torstai 12. syyskuuta 2013

Tunnelmia hyvän elokuvan jälkeen

Kävin katsomassa Peter Franzénin elokuvan Tumman veden päällä. Franzén on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan oman samannimisen kolme vuotta sitten ilmestyneen romaaninsa pohjalta. Kaiken lisäksi hän näyttelee elokuvassa päähenkilön, 6-vuotiaan Peten, biologisen isän roolin.

Yle Uutisten kulttuurisivuilla  sanotaan, että se joka astuu tästä elokuvasta ulos kuivin silmin, on todennäköisesti kivestä tehty. No, en ole. En tiedä, oliko näytöksessä ketään muutakaan kivi-ihmistä, koska hiippailin ulos silmät alasluotuina. Sydämeni oli ratketa kaikkien maailman pienten petejen puolesta, joiden perheessä on alkoholismia tai jotain siihen verrattavaa kauhua. 


Tumman veden päällä kertoo keminmaalaisesta perheestä, jossa poliisi-isä muuttuu alkoholia nautittuaan mukavasta, leikkisästä miehestä uhkailevaksi hirviöksi.  Äiti yrittää uskoa parannuslupauksia ja elättelee toivoa paremmasta, onhan mies aina väkivaltakohtausten jälkeen lempeä ja hyvittelevä, maailman paras isä. Väkivalta kuitenkin pahenee, ja lopulta äidin on pakko muuttaa lasten kanssa muualle. 

Lapsen näkökulma tulee elokuvassa esiin valoisuutena ja toiveikkuutena. Vaikka Pete joutuu ajoittain kulkemaan varpaisillaan valppaana, vilkuilemaan ja kuulostelemaan,  hän unohtaa nopeasti ja on taas aurinkoinen ja luottava lapsi. Mummo ja Pappa, joiden luo äiti, Pete ja pikkusisko Suvi usein pakenevat, on kuvattu juuri niin ihanina ja täydellisinä kuin vain pieni lapsi voi turvalliset isovanhempansa kokea. Marja Packalénin Mummo ilmaisee vähäeleisesti ilmeillään oman huolensa. Kesken unien herätetty Ismo Kallion esittämä Pappa toivottaa kotoaan paenneet aina yhtä riemastuneena tervetulleeksi:"Voi mahoton - ja taas nähhään!"


Erityisen hieno osa niin elokuvaa kuin kirjaakin ovat Papan tarinat, joita lapset kuuntelevat silmät pystyssä. Nimikin tulee tällaisesta tarinasta. Pappa joutuu tuulen eli vinkan heittämänä riippumaan sillankaiteesta "tumman veen päälä", josta mystinen sadun susi vetää hänet takaisin sillalle. Onpa suden nuuhkimassa muovipussissa vielä sudenkarvaakin ja  osa lakupötköistä on kadonnut suden suuhun palkkioksi pelastamisesta. Niin paljon Pappa näkee vaivaa saadakseen lasten ajatukset pois siitä pahasta, mitä kotona tapahtuu. Ismo Kallio on mieleenjäävä näky riippuessaan yläpetin kaiteesta vinkan heittämänä. 


Kaikki näyttelijäsuoritukset ovat onnistuneita. Olavi Angervo on lupaava lapsinäyttelijä. Hänen kasvoistaan näkyvät tunteet. Samuli Edelman on uskottava arvaamattomana alkoholistina ja Matleena Kuusniemi vakuuttaa äitinä, jolla alkaa ehkä parempi elämä. Peter Franzén Peten biologisena isänä, stadin kundina, on juuri niin maisemaan sopimaton kuin pitääkin. Viedä nyt pikkupoika tutustumismielessä hienoon hotelliin päivälliselle, "safkaa syömään ja bamlaamaan". Tämän paremmin ei Kake osaa poikaansa lähestyä, ja suru osaamattomuudesta näkyy hänen silmissään.


Elokuvan lopussa ollaan koulun kevätjuhlassa. Pete pääsee tokaluokalle. Hän rukoilee,  ettei kukaan joutuisi vaaraan "tumman veen pääle". Viattomat lasten kasvot koulun kevätjuhlassa ja Lapin luonnon hento vihreys ovat kaunis lopetus puhuttelevalle elokuvalle. 


Franzénilta on juuri ilmestynyt uusi kirja, Samoilla silmillä. Nyt seurataan teini-ikäisen Peten edesottamuksia. Kirjastovarauksessani lukee "matkalla noutopisteeseen". Sopivasti!

 

8 kommenttia:

  1. Ehdit sitten ennen mua, mutta mie menen pyhänä katsomaan ja sitten kun nähdään niin ruoditaan yhdessä kokemukset. Mulla myös varauksessa Franzenin toinen, mutta ei ole vielä käsissä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa samanaikaisuutta meillä! Nyt on Lappi esillä: on Franzen ja Tervo ja mikä se dekkari olikaan, Veripailakat.

    VastaaPoista
  3. Milla Ollikainen Veripailakat ja tietenkin hiukan alempaa Oulusta Pauliina Rauhala Taivaslaulu. Siitä tulikin mieleeni,että tänään tulevassa Inhimillinen tekijä ohjelmassa on mielenkiintoinen aihe lestadiolaisuudesta ja mukana mm.Pauliina Rauhala ja lestadiolainen naispappi.

    VastaaPoista
  4. Se pitää katsoa. Kyllä kirja vaan on voimakas ase. Pauliina Rauhala on saanut paljon keskustelua aikaiseksi lahkojen epäinhimillisyydestä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin kävin katsomassa tämän ja niin siinä kävi, ettei elokuvista tosiaankaan voinut poistua kuivin silmin. Todella hyvin näytelty elokuva, joka on myös kauniisti kuvattu: hienoja luontokuvia ja ihmeellistä valoa. Kerronnan tasolla elokuvassa oli ehkä turhaa toisteisuutta, mutta vaikuttava kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Totta, käsikirjoitus ei ehkä ollut ihan nappiin, mutta sen antoi anteeksi, kun se tärkein toteutui eli elokuva jätti tunnetilan.

    VastaaPoista
  7. Nyt on katsottuna ja kokemus analysoituna. Odotukseni oli koskealla, hyvien arvostelujen ja monen tutun kertomana, kuitenkin pettyneenä. Kuvaus oli kaunista paikoin jopa satumaista valojen takia, mutta, mutta, jotain puuttui, en tiedä mitä? Samuli Edelmanin näyttelijäsuoritus oli suurin pettymys, hän ei ollut aito, vaan jännitti pahoja kohtauksia, joissa selväsäti liikuttiin hänen mukavuusalueensa äärirajoilla. Lapset olivat aitoja ja Ismo Kallio pappana aivan hurmaava, huikea kerrassaan. Matleena Kuusniemi oli myös erinomaisen vakuuttava pelkäävästä, ahdistuneesta äidistä, joka tiikerin lailla puolusti pentuja ja kotiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, sinä koit noin. Minä olen nähnyt Samuli Edelmanin jossakin karskeissa rooleissa, mutta pidin hänestä tässä enemmän.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...