Leena, että pidät tästä. Minä pidin tavattomasti Krienin kirjasta Joskus vielä kerromme kaiken, kuten sinäkin. Sitten osui heti perään toinen intohimoa käsittelevä kirja, jossa pakkomielteistä intohimoa tarkastellaan kriittisesti. Näiden kirjojen intohimot ovat osin samaa, mutta osin aivan eri tunnetta.

      Minusta tuntuu, että kirjan ironinen huumori vähän tarttui minuun ja pani kirjoittamaan tuolla tyylillä.

      Poista
    2. En muistanutkaan, että olit tämän lukenut. Koska oma n tekstini vein wordille jo eilen, luin nyt oikein ajatuksella. Olemme painottaneet hieman eri asioita, mutta ehkä minunkin olisi pitänyt suomia Raskia kovemmin;)

      Oli muuten ihan vahinko, että tämän ensimmäiset sivut luin, sillä olin jo siirtänyt syrjään tyyliin 'en ehdi'. Kun aloitin illalla, en lopettanut ennen kuin kirja oli luettu. Tätä ei vain voinut pätkäistä eli ilmeisesti muutin asumaan Esterin pään sisään.

      Olin kirjoittaa, että tässäpä toinen Finlnadia -ehdkas Neljäntienristyksen oheen, mutta tämä Andersson onkin ruotsalainen kirjailija;)

      Poista
    3. Joo, tämä vie kyllä lukijan Esterin pään sisään. Se on juuri kiva, että eri lukijat huomaavat eri asioita. Odotaan mielenkiinnolla postaustasi, Leena!

      Poista
    4. "Hugo Rask on niin selvästi 70-lukulainen ”porvarillisia riippuvuuksia” vastaan mökeltävä muka-edistyksellinen, ihmissuhteissaan laiska diivanpaskiainen (anteeksi alatyylinen ilmaus!), että en yhtään ihmettelisi, jos Lena Anderssonilla olisi ollut joku tietty esikuva tätä hahmoa luodessaan. Hän on sanonut, että tällaisia ihmisiä riittää Ruotsin kulttuurielämässä edelleen, ja näin osa kulttuurieliittiin kuuluvista puhuu."

      Yllä olevasta tekstiiisi voin vain yhtyä ja todeta, että miten minulle tulee heti mieleen näkö- ja äänihavaintoja hugoista Suomessa. Noita itseään täynnä olevia miehiä, jotka kukkopoikina kuvittelevat voivansa saada kaikki naiset kaatumaan kuin pyhän herätyksen saaneena heidän sänkyynsä ja luulevat vielä, että heidän pyhä kykynsä on niin autuuallista, että sen perään kaikki itkevät. Tiedän itse heti ketä ajattelen, mutta riittäähän noita.

      Sepä juuri, että KUMPIKAAN heistä ei ollut kiinnostunut Esteristä, vain Hugosta.

      Signeerasin tämän kirjan itselleni, sillä äärettömän vaikuttavien sittaattien takiakin jo tämä on pidettävä omassa kirjahyllyssä.

      Poista
  11. Ihanasti kerrot tästä kirjasta, niin, että ihan innostuin ja kiinnostuin! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta! Tämä kirja innosti minua ja kiva kuulla, että se innostus välittyi.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...