Jos olet yötä jonkun tytön luona,
Äiti sanoi, soita minulla ja anna
hänen puhelinnumeronsa, jos satun
yhtäkkiä kuolemaan, haluan että saat tietää siitä
joltain perheenjäseneltä etkä
lukemalla kuolinilmoituksen sanomalehdestä.
Voit ottaa tytön mukaasi hautajaisiiin,
jos hän haluaa tulla, mutta mene ensin
kotiin ja vaihda vaatteet.
Muista pukeutua mustaan pukuun ja solmioon.
Pidä huolta isästäsi ja katso,
ettei hänkin kuole murehtiessaan sitä,
oletko sinä vielä elossa. Ja jos
saankin vain sydänkohtauksen
ja toivon sinun käyvän luonani sairaalassa,
lupaan olla nolaamatta sinua kertomalla
puhelimessa, että olen äitisi.
Sanon, että olen naapuri.
Hal Sirowitzin runot ovat kutkuttavan hauskoja. Kaikki jotka ovat lukeneet amerikanjuutalaisten kirjailijoiden romaaneja ja katsoneet Woody Allenin elokuvia, tietävät termin "Jewish mama".
Jewish mama syyllistää, touhottaa, suunnittelee asioita poikansa puolesta, vähättelee häntä ja samalla odottaa häneltä suuria. Pojasta pitää tulla vähintään lääkäri tai lakimies, vaikka äidin on muistutettava häntä vielä aikuisena parturiin menosta.
Elämä on täynnä vaaroja, ja jos ei äiti muista varoitella ja kontrolloida, niin poika jättää sormensa auton oven väliin, olkoon hän minkä ikäinen tahansa, ja vajoaa pummiksi eikä saa koskaan tyttöystävää. Eräässä Woody Allen -elokuvassa äiti, pieni mummo, marssii tomerasti naisystävä toisessa kainalossa ja käsilaukku toisessa kohti pojan toimistoa, jossa tällä on menossa tärkeä palaveri. Äidin asia on aina tärkeämpi kuin mikään muu.
Jewish mama -suhtautuminen näkyy juuri suhteessa poikaan, samoin omaan aviomieheen, mutta ei koskaan tyttäreen, jonka vuoksi ei tarvitse murehtia, koska hän on sukupuolensa vuoksi tuttu ja luotettava.
Hal Sirowitz on kertonut Äiti sanoi -runojensa saaneen alkunsa opiskeluaikaisista illanvietoista, joissa hän kavereineen istui ringissä tarinoimassa ja se jolla oli hulluin ja hankalin äiti voitti.
Tunnustan, minussa on jonkin verran Jewish mamaa, ei sitä syyllistämistä ja vähättelyä, ei tietenkään, minähän ihailen poikiani, mutta pikkuasioista huolehtimista, sitä kyllä. Olen ristiriitaisesti aina luottanut poikieni pärjäämiseen isoissa asioissa (ehkä liikaakin silloin kun olivat nuorempia), mutta epäillyt, että eivät muista vaihtaa talven tullen pitkiin kalsareihin - yhä vielä - ja ravintolasta lähtiessä saatan kysyä, pitääkö kenenkään käydä vessassa (oh, my god...) ja pojat ovat siis syvällä keski-iässä.
En ymmärrä, miten huolehtimista voi olla koskaan liikaa ihmisten välillä. Eihän rakkautta voi olla liikaa.
Jotkut naiset näkevät lapsensa ja puolisonsakin ikään kuin itsensä jatkeena ja ulottavat itsekehun välttämisen myös heihin, jotkut taas leveilevät julkisesti lastensa saavutuksilla niitä suurennellen ja harvinaisena pitäen. Kumpikaan asenne ei tietenkään ole lapselle hyvä eikä ympäristön mielestä miellyttävä.
Amerikkalainen, juutalaistaustainen Hal Sirowitz on runoilija ja erityisopettaja, nykyään jo eläkkeellä työstään. Hän on paitsi kirjoittanut myös esittänyt runojaan lavalla ja televisiossa.
Mother said on hänen ensimmäinen runokirjansa, se ilmestyi 1996 ja Hanna Kjellbergin suomennos kirjasta 1999.
Sirowitz on maininnut taiteellisiksi esikuvikseen Woody Allenin ja Franz Kafkan. Häntä on verrattu usein toiseen amerikanjuutalaisuutta värikkäästi kuvanneeseen kirjailijaan, Philip Rothiin.
Sirowitzin kirjoja on käännetty 13 kielelle.
Minut nämä runot saavat nauramaan ääneen, mutta tiedän, että jotkut eivät näe niissä mitään hauskaa. "Sanon että olen naapuri" - kihihihi...
Elämä on täynnä vaaroja, ja jos ei äiti muista varoitella ja kontrolloida, niin poika jättää sormensa auton oven väliin, olkoon hän minkä ikäinen tahansa, ja vajoaa pummiksi eikä saa koskaan tyttöystävää. Eräässä Woody Allen -elokuvassa äiti, pieni mummo, marssii tomerasti naisystävä toisessa kainalossa ja käsilaukku toisessa kohti pojan toimistoa, jossa tällä on menossa tärkeä palaveri. Äidin asia on aina tärkeämpi kuin mikään muu.
Jewish mama -suhtautuminen näkyy juuri suhteessa poikaan, samoin omaan aviomieheen, mutta ei koskaan tyttäreen, jonka vuoksi ei tarvitse murehtia, koska hän on sukupuolensa vuoksi tuttu ja luotettava.
Hal Sirowitz on kertonut Äiti sanoi -runojensa saaneen alkunsa opiskeluaikaisista illanvietoista, joissa hän kavereineen istui ringissä tarinoimassa ja se jolla oli hulluin ja hankalin äiti voitti.
Tunnustan, minussa on jonkin verran Jewish mamaa, ei sitä syyllistämistä ja vähättelyä, ei tietenkään, minähän ihailen poikiani, mutta pikkuasioista huolehtimista, sitä kyllä. Olen ristiriitaisesti aina luottanut poikieni pärjäämiseen isoissa asioissa (ehkä liikaakin silloin kun olivat nuorempia), mutta epäillyt, että eivät muista vaihtaa talven tullen pitkiin kalsareihin - yhä vielä - ja ravintolasta lähtiessä saatan kysyä, pitääkö kenenkään käydä vessassa (oh, my god...) ja pojat ovat siis syvällä keski-iässä.
En ymmärrä, miten huolehtimista voi olla koskaan liikaa ihmisten välillä. Eihän rakkautta voi olla liikaa.
Jotkut naiset näkevät lapsensa ja puolisonsakin ikään kuin itsensä jatkeena ja ulottavat itsekehun välttämisen myös heihin, jotkut taas leveilevät julkisesti lastensa saavutuksilla niitä suurennellen ja harvinaisena pitäen. Kumpikaan asenne ei tietenkään ole lapselle hyvä eikä ympäristön mielestä miellyttävä.
Amerikkalainen, juutalaistaustainen Hal Sirowitz on runoilija ja erityisopettaja, nykyään jo eläkkeellä työstään. Hän on paitsi kirjoittanut myös esittänyt runojaan lavalla ja televisiossa.
Mother said on hänen ensimmäinen runokirjansa, se ilmestyi 1996 ja Hanna Kjellbergin suomennos kirjasta 1999.
Sirowitz on maininnut taiteellisiksi esikuvikseen Woody Allenin ja Franz Kafkan. Häntä on verrattu usein toiseen amerikanjuutalaisuutta värikkäästi kuvanneeseen kirjailijaan, Philip Rothiin.
Sirowitzin kirjoja on käännetty 13 kielelle.
Minut nämä runot saavat nauramaan ääneen, mutta tiedän, että jotkut eivät näe niissä mitään hauskaa. "Sanon että olen naapuri" - kihihihi...
Jo nimet ovat hauskoja Kuolemansanoma (runo tämän juttuni alussa), Irti koukattu silmä (jos kurkkii auton ikkunasta, niin oksa pistää silmään), Terapeutti läheltä kotoa (siksi, että voi tulla käynnin jälkeen äidin arvioitavaksi), Myöhäinen puhuja (poika alkoi puhua kolmivuotiaana, kunpa ei olisi... ).
Hyväksi lopuksi ote runosta Päivän alku, jossa äiti motkottaa siitä, että poika ei petaa sänkyään eikä tajua sitä mielipahan määrää, minkä äidille aiheuttaa, koska hänelle päivä alkaa vasta kun sänky on pedattu.
Ei minun tarvinnut käydä koulua oppiakseni
äidiksi, Äiti sanoi. Se tuli ihan
luonnostaan. Jos panin tuttipullon
suuhusi, olit onnellinen. Jos otin
sen pois liian nopeasti, itkit.
Ja jos jätin sinut yksin, pitkästyit.
Siksi minua hämmästyttää, että kaikkien
Hyväksi lopuksi ote runosta Päivän alku, jossa äiti motkottaa siitä, että poika ei petaa sänkyään eikä tajua sitä mielipahan määrää, minkä äidille aiheuttaa, koska hänelle päivä alkaa vasta kun sänky on pedattu.
Ei minun tarvinnut käydä koulua oppiakseni
äidiksi, Äiti sanoi. Se tuli ihan
luonnostaan. Jos panin tuttipullon
suuhusi, olit onnellinen. Jos otin
sen pois liian nopeasti, itkit.
Ja jos jätin sinut yksin, pitkästyit.
Siksi minua hämmästyttää, että kaikkien
näiden vuosien jälkeenkään sinä et tiedä,
miten olla poika. Kun minä opin kaiken tämän
sinusta, sinä et oppinut minusta mitään.
miten olla poika. Kun minä opin kaiken tämän
sinusta, sinä et oppinut minusta mitään.
Hyvää äitienpäiväviikonloppua joka taholle!
 |
| Kuva perhealbumista 80-luvulta, Salaisuuden välittäminen |
Hyvää äitienpäivää <3 Jännityksellä jälleen odottelen, miten äitienpäivä sujuu. Suunnitelmissa on mennä kitarakonserttiin <3
VastaaPoistaHyvää konserttia ja muuta jännittävää, Mai!
PoistaOlipa hauskaa juttua äidistä, etenkin juutalaisesta versiosta. Itse elän vihdoin sellaisia vuosikymmeniä, etten enää alvariinsa puutu lasteni, saati lastenlasteni tekemisiin. Näin isoisoäitinä tunnistan olevani ulkokehällä.
VastaaPoistaIloa äitienpäivääsi!
Kiitos, samoin Lissu sinulle - sinne ulkokehälle!
PoistaUlkokehällä on vähän kuin kunniajäsen, saa olla mukana, mutta ilman velvoitteita ja odotuksia.
Tosi nokkelia ja hauskoja runoja, tuosta erityisestä mammatyypistä. Tuo lasten elämään puuttumattomuus on semmoinen asia, jonka joutuu oppimaan kantapään kautta, ainakin minä olen joutunut. En tiedä mitään poikien äitinä olemisesta, vain tytöistä on kokemusta. Enää en puutu heidän juttuihinsa enkä anna neuvoja, joita ei ole pyydetty. Vain hyviä ja koeteltuja ruokareseptejä. Sopu säilyy paremmin. Oppia ikä kaikki😊 - Mukavaa äitienpäivää!
VastaaPoistaMuistan lukeneeni jostain sellaisen viisauden, että pyytämättä annettu neuvo on moite. Varmaan se saattaa siltäkin tuntua, vaikka neuvo olisi ihan vilpittömästi ja hyvää tarkoittaen annettu.
PoistaOn myös persoonakysymys, miten suhtautuu neuvoihin.
Itse tykkään ja tunnen oloni nähdyksi ja turvalliseksi, jos minua neuvotaan, mikä johtuu varmaan siitä, että jouduin lapsena äidittömäksi, mieheni taas ärsyyntyy, jos esim. näen hänen juhlapukeutumisessaan jotain, minkä voisi muuttaa.
Olen ajatellut, että minulla poikien äitinä on ollut helpompaa kuin jos olisin saanut tyttöjä, mutta enpä tiedä. Lapsenlapsissa on molempia, joten sitä kautta olen saanut olla myös pienten tyttöjen kanssa.
Voihan se olla niinkin että äitinä oleminen on maailman vaativin työ, semmoinen 24/7 ja kutsumus 🙂 Jewish ja myös italialiset äidit ovat ihan oma kategoriansa.
VastaaPoista"Madre italiano" sellaisena kuin hänet on kuvannut Fellini elokuvissaan, perhettä hallitseva matriarkka ison pastakattilan ääressä ja sukupöydän päässä johtamassa päivälliskatrastaan...
PoistaOlen kauhulla lukenut, että jotkut italialaiset nuoret miehet asuvat lapsuudenkodissaan nelikymppisiksi ja lähtevät sittenkin häädön kautta. En jaksaisi sellaista. Eivätkä jaksa nuoremmat italialaiset naisetkaan, koska syntyvyys on niin pieni. Asuntojen puutehan on iso ongelma Italiassa ja useissa muissakin eurooppalaisissa maissa.
Jewish maman käyttäytymiseen on varmaan vaikuttanut diaspora ja vähemmistöasema. Kaiken mitätöinnin ja symbioosiin hakeutumisen takana täytyy olla paljon pelkoa pojan pärjäämisen puolesta.
Eräässä runossa Sirowitz varoittelee seka-avioliitosta ei-juutalaisen naisen kanssa ja eräässä toisessa muuttamasta sellaiseen osavaltioon, jossa ei ole juutalaisia ("he luulevat että sinulla on sarvet päässä"). Ku Klux Klan jahtasi mustien miesten ohella juutalaisia, joten äidin huoli on aiheellinen.
Hyvää äitienpäivää meille kaikille - niin äideille kuin äitien lapsille ja äidittömille. Tämä on päivä täynnä tunteita... oma äitini poistui tästä maailmasta 9 vuotta sitten, juuri äitienpäivän jälkeisellä viikolla. Ehdin vielä kerran toivottaa hänelle hyvää äitienpäivää, teho-osaston hoitajan pitäessä luuria korvalla.
VastaaPoistaItseäni taas ottaa päähän se, että ruotsalaiset viettävät äitienpäiväänsä vasta kahden viikon päästä eikä tätä päivää noteeraata tässä huushollissa. Käyn varmaan taas itse poimimassa ne valkovuokot.
Jewish mamasta puheen ollen - satuin juuri eilen katsomaan Tia Kouvon elokuvan Mummola ja Leena Uotilan äitihän oli täydellinen Jewish mama -mukaelma, hämäläisellä touchilla maustettuna. Katsoin elokuvaa kauhun ja naurun sekaisin tuntein, tunnistin kaikki henkilöhahmot jostakin kohtaa elämääni...
Mummola on hyvä! Todella mieleenjäävät hahmot, joista osa hyvin ärsyttäviä. Minä koin, että tämän elokuvan Jewish maman piti häärätä niin paljon, kun muut eivät tehneet oikein mitään, tyttäretkin vain arvostelivat.
PoistaÄitienpäivä on jostain syystä hyvin eri aikaan eri maissa. Meillä on Suomessa valittu juhlapäiväksi tämä USA:sta peräisin oleva ajankohta. Se on siitä kiva, että kevään ensimmäiset kukat ovat juuri parhaimmillaan.
Sinulla on vielä tuoreet muistot äidistäsi.
Minä menetin äitini jo lapsena, hän on enää kaukainen muisto.
Juuri katselin kuvaa kyläkoulun järjestämästä äitienpäiväjuhlasta äideille ja tyttärille vuodelta 1960, iso ryhmäkuva, kolmisenkymmentä tyttöä ja äitejä enemmän, olisko joku isoäitikin mukana. Kuvassa on vain kahden luokan tytöt, silloin oli paljon lapsia. Erityistä on se, että ulkona otetussa kuvassa on täysi kesä, me olemme kaikki kesämekoissa, tytöt kuin perhosia ja äidit niin elegantteja ompelijalla teeteteyissä leningeissään.
Mahtavaa, tämä pitää ehdottomasti lukea! Jiddishe mame -kirjallisuus on kyllä hersyvää, lähinnä ovat nuo Rothin teokset tuttuja, niin mukava laajentaa kenttää. Näin se juuri on, ettei koskaa voi rakastaa/välittää liikaa. Ne tavat vain voivat eri näkökulmista "varioida" 😃Hyvää äitienpäivää!
VastaaPoistaJuuri niin, ei voi. Ja läheisissä ihmissuhteissa tulee aina jotain kitkaa ja väärinymmärrystä rakkaudesta huolimatta, niin vanhempien ja lasten välisissä kuin muissakin. Välillä etäännytään ja välillä lähennytään, ihmiset muuttuvat ja olosuhteet muuttuvat.
PoistaOlen pitänyt amerikanjuutalaisista kirjailjoista mm. Bernard Malamudista, Isaac Bashevis Singeristä ja viimeksi Paul Austerista, jonka kirjoja haluan lukea lisää.