sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pekka Hiltusen Iso (2013), kirjan herättämiä ajatuksia



Anni Kantto on kookas nainen. Hän käy taistelua lihavien demonisointia vastaan. Hän tekee sen hyvin. 

Anni kerää kaiken yleisestä tuomitsevasta linjasta poikkeavan tutkimustiedon lihavuudesta, mitä saa käsiinsä. Hän odottaa tilaisuutta tuoda sen julki. Hän tekee tämän itsensä vuoksi. Hän ei tunne enää itseään kauniiksi paitsi hyvin harvoin, yksin verhot kiinni tanssiessaan. Hän tietää, että tämä tunne on tullut häneen ulkoapäin, muilta ihmisiltä.

Tutkimustensa yhteydessä Anni löytää tietoja Etelä-Afrikasta 1810 Lontooseen tulleesta - tuodusta? - naisesta, Saartjie Baartmanista. Saartjie oli valkoisten silmissä eksoottisen näköinen khoikhoinaisille tyypillisen ison, erikoisenmuotoisen takapuolensa vuoksi. Siinäpä syntyikin sitten jollakulla kekseliäällä liikeidea. Saartjielle annettiin taiteilijanimeksi Hottentotti-Venus, hänen normaalien vaatteittensa tilalle vaihdettiin paljastava lannevaate ja häntä näytettiiin maksusta teatterisaleissa. Lisämaksusta tätä ihmistä sai tökkiä sormilla tai kepillä. Kun englantilaiset kyllästyivät tökkimiseen Saartjie ajautui Ranskaan, jossa häntä pidettiin näytillä narussa ja kaulapannassa. ”Työstään” rasittuneena Saartjie turrutti iseään alkoholilla ja kuoli äärimmäisessä kylmyydessä talvella 1815 keuhkotautiin. Vielä kuolemansa jälkeenkin Saartjie palveli ihmisten tirkistelynhalua. Eräs ranskalainen professori säilöi museoon hänen luunsa, aivonsa ja myös hänen sukupuolielimensä, joita Saartjie ei ollut koskaan suostunut esittelemään. Hänellä oli heimonsa naisten tapaan venytetyt häpyhuulet. Saartjien jäänteet palautettiin Etelä-afrikkaan vasta 2002.

     Minä voin nähdä Saartjien. Näen hänet mielessäni.
     Näen hänet joka ilta, kun avaan television. Siellä hän on, laihdutus- ja muodonmuutossarjoissa. Laihdutusohjelmiahan on tv:ssä lähes yhtä paljon kuin sarjoja, joissa laitetaan ruokaa kilpaa. Suurin pudottaja. Olet mitä syöt. Hurja painonpudotus. Rakas, sinusta on tullut pullukka. Hullut syömärit.
      Ja Saartjieta muistaen kaikkein surkuhupaisimmin:Tanssi peppu pieneksi.

Milloin meistä on tullut - uudestaan - näin irvokkaita? Minusta tuntuu, että minun elinaikanani on joskus oltu sivistyneempiä. Lapsuudessani ei kukaan kommentoinut toisten kokoa rumalla tavalla. Isoista naisista saatettiin sanoa, että onpas siinä talossa komea emäntä. 

Kun ihmisen muokkaamisesta veitsellä tai pistoksella on tullut yhä yleisempää ja helpompaa, samalla yleistyy ajatus, että kaikkien oikeastaan kannattaisi tai pitäisi tehdä niin. Että vain itseään muokkaava ihminen on hyvä ihminen. Että vasta sitten on tämän ajan ihminen, kun muokkaa itseään.

Huomasin eräällä nettisivulla kuvia eteläkorealaisista missiehdokkaista, 4 kuvaa allekkain ja kunkin kuvan jälkeen vielä 4 kuvaa lisää peräkkäin. Katsoin, että onpas siinä samannäköisiä tyttöjä eikä vaakakuvistakaan voi erottaa tyttöjä toisistaan. Tekstistä kävi ilmi, että kuvissa oli 20 eri kandidaattia. Kaikille oli tehty toivottu keijukaismainen kasvonmuoto.

Kiitos Pekka Hiltunen, että toit näin hyvän ja vahvan naishahmon puhumaan näin tärkeästä asiasta. Sinä kirjoitat vaivattomasti ja hyvin, koska sinulla on asia, jonka pitää tulla esiin. Kiitos myös positiivisesta lopusta.  Näyttää siltä, että Anni vielä jonain päivänä tuntee itsensä kauniiksi ja kasvaa kokonsa mittaiseksi, vaikka ympäristö ei millään sitä hänelle soisi.



1 kommentti:

Turku ja Barcelona

Kuljin perjantai-iltana Kouvolan Taiteiden yön tapahtumissa. Olin katsomassa valokuvanäyttelyä ja mietin juuri, joko pitäisi kiirehtiä Kymi ...